Monien vaikeuksien kautta yhdysvaltalainen legenda W.A.S.P. sekä ruotsalainen glam metal -yhtye Crazy Lixx saapuivat ilahduttamaan suomalaista hevikansaa, jotka kokoontuivat sankoin joukoin loppuunmyydylle Tampereen Pakkahuoneelle sekä niin ikään loppuunmyydylle Helsingin Kulttuuritalolle.
Illan avasi keulamies Danny Rexonin kipparoima Crazy Lixx. Rexon on tehnyt komeaa uraa yhtyeen parissa jo vuodesta 2002 ja on tunnettu myös esimerkiksi Chez Kane -kuvioistaan.
Yli 20 vuotta myöhemmin yhtye on yhä alkuperäisellä asiallaan. Crazy Lixx haluaa pitää 1980-lukulaisen hard rockin elossa ja liekehtivänä. Guns N’ Rosesin, Aerosmithin, Whitesnaken, Alice Cooperin, KISSin, Mötley Crüen, Def Leppardin sekä Bon Jovin hengessä raikuva rock on viritetty äärimmilleen.
Crazy Lixxin musiikissa suositaan kerrasta päähän jääviä kertosäkeitä, koukkuja, tiukkoja kitarariffejä ja -sooloja ja isoa soundia. Pääesiintyjä olisi hyvin halutessaan voinut estää mainitun soundin, mutten huomannut lämppärin setissä mitään poikkeavaa.
Illan tapauksessa ruhtinaalliseen puolen tunnin slottiin mahtui kuusi kappaletta, joista Crazy Lixx kiskaisi ilmoille vedot ”Rise Above”, ”Hell Raising Women”, ”Silent Thunder”, ”Anthem For America”, ”Blame It On Love” sekä ”21 Til I Die”.
Yhtye julkaisi seitsemännen albuminsa ”Street Lethal” vuonna 2021 ja ilahdutti viimeksi Helsingin On The Rocksin yleisöä käytännössä heti albumin julkaisun jälkeen. Nyt kuullun setin erottuvin biisi oli ”Anthem For America”, jossa Rexon pääsi heiluttamaan suurta ”The Stars And Stripes” -jenkkilippua mallikkaasti illan teemaa mukaillen.
Tiedostaen sen faktan, ettei W.A.S.P. ole helpoin tai miellyttävin bändi lämmitellä, yhtye kiskaisi energisen ja kaikin puolin hyvän show’n. Uusi klubikeikka ei olisi ollenkaan pahitteeksi. Kopla on ollut kysytty esiintyjä muun muassa Keski-Euroopan ja Japanin hard rock -festivaaleilla ja toivottavasti ryhmä saadaan uudestaan myös Suomeen pian.
Crazy Lixx on:
Danny Rexon – laulu
Joél Cirera – rummut
Jens Anderson – basso
Chrisse Olsson – kitara
Jens Lundgren – kitara
Raskaan musiikin maailmaa seuraaville W.A.S.P. ei esittelyjä kaipaa. Kyseessä on kiistaton legenda, joka varsinkin 1980-luvulla muutti monien käsitystä siitä, mitä heavy metal on.
Vuonna 1982 perustettu W.A.S.P. täytti 40 vuotta 6. kesäkuuta 2022 ja pääsi juhlimaan nelikymppisiään vajaata vuotta myöhemmin myös Suomessa, vaikka ilmoilla liikkui mustia pilviä jo pitkän aikaa keikkojen peruuntuessa sieltä täältä ympäri Eurooppaa.
Tämä ei vaikuttanut lipunmyyntiin, sillä menekkiä olisi ollut sekä Tampereelle että Helsinkiin runsaasti enemmän kuin lippuja loppupeleissä oli tarjolla. Alun perin keulakuva ja laulaja-kitaristi Blackie Lawless lupaili kiertueesta seuraavaa:
”40th Anniversary World Tour vie meidät takaisin kaiken alkuun. Luvassa on tulta ja verta, kaikkea sitä, millä järkytimme maailmaa kauan sitten. Olemme tarjonneet tällaisen setin aiemmin vain kerran: ensimmäisellä maailmankiertueellamme – ja nyt taas. Aion antaa kaikkeni, koska I Wanna Be Somebody! Tervetuloa kanssamme W.A.S.P.:in alkulähteille.”
Lisäksi:
”Emme ole koskaan tarjonneet vastaavaa live-settiä. Luvassa on spesiaalishow, joka ei tule toistumaan”, Lawless painottaa.
W.A.S.P.:in piti esiintyä Suomessa syyskuussa 2020, mutta kiertue peruttiin sattuneesta syystä kokonaan. Toinen yritys bookattiin huhtikuulle 2022 ja lopulta esiintymiset siirrettiin vuoden 2023 puolelle.
Rundin teemana oli yhtyeen neljä ensimmäistä albumia. Suunnitelmat oletettavasti kuitenkin muuttuivat matkalla, ja valitettavasti settilista jäi sekavaksi ja suorastaan torsoksi.
Keikka lähti käyntiin medleyllä, jossa kuultiin otteet kappaleista ”On Your Knees”, ”The Flame”, ”The Torture Never Stops” sekä ”Inside The Electric Circus”. Nuo toki palvelivat tosifaneja, mutta väitän, että useaa paikalla olevaa häiritsi se, ettei hienoista biiseistä kuultu versioita kokonaisuudessaan.
”L.O.V.E. Machine” sekä ”Wild Child” ovat aina itsestään selviä valintoja livesettiin ja erityisesti ”Wild Child” kuulosti laulun osalta erehdyttävästi playbackilta.
Ei ole varmuutta siitä, lauloiko Lawless keikan aikana oikeasti sanaakaan. Tämän voi jättää arvailujen varaan, mutta fakta oli se, että Lawless esiintyi suhteellisen vakavasti sairaana, ja suoritus oli siihen nähden hyväksyttävä.
Maailman paras teema-albumi ”The Crimson Idol” (1992) sai oman kolmen kappaleen osuutensa ”The Idol”, ”The Great Misconceptions Of Me”, sekä ”Chainsaw Charlie (Murders In The New Morgue)”. Tunnelma oli tämän osuuden aikana parhaimmillaan.
Homma ehti lässähtää pian, kun suorastaan tylsäksi muuttunut ”Blind In Texas” oli pakkopullaa maailman turhimpine yleisönhuudatuksineen. Lisäksi iänikuisen The Who -cover ”The Real Me” -vedon tilalle voisi kehittää jotain muuta.
Tuli tunne siitä, että settilista laadittiin siitä, mistä aita oli matalin ja esityksestä jäi kaksijakoiset fiilikset. Tavallaan oli upeaa todistaa elävä legenda vielä kerran lavalla ja vielä loppuunmyydyllä keikalla, mutta vain suurin piirtein tunnin ja vartin mittainen esiintyminen suurelta osin playbackina ja pitkällä encore-tauolla jätti runsaasti kysymysmerkkejä ilmaan.
Lava oli näyttävämpi kuin edellisellä ”The Crimson Idolin” 25-vuotisteemakiertueella ja kokonaisuutta hallitsivat suuret vaihdettavat kankaat hienoine kuvituksineen ja teksteineen.
Lawless luopui lupauksestaan olla soittamatta ”Animal (Fuck Like A Beast)” -vetoa enää ikinä, mutta myös tästä teoksesta soitettiin vain osa. Kokonaan alusta loppuun soitettujen kappaleiden määrä ilman minkäänlaisia taukoja oli laskettavissa periaatteessa yhden käden sormilla. ”I Wanna Be Somebody” niittasi lopputahdit rutiinilla.
Lawless esiintyi tosiaan sekä Tampereella että Helsingissä sairaana ja uskon, että oltiin todella lähellä sellaista tilannetta, jossa kaikki Suomen keikat olisi jouduttu jälleen perumaan. Onneksi näin ei tapahtunut ja suuret yleisöt saivat haluamansa.
Tosin Oulun konsertti jouduttiin valitettavasti jättämään väliin. Tapauksesta sekä Blackie Lawlessin terveydentilasta voi lukea lisää täältä.
W.A.S.P. on:
Blackie Lawless – laulu, kitara
Mike Duda – basso
Doug Blair – kitara
Aquiles Priester – rummut
Raportti ja kuvat: Riku Juutilainen ©Metalliluola
Intohimoinen livekeikoilla kävijä ja fyysisen musiikin raskaan sarjan keräilijä. Hifistä hullaantunut ja albumien teknisestä toteutuksesta kiinnostunut seikkailija, jonka sydän sykkii eniten Nightwishille, mutta tarkassa seurannassa on hard rockin ja perinteisen hevin monipuolinen maailma 70-luvun Black Sabbathista aina 2000-luvun sinfonisen metallin aaltoon asti kaikkine orkestereineen. Vapaa-ajalla ohjelmaan kuuluu frisbeegolf, jos radoille vain keikoilta ennättää.
