Ian Gillan – Naked Thunder (1990)

Mainos:
Saarihelvetti

30 vuotta täyttänyt ”Naked Thunder” oli Ian Gillanin ensimmäinen soololevy Deep Purplesta erotetuksi tulemisen jälkeen ja kovan luokan tuotos jopa herran oman Gillan-bändin saavutuksiin verrattuna. Toinen lähtö Purplesta vuonna 1989 merkitsi Gillanille haaveiden toteuttamista erilaisemman musiikin parissa, kuin Purplen riveissä oli mahdollisuus. Samaa haavetta oli tosin jo kokeiltu kerran aiemmin Purple-basisti Roger Gloverin kanssa vuoden 1988 ”Accidentally On Purpose” levyllä.

”Naked Thunderille” saatiin mukaan kovan luokan soittajamiehiä ja biisintekokrediitit jakaantuvat bändiin liittyneen kitaristi Steve Morrisin sekä Gillanin kesken. Soundimaailma on melko kevyt ja raskaat rockit loistavat poissaolollaan. Lähinnä mieleen tulee Purplen ”The House Of Blue Light, tosin vielä kepeämmillä soundeilla. Mutta tämä ei ole mikään heavy rock -albumi, vaan vuodelle 1990 tyypillinen teos soundimaailmaltaan. Radioaalloille lienee ollut Gillanilla mieli, koska paikoin edetään jopa AOR-soundille kumartavaan sävyyn.

Albumin 11 raitaa ovat nautittavaa kuunneltavaa, jos unohtaa herran Deep Purple-menneisyyden ja keskittyy kuuntelemaan biisejä niiden omilla ehdoilla. Päällimmäisenä mieleen tulee tunnelmien ja jopa tyylilajien vaihtelevuus. Vaikka albumin A-puoli starttaa rankemmin ”Gut Reactionilla” ja ”Talkin´ To Youlla”, tunnelma muuttuu kevyemmäksi kolmannella kappaleella ”No Good Luck,” joka on helmi. Radioaalloilla aikanaan soinut biisi voisi tehdä saman edelleen ja kyseessä on ehdottomasti yksi albumin parhaita raitoja. Seuraavana tuleva ”Nothing But The Best” jatkaa samoilla linjoilla tuoden mieleen tukkahevibändit suurine soundeineen. Tähän on sävelletty komeat kosketinsovitukset ja raita on toinen albumilta lohkaistu single ”No Good Luckin” ohella.

© Alexei Zaikin

”Loving On Borrowed Time” kokeilee kepillä jäätä ja tässä lähdetään balladien maailmaan. Todella nätti ja hidas biisi, jonka kertosäe sopii tunnelmaan sopivasti. Gillanin tulkinta on upeaa kautta linjan, mutta tässä kappaleessa se todella loistaa. Koska kyseessä on rakkauslaulu, on tulkinta siihen sopivasti karhea, sydänverellä mahtavasti laulettu tuotos, jota upea taustalaulu naisen laulamana loppua kohden vielä nostattaa.

”Sweet Lolita” on myös hieno biisi, jotain hard rockin ja AOR:n väliltä. Koskettimet pauhaavat tälle levylle tunnusomaisesti pinnassa ja kertosäe on komea.

Kakkospuolta avataan taas aavistuksen kitaravetoisemmin, mutta myös saksofoneissa löytyy. ”Nothing To Lose” on homman nimi ja näin se todella on. Tällä levyllä Gillanilla ei ollut mitään hävittävää ja se käy selväksi pitkin matkaa. Kappale sopii taas tunnelmaan hienosti ollen hieman erilaisempi valeloppuineen sekä fonisooloineen. Levyllä soittaa kaksi rumpalia; Simon Phillips ja Ted McKenna. Olisi kiva tietää kumpi takoo seuraavana tulevan ”Moonshinen.” Alun rumpuintro herättää ja nyt ollaan asian ytimessä. Nopeaa hard rockia, jossa on sooloja vaikka muille jakaa. Tästä biisistä heijastuu oikea soittamisen riemu!

© Alexei Zaikin

Ja juuri kun menokenkää alkaa vipattaa, tipauttaa Gillan tempoa ja fiiliksiä ”Long And Lonely Riden” muodossa. Turhanpäiväisen kepeä raita, joka soljuu ohi vaivihkaa. Onneksi ”Love Gun” on jälleen ripeä menopala, jossa päästellään oikealla asenteella. Vaikkei mikään melodinen mestariteos ole, tällainen soiton ja laulun ilotulitus toimii mainiosti, tuoden taas tutun tunnelmanvaihdon levyn rikkaaseen kappalemaailmaan. Tässä myös kitaristit pääsevät tulittamaan täyslaidalta.

Levyn päättävä yli 8-minuuttinen ”No More Cane On The Brazos” on albumin outolintu. Tutulta kuulostava sävelmä, jonka säveltäjätiedoissa lukee vain ”traditional.” Eli kansanperinnettä parhaimmillaan. Gillanin laulun varassa etenevä upea sovitus, jolla ei ole hard rockin tai rockin kanssa tekemistä oikeastaan millään lailla. Mikäli iltasella haluaa rauhoittua himmeän valaistuksen ja viinilasillisen kera, on tämä kappale kuin siihen tehty.

Kun levy loppuu, tekee mieli kuunnella se alusta uudelleen. Tasokas materiaali hyvällä tuotannolla on laadun tae ja juuri tunnelmien vaihtelevuus tekee tästä mielenkiintoisen albumin. Syvä kumarrus ensi kuussa jo kunnioitettavaan 75 vuoden ikään ehtineelle Ian Gillanille, joka oli tätä levyä tehdessään 44-vuotias.

9/10

Tomi Nousiainen-Gunnar

1.Gut Reaction
2.Talking To You
3.No Good Luck
4.Nothing But The Best
5.Loving On A Borrowed Time
6.Sweet Lolita
7.Nothing To Lose
8.Moonshine
9.Long And Lonely Ride
10.Love Gun
11.No More Cane On The Brazos

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän