Metal Church – Damned If You Do (2018)

Kun päätoimittaja kyseli kiinnostaisiko minua arvioida uusi Metal Churchin tuotos, olin kahden vaiheilla. Olin täysin ulkona bändin tekemisistä viimeisen neljännesvuosisadan ajalta, vaikka yhtyeen kolme ensimmäistä albumia iskivät todella lujaa kultaisella 1980-luvulla. Niistä päivistä oli aikaa ja pelkäsin, etten tunnistaisi bändiä enää samaksi johon nuorena poikana tykästyin, ja jonka kelkasta putosin 1990-luvun alkuvuosina.

Tämä pelko osoittautui aiheettomaksi kun tutustuin uuden ”Damned If You Do” –levyn taustoihin. Tietenkin mielenkiinnon herätti heti vokalisti Mike Howen palaaminen bändiin. Kahdella ensimmäisellä ja yhdellä 2000-luvun albumilla lauloi David Wayne, joka sopi Metal Churchin soundiin esimerkillisesti, mutta häntä seurannut Howe oli vielä parempi. Ja kuinka ollakaan – historiankirjat paljastivat Miken palanneen Metal Churchin keulille jo edelliselle ”XI”-albumille. Tunnistettava laulusoundi on siis ainakin tallessa perustajajäsen Kurdt Vanderhoofin kitaroinnin ohella.

Howen jopa aavistuksen vittumaiselta ja vihaiselta kuulostava laulu määrittelee tämän albumin soundia vahvasti. Se on eräänlainen aikahyppy kultaiseen aikakauteen, jolloin bändi levytti kolme vahvaa albumia Mike keulillaan, nimittäin ”Blessing In Disguisen” (1989), ”The Human Factorin” (1991) sekä ”Hanging In The Balancen” (1993).

Metal Churchin 12.albumin nimiraita ”Damned If You Do” on laitettu starttaamaan tulevaa riffimyrskyä, enkä yhtään ihmettele miksi. Kun kuulin kappaleen nsimmäisen kerran olin puulla päähän lyöty, niin hyvältä se kuulosti jo ensikuulemalta. Mantramaisella ”Hammmm…” hokemalla käynnistyvä jyrä saa lihaa luidensa ympärille miltei saman tien, kun kitarat alkavat sahata biisin tarttuvaa riffiä. Howen ottaessa mikin käteen ja laulun alkaessa, ollaan perusasioiden äärellä. Melodinen ja uhkaavalta kuulostava säemelodia kuljettaa biisin komeaan kertosäkeeseen, joka jää päähän korvamadon lailla. ”Hammmm…” hokemaa unohtamatta. Itseasiassa tämä kappale piti toistaa saman tien muutamaan otteeseen, ennen kuin uskalsin laittaa seuraavan raidan soimaan, niin kova eepos se on.

Kuva: Melissa Castro

Taso pysyy yllä myös ”The Black Thingsin” kajahtaessa ilmoille. Metallimusiikin ja koko Metal Churchin perusolemus tulee tästä sovituksesta hienosti ilmi: raskaat kitaravallit, myrkylliset vokaalit sekä pauhaava rytmisektio saattelevat biisiä alusta loppuun. ”By The Numbers” tuo puolestaan jostain syystä mieleen 1980-90 -luvun taitteen Metal Churchin  ja pelkästään hyvässä mielessä.

Kolmen kovan kappaleen suora heti albumin alkuun lupaa hyvää jatkoa ajatellen. ”Revolution Underwayn” kohdalla kitaroiden säröjä ja biisin tempoa pudotetaan. Tämä on haastavampi raita, mutta huh, että on loihdittu komea kitarasoolo tähän aavistuksen Queensrÿchen mieleentuovaan (!) sovitukseen. ”Guillotinen” tarkka kitaratuli on sen valtti, sillä tässä kappaleessa Howe ei pääse täysin oikeuksiinsa ja laulu jää kitaroiden varjoon.

”Rot Away” on myös hyvin kitaravetoinen biisi, tosin hyvässä mielessä. Tässä kulminoituu perus-Metal Church, johon jo penskana tykästyin ja mieli tekisi hoilottaa mukana jalan tampatessa tahtia bassarin tahdissa.

”Into The Fold” pelaa akustisemmin keinoin. Tämä illuusio särkyy jo säkeessä, jossa on thrash metal- elementtejä nakuttavine rumpuineen sekä rytmikkäine kitaroineen. Tämä on sekavampi kappale, joka ei jätä liiemmin muistijälkiä, mutta ”Monkey Finger” sen sijaan sen tekee. Jykevä perusbeat ja kitaravalli saavat tämän kuulostamaan jopa hard rockmaiselta tuoden mieleen etäisesti Acceptin. Kertosäe on se juttu ja kas kummaa, kun sen siivin lennetään vuoden 1986 tunnelmiin sekä ”The Dark” -levyn maailmaan. Yksi sana riittää kuvaamaan tätä ässää: toimii. Ja niin toimii myös albumin päättävä parivaljakko ”Out Of Balance” sekä ”The War Electric”. Molemmat ovat ripeitä rykäisyjä ja tässä vaiheessa voi todeta: kyllä ne epelit osaavat soittaa. Tai ainakin tarttuvan metallibiisin tehdä, nimittäin erityisesti ”The War Electric” on jälleen pyöritelty sellaisessa Metal Church -marinaadissa, että varmasti maistuu ja tuntuu!

Jos jostain biiseistä jää huono mielikuva, se johtui ainoastaan siitä miten kovassa seurassa ne ovat. Tällä albumilla on nimittäin sellainen annos tarttuvaa metallia erinäisissä muodoissaan, että kaikkea ei kannata ahmia kerralla. ”Damned If You Do” kasvaa ja paranee jokaisella kuuntelukerralla. Jokainen Metal Churchiin aikoinaan tutustunut tulee takuuvarmasti pitämään tästä. Täytyy laittaa sormet ristiin ja toivoa, että Mike Howen ja Kurdt Vanderhoofin liitto kestää ja äijät tekevät yhtä kovaa materiaalia myös jatkossa. Toivottavasti bändi nähdään uuden levyn myötä jälleen Suomessa. Tämä kokoonpano olisi nimittäin mielenkiintoista todistaa livenä.

8½/10

Tomi Nousiainen-Gunnar

1. Damned If You Do
2. The Black Things
3. By The Numbers
4. Revolution Underway
5: Guillotine
6. Rot Away
7. Into The Fold
8. Monkey Finger
9. Out Of Balance
10. The War Electric

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän