Judas Priest – Point Of Entry (1981)

[three_fourth]Yksi kaikkien aikojen metallibändeistä, Judas Priest, oli vuonna 1980 onnistunut lyömään itsensä läpi albumillaan ”British Steel.” Pari radioaalloille kelpaavaa raitaakin albumilta löytyi eli ”Breaking The Law” ja ”Living After Midnight.” Vaikka albumi myi mukavasti ja suosio oli huimassa nousussa, teki Priestin mieli kalastella uusilla alueilla ja levittää skaalaansa entistä radioystävällisempään suuntaan. Vuonna 1981 ilmestynyt Priestin seitsemäs studioalbumi ”Point Of Entry” oli kunnianhimoinen yritys muuttaa kurssia tähän suuntaan. Biisien mitat pidettiin pääasiassa kolmen ja neljän minuutin välillä, eikä pitkillä kitarasooloilla juhlittu kuten aiemmilla albumeilla. Säe- ja kertosäemelodioihin yritettiin panostaa kitaramelodioiden kustannuksella, mikä sotii jotenkin koko Priestin perusperiaatetta vastaan. Vahvat kitarariffit ja jylhät soolot ovat unohdettujen listalla tästä albumista puhuttaessa. Ehkä pahin virhe tehtiin kuitenkin levytyspaikkaa valittaessa. Äänityshommiin lähdettiin Ibizalle ja senhän tietää kuinka siinä käy. Ibizan yössä hummattiin siinä määrin, ettei laulujen kirjoittaminen saati äänittäminen jaksanut enää kiinnostaa. Bändin jäsenet ovat itse myöntäneet, ettei levy mikään napakymppi ole ja suuri syy tästä menee äänityspaikan piikkiin vaikka levylle tuhdit soundit saatiinkin.

Rob Halfordin Priestin keulilla laulamista levyistä ”Point Of Entry” on sieltä heikoimmasta päästä. Vahvasti metallibändiksi profiloituneen bändin rosterissa tämä on eräänlainen häpeäpilkku. Toisaalta ajan hengen mukaisesti levyjä pukattiin markkinoille kerran vuodessa, joten selvää on, ettei joka kerralla osuttu keskelle taulua. Albumin starttaava ”Heading Out To The Highway” antaa kuitenkin ymmärtää, että ollaan perusasioiden äärellä. Komea perinteikäs biisi, jota Priest soittaa livenä edelleen. Jos tallaisia vetoja olisi ollut levyllä enemmänkin, olisivat fanit olleet varmasti tyytyväisempiä. Toisena soiva ”Don´t Go” kuulostaakin jo selvästi oudommalta. Nykivä riffi johdattelee Halfordin laulumelodian avulla hienoon kertosäkeeseen. Oudot rumpujen temmon nousut ja laskut toimivat tässä jotenkin hienolla tavalla. ”Hot Rockin´” on taas perinteisempää Priestiä nopealla peruskompillaan ja melodiallaan. Singlenäkin julkaistusta biisistä tehtiin myös huvittava sauna-aiheinen video, jossa löylytellään kunnolla. ”Turning Circles” alkaa hämäävästi reggaemaisella kitarakompilla, joka kuitenkin käännetään suoriksi kahdeksasosiksi kun rummut tulevat mukaan. Huono biisi ei ole tämäkään, mutta oudon vähistä ainesosista tämä on kokoon puristettu. A-puolen päättävä ”Desert Plains” lukeutuu albumin parhaisiin raitoihin ja myös Ripper Owensin ollessa bändin solisti se kuultiin livenä usein. Halford ei säästele kertosäkeen korkeissa kohdissa ja päälle liimatut tomifillit säkeistöissä luovat jylhää tunnelmaa. Levyn puolta kääntäessä huomaa miettivänsä, että eihän tämä levy nyt niin huono ollut kuin muistikuvat antoivat ymmärtää.

B-puolen aloitus ”Solar Angels” starttaa lupaavasti puolitempoisella kitaravallilla, johon Halford tuo hienon säemelodian. Tästäkin biisistä huomaa jollain tavalla pitävänsä vaikkei se nyt ihan penaalin terävin kynä olekaan. Priest muuten starttasi ”Point Of Entryn” aikaisia keikkoja ”Solar Angelsilla” ja kyllähän tämä varmasti livenä hienosti toimi. ”You Say Yes” on puolestaan ihmeellisellä humppakompilla etenevä kappale, jossa jutun juoni alkaa kadota. Kertosäe on naurettava ”You say yes, I say no,” joka jää vielä ärsyttävyydessään soimaan päähän. Outoa kyllä, biisin B-osa on parempi kuin A-osa ja tämä pelastaa hommaa jonkin verran. Kahdeksannen raidan ”All The Way” alun kitarariffi kuulostaa jostain syystä Ace Frehleyn aikaiselta Kissiltä tuoden taas uuden mausteen levyn sisältöön, vaikka muuten biisi ei ole erityisen mieleenpainuva. ”Troubleshooterissa” simppelit palikat kaivetaan taas kerran komerosta ja alkaa vaikuttaa, että ideat ovat täysin loppu. Kertosäe ja Halfordin tulkinta pelastavat valjua biisiä, mutta jotenkin päätöskappaletta odottaa jo puolivälissä. ”On The Run” ei kuitenkaan kovin positiivinen lopetus ole edes Priestille harvinaisemmalla shuffle kompilla toimitettuna. Ainoa toimiva asia ovat jälleen Rob Halfordin korkealta kulkevat kertosäemelodiat. Niitä kuuntelee mielellään, muuten tämäkin sujahtaa ohi muistijälkiä jättämättä.

Kun ajattelee Judas Priestin katalogia ja kuinka kovia levyjä sieltä löytyy, ei ole mikään ihme, että ”Point Of Entry” tulee kaivettua esiin harvoin. A-puolen voi vielä kuunnella, mutta B-puolta vaihtaessa tulee varmasti usealle fanille mieleen laittaa vaikka ”British Steel” tai vuoden 1976 ”Sad Wings Of Destiny” soittimeen. Slayerin Kerry King on muuten jossain haastattelussa kertonut ”Point Of Entryn” vuonna 1981 ostettuaan rikkoneensa levyn, koska pettymys oli niin raju piinkovan ”British Steelin” jälkeen. Onneksi Priest ei toistanut virhettään vaan julkaisi seuraavaksi ”Screaming For Vengeancen,” joka oli jälleen täynnä loistavia heavy metal biisejä.

7/10

Tomi Nousiainen-Gunnar

[/three_fourth] [one_fourth_last]

pointofentry

1.Heading Out To The Highway
2.Don’t Go
3.Hot Rockin’
4.Turning Circles
5.Desert Plains
6.Solar Angels
7.You Say Yes
8.All The Way
9.Troubleshooter
10.On The Run

pointofentry2

[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here