Coven & Blue Eyed Sons @Tavastia-klubi, Helsinki 10.6.2018

Suuret yleisömassat vaelsivat aurinkoisena sunnuntaina 10.6.2018 Helsingin Kaisaniemeen katsomaan Hollywood Vampiresia, mutta samaan aikaan tapahtui myös muualla.

Helsingin Tavastia-klubilla nähtiin nimittäin harvinaista herkkua, sillä lavalle saatiin psykedeelisen ja okkultistisen raskaan rockin pioneeri Coven. Yhtyeen debyyttialbumi ”Witchcraft Destroys Minds & Reaps Souls” (1969) on lajityyppinsä varhaisia merkkiteoksia ja laulaja Jinx Dawsonin johtamaa Covenia pidetään suunnannäyttäjänä monille suurille metallinimille, kuten esimerkiksi Black Sabbathille ja King Diamondille. Vuosien hiljaiselon jälkeen Dawson kokosi Covenin jälleen ja yhtye nähtiin nyt Suomessa ensimmäistä kertaa. Covenille tien avasi bluesvetoista rockia soittava ja genressään vahvassa nosteessa oleva kotimainen Blue Eyed Sons.

Illan tumman synkkiin tunnelmiin pääsee nyt sukeltamaan oheisen kuvagallerian myötä:

Blue Eyed Sons

Coven

Teksti ja kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here