Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva, progressiivista, melodista death metalia soittava Numento on tehnyt kovaa nousua soittamalla Wacken Metal Battlessa, esiintynyt Dubaissa Sandstorm Metal Festivalilla sekä julkaissut uusia biisejä. Metalliluola istahti alas yhtyeen kanssa keskustelemaan uudesta “One With The Void” -kappaleesta, Dubain keikasta sekä tulevista julkaisuista. Katso, kuuntele tai lue:
Katso video:
Kuuntele Metalliluolan Spotify-podcast:
Lue haastattelu alta:
Teillä on ollut vauhdikasta tämä kulunut vuosi. Ulkomaan keikkaa, sinkkujulkistuksia ja tietojeni mukaan EP:tä sekä kokopitkää tulossa jossain vaiheessa. Keskitytään ensimmäiseksi uuteen “One With The Void”- nimeä kantavaan sinkkuun. Mistä on kyse?
Katri: Voin sitä biisin taustaa tosiaan avata vähän. Se kertoo kuolemasta, niin kuin aina. Siinä on aiheena zombimuurahais-sieni. Mä en muista sen latinan kielistä nimeä [Ophiocordyceps unilateralis, toim. huom]. Siis tällainen sieni, joka infektoi muurahaisia ja sitten saa ne muurahaiset tappamaan itsensä sekä toimimaan, miten ne eivät normaalisti toimisi. Eli siinä on tuollainen synkkä tarina, joka liittyy luontoon.
Minkälainen se on musiikillisesti?
Aleksi: Jos palataan takaisin “The Vile Entity” -levylle, niin musta tuntuu, että se tietyllä tavalla voisi hyvin sopia myös siihen levyyn mukaan soundimaailman osalta, mutta toki semmoinen minttiin viety ja kommunikoi meidän nykyisen tuotannon kanssa tosi myös hyvin. Minusta mentiin vähän back to basics tietyllä tavalla myös siinä, että me ollaan paljon nyt tämän EP:n biisisinkuissa muuten kokeiltu uutta ja vähän erilaista. Mutta tässä kokeiltiin vähän, miltä se “perus-Numento” sieltä kuulostaa. Saatiin tosi tiukkaa tykkibiisiä aikaiseksi.
Pitää kysyä, mistä tällainen teema lähti?
Katri: Mä oon lukenut Wikipediaa ja selaillut sitä ja sitten ajatellut, että tämä on kyllä hyvä tämmöinen death metal -aihe.
Tämä kappale linkittyy nimenomaan nyt tätä tulossa olevaa EP-tä varten ja sitten myöhemmin ilmestyvää kokopitkää albumia. Jos puhutaan kokopitkästä, niin tästä on käytetty termiä konseptilevy. Mitä se tarkoittaa?
Katri: No meillä on siinä semmoinen kantava teema, joka tavallaan jatkuu siinä koko albumin läpi. Ja sitten siinä kaikki osat liittyy toisiinsa ja siinä on tietty tarina, joka kulkee siinä. En ehkä vielä paljasta niin paljon siitä aiheesta, jotta jää jotain yllätyksiä. Siinä on yhdistelmä mytologiaa, sitten vähän tämmöistä maantiedettä ja sitten vähän scifiä tulee olemaan.
Aleksi: Joo, tuota on myös vähän lähestytty tietyllä tavalla.. Tai miten me ollaan pikkuisen eri tavalla kirjoitettu sitä koko albumia. Se on siis erittäin hyvässä vaiheessa tällä hetkellä ja meillä on siellä biisejä valmiina.
Vielä toki on tekemistä. Usein on lähtenyt.. Ehkä jammailtu jotain riffiä ja sieltä sitten lähtenyt syntymään. Katrilla on ollut jotain hyviä sanoituksia olemassa ja sitten ne on saatu sieltä tehtyä. Mutta me ollaan pidetty ihan semmoista biisileiriä.. Tai oikeastaan levyleiriä, missä me ollaan kokoonnuttu ja ruvettu katsomaan niitä biisejä, miten nämä kommunikoivat oikeasti keskenään. Ollaan katsottu sitä kokonaisuutta täysin eri tavalla ja lähestytty sitten koko konseptin kautta. Se on prosessina ollut vähän erilainen ja mun mielestä se on palvellut tosi hyvin sitä soundia, mikä me ollaan löydetty sieltä. Sinällään on kyllä harmi, että niitä biisejä ei pääse soittamaan vielä vähän aikaan, koska siellä on tosi tosi hyviä juttuja tulossa, mistä itse diggaan tosi paljon.
Katri: Mä tykkään tosi paljon tunnelmasta, mikä niissä valmiissa olevissa biisissä on. Se on ehkä vähän semmoista, mitä meillä on ollut ehkä mun mielestä ainakin tuolla “Antimatter Fantasylla” yksi biisi, joka on vähän vihjaa siitä.
Minkälainen teillä on luomisprosessi biisien kanssa? Osallistuuko koko bändi vai onko tarkkaan määritelty, ketkä henkilöt ovat vastuussa?
Johnny: Kyllä se on, että koko porukka pääsee vaikuttamaan. Totta kai jotkut saattaa tulla jo valmiin teeman kanssa. Joku meistä saattaa heittää, että tämmöinen olisi kiva sointu, riffi. Sitten me siitä lähdetään pyörittämään, että miten sitten tästä eteenpäin. Tosi hyvin mun mielestä kaikki saa antaa oman äänensä, että ei tämä ole mitään diktatuuria, että se on pakko mennä näin. Mun mielestä tosi hyvin jokainen saa heittää oman lusikkansa soppaan.
Jatkokysymyksenä jokaiselta, minkälaiset artistit tai bändit vaikuttavat musiikkiinne? Kuuluuko tulevalla EP:llä ja kokopitkällä albumilla jotain omia inspiraation lähteitä?
Atte: Niin, kyllä se tietysti biisiin ehdoilla aina mennään, että harvemmin aktiivisesti ajattelee, että nyt haluan tehdä tämmöisen biisin. Mutta totta kai meidän bändin kohdalla, kun kaikilla on vähän erilaiset musiikilliset taustat, sitten tulee eri tahoilta eri vaikuttajia. Mulla ehkä se proge ja semmoiset matalammat vireet kiinnostavia. Tietysti myös melodinen kitaran soitto.
Johnny: Mitä bändejä?
Atte: Yritin olla kertomatta [naurua]. No, kitaransoitosta tietysti Joe Satriania ja Plinia. Ja Sam Vallen tosta Caligula’s Horsesta.
No tietysti nyt enemmän ehkä ruvennut kuunnellut atmosfääristä death metallia. Ja joskus se on ollut enemmän semmoinen djent-fani, että Tesseract, Periphery ja sellaiset. Sellaiset joskus 10-15 vuotta sitten on ollut ehkä kova juttu. Omnivortexia ja Devenial Verdict on tullut kuunneltua. Mutta sitten myös niin kuin sitten myös Hathia ja sitten..
Aleksi: No nyt se luettelee kaikki bändit mitä se on kuullut.
Atte: Mä en anna tätä mikkiä nyt sitten enää kellekään [naurua]. Joo Ulceratea on tullut jonkin verran kuunneltua. Olisiko siinä ollut tarpeeksi?
Johnny: Itsellä aika laidasta laitaan. Kuuntelen vaan hyvää musiikkia. Ei sillä genrellä oikeastaan ole väliä. Mutta ehkä just tämmöinen kuin Agalloch ja mikä se nyt niiden virallinen genre onkaan, mutta semmoista tosi synkkää metallia.. Black metalliin aika kallistuvaa ja käyttää paljon akustisia soittimia. Sitten on myös kliiniä laulua ja örinää sekaisin. Se on niin laidasta laitaan kaikkea. Ja tosi tunnelmaa, jos maalaavaa. Sitten mennään hirveätä kirkonpolttoblackistyylistä kaahausta. Se on itsellä vaikuttanut tosi paljon.
Paha sanoa, mistä kaikkea nyt sitä ammentaa, kun se vaihtuu niin paljon. Mutta aika pitkälti sanoisin post-blackish voidgaze. Semmoista tosi tunnelmallista synkkää blackistä, mitä tulee aika paljon kuunneltua. Niin siitä tulee itsellä ammennettua paljon nytten.
Katri: Mulla kanssa semmoinen, mikä ehkä eniten inspiroi semmoinen progressiivisempi dödis. Ja sitten tommoinen tunnelmallinen black metal inspiroi tällä hetkellä tosi paljon.
Mutta silleen esimerkiksi The Ocean Collective on… No nyt Aleksi vihaa mua, kun mä sanoin tämän.. Mutta se ei ole dödistä eikä blackiä, mutta se on semmoinen proge-bändi, jota aika moni meistä fiilailee. Ja musta tuntuu, että ainakin yksi tuleva biisi on tosi hyvin sieltä inspiroitunut.
Sitten itsellä kans laulutyyleistä clean puolelta erityisesti Epica. Siellä on kanssa semmoista vähän mahtipontisuutta. Että meillä on edelleen semmoista kuitenkin tosi melodista ja eri laulutyylejä. Olen tykännyt, kun näissä uusissa biiseissä on aika paljon myös black metal-vaikutusta, kuten Dimmu Borgir.
Aleksi: Katri sanoi, että vihaanko, koska mä olin sanomassa The Ocean. Ei sen takia, että mä olisin vihannut The Oceania [naurua].
Kun konseptialbumi tehdään, niin The Oceanilla on nimenomaan ollut tosi myös hyviä konseptialbumeja. Sen tyyppistä tunnelmaa, jota haluaisi itsekin, että löytyisi meidän levystä. Tietenkin “Pelagial“-levy on ollut kova soitossa itsellä.
Kun konseptialbumia pohtii, niin varmaan Devin Townsendia tulee pyöriteltyä aika paljon tuolla omilla soittolistoilla. Ja sitten palasin joku aika sitten pitkästä aikaa Diablon pariin, vaikkakaan ei ole konseptialbumia, mutta sitä on tullut kuunneltua viime aikoina tosi paljon. Miettii, että on kyllä ihan saatana tykkiä ja miksi tämä ei ole tunnetumpi ja isompi bändi kansainvälisesti?
Sitten ehkä semmoinen mikä aina tulee, joka nyt ei oikeastaan metaliin mene, oma ikuinen suosikkibändi Led Zeppelin. Sieltä mä ammennan, en välttämättä musiikillista juttua sinänsä, mutta siinä on bändi, joka tekee, mitä ne halusivat tehdä. Siellä oli kaiken näköisiä genreja mitä soittelivat. Jotenkin haluaisi, että myös meidän musiikissa vapaasti pystytään tekemään ilman, että me sitoudutaan mihinkään yhteen genreen liikaa. Vaan tehdään, mitä halutaan ja sitten koska me ollaan siellä tekemässä, niin sen takia se kuulostaa meiltä. Ei sen takia, että me ollaan päätetty, että nyt me vedetään dödistä tai nyt me vedetään tämmöistä tiettyä genreä.
Mikko: Niin, no itsellä on myös paha tosi sanoa, että noista vaikutteista.. Niitä on niin hirveästi. Eri genrejä. Ei välttämättä metallimusaa, vaan kaikkea. Metallimusasta se on sitten old schoolimpaa; death metal -, black metal -, trash metal -osastoa. Bändejä on niin hirveästi, että niitä ei pysty rupea luettelemaan.. Niin ja HC. Se on kanssa kova. Siitä kanssa on ottanut hirveästi vaikutteita aikoinaan.
Aleksi: No mä sanon yhden bändin sun puolesta, josta mä innostuin sen takia, koska sä puhuit aina Mors Subitasta.
Jos verrataan edellistä kokopitkää “Antimatter Fantasya” ja tulevaa levyä, määritelkää, minkälaista genreä oli “Antimatter Fantasy” ja mitä tämä uusi on?
Katri: Huuh. No kyllä se “Antimatter Fantasy” varmaan liikkuu melodeathissa, mutta siellä on kuitenkin pari semmoista vähän kevyempää biisiä, kuten “Singularity” ja “Elevate” on balladeja oikeastaan. “Elevatessa” nyt on vähän blastia ja huutoa, mutta siellä on herkistelyä. Uudella on enemmän kontrasteja yhden biisin sisällä. Ja vielä tunnelmallisempaa.. Eeppisempää ja synkempää.
Atte: Ehkä mystisempää.
Aleksi: Jos genreja pitäisi määritellä, niin jos “Antimatter Fantasy” oli enemmän melodödistyyppistä vähän progevaikutteilla, niin ehkä mä sit sanoisin, että proge on ehkä enemmän läsnä seuraavalla levyllä.
Aina yhtä haastava kysymys laittaa bändi luokittelemaan omaa musiikkiaan..
Katri: Niin, se on kyllä pakko osata monesta syystä. Vaikka me ei sitä musaa tehdessä sinänsä mietitä hirveästi, mutta kyllä sitä kuitenkin pitää osata tietyllä tavalla markkinoida, jotta yleisöä sitten kiinnostuu.
Jos palataan vähän tässä ajassa taaksepäin, pääsitte Dubaissa ja Wackenissa asti esiintymään. Miten nämä kokemukset ovat muuttaneet teitä?
Aleksi: Kusi nous hattuun ja tällä hetkellä vaan brassaillaan ympäri kaupunkia [naurua]. Ei vaan, selkeästi on enemmän kiinnostusta tullut bändiä kohtaan ja kuhinaa käy kulisseissa.
Ja tosiaan, mikä oli kiva, että Hellsinki Metal Festivaliin päästään soittamaan ja on sit kesällä Coolheadin keikkaa Dark Tranquilityn lämpärinä. Niin tämmöisiä kivoja juttuja tullut, mitä tuskin olisi tullut, jos ei olisi Wackenissa päässyt käymään.
Katri: Sanoisin, että minkälaisia kokemuksia noi ulkomaan keikat on ollut niin.. kyllä me ollaan niiden kokemusten ansiosta sitten paljon kokeneempia esiintyjiä. Ollaan jouduttu miettimään paljon sitä showta. Miten me esiinnytään kansainväliselle ja isolle yleisölle. Ja molemmat reissut on ollut unohtumattomia kokemuksia koko bändille.
Minkälainen kokemus Dubain keikka oli ja miten se erosi suomalaista metalliscenestä?
Johnny: Oli se on aivan päräyttävää. Kun Dubain näki, niin on next level. Laskeuduttiin lentokentälle ja illalla ajettiin hotellille, niin aivan kuin jossain cyberpunk-pelissä olisi ollut itse sisällä. Käsittämätön kaupunki. Paikallinen hevikunta on tosi yhteisöllistä, kun siellä ei hevikeikkaa hirveästi ole. Aika paljon se on sama porukka ketkä siellä käy. He tuntevat kaikki toisensa ja siellä on tosi hyvä yhteismeininki. Kaikki on tosi innostuneita, kun tulee metallibändin keikka. Meitä tuli moni jututtamaan keikan jälkeen ja hehkutti, että oli tosi siistiä. Se löi vähän ällikällä.
Mitä Aleksin kanssa viime haastattelussa käytiin [Kaaoszinen haastattelu, toim. huom.], että suomalaiset ovat vähän passiivisempia. Siellä he olivat oikeasti tosi innostuneita vielä enemmän. Oli keikkana törkeen hieno.
Katri: Pitti pyöri myös herkissä kohdissa. Meillä myytiin levyt ja vinyylit loppuun jo ennen keikkaa. Meillä oli meet and greet ja me pohdittiin, että tuleeko kukaan kun siinä oli Lacuna Coil vieressä.. Mutta kyllä ihmiset tuli ja oli huikea vastaanotto. Ei me Suomessa oltais sellaisia rockistaroja tässä vaiheessa, mutta oli kyllä uskomatonta.
Viime haastattelussa kysyin jotain hyvin vastaavaa, missä suomalaiset ovat yleensä huonoja vastaamaan. Mikä on salaisuutenne?
Atte: Meillä on monta sellaista asiaa, millä me erotutaan. Tietysti katse kohdistuu aika tiivisti tuohon keskelle tätä riviä [Katri]. Meillä on erittäin taidokas leadlaulaja, joka soittaa kannelta.. Mikä oli se oli hauska kommentti mikä kuultiin, kun soitettiin Nummirockissa viime vuonna?
Katri: Olisitko uskonut jossain universumissa, että mimmi ördää ja soittaa kannelta samaan aikaan?
Atte: Tämä oli tosi mielenkiintoinen feedback kuulla yleisöstä. Ehkä tuo on se juttu, että me pystytään tarjoamaan jotain oikeasti uutta.
Katri: Joo, ei mulla itse asiassa käynyt itsellä mielessä ennen sitä, että se olisi tosi erikoinen juttu. Ei sitä itse pysty ajattelemaan ulkopuolisen silmin. Mutta se on vaan hyvä bändille.
Mikko: Se on just se erilaisuus. Erottuu hyvin muista. Ei pysty verrata oikein mihinkään.
Aleksi: Itsekin pohditaan ja mietitään, mikä toi vastaus tuohon kysymykseen, mikä se salaisuus on. En tiedä, ollaanko me lopullisesti pystytty itsekään sitä tavoittamaan, että mikä se aidosti on se juttu. Koska tosi vaikea katsoa itseään ulkopuolisen silmin.
Ollaan kuitenkin aika vanha bändi. Historian juuret juontaa parinkymmenen vuoden taakse, kun bändi perustettiin. Paljonhan se oli semmoista, että silloin opeteltiin soittamaan soittimia yläaste-ikäisenä. Mutta ollaan pysytty tässä mukana ja meillä on hyvä yhteisö tässä olemassa, missä tuetaan toinen toisiamme. Ollaan liimauduttu hyvin yhteen.
Eikä olla luovutettu, kun on tullut jotain vastoinkäymisiä, vaan ollaan jatkettu eteenpäin ja yritetty etsiä sitä omaa soundia. Ja on opittu siihen, että tämä ei ole tosiaan pikajuoksu, vaan tämä on maraton. Pikkuhiljaa löydetään se oma soundi ja tehdään töitä sen eteen. Kaikki ovat tosi sitoutuneita siihen ja ehkä nyt on vihdoin löytynyt se oma soundi, mikä se sitten ikinä onkaan.
Katri: Joo, siis mä sanoisin myös, että ei se todella ole pelkästään mun ansiosta, vaan että se porukka, mikä meillä on, on mun mielestä tosi ainutlaatuinen. Ja nyt kun ollaan Johnny saatu mukaan, niin tuntuu, että se on vielä parantunut. Meillä on sairaan hauskaa yhdessä.
Mun mielestä parhaita hetkiä bändin kanssa on just nämä keikat. Ja sitten kun me tehdään yhdessä musaa ja inspiroidutaan niistä jammailuista. Tuntuu, että ne biisit jopa kirjoittaa itse itsensä, koska siinä menee niin semmoiseen imuun siinä miten biisi voisi jatkua tästä. Kaikki on niin huipputyyppejä ja ihana matkustaa yhdessä. Meillä on lavalla hyvä meininki, otetaan kontaktia toisiimme. Treenataan paljon yhteissoittoa. Meillä on kaksi kertaa viikossa treenit normaalisti, ja musta tuntuu, että se vaikuttaa.
Aleksi: Joo, mä näen näitä tyyppejä enemmän kuin mä näen oman sukuani [naurua].
Näin haastattelun loppuun haluaisin pientä pohdintaa, kun olette kokeneet Wackenin ja Dubain, mikä olisi se ultimaattinen haave päästä tekemään bändinä?
Katri: Tämä on tosi vaikea kysymys, koska se Wacken oli se ultimaattinen juttu.
Atte: Pitää aina määritellä uudestaan.
Mikko: On siellä se päälava vielä.
Katri: No totta, totta. Aina voi manifestoida isompia juttuja, mutta itselleni ehkä semmoinen haave on vielä päästä jollekin Euroopan kiertueella jonkun sellaisen itselle erittäin kovan bändin lämpärinä. Vaikka pari-kolme viikkoa voisi rundata jossain, niin se olisi todella upeata. Se olisi semmoinen kokemus, mitä haluaisin kokea.
Johnny: Mulla on sama, mutta mä pistän sen kyllä puoleen vuoteen pidemmälle. Tykkään olla tien päällä ja soittaa livenä keikkaa, mä oon siellä vaan koko ajan tien päällä.
Aleksi: Se on hyvä, että me haaveillaan lämppärinä olemisesta jonkun kanssa.
Katri: Se olisi realistinen vuoden parin sisään, mutta totta kai me halutaan.
Aleksi: Mistä tulee mieleen se, että me ei olla Tavastialla koskaan soitettu. Se, että päästäisiin soittamaan Tavastialle, legendaariselle keikkapaikalle. Terveisiä vaan sinne.
Katri: Levyjulkkarikeikka sitten Tavastialla.
Aleksi: Nimenomaan, että se olisi kova.
Numento
Vokaalit, kantele: Katri H-A
Kitarat, taustavokaalit: Atte Asikainen
Kitarat: Aleksi Vehmassalo
Bassot: Johnny Grinds
Rummut: Mikko Virtanen
Facebook
Instagram
Kotisivut
YouTube
Linktree
YouTube-kansikuva: Kai Lukander Photography
Haastattelu: Teppo Krogerus
Amatööriradiojournalisti, kahvin ja melodeathin suurkuluttaja.
