Helloween – Chameleon (1993)

[three_fourth]Ennen vanhaan levykaupoissa sai omaehtoisesti tai myyjältä pyytämällä kuunnella levyjä ennen ostopäätöstä. Voin vain kuvitella sitä ilon määrää kun kaupassa on soinut ”Chameleonin” avausraita ”First Time,” tehty ostopäätös sen perusteella ja tämän jälkeen sitä vitutusta kun kotona on kuunneltu albumin muut biisit. Moni yhtyeen fani oli mennyt retkuun ja ostanut albumin ”First Timen” luoman illuusion avulla. Kyseinen kappale on perinteistä ja melodista Helloweenia hieman tätä levyä edeltäneen ”Pink Bubbles Go Apen” tyyliin. Tämä onkin niitä harvoja raitoja, joita ”Chameleonilta” voi kerran kymmenessä vuodessa soittaa ja unohtaa lopun levyn sisällään pitämän sillisalaatin. Eli käsissä on Helloweenin uran huonoin albumi, jota on vaikea kuunnella kokonaisuudessaan läpi ilman pahoinvoinnin tunnetta.

Alkuperäiskitaristi Kai Hansenin lähdettyä oli Helloween ajautunut pahaan pulaan. Vuonna 1991 ilmestynyt ”Pink Bubbles Go Ape” oli jo välimallin teos, mutta nyt kunnianhimo ajoi järjen ja toteutuksen ohi lyöden yli niin biisien pituuksissa (viisi yli 6 minuutin raitaa) kuin sovituksissakin. Levyllä on torvisektioita, syntetisaattoreita ja akustisia kitaroita. Helloweenille tunnusomainen nopeus ja upeat kertosäkeet ovat miltei kokonaan poissa ja välillä tuntuu kuin kuuntelisi täysin eri bändiä. Ainoastaan vokalisti Michael Kisken äänestä tunnistaa esittäjän. Paha sanoa mitä herroilla on ollut mielessään näitä kappaleita säveltäessään ja soundimaailmaa kyhätessään; tyylisuunnan muutos pop-bändiksi tai radiokanaville pääsy? Ei liene mikään ihme, että albumin julkaisun jälkeen kokoonpano meni uusiksi. Kiske ja rumpali Ingo Schwichtenberg poistuivat pian lopullisesti yhtyeestä.

On todella hankalaa arvioida ”Chameleonia,” sillä sen kuuntelu on yhtä tuskaa. Tyydyn käymään läpi ne harvat kuunneltavat kappaleet ja loput saa työntää syvimpään kaivoon mitä ympäristöstä löytyy. Avausraita tuli jo mainittua, joten seuraava valonpilkahdus tulee ”Giantsin” kohdalla. Kappale tuo mieleen jossain määrin vanhat klassiset Helloweenit tuplabassareineen ja komeasti jyräävine kitaroineen. Jos sattuu pitämään Queensrychestä, voi puolestaan ”Revolution Now” tuoda ilontunteita. Kun Kisken tilalle kuvittelee Geoff Taten nimenomaan kertosäkeeseen, ollaan lähellä Queensrychen parhaiden päivien komeutta. Tosin kestoltaan biisi on ylipitkä ja lopun kitaratiluttelut tuntuvat loputtomilta. Rimaa hipoen kuitenkin mennään jatkoon. Viimeinen kelpuutettava teos tottelee nimeä ”Music.” Kyseessä on raskas biisi, jonka rakenne kasvaa ja kehittyy kappaleen edetessä. Tosin taas tavaraa on tungettu soundimaailmaan liikaa ja kestoa on tasan seitsemän minuuttia. Jollain muulla Helloweenin levyllä tämän kappaleen kohdalla voisi painaa skip-näppäintä, mutta ”Chameleonin” valikoimassa se nousee kärkipäähän.

Albumin yksikään muu esitys ei riemunkiljahduksia aiheuta, eivätkä ne jätä minkäänlaisia muistijälkiä. Loppujen lopuksi neljä nipin napin kuunneltavaa raitaa tekee tästä luvattoman heikon ja erittäin vaikeasti lähestyttävän levyn Helloweenin mestariteoksiin verrattuna. Tätä ei voi suositella kenellekään, ei varsinkaan bändin potentiaalisille uusille faneille, jotka varmasti laittaisivat levyn kuultuaan minut jalkapuuhun tai kierittäisivät tervassa ja höyhenissä. 71 minuuttia ”Chameleonia” lienee riittävästi jokaiselle hevimasokistille. Minulle ainakin tuli paha olo kun tämän läpi kuuntelin. Sovitaanko niin, että Helloweenilta jokaisen metallipää haalii hyllyynsä ”Keeper Of The Seven Keys”- levyt sekä ”Walls Of Jerichon” ja unohtaa tämän kammottavuuden olemassaolon.

5/10

Tomi Nousiainen-Gunnar


[/three_fourth] [one_fourth_last]

chameleon

1.First Time
2.When The Sinner
3.I Don’t Wanna Cry No More
4.Crazy Cat
5.Giants
6.Windmill
7.Revolution Now
8.In The Night
9.Music
10.Step Out Of Hell
11.I Believe
12.Longing[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here