Toimittajan urani ensimmäinen visiitti Tampereella sijaitsevassa Bar Kotelossa oli erittäin positiivinen kokemus. Väittäisin, että kyseinen keikkailtama menee helposti yhdeksi parhaista klubikeikoista mitä olen päässyt kokemaan. Liput olivat edullisia, tupa oli täynnä porukkaa ja musiikki kuulosti erittäin hyvältä. Miksaukselle isot pisteet siitä. Lahtelaiseen keikkakulttuuriin tottuneena minua yllätti miten täynnä keikkapaikka pystyi olemaan ja miten ihmiset elivät musiikin kanssa. Ei ollut sitä kuuluisaa rokkipoliisipönötystä tai hautajaistunnelmaa. En tiedä onko Tampereen juomavedessä jotain mikä tekee eron.
Iltaan sisältyi kolme yhtyettä ja kaksi levynjulkkarikeikkaa:
Numento tarjoili progressiivista melodeathia kanteleen kera esittämällä uutta One With the Void -sinkkubiisiään. Kieltämättä hymyilytti kun yleisön seasta kuului ihastelua “kanteleesta ja ördäävästä mimmistä“.
Bloody Falls esitti aikaisemmasta tuotannosta selkeästi aggressiivisempaa IV-nimeä kantavaa uutta levyään ja väittäisin, että niistä keikoista mitä olen yhtyeeltä nähnyt, niin heittämällä paras veto. Yhtyeen musiikki ei tuntunut pysähtyvän hetkeksikään.
Illan päättänyt Torchia huolehti They Are Born Under Rules of the Darkness -uutuslevyn biisien kera, että yleisöllä oli varmasti niskalihakset jumissa seuraavana päivänä. Aino minus oli, että vokalisti Noxin elävälle esiintymistyylille Bar Kotelon lava on aivan liian pieni.
Amatööriradiojournalisti, kahvin ja melodeathin suurkuluttaja.
- Teppo Krogerus
- Teppo Krogerus
- Teppo Krogerus
- Teppo Krogerus
- Teppo Krogerus
- Teppo Krogerus
- Teppo Krogerus
- Teppo Krogerus
- Teppo Krogerus
- Teppo Krogerus
- Teppo Krogerus
- Teppo Krogerus
- Teppo Krogerus

























