Kiss – Alive III (1993)

MAINOS:



Toukokuussa 1993 legendaarinen Kiss julkaisi uran kolmannen live-levyn ”Alive III”. Levyä kohtaan oli aikoinaan melkoiset odotukset, sillä sen edeltäjät ”Kiss Alive!” ja ”Alive II” voidaan helposti rankata klassikoiksi.

”Alive III” taltioitiin bändin vuoden 1992 Amerikan kiertueella ja levylle päätyi biisejä useammalta eri keikalta. Poikkeuksena voidaan mainita ”I Was Made For Lovin’ You”, joka äänitettiin soundcheckin yhteydessä ja lisättiin yleisön äänet jälkikäteen. Albumi on saanut kritiikkiä osakseen sen sisältämistä jälkiäänityksistä johtuen. Toisaalta harvassa ovat ne live-levyt, joita ei ole jälkikäteen paikkailtu studiossa.

Biisivalinnoissa bändi suosi luonnollisesti tuoreinta levyään ”Revengeä”, jota pidetään yhtenä Kissin uran parhaista levyistä. Setissä oli neljä uutta kappaletta, joiden lisäksi kuullaan kolme muuta maskittoman aikakauden vetoa (”Heaven’s On Fire”, ”Lick It Up” ja ”Forever”). Toinen puolisko on sitten aiemman maskijakson biisejä.

Levy käynnistyy vähintään vakuuttavasti rankalla versiolla ”Creatures Of The Nightista”. Heti on selvää, että tämä kokoonpano (Stanley-Simmons-Kulick-Singer) ei pyydä armoa, vaan bändi on vihainen, innostunut ja nälkäinen, sylkien tulta sekä tappuraa päin kuulijaansa.

”I wanna hear ya!”

Debyytilevyn ”Deuce”-klassikko käynnistyy Gene Simmonsin tavaramerkki karjaisulla, yhtyeen tulittaessa kappaleen läpi, kuin olisi pumpattu täyteen steroideja, sen verran räväkämmin Kiss vuosimallia 1992 runnoo eteenpäin.

Kun Paul Stanley laulaa ”I Just Wanna” -biisin alkuun ”I got a body built for sin and an appetite for passion”, on selvää, että nyt keskitytään siihen kauniimpaan suoritukseen, mitä ihmiset voivat keskenään harrastaa.

Yksi Kissin raskaimpia biisejä ”Unholy” jatkaa ”Revengen” esittelyä, Genen päästäessä Demoni-alter egonsa vapaaksi. Biisin ehdoton kohokohta on Bruce Kulickin loistava soolo. Herra on kautta levyn hurjassa iskussa.

”Heaven’s On Fire”, vanha kunnon ”Watchin’ You” sekä ”Domino” pitävät yllä mukavaa live-keikan tuntua. Aiemmin mainittu ja alkuperäiseen levyversioon verrattuna pari piirua raskaampi ”I Was Made For Lovin’ You” kuulostaa fanin näkökulmasta riippuen mahtavalta tai kamalalta.

Tässä vaiheessa vuoro ensimmäiselle balladille ja esittelyyn valikoituu rikollisen aliarvostettu ”Creatures Of The Night” -levyltä löytyvä ”I Still Love You”. Stanley on liekeissä, miehen laulaessa todella hienosti. Viime vuosina netti on ollut täynnä kritiikkiä Stanleyn tänä päivänä kuralla olevaa ääntä kohtaan. Mikään ei muuta sitä seikkaa, että Paul Stanley oli parhaina päivinään omassa luokassaan. Erityismaininta on taas annettava Kulickille ja loistavalle soololle, jonka uskoisi sen alun perin studioversiolle soittaneen blues-kitaristi Robben Fordin hyväksyvän.

”Alive III” loppusuora on yhtä ilotulitusta: “Rock And Roll All Nite”, “Lick It Up”, “Forever”, “I Love It Loud”, “Detroit Rock City” ja “God Gave Rock ’n’ Roll To You II”. Kaikki tulkinnat ovat onnistuneita.

Erityismaininta pitää antaa harvemmin esitetylle ”Foreverille”. Tämä USA:n sinkkulistalle aina sijalle 8 noussut kappale kuulostaa todella komealta, Stanleyn laulaessa komeasti ja Kulickin kauniin soolon varastaessa hetkeksi valokeilan.

Levy päättyy, kuten tällä kiertueella oli tapana, Kissin versioon ”Star Spangled Bannerista” eli USA:n kansallislaulusta. Tähtenä häärii luonnollisesti soolokitaristi Kulick.

66 minuuttia ja 16 biisiä on muhkea paketti. Jos unohtaa sen sivuseikan, että levy kuulostaa studiossa paikatulta, on kuulijalle luvassa erittäin viihdyttävä live-levy ja mukava katsaus Kissin tuon aikaiseen uraan. Toki albumilta puuttuu paljon klassikoita, mutta kun vertaa settilistaa siihen, mitä yhtye nykyään konserteissaan soittaa, on tämä setti siihen verrattuna mukavaa vaihtelua.

”Alive III” nousi aikoinaan USA:n listalla sijalle 9, ansaiten siinä sivussa kultalevyn. Kiekko ei kestä vertailua ”Aliven”, eikä ”Alive II”:n kanssa, mutta seisoo tukevasti omilla jaloillaan.

8-/10

Ilkka Järvenpää

1. Creatures Of The Night
2. Deuce
3. I Just Wanna
4. Unholy
5. Heaven’s On Fire
6. Watchin’ You
7. Domino
8. I Was Made For Lovin’ You
9. I Still Love You
10. Rock And Roll All Nite
11. Lick It Up
12. Forever
13. I Love It Loud
14. Detroit Rock City
15. God Gave Rock ’n’ Roll To You II
16. Star Spangled Banner

Ilkka Järvenpää
+ artikkelit

Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.