Mr. Big, tuo Makita-porien kanssa riehuva ja ”To Be With You”-megahitistään tunnettu virtuoosimainen hard rock-pumppu toimi vuosina 1989-2002 vajoten sitten horrokseen, mistä bändi heräsi 2009. Aktivoitumisensa jälkeen yhtye on ehtinyt julkaista studiolevyt ”What If…” (2010) ja ”…Stories We Could Tell” (2014) sekä uusimman 21.7.2017 ilmestyneen ”Defying Gravityn”.
Ennakko-odotukseni levyä kohtaan olivat ristiriitaiset. Pidin kovasti bändin kolmesta ensimmäisestä levystä ja kun kuulin, että tuottajaksi oli palannut Kevin Elson, joka vastasi neljästä ensimmäisestä albumista, odotukseni olivat varsin korkealla. Toisaalta tiedossa oli se, että rumpali Pat Torpeyn Parkinsonin tauti on edennyt sellaiseen vaiheeseen, että sairaus rajoitti miehen osallistumista levytyksiin Matt Starrin vastatessa pääosin lyömäsoittimista. Toki mukana ovat yhä loput alkuperäiskokoonpanosta, eli ikinuori vokalisti Eric Martin, sekä yhtyeen todelliset virtuoosit, kitaristi Paul Gilbert ja basisti Billy Sheehan. Sessioista tihkui etukäteen tieto, että albumi äänitettiin kuudessa päivässä bändin kokoontuessa suoraan studioon, kooten biisinsä siellä ilman varsinaista treeni/demo-vaihetta.
Levyn kuunneltuani ensimmäinen havaintoni oli: taitavaa, piru vie kun on taitavaa. Valitettavasti albumilta ei löydy yhtään varsinaista täysosumaa, biisien ollessa parhaimmillaan “vain” ihan kiva-osastoa. Mukana on useampi rokkari (“Mean To Me”, “Defying Gravity”), sekä tuttuja akustisia vetoja (“Damn, I’m In Love Again”, “Nothing bad (Bout Feeling Good”). Omat suosikkini levyltä ovat videobiisi ”Everybody Needs A Little Trouble”, varsin tarttuva ”1992” sekä balladi ”Forever And Back”.
Yhtye soittaa, kuten arvata voi loistavasti, mutta ei voi välttyä ajatukselta, olisiko herrojen pitänyt kuluttaa hieman enemmän aikaa levyn valmisteluvaiheeseen? Osoittaa suurta ammattitaitoa saada levy tehtyä kuudessa päivässä ilman treeniä, mutta valitettavasti osa biiseistä on varsin mitäänsanomattomia. Miinuksen antaisin myös levyn soundeista, jotka ovat melkoisen munattomat. Kokonaisuutena kuvaisin ”Defying Gravitya” adjektiiveilla: virtuoosimainen, hajuton ja mauton.
Ei voi mitään, tämä oli melko suuri pettymys.
6-/10
Ilkka Järvenpää
1. Open Your Eyes
2. Defying Gravity
3. Everybody Needs A Little Trouble
4. Damn I’m In Love Again
5. Mean To Me
6. Nothing Bad (About Feeling Good)
7. Forever And Back
8. She’s All Coming Back To Me Now
9. 1992
10. Nothing At All
11. Be Kind
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}