On tullut kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun alunperin Seattlesta lähtöisin ollut Queensrÿche julkaisi seuraajan kaupalliselle ja erityisesti taiteelliselle läpimurrolleen, “Operation: Mindcrimelle”. Jatko-osa sai luonnollisesti nimekseen “Operation Mindcrime II”.
Kyseinen albumi oli järjestyksessään bändin yhdeksäs täyspitkä ja sen tuotannosta vastasi vuonna 2020 menehtynyt Jason Slater. Ensimmäinen “Operation: Mindcrime” ilmestyi 1988, ja on yksi kautta aikojen suosikkilevyistäni. Muistan odottaneeni tätä levyä sen ilmestymisen aikoihin sekoituksella innostusta sekä pelkoa. Mutta pulinat pois. Otetaan “Operation: Mindcrime II” uudelleen tarkasteluun.
Kiekko jatkaa ykkösosan tarinaa siitä, mihin se 18 vuotta aiemmin loppui. Periaatteessa juonen voi yksinkertaistaa siihen, että ensimmäisestä osasta tuttu päähenkilö Nikki vapautuu 18 vuoden vankilatuomion jälkeen ja suunnittelee kostoa pääpahikselle, Tohtori X:lle. Molempien osien juonissa on sen verran käänteitä, joten jätän tarinan tarkastelun tähän ja keskityn siihen mikä teki mainion konseptin lisäksi ykkösosasta loistavan levyn, eli biiseihin. Valitettavasti niistä ei ole tällä kertaa käytännössä lainkaan positiivista kerrottavaa.
Albumi käynnistyy ensiosan tapaan introlla, jonka jälkeen kuullaan ensimmäinen sinkku “I’m American”, joka nostaa hattua ykkösosan avanneelle “Revolution Callingille”. Valitettavasti kappale ei millään mittapuulla pärjää edellä mainitulle. Oikeastaan tähän lauseeseen voi paketoida samantien koko albumin.
“Operation: Mindcrime II” yrittää mahdotonta, eli loistavan ykkösosan tasolle nousua. Levyä kuunnellessa paljastuu se surullinen tosiasia, että “I’m American” on kaikessa keskinkertaisuudessaan kokonaisuuden toinen valopilkku. Lähimmäksi ensiosan tunnelmia päästään “The Chasen” myötä. Siinä Tohtori X:än roolin laulaa neljä vuotta tämän LP:n julkaisun jälkeen edesmennyt Ronnie James Dio, jonka suoritus nostaa keskinkertaisen sävellyksen onnistuneeksi ja levyn ehdottomaksi kohokohdaksi.
Muilta osin albumi on yksinkertaisesti tasaista tarpomista heikon materiaalin suossa. Levyjen eron voi kiteyttää siihen, että “Operation: Mindcrime II”:en biiseistä paras häviää 10-0 “Operation: Mindcrimen” huonoimmalle esitykselle. Yritystä löytyy, mutta kaikki ne riffit, koukut ja mahtipontisuus, jotka tekivät vuoden 1988 klassikosta ikimuistoisen, puuttuvat vuoden 2006 kyhäelmästä täysin.
Juoneltaan “Operation: Mindcrime” oli massiivinen teemalevy, jonka tarina oli tarkasti mietitty ja sen kappaleet joko hyviä tai loistavia. Tällaiselle nappisuoritukselle oli jo lähtökohtaisesti lähes mahdotonta tehdä onnistuneesti seuraaja.
Toisaalta Queensrÿche oli levyn teon aikaan ongelmissa. Tuottaja Slaterin mukaan lopullisella albumilla virallisesta kokoonpanosta soittavat ainoastaan kitaristi Mike Stone ja vokalisti Geoff Tate. Alkuperäisjäsenten Michael Wilton (kitara), Scott Rockenfield (rummut) sekä Eddie Jackson (basso) osuudet hoitivat erinäiset sessiomiehet studiossa.
Tässä on mahdollisesti suurin syy “Operation: Mindcrime II” epäonnistumiseen. Ensiosa syntyi voimiensa tunnossa ja suuressa nosteessa olevan yhtyeen hyppysistä, kun taas jatko-osan aikaan Queensrÿche oli myrskyn keskellä.
Toki huomioitavaa on myös se, että “Operation: Mindcrimen” ensiosan aikaan bändissä vaikutti vielä kitaristi Chris DeGarmo, joka kantoi tuolloin suurimman vastuun sävellystyöstä. Mies jätti bändin 1997, toki palaten pienemmässä roolissa hetkeksi vielä 2003, mutta kiistaton tosiasia on, että kyseisen herran merkitystä Queensrÿchen luovaan prosessiin ei voi koskaan liikaa alleviivata.
Queensrÿchen tarina on myös muilta osin 2000-luvun alkuvuosien jälkeen muuttunut melkoisesti, sillä Geoff Tate ja bändi erosivat tulehtuneiden välien vallitessa vuonna 2012.
Näin jälkikäteen arvioituna “Operation: Mindcrime II” oli totaalinen pettymys. Kaupallisessa mielessä levy onnistui kohtuullisesti, sillä bändi saavutti kymmeneen vuoteen parhaat listasijoituksensa. Toki ykkösosan, saati “Empiren” (1990) myyntiluvuista jäätiin kauas, mutta siitä huolimatta “Operation: Mindcrime II” nousi esimerkiksi USA:ssa parhaimmillaan listasijalle 14.
Valitettavasti levy ei jäänyt bändin uran pohjakosketukseksi, sillä heikompaa oli vielä luvassa. Mutta se on kokonaan toinen tarina ja onneksi yhtyeen levyt ovat laulajanvaihdoksen jälkeen olleet selvästi parempia. Uusi vokalisti Todd La Torre on selvästi piristänyt Queensrÿchen otetta.
“Operation: Mindcrime II” oli ilmestyessään massiivinen pettymys ja sitä se on yhä.
4+/10
Ilkka Järvenpää
1.Freiheit Ouverture
2.Convict
3.I´m American
4.One Foot In Hell
5.Hostage
6.The Hands
7.Speed Of Light
8.Signs Say Go
9.Re-Arrange You
10.The Chase
11.Murderer?
12.Circles
13.If I Could Change It All
14.An Intentional Confrontation
15.A Junkie´s Blues
16.Fear City Slide
17.All The Promises
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}