Alice Cooper – Welcome To My Nightmare (1975)

Alice Cooper Bandin lyötyä pillit pussiin vuonna 1974 seitsemän studioalbumin jälkeen jäi vokalisti Vincent Furnier yksin miettimään seuraavaa siirtoaan. Herra päätti jatkaa uraansa soolona ja vaihtaa nimensä pysyvästi Alice Cooperiksi. Suosio oli päässyt hittien johdosta kasvamaan melkoisesti, joten uraa kannatti jatkaa samoilla shock rockin viitoittamilla linjoilla, johon kuuluivat näyttävät liveshowt giljotiineineen sekä teatterimaisuuksineen. ”Welcome To My Nightmare” on oiva näyte tästä hienojen 1970-luvun levyjen jatkumosta. LP:t olivat kaikki tyyliltään vaihtelevia ja sanoituksiltaan karmivia. Uutena ideana päätettiin rakentaa teema-albumi, joka perustui Steven-nimisen pojan painajaiseen.

Heti kättelyssä käy ilmi Alice Cooperin kyky ilmaista äänellään biisin vaativa tunnelma, olkoon se sitten painostava, pelottava tai iloinen. Nimikappale on kieroutunut kuvaelma, joka kutsuu kurkistamaan painajaiseen teatterimaisuuden keinoin. Aivan kuin katselisi elokuvaa tarinan edetessä. ”Devil’s Food” on perinteisempää, hard rockiin kallellaan olevaa shock rockia, joka toimii vallan mainiosti. Biisi tavallaan katkeaa ensimmäisen kertosäkeen jälkeen. Kuulijalle esitellään mustaleskihämähäkin myrkyllisyys ja vaarallisuus perin pohjin ja vaihdetaan lennossa ”The Black Widow” –biisiin, joka on yksi albumin parhaista. Selkeät heavy metal -vaikutteet tulevat ilmi läpi kappaleen ja kertosäe on komea. Tässä vaiheessa huomaa kiinnittävänsä huomiota myös orkesterisovituksiin ja muusikoihin, jotka lyövät tiskiin timanttista osaamista.

Tunnelma vaihtuu kuin taikaiskusta kun puhallinvoittoinen ”Some Folks” pärähtää eetteriin. Heavyvaikutteet ovat enää muisto vain ja jälleen soiton riemu on läsnä täysillä kuten Cooperin laulukin. Tällaiset muutokset levyn sisällä luovat hienoa vaihtelua ja draamankaarta. Vaikka albumi onkin levytetty vuonna 1975 ei voi kuin ihmetellä miten hienosti kaikki kappaleen sisällä tapahtuvat asiat on saatu toteutettua. Sovituksen runko kasvaa jatkuvasti ja soittimia on käytetty runsaasti. Toisaalta tuottaja Bob Ezrin oli kova velho luomaan draamankaarta, Kissin ”Destroyer” vuotta myöhemmin oli tästä oiva esimerkki.

”Welcome To My Nightmarelta” lohkottiin yksi kova listamenestys ”Only Women Bleed”, joka kuullaan A-puolen päätöskappaleena. Cooperin yksi suurimmista hiteistä toimii komeasti, mutta jotenkin kappaleen tehoja syö tämä albumikokonaisuus, jolta löytyy sille ansaitsemaansa kilpailua laadukkuuden suhteen. Hieno sävellyshän tuo on edelleen ja yksittäisvetona aina kutkuttavan kuuloinen, mutta tässä yhteydessä se kuulostaa hieman valjulta.

B-puolen aloittava ”Department Of Youth” on ylistyslaulu nuoruudelle ja sen tuomalle voimantunnolle. Kevyempi veto on kyseessä ja siinä käydään ensimmäistä kertaa jopa hilpeyden puolella. Ei missään nimessä huono biisi, tuopahan vain jälleen Cooperin muuntautumiskyvyn hienosti esiin. ”Cold Ethyl” on ronskimpi rock, jossa kitarat ovat pinnassa ja Alice saa säkeessä hienosti tilaa. Sen jälkeen siirrytään taas oudoille vesille. ”Years Ago” kulkee koskettimien ja Cooperin laulun varassa. Biisi on mukana ilmeisesti vain tarinankerronnan vuoksi. Tämän kaltaisilla kappaleilla on taipumus painua unholaan ja niin on tämänkin raidan kohtalo.

Toinen kosketinsoitin/laulu -kappale, jonka kertosäkeeseen ja sen jälkeiseen sovitukseen on sentään otettu mukaan koko bändi, on ”Steven”. Biisi toimii ”Years Agoa” selvästi paremmin tehden siitä yhden albumin parhaista raidoista. Tämä on pitkälti raidan sisällä tapahtuvien muutostensa johdosta. Unenomainen, leijuva tunnelma saa taas näkemään sanat kuvina ja se on aina onnistumisen merkki. ”The Awakening” on jälleen outo lintu, joka on ohi ennen kuin se ehtii kunnolla alkaakaan. Jotenkin näitä ”välipaloja” kuunnellessa miettii mitähän tässä on haettu. Ainoa syy lienee kuljettaa tarinaa eteenpäin kertojan välityksellä ja mahdollisimman vähällä soitinten hiplaamisella. Onneksi albumin viimeinen raita ”Escape” on kunnon rockpala, joka tuo jostain syystä mieleen Rolling Stonesin. Cooperin laulumaneereissa tässä kappaleessa on jotain samaa kuin Mick Jaggerin vastaavissa, eikä kappaleen melodiakaan sieltä huonoimmasta päästä ole.

B- puolen hienon alun jälkeen tunnelma hieman väsähtää, eikä lopputaival nouse kokonaisuutena A-puolen tasolle, mutta täytyy silti nostaa hattua. Alice Cooper onnistui omillaan paremmin kuin hyvin ja tämä albumi nousee esiin yhtenä herran soolotuotannon parhaista, vaikka tätä joutuukin sulattelemaan hieman pidempään kuin tuoreempia tuotoksia. Lisäksi ”Welcome To My Nightmare” tuntuu paranevan kuuntelukertojen myötä, joten hyvästä levystä on kyse. Hyvää syntymäpäivää shock rockin kuningas Alice Cooper!

8 /10

Tomi Nousiainen-Gunnar

1. Welcome To My Nightmare
2. Devil’s Food
3. The Black Widow
4. Some Folks
5. Only Women Bleed
6. Department Of Youth
7. Cold Ethyl
8. Years Ago
9. Steven
10. The Awakening
11. Escape

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here