Mick Boxin johtama Uriah Heep oli löytänyt jälleen tekemisen ilon ja voiman vuonna 1982 julkaisemallaan ”Abominog”-albumilla. Yhtye voitiin lukea hajonneeksi ennen tätä, joten kyseessä oli varsinainen feeniks-linnun nousu tuhkista.
”Abominog” oli menestys ja sen kevyemmät sävyt saattelivat bändiä kohti seuraavaa albumia ”Head First”, joka tulisi olemaan siitä erikoinen, ettei ainuttakaan jäsentä vaihtunut näiden pitkäsoittojen välissä. Myös suuria tyylillisiä muutoksia ei tapahtunut, vaan bändi luotti menestyskaavaan, jolla oli paitsi omaa materiaalia, covereita ja ulkopuolisten tekemiä biisejä. Nyt tosin omia biisejä kelpuutettiin mukaan peräti seitsemän, joten luotto omiin kykyihin oli nousussa päin.
”The Other Side Of Midnight”
Levy käynnistyy menevällä ja tarttuvalla ”The Other Side Of Midnightilla”, joka olisi ollut kuin kotonaan myös ”Abominogilla”. Kitarakuvio on näppärä ja koskettimet myötäilevät tätä hienosti. Samalla huomio kiinnittyy Bob Daisleyn bassotteluun, joka on todella maukasta kuultavaa. Tämä on soundeiltaan silkkaa kasaria, mutta biisi on yllättävän toimiva rakenteeltaan ja melodialtaan, joten on pieni ihme, ettei tätä nostettu singlejulkaisuksi. Kuulijan huomio sillä kyllä saatiin herätettyä jatkoa ajatellen.
”Stay On Top”
Jälleen mennään hard rockin vesille ja tällä raidalla huomion varastaa uudelleen Daisley, joka kannattelee säemelodiaa osuvasti. Biisi liukuu jo AOR-maisille vesille mitä pidemmälle raita etenee ja mieleen tulee kasarilla vaikuttaneita syntikkabändejä, jotka eivät heavy metal suuntausta edusta. Box tosin sylkäisee kitarastaan tulisen soolon, joka on kuin eri biisistä.
Todella hämmentävä kappale, joka kertoo, että nyt eletään 1980-lukua ja jylhät Hammond-sovitukset ja raskaat kitarariffit ovat todella taakse jäänyttä elämää. Tietenkin tämä outous julkaistiin singlenä maistiaisena uudistuneesta tyylisuunnasta ja on siinä mahtanut olla sokkona singlen ostaneella vanhalla fanilla ihmeteltävää. ”Stay On Top” on lähtöisin ulkopuolisen säveltäjä Tom Jacksonin kynästä.
”Lonely Nights”
Joku sai kuningasidean: ”Uriah Heep tekee nykyään myös poppisbiisejä, joten tyrkytetään niille tätä Bryan Adamsin kappaletta vuodelta 1981 uusintakäsittelyyn!”
Liekö yhtye viety neuvottelupöytään, jossa on tarjoiltu alkuruokana sienikeittoa, joka pistää pienet päät sekaisin? Sitä tarina ei kerro, mutta Heep päätti kuin päätti levyttää Adamsin ”Lonely Nightsin”. Ajatuksen tasolla tämän ei pitäisi toimia, mutta kuin ihmeen kaupalla uusiutunut Heep teki siitä omankuuloisensa kasarirock-version.
Kun biisiä kuuntelee ei voi kuin ihmetellä, tämä toimii hienosti! Soitto on todella tarkkaa ja ryhmä alkaa olla jo rock-bändin sarakkeella. Useammat kuuntelukerrat vielä parantavat esitystä entisestään, joten mikään heikko raita tämä ei ole. Tätä mieltä oli myös levy-yhtiö Bronze, joka julkaisi sen kärkisinglenä uudelta albumilta.
”Sweet Talk”
Tuleeko kellään muulla mieleen Foreigner tässä kohtaa? Minulla tulee ja vahvasti. Syntikat ovat pinnassa pulputtaen jatkuvasti. Komeuden kruunaa mitäänsanomaton ja imelä kertosäe, joten tätä kuunnellessa toivoo vain, että koko homma loppuisi pian. Ainoa mainitsemisen arvoinen asia on Boxin ilmoille loihtiva komea soolo, joka yllättäen ei sovi tunnelmaan kovin hyvin. Tässä kohtaa herää jo epäilys, että kuuntelee Uriah Heepin heikointa levyä, sillä kovin veto tähän mennessä on Bryan Adams -cover.
”Love Is Blind”
A-puolen loppuun on säästetty todellinen yllätys. Kun kuulijan pää on painettu rintapieliin ja tekisi mieli nostaa levy lautaselta ja luovuttaa kauhean ”Sweet Talkin” jälkeen, tapahtuu ryhtiliike. Nyt on päästy asian ytimeen, mitä tulee säemelodiaan ja kertosäkeeseen.
Liekö syynä ulkopuoliset biisinkirjoittajat Richie Zito ja Joey Carbone, joita on ohjeistettu kirjoittamaan mahdollisimman tarttuvaa materiaalia? Kyseessä on ehdottomasti yksi albumin parhaista raidoista, joka on juuri oikealla paikalla palauttamassa uskoa materiaaliin. Muutaman kuuntelukerran jälkeen kappale aukeaa toden teolla ja sitä kannattaa soittaa erillisenä esityksenä. Miksei näin hyvää sävellystä julkaistu singlenä kysyn vaan?
”Roll-Overture”
Pari minuuttinen välisoitto heti B-puolen kärkeen on hiukan outo veto, mutta samalla toimiva, koska siinä tapahtuu koko ajan ja se rikkoo albumin rakennetta mukavasti. Ei tätä nyt yksinään kannata kuunnella, mutta jos käy LP:tä läpi kokonaisuudessaan, silloin se on elementissään. Samalla se tuo esiin kosketinsoittaja John Sinclairin kyvyt instrumenttinsa takana.
”Red Lights”
Tähän mennessä albumilta ei ole löytynyt vielä ainuttakaan vauhdikasta raitaa, joka toisi kuulijaan säpinää ja saisi nyrkin heilumaan ilmassa, mutta nyt sellainen tarjoillaan. Vikkeläsorminen Box pääsee irti heti kättelyssä ja saman tekee vokalisti Peter Goalby.
Bridgeen on myös luotu kaikuja menneisyydestä moniäänisen vokaaliharmonian muodossa. Tästä tunnistaa vanhan Heepin heti. Biisi on todellinen ilopilleri ja nostaa kuulijan huomion. Tälläisiä kunnon esityksiä olisi toivonut myös A-puolelle tai ainakin ala-arvoisen ”Sweet Talkin” tilalle. Vaikka kellottaa alle kolme minuuttia, se ei haittaa yhtään. Kaikki on tiukasti hallinnassa, eikä missään ole ylimääräistä säätöä. Juuri näin se pitää olla pojat!
”Rollin´ The Rock”
Hempeästi alkava sovitus hämää kuulijan luulemaan, että nyt tulee imelä hituri, mutta se on pelkkää hämäystä. Kaunis laulumelodia kasvaa kasvamistaan, kunnes bändi päästetään irti.
Vaikka kertosäe kuulostaa olevan kuin eri sävellyksestä ja se tuntuu päälle liimatulta, se tukee ennen kaikkea kaunista säemelodiaa. Kaikessa outoudessaan tämä ratkaisu saadaan toimimaan ja tavallaan tässä yhtye iskee kaksi kärpästä yhdellä iskulla sovituksen sisältäessä kaksi osaa: hitaan ja kauniin osuuden ja hard rockmaisen kertosäkeen sekä soolo-osion. Kappaleessa on myös komea lopetus lauluharmonioineen loppuen sen jälkeen kuin seinään.
”Straight Through The Heart”
Syntikoilla käynnistyvä raita kulkee jälleen tutuille 1980-lukuisille vesille, jossa koskettimet ovat suuressa roolissa ja kitara on pelkkä mauste. Komeuden kruunaava kertosäe sopii kappaleeseen hienosti, mutta tuo mieleen täysin muun bändin kuin Uriah Heepin. Toto on ensimmäisenä jonossa, enkä sano tätä millään pahalla. Toto on hieno bändi ja tämä raita olisi ollut kuin kotonaan heidän levyllään.
Vaikka biisi kuulostaa kaupalliselta ja AOR-maiselta, ei se ole huono. Se olisi voinut olla poiminta singleks, mutta hyllylle jäi.
”Weekend Warriors”
Mikäli levyn A-puoli pääsi loppupuolella yllättämään, saman tekee B-puoli. ”Weekend Warriors” on samalla viivalla ”Love Is Blindin” kanssa ja taistelee levyn parhaan biisin tittelistä urheasti.
Se on levyn toinen rivakkatempoinen raita ja nyt mennään ehdan heavy metallin puolelle. Pääosan varastaa yhtye, jonka koskettimet eivät pulputa pinnassa koko ajan vaan rockataan Boxin komennossa kuin kunniansa päivinä ikään.
Sinclair päästetään irti vain hetkittäin ja kerrankin koskettimet toimivat vain lisävarusteena. Ja millainen kertosäe tähän on loihdittu! Vaikka se on todella simppeli, se jää soimaan raidan päätyttyä korvien väliin kuin tauti. Biisi tulee yleensä kuunneltua useaan kertaan, jotta tulee varmistettua mikä siellä päässä soi loppupäivän. ”Weekend Warriors” on täydellinen esitys päättämään tämä Uriah Heepin viidestoista studioalbumi.
Kun ottaa huomioon, että ”Head First” oli sukellus pää edellä kohti uusia musiikillisia suuntauksia kokoonpanolta, joka oli vasta reilua vuotta aiemmin muovautunut aavistuksen pysyvämmäksi, oli sen menestys hyvä. Vaikka se ei yltänyt myynnillään ”Abominogin” lukuihin, se nousi listoille useissa maissa ja siltä irroitetut singlet Brittilistalla top 100:aan. Se oli samalla erään aikakauden päätös, sillä levy oli viimeinen Uriah Heep -pitkäsoitto, jonka Bronze julkaisi ja jolla Bob Daisley soitti bassoa.
Vaikka levyn A-puoli on hivenen takkuinen, paranee se B-puolella huomattavasti. Kuuntelukerrat myös auttavat kuulijaa hyväksymään 40 vuotta sitten uusiutuneen Uriah Heepin soundin, josta oli menneisyys kaukana.
7/10
Tomi Nousiainen-Gunnar
1.The Other Side Of Midnight
2.Stay On Top
3.Lonely Nights
4.Sweet Talk
5.Love Is Blind
6.Roll-Overture
7.Red Lights
8.Rollin’ The Rock
9.Straight Through The Heart
10.Weekend Warriors
Raskaamman musiikin aktiivinen kuluttaja. Rumpujen soitto on seurannut mukana kesästä 1985 asti ja bänditouhuissa on vaikutettu mm. entisen AC/DC-vokalisti Dave Evansin Finnish Badasses-yhtyeessä. Vapaa-aikaan kuuluvat kalastus, koirat ja lukeminen.
 Metalliluolan arvio, Tomi Nousiainen-Gunnar.){kind=link}