Suomalaisen metallin 28-vuotias pitkän linjan vientituote Amorphis julkaisee 13:nnen studioalbuminsa 15. toukokuuta. “Queen Of Time” -nimeä kantava levy on jälleen vahvempaa, monipuolisempaa ja kypsempää Amorphista. Kysyimme yhtyeen mukana koko historian kulkeneelta kitaristi Tomi Koivusaarelta bändin kuulumisista ja tuoreen albumin rakentumisesta.
Queen Of Timen julkaisun kynnyksellä Koivusaari orientoituu tulevaan kiertueeseen kahdeksan kuukauden keikkatauon jälkeen kotonaan. Alkupaloina tulevasta paluusta muusikon arkeen toimi keikka Norjan Karmøygeddon Metal Festivalissa 12. toukokuuta.
Tiiviin kiertämisen ja levynteon jälkeen palautuminen ja akkujen lataaminen on hoitunut kunnon unilla. Toistakymmentä hektistä vuotta Amorphiksen kanssa on toisaalta myös totuttanut Koivusaaren kiertue-elämän vaatimuksiin.
“Luulen, että tavallinen kahdeksasta neljään elämä olisi minulle paljon raskaampaa”, naurahtaa Koivusaari.
Joka kerta lähdetään tekemään parasta levyä
Jotkut bändit väljähtyvät ja menettävät teränsä vanhetessaan, toiset hajoavat. Ei kuitenkaan Amorphis. Metalliluolan toimituksen lähes yksimielisellä päätöksella bändi on kehittynyt yhä vahvemmaksi ja on nyt kovemmassa vedossa kuin koskaan. Mistä bändi löytää energiaa uudistua ja pysyä tiellä?
Vaikka bändi on jäsenilleen leipätyö, ei siihen voi leipääntyä. Jokaiseen uuteen levyyn täytyy suhtautua kunnianhimoisesti ja uudistua rohkeasti.
“Jokaisen levyn kohdalla me lähdetään tekemään parasta levyä, ettei vain roiskaista jotain ja soiteta sitten keikoilla vanhoja biisejä”, Koivusaari kertoo.
Kaikkensa antamista ja hyvänlaatuista rutiinia
Amorphis haluaa ylittää itsensä paitsi jokaisella levyllä, myös jokaisella keikalla. Tämä edellyttää bändin esiintymistaidon ja hyvän fiiliksen lisäksi elämyksellistä valoshowta ja toimivaa miksausta. Koivusaaren mielestä ammattitaitoinen ja toimiva crew on elintärkeä osa ahkerasti kiertävän bändin järjestelmää, ja hän kiittää Amorphiksen crewta lämpimästi. Bändi on leipäpuu paitsi kuudelle bändin jäsenelle, myös toimivan kiertueen mahdollistavalle crewlle.
“Ollaan sanottu, että buukkaa vain kaikki keikat, mitä tulee. Kun tätä tekee niin sanotusti päivätyönä ja saa tästä elannon, niin se vaatii sitä, että sitä myös tekee”, tuumaa Koivusaari.
Aktiivinen kiertäminen ja tiivis bändiarki tuo myös positiivista rutiinia. Kokemuksen turvin huononakin päivänä bändin jäsenet saavat vedettyä homman kunnialla kotiin.
“Aika hyvin meillä on kyllä jo kulmat hioutuneet vuosien varrella ja tarvittaessa osataan antaa toiselle tilaa. Meillä on hyvä meininki”, toteaa Koivusaari rennosti. “Kuulokkeet on kyllä silti kiertueella kova sana. Niillä saa omaa rauhaa, jos alkaa kavereiden jutut väsyttää!”
Koivusaari nimeää menestystekijäksi myös sitoutumisen bändiin. “Kaikkien pitää laittaa bändi etusijalle. Treenejä ei voi perua saunavuorojen ja kyykkäpelien takia, koska muuten joka kerta jollain on jotain muuta. Tähän on kaikkien panostettava täysillä.”
Teinivuosien ehdottomuudesta yhä laajenevaan valikoimaan vaikutteita
Amorphiksen musikaalinen paletti on laaja, ja se on kasvanut vuosien varrella keräten rohkeasti vaikutteita eri musiikin aloilta. Uudella levyllä kuulijalle avautuu valtava määrä erilaisia äänimaisemia perinteisestä, synkästä murinasta valtaviin eeppisiin orkestraatioihin.
“Tavoitteena on, että tällä levyllä löytyy sadannellakin kuuntelukerralla uusia juttuja”, sanoo Koivusaari.
Aina ei kuitenkaan ole ollut näin. Amorphis aloitti toimintansa bändin jäsenten ollessa alaikäisiä ja vaikutteiden rajoittuessa tiukasti death metal – genreen, joka oli soittajille tuolloin ainoa oikea vaihtoehto. Debyyttilevy “Karelian Isthmus” kuulostaakin aikansa lapselta.
“Siihen aikaan deathmetal oli meille tosi ehdoton juttu. Eri genreen kuuluvat bändit, joita kuunneltiin tosissaan vielä edellisenä vuonna, oli ihan pois laskuista”, muistelee Koivusaari.
“Kakkoslevyllä, “Tales From The Thousand Lakesilla” tehtiin sitten ihan tietoisesti niin, että aletaan seuraamaan meidän omia juttuja, tykkäsi jengi tai ei. Se oli vähän sellainen “tupla tai kuitti” -juttu. Levy-yhtiössäkin kyseltiin, että oletteko nyt ihan varmoja tästä”, jatkaa Koivusaari muistelua.
“Jos joku naurattaa treeniksellä, niin se on yleensä hyvä merkki”
Sillä meiningillä bändi on myös jatkanut. Kokeilemiselle ei aseteta mitään rajoja, vaan kaikkia ideoita voidaan maistella aina korniuteen saakka. Vaikka ammattimaisuus on kasvanut uran varrella, ei ideointi saa olla tylsää.
“Jos nyt joku on niin kornia, että karvat nousee pystyyn, niin se idea hyllytetään. Mutta jos joku alkaa treenikämpällä naurattaa spontaanisti, niin yleensä se on hyvä merkki”, Koivusaari toteaa hyväntuulisesti.
“Jens on kuin seitsemäs bändin jäsen”
Queen Of Timella kuuluu myös tuottaja Jens Bogrenin käden jälki. Kuorojen ja isojen orkestraatioiden järjestäminen on esimerkiksi Bogrenin ehdotus. Osa alunperin Santeri Kallion koskettimista lähteneistä melodioista on muutettu orkestraatioiksi, tuomaan melodialle enemmän syvyyttä.
Bogren on myös ollut mukana valitsemassa levylle tulevia kappaleita, tehnyt lopullisen valinnan single- ja videokappaleista ja miettinyt kappaleiden järjestämisen kokonaisuudeksi levylle.
“Tärkeintä on ehkä kuitenkin ollut se, ettei meidän ole tarvinnut huolehtia ollenkaan siitä, onko joku tehty tai nauhoitettu jo, koska Jens on ottanut vastuun kaikesta siitä. Stressiä on levyttäessä ollut paljon vähemmän, kun ollaan voitu vain keskittyä siihen musiikin tekemiseen ja soittamiseen, ja on voinut luottaa siihen, että kaikki muu hoituu”, kertoo Koivusaari tuottajan merkityksestä.
“Voisi sanoa, että Jens on kuin seitsemäs jäsen.”
Paluu alkuperäiseen kokoonpanoon, and then some
Ensimmäisen reilun kymmenen toimintavuotensa aikana useita muutoksia läpi käyneen Amorphiksen miehistönvaihdoksia päivitellään mediassa usein vieläkin, vaikka viimevuotista basistin vaihtumista edellinen muutos riveissä on tapahtunut toistakymmentä vuotta sitten Tomi Joutsenen astuessa solistin saappaisiin.
“Nythän meillä on taas alkuperäinen kokoonpano plus pari ekstraa, kun Oppu (Olli-Pekka Laine, basso) on taas bändissä”, tuumaa bändissä alusta saakka vaikuttanut Koivusaari.
“Tosiasiassa meillä ei ollut kovin montaa vaihtoehtoa, kun Niclas (Etelävuori) lähti. Suomen metallipiirit on niin pienet, eikä me oltaisi voitu mennä varkaisiin kavereiden bändeihin”, naurahtaa Koivusaari. “En tiedä, mitä me oltaisiin tehty, jos Oppu ei olisi lähtenyt mukaan. Mikään sessio-muusikko ei olisi ollut meille mikään vaihtoehto.”
Laine on asettunut Amorphikseen kuin 17 vuoden taukoa ei välissä olisi ollutkaan. Ero Etelävuoreen kuuluu tarkkakorvaiselle bassottelun tyylissä. Niclaksen tyyli on suoraviivaisempi, kun taas Opulla on Koivusaaren mukaan progempi tapa soittaa.
Eeppisyyden virtaus musiikissa
Amorphis ei ole ainoa, jonka musiikissa maalailevuus ja elokuvamaiset musiikkimaisemat ovat lisääntyneet. Metallimusiikissa varsinkin melodisen deathmetalin saralla on ollut kuultavissa selkeä muutos eeppisempään ja isompaan äänimaailmaan ja vaihtelevien elementtien käyttöön.
“Tekniikka on kehittynyt niin, että on saatavissa esimerkiksi orkestraatioplugareita, joilla voi lisätä elementtejä musiikkiin. Meillä ei tosin ole kyse siitä, koska meillä on käytetty levyllä oikeita kuoroja ja orkesteria”, pohtii Koivusaari aihetta. “Varsinkin melodisen deathmetalin saralla erottuminen on niin tärkeää, että täytyy löytää se oma soundi ja oma juttu.”
Toisaalta Koivusaari tunnistaa isojen elementtien ja hienosäätämisen vastareaktioksi nousseen yksinkertaisemman linjauksen. “On paljon bändejä, jotka tekevät nykyään myös paljon old schoolimpaa. Äänittäessä jätetään nauhalle pienet virheet, eikä niitä lähdetä sitten hiiren klikkauksilla korjailemaan.”
“Vaikka meillä ei varsinaisesti jätetty mitään virheitä tälle levylle, niin ei meilläkään niitä lähdetty korjaamaan. Joissain kohtaa itse kuulee, että tuossa tuli vedettyä vähän roisimmin”, Koivusaari vertaa Queen Of Timen levytyksiin.
“Me ei tehdä hittibiisejä, me tehdään hyviä biisejä”
Edellisen levyn “Under The Red Cloudin” biiseistä esimerkiksi “Death Of A King” ja “Sacrifice” saivat paljon radiosoittoja Suomessa. Myös tuoreen levyn biiseistä molemmat julkaistut singlet kuulostavat varsin radioystävällisiltä. Ajatellaanko Amorphiksen leirissä radiosoittoja biisivalinnoissa tai luomisprosessissa?
“Onhan radiosoitot hyvää promoa ja siinä mielessä tärkeitä, mutta ei me mietitä siinä mielessä biisien tekemistä. The Bee oli kyllä heti sellainen, josta ajateltiin, että tästä tulee singlebiisi, koska siinä kiteytyy niin hyvin kaikki levyn elementit. Ja tietysti täytyy huomioida, ettei radiosinkuiksi voi valita kaikista raskaimpia biisejä”, miettii Koivusaari.
“Ei metallibändien biisejä oikein soiteta samalla tavalla missään muualla kuin Suomessa. On jotain erityisohjelmia, joissa soitetaan, mutta ei normaalisti. Ja Suomessakin on tietyt kanavat, niinkuin Radio Rock, mutta ei sillä lailla yleisemmin.”
“Tiedän, että jotkut bändit palkkaa co-writerin tekemään jonkun biisin levylle “hittibiisiksi”, mutta me ei lähdetä sellaiseen. Me ei tehdä hittibiisejä, me tehdään hyviä biisejä.”
Paluu tien päälle odottaa
Queen Of Timen julkaisun jälkeen kesällä Amorphis esiintyy useilla festareilla ja syksyllä yhtye suuntaa soittamaan maailmalle, muun muassa Yhdysvaltoihin. Tulevan Amerikan kiertueen Dark Tranquillityn, Moonspellin ja Omnium Gatherumin kanssa Koivusaari nimeää myös eräänlaiseksi nostalgiseksi unelmakomboksi, ja toimittaja on tässä asiassa artistin kanssa samaa mieltä.
Koivusaaren kuiskailevia örinävokaaleja pääsee myös todistamaan ainoastaan livetilanteissa, joten Karelian Isthmuksen lauluosuuksia ihannoivan kannattaa suunnata keikoille ja olla korva tarkkana. Koivusaari kertoo murahtelevansa livetilanteissa silloin, kun Joutsen ei omilta osuuksiltaan ennätä.
Muutoin Koivusaaren laulua ei ole odotettavissa. “Olen aina mieltänyt itseni kitaristiksi, ja alunperin lauloin, koska olin bändissä se joka sen pystyi tekemään. Muuten se ei ole minun juttu.”
Amorphiksen Queen Of Time on kaupoissa 18.5.2018 ja seuraavan kerran bändin voi bongata livenä Rockfestissä Hyvinkäällä.
Toimittaja: Raisa Krogerus
Kuvat: Raisa Krogerus, Amorphis, Denis Goria, Lars Johnson
Möröistä blues rockiin ja punkkiin seikkaileva nörtähtävä kameranainen. Jos en ole keikalla, niin olen todennäköisesti puuhaamassa hevosen kanssa, pelaamassa tai lukemassa Terry Pratchettia tai Jane Austenia muutama kissa sylissä.
