UFO – Mechanix (1982)

MAINOS:


Levy – kiertue – levy. Vuoden välein. Tämä oli metodi, jolla Englannin hard rock -legenda UFO oli puskenut menemään vuodesta toiseen. Voi vain kuvitella, millaista rääkkiä tämä on ollut muusikoille erityisesti, kun uusia lauluja piti kirjoittaa. On sanomatta selvää, että jälki ei voi olla jokaisella julkaisulla priimaa, jos henkilökemioissa alkaa tapahtua yhteentörmäyksiä.

Helmikuussa 1982 ilmestynyt ”Mechanix” tehtiin samalla miehistöllä kuin sitä edeltänyt ”The Wild, The Willing And The Innocent” (1981). Muutoksia oli tulossa, kun yhtyeen yksi pääsäveltäjistä ja alkuperäisjäsenistä päätti lähteä bändistä ”Mechanix”-kiertueen jälkeen. Kyseessä oli siis basisti Pete Way, joka oli osallistunut vielä täysillä albumin kirjoitusprosessiin usealla kelpo raidalla. Lähtö ei ollut lopullinen, vaan mies palasi kymmenisen vuotta myöhemmin harharetkiltään UFO:n riveihin lähteäkseen lopullisesti 15 vuotta myöhemmin.

Kitaristi Michael Schenkerin poistuminen UFO:sta vuonna 1978 oli bändille kova isku ja tuntuu kuin olisi tapahtunut ratkaiseva muutos juuri silloin. Vaikka kitaristin tontti saatiin täytettyä Paul Chapmanilla, myös yhtyeessä vuodesta 1976 toista kitaraa sekä koskettimia soittanut Paul Raymond lähti omille teilleen 1980. Uusi mies löydettiin hänen tilalleen nopeasti, kun multi-instrumentalisti Neil Carter liittyi kokoonpanoon. Toisena kitaristina hääräsi siis Chapman ja rumpujakkaralla istui alkuperäisjäsen Andy Parker. Henkilöstövaihdokset ja muuttunut musiikillinen kenttä lienevät olleet pääasiallisia syitä UFO:n kaupallisempaan suuntaan uivan biisimateriaalin synnyssä. Tätä tyylilajia ”Mechanixilla” on yllin kyllin.

Mikäli kaupallinen näkökulma, sliipatut soundit ja jopa popin puolelle sujahtavat biisit eivät haittaa, pidät luultavasti ”Mechanixista”. Albumin starttaa sen paras raita ”The Writer”, joka onnistuu välttämään popin tutkan jylhän ja uhkaavan kitarariffinsä avulla. Riffi on koko biisin kantava voima. Kappaleeseen myös vokalisti Phil Mogg lataa täysillä ja hemmetti sentään, että alkaa tennari vipattaa joka kerta kun tämän laittaa soimaan. Kyseessä on yksi UFO:n 1980-luvun tuotannon kärjistä, joka sisältää myös perin mielenkiintoisen ja pitkän soolo-osion, jossa Carter vetää sekä huikean kosketinsoolon, että yllättävää kyllä… myös saksofonisoolon. Toki Chapman vuorottelee kitarasooloineen näiden soitinten kanssa, mutta erikoinen sovitusratkaisu silti.

Joku yhtyeestä lienee mieltynyt kovasti rockabillymies Eddie Cochranin tuotantoon, sillä herran klassikko ”C´mon Everybody” kuultiin UFO:n versiona jo ensialbumilla vuonna 1970 ja nyt vuoron saa ”Somethin´ Else”. Alkuperäinen versio on lyömätön reilun kahden minuutin mitassaan, mutta kuin ihmeen kaupalla UFO saa tuotua biisiin omaa ilmettä ja mittaa saksofoneineen sekä sileine soundeineen. Moggin ääni myös sopii sävellykseen kuin nakutettu ja siihen on rakennettu myös soolo-osio, jota originaalissa ei ole. Vaikka kappale on läpeensä tuttu, se menee ”The Writerin” jälkimainingeissa vielä hyvin. Ainoa mitä jää kaipaamaan ovat rouheammat soundit.

Tässä vaiheessa albumia kaivetaan takataskusta balladikortti ”Back Into My Lifen” muodossa ja ikävä kyllä tämä ei oikein ota toimiakseen. Biisi julkaistiin jopa singlenä vailla sen kummempaa menestystä. B-puolelle oli sentään tajuttu laittaa ”The Writer” kuin muistutuksena siitä, että levyltä löytyi myös ehtaa hard rockia. ”Back Into My Lifen” ärsyttävä kertosäe jää vielä päähän ikävästi soimaan, eivätkä A-puolen kaksi viimeistä vetoa tuo lohtua.

You´ll Get Love” on jälleen rockimpi raita, mutta jää melodialtaan valjuksi. Kertosäe on kuin tuulen henkäys pusikossa. Se tulee ja menee muistijälkeä jättämättä. Pahasti vajaaksi vai pitäisikö sanoa ylitäydeksi ladattu ”Doing It All For You” on levyn outolintu siinä mielessä, että siinä ollaan hukassa tosissaan. Esitys alkaa jyhkeällä ja raskaalla rumpukompilla, johon kitaristit lähtevät mukaan pätkivine riffeineen. Kun Mogg alkaa laulaa tuntuu kuin kuuntelisi Led Zeppelinia, kunnes tempoa nostetaan puolella ja meno kuulostaa yhtäkkiä UFO:lta. Harmi, että keskinkertaiseen kertosäkeeseen tempoa jälleen puolitetaan. Kertosäe on itseasiassa kappaleen heikoin lenkki, mutta onneksi loppuun on sävelletty hieno B-osio, jonka päälle tulee hurja kitarasoolo. Harmi, juuri kun tennari olisi aikeissa alkaa väpättää lyödään tiskiin taas kamala kertosäe. Sovitus tuntuu seilaavan temponvaihteluineen kuin paatti ilman kapteenia avomerellä: totaalisen hukassa. Kyseessä on muuten ainoa kappale, johon on merkitty neljä biisinkirjoittajaa, joten tavallaan tämän ihmeellisyyden ymmärtää. Kokkeja on liikaa soppaa hämmentämässä.

Onneksi B-puolella tapahtuu ryhtiliike. ”We Belong To The Night” on reippaan tempon omava biisi, jossa meininki palautuu UFO:lle tuttuun muottiin. Säe ja kertosäemelodia toimivat, mutta yksi asia kummastuttaa; raidalla ei kuulla kunnon kitarariffiä vaan kitaristit seuraavat Moggin laulumelodiaa. Vaikka bändi on tullut tutuksi nimenomaan riffivetoisista biiseistään, nyt kaavaa on muutettu. Schenker oli velho vääntämään riffejä ja miehen lähtö lienee pakottanut yhtyeen uuteen suuntaan. Kyllä homma näin toimii, mutta sopeutumista se vaatii erityisesti, mikäli vanhempi katalogi on tuttua tutumpaa.

Let It Rain” on hyvin pitkälti samoin eväin rakennettu biisi, eli laulumelodia on pääosassa. Kappale on mallia ”kiva” ja toimii pääasiassa kertosäkeensä ansiosta. Tähän sävellykseen tehtiin aikoinaan myös promovideo, jossa yhtyee esiintyy lavalla ilman yleisöä. Tavallaan se on oikea käyntikortti ”Mechanixin” maailmaan, jossa soundit ovat sileät ja rockin uhmakkuus sekä räyhä ovat piilossa odottaen livetilannetta, jossa bändin voima vasta paljastuu.

Terri” on albumin toinen slovari, joka onnistuu paremmin kuin sinkkubiisi ”Back Into My Life”. Hempeä intro saattelee kauniiseen säkeistöön ja vaikka kertosäe on hieman ontto, tämä toimii kauniin melodiansa ansiosta hienosti. Hieman tässä hiuslakka jo käryää ja mieleen tulevat väkisin alan mestarit kuten Bon Jovi tai Whitesnake. Lienee aika ollut vielä väärä tälläiselle stadionballadille tai bändi ei halua leimautua aikuisrock / balladibändiksi ja valitsi singleksi aavistuksen rouheamman ”Back Into My Lifen”. Kappale rikkoo osaltaan hienosti b-puolen rakennetta.

Sen jälkeen on hienoa päättää albumi kahdella rock-biisillä, joista ”Feel It” on kelpo UFO-raita. Mogg on jälleen pääosassa ja vaikka kappale hieman kertosäkeensä osalta ontuu, kyllä tätä mielikseen kuuntelee. Perustavan laatuista hard rockia, jonka UFO kyllä osaa.Ryhmä jatkaa sillä tiellä myös viimeisellä esityksellä nimeltään ”Dreaming”. Nimensä puolesta voisi odottaa unimusiikkia akustisin kitaroin höystettynä, mutta asia on täysin päinvastoin. Kitarariffillä (yes!) starttaava raita lähtee täyteen laukkaan kättelyssä, kun riffin päälle tulee tulinen kitarasoolo ja Moggin vihainen sekä päällekäyvä säemelodia. Tämä on ehdottomasti levyn parhaita esityksiä ja kadonnut helmi, joita olisi suonut kuultavaksi enemmän. Sovitukseen on lyöty myös tempoa ja kitarat pauhaavat taustalla niinkuin kuuluu. Ainoa miinus täytyy antaa lopun feidauksesta, joka ei oikein tälläiseen täysveriseen hard rock -teokseen sovi. Mutta hyvä näin. LP:stä jää lopulta hyvä maku suuhun ja ”Dreaming” tekee mieli laittaa soimaan välittömästi uudestaan.

”Mechanix” on sikäli mielenkiintoinen UFO-albumi, että siltä löytyy muutama loistava kappale, mutta myös oudompaa tavaraa. Kenties tässä piilee levyn viehätysvoima, sillä kyllä tätä irvistelemättä kuuntelee, vaikka valopilkkuja olisi enemmän mukaan suonut. Täytyy myös nostaa hattua solisti Moggille, joka on luotsannut yhtyettä ainoana alkuperäisjäsenä ja ollut mukana jokaisella studioalbumilla jo yli 50 vuoden uran ajan. Ikävä kyllä loppu häämöttää, sillä UFO:n viimeiset keikat soivat tulevana syksynä. Moni legendaarisen kokoonpanon tunnetuimmista muusikoista on jo tämän maallisen sirkuksen jättänyt, ja Pete Way, Paul Raymond sekä Paul ”Tonka” Chapman eivät viimeisiä keikkoja enää todista. Niiden myötä koko bändi päästetään lepoon ja 73-vuotias herra Mogg eläkepäiviä viettämään. Toivottavasti päätöskonserteissa soisi ”Mechanixilta” usein kuullun ”We Belong To The Nightin” lisäksi edes ”The Writer”, joka on UFO:a parhaimmillaan!

7/10

Tomi Nousiainen-Gunnar

1.The Writer
2.Somethin’ Else
3.Back Into My Life
4.You’ll Get Love
5.Doing It All For You
6.We Belong To The Night
7.Let It Rain
8.Terri
9.Feel It
10.Dreaming

+ artikkelit

Raskaamman musiikin aktiivinen kuluttaja. Rumpujen soitto on seurannut mukana kesästä 1985 asti ja bänditouhuissa on vaikutettu mm. entisen AC/DC-vokalisti Dave Evansin Finnish Badasses-yhtyeessä. Vapaa-aikaan kuuluvat kalastus, koirat ja lukeminen.