Dio – Holy Diver (1983)

Mainos
Saarihelvetti

Ronnie James Dio oli ollut urallaan kahdessa merkittävässä bändissä, Rainbowssa sekä Black Sabbathissa ja tullut potkituksi pois molemmista. Kummaltakin yhtyeeltä vyölle oli jäänyt kaksi todella merkittävää albumijulkaisua: Rainbowlta ”Rising” vuonna 1976 ja Black Sabbathilta ”Heaven And Hell” neljä vuotta myöhemmin.

Kun tie Black Sabbathissa oli vuonna 1982 nousemassa pystyyn, päätti Dio kysäistä Sabbathin rumpali Vinnie Appicelta kiinnostaisiko tätä lähteä perustamaan uutta kokoonpanoa ja jättää Black Sabbath taakse. Appicen ei tarvinnut Ronnien ehdotusta kauaa miettiä. Uuden bändin kivijalka oli kasassa ja iskukuntoon tarvittiin enää basisti ja kitaristi. Kitaristin tontille kokeiltiin Rough Cuttissa tuolloin vaikuttanutta Jake E Lee:tä, mutta tätä kokoonpanoa ei ollut kirjoitettu tähtiin. Dio arvosti brittiläisiä muusikoita ja halusi etsiä puuttuvat palaset Englannista, joten Appice ja Dio matkustivat Lontooseen soittajia etsimään. Tämä reissu kannatti, sillä soitto vanhalle Rainbow-basisti Jimmy Bainille tuotti hedelmää. Hän jätti Wild Horses -yhtyeen liittyäkseen Dion kyytiin ja Bainilla oli mielessä muutamia kitaristiehdokkaita. Thin Lizzyssa vaikuttanutta John Sykesia mietittiin, mutta Bainilla oli myös toinen varteenotettava ehdokas: Sweet Savagen vasta parikymppinen Vivian Campbell. Campbell oli lopulta palapelin puuttuva osa, joka täydensi Dion alkuperäisen kokoonpanon. Viimein Ronnie James Diolla oli käsissään yhtye, josta johtajana häntä ei tulisi kukaan potkimaan pois.

”Holy Diver” on yksi heavy metallin Graalin maljoista. Se on yhdeksän biisin mittainen taideteos tai paras viski, joka tuntuu vain paranevan vanhetessaan. Siihen ei kyllästy koskaan. Palapelin jokainen palanen on niin kohdallaan kuin olla voi. Vinnie Appicen rumputuli ja fillit ovat käsittämättömiä, erityisesti mikäli on nähnyt miehen työn touhussa. Hän lyö lujaa ja koko ajan on vaikutelma, että mies on kuin veistos, jonka yläraajat liikkuvat erittäin vaikeasti. Silti soiton groove on satumaisen irtonainen ja ilmava, joka paistaa läpi koko ”Holy Diverin” mitalta.

Aisapari Bain on tarkka ja melodinen basisti, joka soittaa biisin ehdoilla nuottiakaan unohtamatta. Märkäkorva juniori Campbell osaa nopeat soolot, ja samalla mahtavat heavyriffit, joita albumi on tulvillaan. Kaiken tämän yllä leijuu Ronnie James Dion voimakas ja täyttä metallia huokuva ääni.

Näillä aineosilla starttaava aloitusraita, viime hetkillä studiossa kasaan saatu ”Stand Up And Shout” on ensimmäinen täysosuma, jonka hengästyttävä nopeus ja melodiset, mutta samalla uhkaavat vokaalilinjat osuvat nappiin ja jäävät päähän soimaan pökerryttävällä tavalla. Nimiraidan pahaenteinen ”intro”, tuulenhumina sekä kosketinsoittimen äänet kestävät yli minuutin, kunnes legendaarinen kitarariffi räjähtää käyntiin. Biisi on Black Sabbathin ”Heaven And Helliin” verrattavissa oleva klassikko, jonka jokainen metallipää on pakosti jossain kuullut. Kyseessä on varmasti Dion tunnetuin biisi, jota ilman yksikään Dion keikka ei ollut täydellinen. Ei voi kuin hämmästellä miten yksikertaisista palikoista saa kasattua jotain näin täydellistä! Jopa kitarasoolon alle rakennettu pätkivä kitarariffi puolustaa paikkaansa hienosti upeasta Campbellin soolosta puhumattakaan.

”Gypsy” muuttaa jälleen albumin suuntaa ollen keskitempoinen ja Dion vihaiselta kuulostavan äänen hienosti esiin tuova kappale. Biisin hienoin kohta on ehdottomasti ennen kertosäettä tuleva lyhyt bridgeosa, joka isketään kehiin nätisti heavyn säkeistön jälkeen.

”Caught In The Middle” on hivenen kaupallisemmalta kuulostava biisi tarttuvan säemelodiansa vuoksi, mutta hienosti myös tämä biisi paikkaansa albumilla puolustaa. Kertosäe muuten kuullaan ensimmäistä kertaa vasta parin minuutin kieppeillä, joten aivan perinteisimpiä kappalerakenteita tässä ei olla haettu. Hieno sävellys se vaan on, vaikka tuo mieleen Los Angelesin maisemat ja hiuslakan mieleen.

”Don´t Talk To Strangers” lopettaa levyn A-puolen upealla tavalla. Sen akustinen intro on todella kaunis ja hypnoottinen. Sen päällä leijuva Dion korkealta kulkeva vokaalilinja laittaa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä. Biisin rakenne ja sävy muuttuu kuitenkin kuin taikaiskusta kun Dio laulaa sanat ”Don´t dream of women ´cause they only bring you… DOWN!” Sitten on yhtye täydessä liekissä, Dio tulkitsee sydämensä kyllyydestä ja biisi toimii kuin sveitsiläinen käkikello. Campbell luikauttaa tulisen soolon ja kruunuksi saadaan kappaleen loppupuolelle hieno temponpuolitus sekä Dion upea vokaalisuoritus. Tämän parempaa puolenkääntöbiisiä on vaikea kuvitella, niin mahtava se on.

Kuva: Chris Walter/Getty Images

”Straight Through The Heart” lyö suoraan sydämeen ja siitä läpi raskaudellaan, vaikka ei ole albumin painavin sovitus. Tässä on järjettömän kova rytmisektio elementissään eli puskemassa töitä kuin vanha dieselveturi. Eritoten Appice on komeissa liekeissä. Campbellin hieno kitarariffi ja loistava vokaalisuoritus viimeistelevät tämän raidan loistokkuuden.

”Invisible” starttaa täysin eri planeetalta hempeällä kitaraintrolla sekä Dion vokaaleilla, kunnes käytetään jälleen tuttua ja toimivaa kikkaa jo kolmannen kerran albumin aikana. Tunnelma muuttuu reilun minuutin kohdalla täysin raskaaksi juntaksi ja jälleen painetaan heavy metallin armoilla. Tämän Dion porukka osaa parhaimmalla mahdollisella tavalla. Raitaan sijoitettu jippo pitää sisällään mielenkiintoisen kuriositeetin. Levytyshetkellä äänittäjä oli laittanut nauhan soimaan lopusta alkuun päin mikä kuulosti niin häiriintyneeltä, että väärinpäin soiva riffi opeteltiin ja siitä päätettiin tehdä biisiin ”kakkososa”.

Albumin hittibiisi ”Rainbow In The Dark” on erilainen muun materiaalin rinnalla, sillä se sisältää tarttuvan kosketinsoitinmelodian, joka jää päähän kuin pahimmat teknorenkutukset ysärillä konsanaan. Bändissähän ei kosketinsoittajaa vielä tuolloin ollut, joten studiossa osuudet soittivat Dio sekä Bain yhteistyössä. Bain oli säveltänyt ”Rainbow In The Darkin” kosketinosuuden alun perin Wild Horsesille ja soitti sitä hiukan muokattuna versiona treeneissä. Kitarariffi nostettiin Campbellin vanhalta yhtyeeltä Sweet Savagelta ja kappaleesta ”Lady Marianne.” Biisi on yltiömelodinen ja tarttuva tehden siitä varman singlevalinnan, eikä tätä valintaa sovi kyseenalaistaa. Kyseinen raita toi bändille varmasti paljon uusia faneja, jotka tykästyivät myös raskaampaan materiaaliin ja siivittivät albumin myyntiä. Vaikka melodia on päällimmäisenä, taustalla meuhkaava rytmiryhmä hoitaa taas pisteet kotiin luomalla kappaleeseen heavyn ja groovaavan otteen. Tämä levyn outolintu on oikeasti hieno biisi ja toimii tilanteessa kuin tilanteessa.

Sairaalloisen raskas ja painostava ”Shame On The Night” on säästetty viimeiseksi ymmärrettävistä syistä. Kappale on niin uhkaava, ettei sen jälkeen vain voi tulla enää mitään muuta kuin hiljaisuus. Suden ulvonnalla käynnistyvä ja pienen intron sisältävä raita muuttuu jälleen äkkiä synkäksi ja raskaaksi. Dion laulumelodia johdattaa sovitusta koko biisin mitalta. Tarinaan on ladattu aimo annos tulta sekä tappuraa ja sen kuulee luissa ja ytimissä asti. Loppuun laitettu kirkkokuorolta kuulostava laulukööri ja Dion paskainen nauru paketoivat tämän albumin komeaan päätökseensä.

”Holy Diverin” tärkeyttä metallimaailmalle ei voi väheksyä. Ronnie James Dio näytti maailmalle kykenevänsä loihtimaan kasaan bändin, joka tekee niin timanttista heavya, että heikompia hirvittää vielä vuosikymmenien päästä. Pelkästään nimikappaleesta on tehty lukuisia covereita, jopa huvittavia sellaisia. Eläkeläisten ”Humpparaakki” on lajissaan lyömätön, mikäli kiinnostaa kuulla kuinka metallin kansaneepos kääntyy humpaksi puhumattakaan ”This Is Your Life” -tribuuttialbumista, jolla nykymetallin suuret ja mahtavat tulkitsevat Dion biisejä suurella tunteella.

Kiitos Ronnie James Dio. Olit suurin ja mahtavin etkä unohdu koskaan.

10/10

Tomi Nousiainen-Gunnar

1.Stand Up And Shout
2.Holy Diver
3.Gypsy
4.Caught In The Middle
5.Don’t Talk To Strangers
6.Straight Through The Heart
7.Invisible
8.Rainbow In The Dark
9.Shame On The Night

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän