Def Leppard julkaisi yhdeksännen studioalbuminsa “Yeah!” 20 vuotta sitten toukokuussa 2006. Kyseessä oli poikkeava levy tämän alunperin Englannin Sheffieldista ponnistaneen yhtyeen uralla, sillä se koostui täysin cover-biiseistä. Kappaleet oli selvästi valittu sillä ajatuksella, että niillä oli ollut merkitystä bändin jäsenille heidän nuoruudessaan, joten valinnat edustivat 1970-lukua. Millainen oli lopputulos, kun klassikot saivat Leppard-käsittelyn? Otetaan selvää.
“Yeah!” käynnistyy komeasti hienon riffin ympärille kasatulla T.Rexin “20th Century Boylla” ja tämä klassikko kulkee todella mukavasti. Biisi kuulostaa juuri siltä, mitä se on, eli Def Leppardin ja T. Rexin yhdistelmältä. ”Def Rex” vakuuttaa.
Seuraavaksi kuullaan 1970-luvun teini-idoli David Essexin vuonna 1973 USA:n sinkkulistan kärkeen noussut “Rock On“. Rumpuloopin varassa kulkeva biisi hiipii seksikkäästi eteenpäin, räjähtäen loppupuolella kunnolla käyntiin. Leppard-kitaristi Phil Collen mainitsi, että tavoitteena oli yrittää naittaa yhteen Def Leppard, Queen ja AC/DC ja lopputuloksesta on kaikkia näitä puolia havaittavissa.
Alunperin The Nervesin äänittämän, mutta myöhemmin Blondien versiona hitiksi nousseen “Hanging On The Telephonen” kanssa Leppard onnistuu myös mainiosti. “Waterloo Sunset” on yksi omista suosikeistani The Kinksin loistavassa katalogissa ja jälleen kerran Leppard onnistuu komeasti Leppardisoimaan tämän klassikon, säilyttäen alkuperäisen herkkyyden, mutta samalla lisäten siihen omat mausteensa
Sweet oli saanut Leppardilta tulkintansa jo aiemmin (“Action“), onnistuen tässä hyvin ja samat sanat voidaan sanoa myös nyt kuultavasta “Hell Raiserista“, jossa ääneen pääsee myös The Darknessin Justin Hawkins muutaman rivin verran. Räjähtävän alkusuoran perään Leppard jatkaa onnistuneesti, tarjoten kuulijalle mm. ELO:ta, Roxy Musicia sekä David Bowieta, jotka kaikki ovat toimivia versioita. Loppusuoran aloittaa Freen “Little Bit Of Love“, joka jatkaa alun laadukasta linjaa.
Mott The Hoople on tunnetusti Leppard-vokalisti Joe Elliottin yksi suosikkibändeistä ja Hooplen laajasta tuotannosta levylle on päätynyt komea rokkari “The Golden Age Of Rock ’N’ Roll“, jonka intro-puheessa ääneen pääsee Mott-nokkamies Ian Hunter. Tämä voi kuulostaa jo kertaukselta, mutta Leppard onnistuu hienosti.Levyn ensimmäisen sinkkujulkaisun, Badfingerin “No Matter What” letkeä amerikanrock-meininki (huom: Badfinger on toki Walesista) tavoittaa onnistuneesti alkuperäisen vastaavan tunnelman.
Kokonaisuuden oudoin veto on etelä-afrikkalaisen John Kongosin (ja myöhemmin englantilaisen Happy Mondaysin) levyttämä “He’s Gonna Step On You Again“. Kyseistä kappaletta pidetään Guinnessin ennätyskirjan mukaan ensimmäisenä musiikkiraitana, jossa on käytetty sampleja. Tämä on ehdottomasti levyn heikoin esitys.
Kaksi viimeistä numeroa korjaavat nopeasti tilanteen. Thin Lizzyn kuolematon “Don’t Believe A Word” sisältää legendaarisen kitarasoolon Vivian Campbellin toimesta. Mies soittaa tämän Brian Robertsonin alunperin taltioiman soolon täsmälleen yksi yhteen alkuperäisen kanssa. Campbell vaikutti myös itse hetken Thin Lizzyssa tämän vuosituhannen puolella.
Tulinen versio Facesin “Stay With Me” -ikivihreästä saa kunnian päättää tämä LP. Kappaleen laulaa Phil Collen. Hienosti kitaristi kanavoi sisäistä Rod Stewartiaan, järjestäen levylle sen ansaitseman finaalin.
Usein cover-kiekkoja pidetään välityönä, joka julkaistaan siinä vaiheessa kun omia biisejä ei synny tai kun bändi haluaa päästä irti levytysdiilistä, mutta jotain pitää vielä vanhalle yhtiölle julkaista. Piristävä poikkeus tähän on “Yeah!”. USA:n albumilistalla sijalle 16 noussut levy kuulostaa siltä, että yhtyeellä on ollut todella hauskaa sitä tehdessä. Kappaleet on tehty oman kuuloiseksi, samalla kunnioittaen alkuperäisiä. Kaltaiselleni klassisen rockin ystävälle “Yeah!” on miellyttävä nostalgiatrippi, jonka tahdissa hymy leviää auttamattomasti kasvoille. Harmitonta, hauskaa, kivaa? “Yeah!” on tätä kaikkea.
Lopuksi vielä varoituksen sana: Def Leppardin kasarikauden hard rockia kaipaaville “Yeah!” on suurella todennäköisyydellä suuri pettymys. Bändin jäsenien ollessa teinejä, glam rock ja classic rock jyräsivät, joten niille juurille bändi kumartaa. Mutta jos tykkäät tonkia populaarimusiikin historiaa, “Yeah!” voi johtaa sinut miellyttävälle tutkimusmatkalle 1970-luvun rock-musiikin pariin.
9-/10
Ilkka Järvenpää
1. 20th Century Boy
2. Rock On
3. Hanging On The Telephone
4. Waterloo Sunset
5. Hell Raiser
6. 10538 Overture
7. Street Life
8. Drive-In Saturday
9. Little Bit Of Love
10. The Golden Age Of Rock ’N’ Roll
11. No Matter What
12. He’s Gonna Step On You Again
13. Don’t Believe A Word
14. Stay With Me
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}