Def Leppard – Hysteria (1987)

Def Leppard lienee parhaiten tuttu suomalaisille 30 vuotta täyttävästä albumistaan ”Hysteria” (1987) ja siltä löytyviltä hiteiltä ”Love Bites”, ”Armageddon It”, ”Animal”, ”Pour Some Sugar On Me”, ”Rocket”, ”Hysteria” sekä ”Women”. Yhtye kohtasi suuria vaikeuksia edellisen levynsä ”Pyromania” (1983) jälkeisinä vuosina ja albumin levytys kestikin yli neljä vuotta. Vaikeudet alkoivat jo esituotantovaiheessa. Tuottajan jakkaralle asettuneen Jim Steinmanin kanssa yhteistyö ei sujunut ja äänitykset lyötiin joksikin aikaa jäihin uutta tuottajaa etsittäessä. Mutta pahempaa oli tulossa: uudenvuodenaattona, 31.12.1984 rumpali Rick Allen menetti autonsa hallinnan ja onnettomuuden seurauksena vasemman kätensä. Allen ei lannistunut, vaan päätti opetella soittamaan uudella soittotyylillä yksikätisenä. Hän rakennutti itselleen setin, jossa vasemman käden iskut soitetaan pedaaleilla. Yhtye odotti kärsivällisesti Allenin toipumista ja soittotekniikan hioutumista. Tämä kannatti. Vielä kun kaksi aiempaa menestysalbumia tuottanut Mutt Lange saatiin takaisin tuottajaksi, alkoi suuri pyörä jälleen pyöriä.

Langen astuttua remmiin saivat äänitykset uuden suunnan. Lange soitatti yhtyettä näännyksiin asti, jotta lopputuloksesta tulisi paras mahdollinen välillä kysyen ”Haluatteko te albumilta seitsemän hittisingleä vai ette?” Def Leppard halusi ja loppujen lopuksi onnistui. Albumilta irroitetut seistsemän singleä myivät kiitettävästi ja nostivat ”Hysterian” sekä Britannian, että Yhdysvaltojen albumilistojen kärkipaikalle.

Mutta millaista musiikkia albumi sisältää? Vastaus on yhdellä sanalla sanoen: loistavaa. Leppard oli onnistunut Langen avustuksella säveltämään ässätason materiaalia, josta albumin avaava ”Women” on vain jäävuorenhuippu. Loistava tuotanto, mahtipontiset kitarat sekä huima kertosäe avaavat levyn upealla tavalla. Seuraavana tuleva ”Rocket” on kokeellisempi, jopa Queenilta vaikutteita ottava mahtipontinen stadionrock, jonka kertosäe on jälleen timanttinen. Radiohitti ”Animal” on menevämpi kappale, jonka on helppo kuvitella soivan tälläkin hetkellä ympäri Amerikan aurinkorantoja. Levyn singleistä juuri tämä myi eniten Britanniassa, yhtyeen kotimaassa.

”Love Bites” on balladi isolla B:llä. Huima hitti, jonka melodia jää soimaan päähän pitkäksi aikaa eikä singlekavalkaadi tähän lopu. ”Pour Some Sugar On Me” oli menestys listoilla sekin hardrockpoljentoineen ja kunkkukertosäkeineen (yllätys!). Ja jotta albumin A-puoli olisi täydellinen, lyödään tiskiin ”Armageddon It”. Täydellinen hardrockjyrä, missä on muuten aivan helvetin kova kertosäe! Tämänkin julkaisu radiosoittoon merkitsi sitä, että koko A-puoli ilmestyi singlenä.

Kun B-puoli lähtee soimaan muuttuu meiniki hieman synkempään ja tuhdimpaan tavaraan. ”Gods Of War” on oma suosikkini mahdollisesti tuhdin basso/rumputyöskentelyn johdosta. Kappale on myös levyn pisin yli kuuden minuutin kestollaan. Raitaa seuraavat kaksi menevämpää sovitusta, ”Don´t Shoot Shotgun” sekä ”Run Riot”. Ne toimivat jälleen tunnelmankohottajina kuin enteillen jälleen yhden hitin saapumista.

Albumin nimikappale ”Hysteria” on hieno hitti, jota kuunnellessa tulevat heti mieleen Kalifornian kesä ja kauniit naiset. Tai valtatie, menevä urheiluauto ja aurinkolasku. Raita ei jätä kylmäksi. ”Excitable” nousee esiin kitarariffibiisinä, joka toimii hienon bassokuvion avulla kuin tauti. Myös tämä kappale sisältää hieman kokeellisempaa menoa (intro ja väliosa). Viimeisenä kuultava ”Love and Affection” on perinteisempää Leppardia, perus hard rockia, jota levyn ylituotettu soundimaailma jopa hieman haittaa. Kyseistä biisiä yhtye soitti jo keikoilla ennen albumin ilmestymistä ja se onkin takuuvarma liveveto. Yllättävän paljon samaa tunnetta ja melodiaa kuin nimikappaleessa. Sama mielleyhtymä aurinkorannoista naisineen tulee ”Love And Affectionistakin”.

Tällä paletilla ei voitu mennä metsään. Yhtään täytebiisiä ei ole, tuotanto on mahtipontinen, jopa överiksi vedetty. Vai voiko joku sanoa esim. pelliniskujen kuulostavan normaaleilta? Jos jokin moite täytyy antaa, on se rumpusoundi. Allenin sähkösetti on ainoa elementti levyllä, joka välillä särähtää korvaan. Rummut potkivat, mutta eivät kuulosta luonnollisilta. ”Hysteria” oli myös viimeinen Def Leppard-albumi joka julkaistiin alkuperäiskitaristi Steve ”Steamin´” Clarkin elinaikana. Hän kuoli neljä vuotta myöhemmin alkoholin, masennuslääkkeiden ja kipulääkkeiden yliannostukseen. Tällä yli 30 miljoonaa kopiota myyneellä albumilla Def Leppard lunasti lopullisesti paikkansa rockin kuninkaallisten joukossa.

10-/10

Tomi Nousiainen-Gunnar

1.Women
2.Rocket
3.Animal
4.Love Bites
5.Pour Some Sugar on Me
6.Armageddon It
7.Gods Of War
8.Don’t Shoot Shotgun
9.Run Riot
10.Hysteria
11.Excitable
12.Love And Affection

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here