AC/DC – Live (1992)

MAINOS:


Yhtyeen julkaistessa livelevyn johtuu se yleensä muutamasta tekijästä. Sillä saadaan ostettua lisää aikaa seuraavaa studioalbumia silmällä pitäen, julkaistua sen hetkiseltä kokoonpanolta ”muistomerkki” mikäli on tapahtunut muutoksia tai yksinkertaisesta tarjotaan keikoilla käyneille faneille muisto tuon kiertueen setistä.

Toki joskus asiat ovat niin ikävästi, että kukkaron pohja on näkyvissä ja levy-yhtiö haluaa epätoivoissaan saada joulumarkkinoilta ostavan yleisön valuutat kotiin. AC/DC:n toisen virallisen livealbumin kohdalla näin ei asian laita ollut vaan yhtyeen asiat olivat taloudellisesti hienolla mallilla. ”The Razor´s Edge” -kiertue vuonna 1991 oli valtava menestys ja vahva osoitus, että AC/DC oli palannut vahvempana kuin aikoihin. Tämä menestys haluttiin myös saada ostavan yleisön tietoisuuteen julkaisemalla yksinkertaisesti ”Live” titteliä totteleva albumi.

Kun taustalla jyllää AC/DC:n mittapuun tasoinen organisaatio, on selvää, ettei mitään puolivillaista tekelettä markkinoille päästetä. Tämän todistaa jo ”Livestä” ilmestyneiden versioiden määrä. Markkinoille lyötiin 20 biisiä sisältänyt vinyylitupla, yhden CD:n 14 kappaleen typistetty versio sekä deluxe tupla CD-versio, jolla raitoja oli peräti 23. Tämä tosin saatiin kauppojen hyllyille ovelasti vasta kuukausi yhden CD:n version jälkeen kassavirran maksimoimiseksi. Siihen kylkeen vielä C-kasetti tuplaversiona ja VHS-videotallenne, joka kantoi nimeä ”Live At Donington”, ja varmasti lompakon paksuudesta riippuen löytyi jokaiselle fanille sopiva formaatti.

Koska keikkoja aiottiin tallentaa, oli myös jäljen oltava laadukasta, joten levylle tarvittiin pätevä tuottaja. Valinta tähän tehtävään oli helppo. ”The Razor´s Edgen” tuottanut Bruce Fairbairn sai jälleen homman hoitaakseen ja on pakko myöntää, että harva livelevy jytisee näin tuhdisti ja kuulostaa livetilanteessa taltioidulta. Aina näitä paikkaillaan studiossa jälkikäteen, mutta kyllä tästä autenttinen soundi hienosti välittyy.

En olisi halunnut olla se henkilö, joka joutui käymään livenauhat läpi ja valitsemaan biisit albumille ja Fairbairnin käsittelyyn. Niin paljon keikkaa heitettiin ja materiaalia taltioitiin, tehtävä on varmasti ollut haastava. Pieni motkotuksen sana tulee siitä, ettei levylle päätynyt yhtä kokonaista keikkaa vaan kappaleita valikoitui usealta eri keikalta. Biisien jälkeen yleisön mylvintä feidataan pois ennen seuraavan kappaleen alkua. Tämä jättää rikkonaisen maun ja häiritsee illuusiota, jossa olet itse yleisössä kuuntelemassa showta.

Olin itse todistamassa tätä kiertuetta Helsingin Jäähallissa 20.3.1991 ja kun aloitusbiisi ”Thunderstruckin” vikkeläsorminen introriffi kajahti soimaan, nousi adrenaaliini tappiin. Biisi on täydellinen aloitusbiisi tuoreelta albumilta. Angus Young on tosin sanonut, että kyseessä oli haastava sovitus vetää heti kärkeen, sillä sormien oli toteltava kylmiltään ilman adrenaliinin tuomaa vapautuneisuutta. Tästä huolimatta komeasti se ”Livellä” toimii ja potkaisee homman iloisesti käyntiin, eikä jää ainoaksi näytteeksi ”The Razor´s Edgen” materiaalista ja iskuvoimasta.

Oli ilo aikoinaan huomata, että raitoja tuolta albumilta oli päätynyt ”Livelle” peräti viisi kappaletta. Tämä siis vain 2CD-deluxe painoksen kohdalla, joka tuli aikoinaan itse hankittua. ”Fire Your Guns” on todella rivakoine tempoineen varma valinta ja on myös levyn lyhyimpiä biisejä kestoltaan. ”Money Talks” oli pienoinen hitti ja kuului itseoikeutetusti kiertueen settilistaan, ja sen aikana saatiin luotua näyttävä showelementti, kun katosta alkoi sataa Angus Youngin pärställä koristeltuja dollareita. Toki itse biisi on myös loistava näyte ”The Razor´s Edgen” vahvasta kappalemateriaalista.

Myös albumin uhkaava nimibiisi kipusi settiin ja on erilaisuudessaan oiva piristys tuttujen esitysten joukossa. Vain deluxe versiolta löytyvä ”Are You Ready” oli singlejulkaisu ja upposi hyvin kuulijoihin melodisine koukkuineen, joten se oli helppo valinta esittää keikoilla yleisön edessä.

Tuoreen hittialbumin myyntiluvut ja suosio innostivat AC/DC:n ottamaan siis settiinsä parhaat palat uutukaiselta. Lähes moinen määrä näytteitä tuoreimmalta studiotuotokselta toteutui seuraavan kerran vasta ”Black Ice” -albumin kiertueella, jota myös tuli Helsingin Olympiastadionilla todistettua.

AC/DC:n vuoden 1980 massiivinen hittialbumi ”Back In Black” on luonnollisesti myös hyvin edustettuna neljän biisin voimin. ”Back In Black”, ”Hell´s Bells”, ”You Shook Me All Night Long” sekä ”Shoot To Thrill” eivät esittelyjä kaipaa ja ne keikkuvat bändin settilistalla edelleen. Jos vyöllä on maailman toiseksi eniten kopioita myynyt albumi, niin mikäpä niitä on yleisön edessä soittaa. Vaikka kappaleet on kuullut matkan varrella satoja kertoja, niin edelleen ne toimivat hienosti oli sitten kyseessä studio- tai liveversio.

Kuten arvata saattaa, mahtuvat yli 20 kappaleen listaukseen myös ne kaikkein ilmeisimmät kovan luokan hitit, jotka pitää joka keikalla soittaa. ”The Jack”, ”Whole Lotta Rosie”, ”T.N.T.”, ”Highway To Hell” ja ”For Those About To Rock (We Salute You)” ovat jokaisen keikan vakiokauraa. Tämän julkaisun yhteydessä on pakko mainita erityisesti konsertin aina päättävän ”For Those About To Rockin” julmasti kajahtavat tykit, jotka saatiin taltioitua livenä hyvin. Kun kanuunat alkavat ampua voi ruudinkäryn lähes haistaa sieraimissaan, niin lujaa ne kaiuttimista ilmoille kajahtavat!

Toki muitakin pikkuhittejä ”Livelle” mahtuu, jopa hieman yllättäviä sellaisia. Vuoden 1988 albumilta ”Blow Up Your Video” tutuksi tulleet singlebiisit ”Heatseeker” sekä ”That´s The Way I Wanna Rock´n´Roll” saadaan ilmoille komeasti, ja olivat vielä tuoreena ihmisten mielissä. Oudompi valinta sen sijaan oli leffasoundtrackilta ”Who Made Who” peräisin oleva nimikappale, joka vielä tässä vaiheessa keikkui setissä, mutta putosi tämän kiertueen jälkeen pois ohjelmistosta ikiajoiksi. Hauskaa, että tästä se vielä löytyy.

Sitten mennään biisikavalkaadiin, jota AC/DC ei aivan jokaisella keikalla enää soittele. ”Dirty Deeds Done Dirt Cheap” toki on kaikille tuttu ja on oiva näyte Bon Scottin aikaisesta materiaalista. Samoin on asian laita ”Let There Be Rockin” osalta. Kappale on ”Livellä” koko komeudessaan ja yli 12 minuutin mitassaan yksi setin shownumeroista, sillä sen aikana Angus vilautti boksereitaan. Vielä vanhoina hyvinä aikoina persposket vilkkuivat, mutta nyt oltiin vanhempia ja viisaampia tai konservatiivisempia, joten tähän oli tultu. Hienoa, että biisi on albumilla täydessä mitassaan.

Lisää Scottin aikakauden herkkuja olivat ”Sin City”, ”High Voltage” sekä ”Jailbreak”, joista kaksi viimeistä oli venytetty kestoltaan yli kymmeneen minuuttiin, pääosassaan Angus ja soolokitara. Tylympi tuottaja olisi editoinut biisien kestoja tai jättänyt ne kokonaan rannalle, mutta tässä ne ovat sellaisina kuin ne konserteissa kuultiin. Kunnioitettava ratkaisu bändiltä ja tuotantotiimiltä.

Todellinen outolintu on deluxe versiolta löytyvä ”Bonny”, joka ei ole mukana bändin studioalbumeilla. Kyseessä on vanha skotlantilainen kansansävelmä, joka heitettiin Glasgow:n keikalla Scottin muistoa kunnioittaen. Vaikkei biisi sisällä kuin kitaralla soitetun teeman, joka on ohi minuutissa, on se hieno ele edesmennyttä vokalistia kohtaan.

Pakko vielä mainita, että 30 vuotta sitten Japani oli kova markkina-alue ja sen kansaa hemmoteltiin usein bonusbiiseillä paikallisten painosten kohdalla. Niin oli myös ”Liven” kohdalla. ”Hell Ain´t A Bad Place To Be” löysi tiensä Japaniin, mutta jätettiin rannalle muiden alueiden julkaisuilta. Tosin se julkaistiin ”Highway To Hell (Live)” -CD singlellä sekä vuosia myöhemmin tyyriillä ”Backtracks”-kokoelmalla.

”Live” on todellinen kädenojennus AC/DC:n faneille. Sen soundit ovat jylhät ja biisimateriaali on ensiluokkaista olematta pelkkää hittikamaraa kannesta kanteen. Ostava yleisö löysi albumin pukinkonttiin kiitettävissä määrin ja sitä pidetään yhtenä 1990-luvun parhaista livejulkaisuista. Suomessa ”Live” ylsi jopa virallisen listan kakkospaikalle.

Levyllä on myös yksi merkittävä piirre. Sillä soittava kokoonpano ei julkaissut enää uutta albumia, sillä rumpali Chris Slade sai vuonna 1994 väistyä bändiin palaavan alkuperäisjäsen Phil Ruddin tieltä. Tarkkakorvaisimmat kuulevat näiden kahden veijarin soitannolliset erot ja sävyt, joten hyvä, että myös Sladen tatsia livetilanteessa saatiin julkaistua. Vielä kun bändin ”laihoilta vuosilta” 1983–1989 ilmestyisi joskus jokin arkistoista esiin kaivettu kokonainen keikkataltiointi, jolla rumpujakkaralla istuisi Simon Wright.

8½/10

Tomi Nousiainen-Gunnar

1.Thunderstruck
2.Shoot To Thrill
3.Back In Black
4. Sin City
5. Who Made Who
6. Heatseeker
7. Fire Your Guns
8. Jailbreak
9. The Jack
10.The Razors Edge
11.Dirty Deeds Done Dirt Cheap
12.Moneytalks

1.Hells Bells
2.Are You Ready
3.That’s The Way I Wanna Rock ’N’ Roll
4.High Voltage
5.You Shook Me All Night Long
6.Whole Lotta Rosie
7.Let There Be Rock
8.Bonny
9.Highway To Hell
10.T.N.T.
11.For Those About To Rock (We Salute You)

+ artikkelit

Raskaamman musiikin aktiivinen kuluttaja. Rumpujen soitto on seurannut mukana kesästä 1985 asti ja bänditouhuissa on vaikutettu mm. entisen AC/DC-vokalisti Dave Evansin Finnish Badasses-yhtyeessä. Vapaa-aikaan kuuluvat kalastus, koirat ja lukeminen.