U.D.O. – Faceless World (1990)

Udo Dirkschneiderin lähdettyä Acceptista vuonna 1987 ei herra jäänyt laakereilleen lepäämään vaan käynnisti välittömästi uuden bändinsä U.D.O. Yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa ”Animal House” jo samana vuonna. Tuo oli julmetun hyvä kiekko ja porukka janosi jatkoa, koska Accepin leirissä oli hiljaista aina vuoteen 1989 saakka. Tuolloin sekä Accept että U.D.O. julkaisivat uudet albumit: Accept ”Eat The Heatin” ja U.D.O. ”Mean Machinen”. U.D.O. veti pidemmän korren ja vauhti oli päällä, sillä jo seuraavana vuonna oli jälleen uuden albumin vuoro. Kolmas bändin levy ”Faceless World” julkaistiin tasan 30 vuotta sitten.

Ajan henkeen vuonna 1990 kuuluivat suuret mahtipontiset kertosäkeet, melodiset säkeistöt ja suurella kädellä tehty tuotanto, johon ripauksen kaupallisuutta ja kermaa toivat kosketinsoittimet sekä viimeistä piirtoa myöten suunnitellut soundit. Vuoteen 1990 liittyy myös osaltani hauska tähän levyyn liittyvä muisto. Ystäväni oli käynyt Helsingissä ostelemassa uusia vinyylejä ja palasi sieltä kolmen albumin kera. Kassista paljastui U.D.O.:n ”Faceless World”, Savatagen ”Gutter Ballet” ja Running Wildin ”Death Or Glory”, joita sitten kuunneltiin vuoron perään monta kuukautta.

Jokainen näistä oli todella hyvä albumi ja suosikkia oli vaikea valita. Eniten kuunteluita keräsi ”Faceless World”, joka on U.D.O.:n onnistunein albumikokonaisuus, vaikka siinä on jonkinlainen puudelirock-tuotanto. Fakta vain on se, että vinyyliversiolta löytyvät kymmenen raitaa (tai yksitoista versiosta riippuen) ovat julmetun kova taidonnäyte melodisen hard rockin kirjoittamisesta. CD-version kaksi bonusraitaa eivät häviä niille piirun vertaa, joten todella kovasta teoksesta on kyse.

Dirkschneider nappasi bändiinsä vuonna 1987 Sinnerin kitaristi Mathias Diethin, joka osoittautui kultakimpaleeksi mitä biisinkirjoitustaitoihin tulee. Hänellä oli korvaa komeille melodioille ja tätä taitoa osattiin hyödyntää bändin jokaisella neljällä ensimmäisellä levyllä. Komein kruunu näistä neljästä on ”Faceless World”, joka on jopa erikoinen albumi Udolle, sillä kermaiset ja jopa siirappiset kertosäkeet eivät tuo mieleen ensimmäiseksi vaihtoehdoksi niitä laulamaan Udo Dirkschneideria jonka ääni on raaka, rosoinen ja sepelimyllymäinen. Eikä tukka enää viihtynyt Udon päässä kuten muilla bändin puudelipojilla ja jota lookia levyteollisuuden hard rock -bändit tyylissään viljelivät. Kombinaatio tästä huolimatta toimii kiehtovalla tavalla. Udo on pakotettu laulamaan melodisesti ja jopa tyylilleen epäuskollisesti, vaikka mitään David Coverdalemaisia korkealta ja kovaa tyylisiä kiekaisuja ei levyllä kuulla. Jos kertosäe kulkee korkealta, sen tulkitsee taustakuoro, jota Udo tyytyy komppaamaan kuten ”Trip To Nowhere” -biisissä tehdään.

Huomasin albumia taas kuunneltuani, että tätä on turha perata biisi kerrallaan. Tämä on itselleni hyvin rakas LP ja ylistäisin siltä löytyviä kappaleita liikaa. Yhtään hutia siltä ei löydy ja se myös soi ajan hengen mukaisesti todella hyvin, kirkkaasti sekä tarkasti. Muutama tärppi on pakko antaa jotka kannattaa tarkistaa, jotta saa käsityksen mistä on kyse.

”Heart Of Gold” on loistava levyn aloituskappale. Kitarakuvio, melodinen säkeistö sekä upea kertosäe jäävät soimaan päähän, eikä kyseessä siis ole Neil Young -cover vaan oma, vankka taidonnäyte melodisen hard rockin kirjoittamisesta. Toisessa ääripäässä sijaitsee ”Can´t Get Enough”, jolla Udo pääsee mielialueelleen eli Acceptin mieleentuoviin maisemiin. Siellä riittää vauhtia ja jopa metalliia. Tämä on albumin outolintu muuten kevyen ja sliipatun materiaalin rinnalla, mutta tuo piristävää vaihtelua ripeydellään ja tuplabassarimätöllään.

”Unspoken Words” on ”Can’t Get Enoughin” vastakohta ja herkkä slovari, jossa Udo pääsee tunteilemaan sydämensä pohjukasta asti. Raita sisältää jälleen hienon kertosäkeen ja jos sen upottaa Accept- maailmaan, mieleen tulee heti ”Winter Dreams” vuoden 1983 ”Balls To The Wall” – albumilta. Kaikki muut seitsemän biisiä mahtuvat näiden ääripäiden välille ja jokainen sisältää kertosäevaroituksen sekä tarpeen kuulla se uudelleen.

”Faceless World” oli väkevä näyttö U.D.O.:lta. Yhtye pystyi mukautumaan ajan haasteisiin ja luomaan tarttuvaa hard rockia, josta löytyi myös ripaus sitä tarvittavaa metallia. Metallin pariin U.D.O. tarttui seuraavalla ”Timebomb”-albumillaan sitten toden teolla ennen Dirkschneiderin liittymistä jälleen Acceptin riveihin. Kovimmat metallidiggarit ehkä karsastavat levyä sen kaupallishakuisuuden ja kliinisen sekä kirkkaan soundimaailmansa vuoksi, mutta allekirjoittaneelle tämä on SE U.D.O.:n levy jonka pariin on aina mukava hypätä ja samalla tehdä aikamatka 1990-luvun alkutahteihin.

9/10

Tomi Nousiainen-Gunnar

1. Heart Of Gold
2. Blitz Of Lightning
3. System Of Life
4. Faceless World
5. Stranger
6. Restricted Area
7. Living On A Frontline
8. Trip To Nowhere
9. Born To Run
10. Can’t Get Enough
11. Unspoken Words
12. Future Land

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän