AC/DC – Stiff Upper Lip (2000)

Uusi vuosituhat aukeni AC/DC:n leirissä uuden albumin ”Stiff Upper Lip” julkaisulla ja ryhmä oli tottunut levy-kiertue-levy julkaisutahtiin jo 1970-luvulta lähtien. Nyt herrat nauttivat statuksestaan ja julkaisivat levyn enää joka viides vuosi (edellinen ”Ballbreaker” oli kaupoissa 1995).

LP:t myivät kuin häkä ja hallit sekä stadionit olivat täynnä ympäri maailmaa, oli uusi levy millainen tahansa. Kummallisen albumin ”Stiff Upper Lipistä” tekee AC/DC:n haluttomuus promotoida sitä keikoillaan. Levyn biisejä ei settiin nostettu kuin kaksi kappaletta. Kävin katsomassa kiertueen molemmat keikat Helsingissä vuosina 2000 sekä 2001 ja ihmettelin suuresti ensimmäisessä konsertissa, ettei siellä kuultu kuin nimikappale ja ”Safe In New York City”, mutta seuraavana kesänä jälkimmäinen oli pudotettu setistä pois siitä huolimatta, että kyseessä oli levyn kärkivetoja. Tämä kertoo sen karun tosiasian, ettei bändi ollut ylpeä levystään eikä tohtinut nostaa sen biisejä settiin. Oli toki AC/DC julkaissut heikompia levyjä muutamia aiemmin historiassaan. Erityisesti 1980-luvulla jolloin Fly On The Wall” ja Blow Up Your Video näkivät päivänvalon eikä retkue näiden biisejä liikaa 1985-1988 keikoilla soittanut. Toisin oli vahvempien albumeiden ”The Razor´s Edgen” ja myöhemmin ”Black Icen” kohdalla. Onko ”Stiff Upper Lip” niin huono albumi, että se piti vaieta kuoliaaksi?

AC/DC pestasi tuottajan pallille luottopakin, Youngin veljesten isoveljen George Youngin, joka oli mukana tuottamassa AC/DC:n 1970-luvun levyjä ”Highway To Helliä” lukuunottamatta. Nimituottajat unohdettiin siis tällä kertaa. Ilmeisesti Malcolmilla ja Angusilla oli visio viedä bändiä takaisin 1970-luvun karuun sekä pelkistettyyn soundiin, jolloin kitarat soivat Marshallien läpi lujaa, mutta kaikesta sai hienosti selvää. Avainsanana oli minimaalisuus.

Tämä kaava toistettiin ”Stiff Upper Lipille” hienosti. Levyllä ei ole kaikua missään ja jopa Phil Rudd soittaa rumpuraidat niin suoraan kuin mahdollista unohtaen rumpufillit lähes täysin. Ilmeisesti myös Free:n ”All Right Now” on ollut levysoittimessa biisinkirjoitusvaiheessa ja sen pätkivä kitarariffi on jäänyt takaraivoon kummittelemaan. Nimittäin useampi albumin raita nykii kitaroiden osalta oudosti, mutta samalla tarkoitushakuisesti. Brian Johnsonin vokaaleille on annettu tilaa tällä tavalla ja myös äärimmäisen tarkka sekä kuiva soundimaailma korostuu.

Albumin käynnistävä kolmen suora ”Stiff Upper Lip” – ”Meltdown” – ”House Of Jazz” on komeaa kuultavaa. Tässä tehdään heti kättelyssä selväksi, kuulija on perusasioiden äärellä ja rock sekä groove ovat läsnä erittäin ”in your face” -mäisellä tavalla.

Nimibiisiä kelpaisi soitella keikoilla edelleen, vaikka ei noussut hitiksi kuten eivät muutkaan albumin raidat. Olisi ollut myös kiva kuulla miltä ”Meltdownin” tai uhkaavalta kuulostavan alatomibiitin varassa jyskyttävän ”House Of Jazzin” meininki liveolosuhteissa olisi maistunut, sillä molemmat ovat kelpo raitoja ja taattua AC/DC:tä.

Kitaranäpyriffin varassa kulkeva ”Hold Me Back” kuulostaa kovan kolmen jälkeen tylsältä ja junnaavalta Ruddin kehittelemän jatkuvan virvelibiitin vuoksi. Onneksi ripeä ”Safe In New York City” kääntää kurssin taas raiteilleen ja synkät pilvet horisonttiin. Tämä kappale julkaistiin ennen terrori-iskuja ja singlen kannessa oli kuva Angus-patsaasta WTC-tornien edustalla. Huono juttu biisin kannalta, sillä tämä on albumin parasta antia, mutta huoosti osunut julkaisuajankohta aiheutti sen ikuisen katoamisen niin settilistasta kuin yleisön mielestä. Tämä on sääli, sillä kaikessa simppeliyydessään biisi on loistava.

”Can´t Stand Still” on nimensä veroinen. Mieli tekisi liikahdella ja tanssahdella. Tässä on jotain hypnotisoivaa ja erittäin tarttuvaa. Hyvälle mielelle tämän kuullessaan tulee ja se on yksi hyvän kappaleen tunnusmerkkejä. Tamppaava peruskomppi ja näpyttävä kitarariffi toimii tässä paljon paremmin kuin ”Hold Me Backissa” ja laulumelodia on hyvä myös.

”Can´t Stop Rock´n´Roll” on jälleen hitaampi ja raskaampi veto. Kitarariffi pätkii säkeen alla jatkuvalla syötöllä. Jotain hienoa tässä biisissä silti on ja jalka polkee tahtia soidessa. Mieleen tulee hieman ”For Those About To Rockin” värssyt ja tämä olisi ollut kuin kotonaan sillä albumilla. ”Satellite Blues” jatkaa Freen imitoimista ja nyt Ruddin biitti pätkii kitarariffin ohella. Tämä raita nostettiin singleksi asti ja taidettiin sitä livenä jossain kokeilla. Ei tämä kuitenkaan mikään ”You Shook Me All Night Long” ole.

Jälleen uhkaavaa soundia välittävä ”Damned” kuulostaa siltä, että kitaristiherrat eivät ole keksineet kunnon riffiä, joten Johnsonin harteille jätetään paljon. Miehen tehtävänä on pelastaa raita, jota ilman albumi ei olisi paljon menettänyt. Mitäänsanomatonta. ”Come And Get It” koettaa pelastaa sen mitä pelastettavissa on, mutta takki kuulostaa tyhjältä, eikä pätkivien kitarariffien kavalkadi hellitä hitaasti rullaavalla kappaleella. Samoin ”All Screwed Up” jää puolitiehen. Tässä sovituksessa sentään tapahtuu jotain merkillistä, nimittäin Rudd lyö virvelifillin ennen kertosäettä! Mitäänsanomaton chorus ei pelasta kappaletta vaan upottaa sen entistä syvemmälle.

”Give It Up” saa kyseenalaisen kunian päättää albumi. Täytebiisi on kyseessä, ei ole tehty kunnon kertosäettä tai mieleenpainuvaa kitarariffiä. Kun levy loppuu tälläiseen sävellykseen, joka ei jätä muistijälkiä, tulee hiukan vaivaantunut olo. Näkyviin tulevat syyt, missä tämä albumi menee metsään. Mielenkiinto ei riitä kuunnella innolla kaikkia kahtatoista kappaletta yhtä soittoa.

Biisien sijoittelu eri järjestykseen olisi saattanut pitää kiinnostusta yllä paremmin. Heikot vedot on kaikki sijoitettu albumin B-puolelle peräkkäin. Biisien taso ei yksinkertaisesti riitä kantamaan kokonaisuutta maalin saakka. Selväksi käy myös se, miksei albumin biisejä enää livenä soiteta. Niiden laatu ei yllä AC/DC:n livesetin edellyttämälle tasolle.

Onko tämä AC/DC:n uran heikoin albumi? Lähellä ollaan.

7/10

Tomi Nousiainen-Gunnar

1. Stiff Upper Lip
2. Meltdown
3. House of Jazz
4. Hold Me Back
5. Safe in New York City
6. Can’t Stand Still
7. Can’t Stop Rock ’n’ Roll
8. Satellite Blues
9. Damned
10. Come and Get It
11. All Screwed Up
12. Give It Up

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän