Mikäli laskuista otetaan pois Kissin vuonna 1978 ilmestyneet soololevyt, oli yhtyeen kahdeksas studioalbumi ”Unmasked” itselleni suunnattomana Kiss-diggarina sen ensimmäistä kertaa joskus 1980-luvun puolivälin tienoilla pikkupoikana kuullessani pop-sävyillään suunnaton pettymys. Levyn arvo on kuitenkin vuosien kuluessa kasvanut, joten komeat 40 vuotta täyttänyt albumi on syytä ottaa uudelleen syyniin.
Vuonna 1980 Kissin ura oli selvässä laskusuunnassa levymyynnissä mitattuna. Bändin keventynyt linja ja aikakauden disco-virtauksien suosiota tavoitellut tyyli oli jakanut faneja jo edellisenä vuonna ilmestyneellä Vini Poncian tuottamalla ”Dynastylla”. Bändin sisällä myös myrskysi. Kissiin kyllästynyt rumpali Peter Criss soitti ”Dynastylla” vain yhdellä kappaleella (kissamiehen oma sävellys ”Dirty Livin’”), studiokettu Anton Figin hoitaessa suurimman osan levyn rumpuraidoista. Myöhemmin Frehley’s Cometissa vaikuttanut Fig oli esiintynyt jo Ace Frehleyn soololevyllä ja hänen rekrytointinsa piti omien ongelmiensa kanssa painiskelleen kitaristin osaltaan tyytyväisenä.
”Unmaskedille” päätyi mukaan pitkälti sama tiimi, kuin edeltäjälle, eli Poncia sai pitää tuottajanpallin, Figin jatkaessa rumpujen takana. Toki suurelle yleisölle kerrottu tarina oli erilainen ja Criss oli vielä mukana levyn kansikuvissa sekä ”Shandi”-kappaleesta kuvatulla musiikkivideolla.
Albumi käynnistyy komeasti Gerard McMahonin säveltämällä ja Paul Stanleyn laulamalla ”Is That Youlla”, johon Kiss saa polkaistua mukavan otteen. Tosin Poncian höyhenenkevyt tuotanto estää kappaleen kaiken potentiaalin esiintulon. Tätä seuraa levyn tunnetuin biisi, myös Stanleyn laulama ”Shandi”. Kevyt veto rullaa USA:n länsirannikon soft rock -hengessä 12-kielisen kitaran helisten melkein kuin Eaglesilla. Mikäs siinä, sillä biisi on lajissaan vallan mainio. Toki rock-Kissin ystäville kappale saattoi aiheuttaa sydänkohtauksen. Mielenkiintoisena kuriositeettina Kissin virallisesta jäsenistöstä ainoastaan Stanley esiintyy raidalla soittaen kaikki kitaraosuudet, basson ripusti kaulaansa studiossa teknikko Tom Harper.
Levyn kolmannessa biisissä on aika repäistä ässä hihasta, eli mikin varteen päästetään Ace Frehley ja meininki on heti ”Talk To Men” myötä aiempaa rosoisempaa. Tosin Poncian tuotanto ei ole kestänyt ajan hammasta. Gene Simmonsin laulama ”Naked City” on yksi kiekon parhaista kappaleista ja unohdettu Kiss-helmi. Vertailuksi LP-version A-puolen päättävä “What Makes The World Go ‘Round” on Stanleyn toimesta melkoinen hanurivatkaus-pehmopoppis.
Myös Stanleyn laulama ”Tomorrow” on sen sijaan levyn toinen unohtunut Kiss-klassikko. Poppista se tämäkin viisu on, mutta piru vieköön millaisen kertosäkeen kappale sisältää. ”Two Sides Of A Coin” on perus-Ace Frehleyta, niin hyvässä kuin pahassa ja jo siinä on tarpeeksi perusteita sävellyksen mukaan otoksi levylle.
Simmonsin pop-veto ”She’s So European” toimii myös komeasti, mutta Stanleyn ”Easy As It Seems” ei vaan uppoa. Acen ”Torpedo Girl” svengaa hurjasti, taiteillen huumoribiisin ja “oikean” sävellyksen välimaastossa jättäen hymyn kuulijan huulille. Aivan selvää ei ole onko koko biisi tehty tosissaan. Levyn päättää Simmonsin laulama ”You’re All That I Want”, joka joutuu kantamaan levyn huonoimman kappaleen viittaa.
Jos olisin arvioinut ”Unmaskedin” teini-ikäisenä Kiss-fanina, levy olisi joutunut teurastuksen kohteeksi. Sellainen pettymys albumi oli teinipojan korville, joka oli juuri sitä ennen uppoutunut ”Animalizen” kasarimaailmaan. Reilut 30 vuotta myöhemmin mielipiteeni levystä on sitten aivan toinen, sillä ”Unmasked” on mainio paketti ja aikamatka kyseiseen aikakauteen. Toki Poncian tuotanto voi karkottaa rock-henkisyyttä kaipaava kuulijan, mutta levyn aurinkoinen pop-meininki ja ennen kaikkea hyvät biisit nostavat levyn hienolle tasolle.
Kaupallisessa mielessä ”Unmasked” ei pystynyt nostamaan Kissiä takaisin aiempaan suosioon, vaan albumi möi USA:ssa “vain” kultaa, nousten listoilla korkeimmillaan sijalle 34. Osaltaan tähän vaikutti se, ettei Kiss kiertänyt sen myötä Yhdysvalloissa. Muualla maailmassa ”Unmasked” menestyi tästä huolimatta hyvin. Levyn julkaisun jälkeen Peter Criss lähteestä riippuen joko jätti Kissin tai sai potkut. Jatkossa rumpupatteriston takaa löytyi kokonaan uusi mies, eli Eric Carr kettunaamiossaan.
8+/10
Ilkka Järvenpää
1.Is That You?
2.Shandi
3.Talk To Me
4.Naked City
5.What Makes The World Go ‘Round
6.Tomorrow
7.Two Sides Of A Coin
8.She’s So European
9.Easy As It Seems
10.Torpedo Girl
11.You’re All That I Want
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}