Keikkaraportti: Jalotuska, Oulu 26.9.2015

MAINOS:



Hyvissä ajoin ennen klo 18:ta iltapäivällä alkoi Oulun Energia-areenan, tai näin oululaisittan Raksilan jäähallin eteen kerääntymään leppoisa joukko hevidiggareita. Tämä sekalainen joukko oli saapunut paikalle todistamaan ensimmäistä Jalometallin ja Tuska-festivaalin yhteistyönä järjestämää tapahtumaa Jalotuskaa. Kolmen bändin ilta oli kasattu puhtaasti suomalaisin voimin, mutta toisaalta paljon ajankohtaisempaa kattausta tuskin olisi voinut kotimaisista orkestereista kasata, sillä illan yhtyeistä (Diablo, Stratovarius ja Amorphis) jokainen on vasta julkaissut uuden levyn.

Ovien avautuessa klo 18.00 suuntasin lyhyen jonotuksen jälkeen suoraan kohti permantoa ja lavan edustaa, sillä ensimmäisenä lavalle säntäsi juuri Suomen virallisen listan ykköspaikan uudella levyllään “Silver Horizon” valloittanut Diablo. Bändi avasi keikkansa uuden albuminsa käynnistävällä “The Call” ja “Isolation”-kaksikolla. Bändi soitti tiukasti ja meininki oli mainio. Ei tekisi mieli valittaa, mutta nyt on pakko: Diablon miksaajalla oli volume-sormi melkoisen herkässä, sillä bändi tuli PA:sta todella lujaa. Klo 18.30 startannut keikka oli kerännyt permannolle melkoisen hyvin yleisöä, mutta itse katsomoalueet olivat melkein tyhjät. Diablo ei antanut tämän häiritä, vaan orkesteri tuuttasi tiukan tunteroisen turpaanvetoa. Bändin setissä oli tilaa niin uusille, kuin vanhoillekin ralleille, mutta allekirjoittaneelle parhaiten kolisivat vanhat kappaleet “Read My Scars” ja “Mimic 47.” Tosin uusista biiseistä en ollut kuullut kuin “The Callin,” “Isolationin” ja “The Serpent Holderin,” joten muut keikalla vedetyt uudet viisut kuulin nyt ensimmäistä kertaa. Hyvä keikka, mutta volyymitasoa olisi voinut pudottaa hieman.

Diablon jälkeen lavalle ryntäsi Stratovarius. Minulle tämä oli kolmas näkemäni Strato-keikka tällä ”uudella” kokoonpanolla ja kuten aiemmilla keikoilla oli yhtye jälleen kerran viihdyttävä ja ammattitaitoinen. Powermetalli ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini, joten tunnustan seuranneeni “My Eternal Dreamilla” startannutta keikkaa varsin puolihuolimattomasti. Setissä oli useampi minulle varsin oudon kuuloinen viisu, mutta seuratessani yleisön reaktiota, niin en tainnut olla ainoa joka ei tunnistanut uusia ralleja. Paras meininki yleisöstä lähti vanhojen klassikkojen “Kiss Of Judas,” “SOS”, “Black Diamond” sekä “Hunting High & Lowin” aikana. Viimeksi mainittua tosin mielestäni venytettiin hieman liian pitkäksi loputtomalta tuntuneen yleisönlaulatus-osion myötä. Viihdyttävää: kyllä, Ammattitaitoista: kyllä, Nostalgiaa: kieltämättä myös sitä, oli Stratojen keikka. Viihdyttävän keikan ainoa negatiivinen piirre oli mielestäni myös aiemmin esiintynyttä Diabloa vaivannut melkoisen kova volyymitaso.

Metallilauantain viimeiseksi esiintyjäksi oli valikoitunut Amorphis. Aiemmin hieman flegmaattisen livebändin maineesta kärsinyt bändi on viimeistään Tomi Joutsenen mukaan tulon myötä hioutunut melkoisen kovaksi livesuorittajaksi, eikä orkesteri pettänyt nytkään. “Under The Red Cloud,” “Sacrifice,” “Hopeless Days” ja “The Wanderer” menivät ohitse lähes huomaamatta esiintymisestä nauttivan bändin meininkiä seuratessa. “Sky Is Mine,” “Better Unborn” ja “Death Of A King” jatkoivat tulitusta. Orkesteri viihtyi selvästi lavalla ja yleisö sai sitä mitä halusi. Bändi pisti lisää pökköä pesään tarjoten niin uutta kuin vanhaakin: “Enemy At The Gates,” “Silent Waters,” “Silver Bride,” “Drowned Maid,” “Bad Blood,” “The Four Wise Ones,” sekä illan kruununa “My Kantele” ja “House Of Sleep.” Niin yhtye kuin yleisökin vaikuttivat tyytyväisiltä, samoin tämä toimittaja. Tällä meiningillä oli hyvä suunnata kohti Oulun keskustaa parille neuvoa-antavalle janojuomalle, ennen siirtymistä kotiin.

Kaiken kaikkiaan Jalotuska oli mielestäni varsin onnistunut tapahtuma. Kävijämäärää on vaikea arvioida, sillä permanto oli käytännössä täynnä, mutta jäähallin katsomossa oli rehellisesti sanottuna melko vähän porukkaa. Järjestelyt toimivat mainiosti ja bändit olivat iskussa. Ainoa negatiivinen puoli oli mielestäni Diablon ja Stratovariuksen melkoisen kova äänentaso. Amorphiksella tätä ongelmaa ei ollut.

Teksti ja kuvat: Ilkka Järvenpää (c)Metalliluola

+ artikkelit

Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.