Vuonna 1981 New Yorkissa perustetun thrash/speed metallin suureen nelikkoon kuuluvan Anthraxin viides studioalbumi ”Persistence Of Time” ilmestyi 30 vuotta sitten, joten komean merkkipäivän kunniaksi on syytä ottaa tämä monien mielestä vuonna 1987 ilmestyneen ”Among The Livingin” kanssa bändin parhaaksi levyksi arvostettu albumi uudelleen syyniin.
Mark Dudsonin tuottaman levyn äänitykset alkoivat synkissä merkeissä, sillä äänitysten alkutaipaleella bändin harjoitus/studiotiloissa syttyi tulipalo, joka tuhosi yli 100 000 dollarin edestä kalustoa ja pakotti bändin siirtymään toiseen studioon jatkamaan töitä. Liekö syynä oli tulipalo, mutta ”Persistence Of Time” käynnistyy hurjalla riffimyllyllä ”Timen” ja sitä seuraavan ”Bloodin” muodossa. Kappalekaksikko kellottaa niukasti molemmin puolin seitsemän minuutin vieden kuulijan aiempaa progressiivisemman sekä synkemmän Anthraxin syleilyyn.
Tämän jälkeen vuorossa on Anthrax-klassikko, eli keskitempoisella murhariffillä eteenpäin jyräävä ”Keep It In The Family”. Seuraavat biisit ”In My World” ja ”Gridlock” hujahtavat ohi yllättävän huomaamattomasti pitäen levyn turpaanveto-meiningin korkealla. Toisaalta tässä on levyn ongelma. Tapporiffeillä varustetut biisit seuraavat tosiaan, mutta mikäli et ole aivan totaalisesti sielusi thrash metallille menettänyt hevidiggari, voi levyn hengästyttävä meininki puuduttaa. Itselleni kävi näin, sillä melkoisia riffiviidakkoseikkailuja sisältävät kappaleet vaativat kuulijalta keskittymiskykyä ja melodisia koukkuja kaipaava kuuntelija jää odottamaan tarttuvia kertosäkeitä.
Poikkeus vahvistaa luonnollisesti säännön ja myös ”Persistence Of Timella” tämä sääntö toteutuu. Levyn puolivälissä oleva ”Intro To Reality” -instrumentaali katkaisee hyvin puuduttavaksi käyvän selkäsaunan. Toinen piristysruiske on yksi Anthraxin tunnetuimmista biiseistä ”Got The Time”. Tämä Joe Jackson -cover oli levyn ensimmäinen sinkkujulkaisu. Kappaleen tarttuvuus sekä selkeä pilke silmäkulmassa -meininki on miellyttävä piristys albumin synkässä ja ankarassa yleisilmeessä. Levyn loppusuoran biisikolmikosta ”H8 Red”, ”One Man Stands” ja ”Discharge”, on pakko nostaa esiin viimeksi mainittu levyn päättävä kappale. Scott Ianin mieletöntä komppikättä esittelevä avausriffi ei ole menettänyt 30 vuoden aikaan lainkaan voimaansa ja biisistä löytyy tarttuvuutta, jota olisin kaivannut levyltä hieman enemmän.
USA:ssa kultaa myyneen ja parhaan metalliesityksen Grammy-palkintoon (voiton vei Metallica Queenin ”Stone Cold Crazy” -coverillaan) ehdolla ollut ”Persistence Of Time” päätti Anthraxin uralla tietyn aikakauden, sillä vokalisti Joey Belladonna poistui bändistä vuonna 1992 ex-Armored Saint -vokalisti John Bushin korvatessa hänet. Belladonna palasi Anthraxin riveihin vuosiksi 2005-2007 ja uudelleen vuoden 2010 Big 4-keikkoja varten. Mies on vaikuttanut kokoonpanossa siitä lähtien.
Kuten jo aiemmin mainitsin lähes tunti hurjalla asenteella esitettyä läkähdyttävää riffiviidakkoa on liikaa, mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että ”Persistence Of Time” on lajissaan mainio albumi ja kiistaton metalliklassikko.
Tämä arvio tehtiin alkuperäisestä versiosta. Levystä julkaistaan merkkipäivän vuoksi 30-vuotis juhlapainos, joka sisältää remasteroidun levyn, demoversioita ym. Lisätiedot saa lukuun tästä.
8/10
Ilkka Järvenpää
1. Time
2. Blood
3. Keep It In The Family
4. In My World
5. Gridlock
6. Intro To Reality
7. Belly Of The Beast
8. Got The Time
9. H8 Red
10. One Man Stands
11. Discharge
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}