Judas Priest – Painkiller (1990)

0
1037
Judas Priest

Vuosi 1990 ja heavy metallin kultainen aikakausi eteni kohti vääjäämätöntä loppuaan. Nopeammat, raskaammat ja aggressiivisemmat tyylisuunnat, etunenässä thrash metal, alkoivat saada enemmän ja enemmän jalansijaa sekä huomiota 1980-luvun puolivälistä alkaen. Ns. perinteisestä heavy metallista oli tullut valtavirtaa ja suurinta suosiota niittivät eritoten kevyet ja popahtavat alalajit. Vaarallisuus ja särmä oli kadonnut kaupallisuuden, suosion kalastelun sekä karkkimaisuuden syövereihin.

Judas Priestillä oli vuosikymmenen vaihteeseen tultaessa takanaan 20 vuotinen ura, jonka aikana yhtye oli ollut heavy metallin edelläkävijänä ja nuorempien bändien esikuvana niin musiikillisesti kuin imagollisesti. Priest onnistui muokkaamaan musiikkiaan jatkuvasti ajan hengen mukaisesti pysytellen relevanttina ensin uuden aallon ja hieman myöhemmin kaupallisempien suuntausten rynnistäessä eturiviin. Kaupallisten suuntausten seuraamisella oli myös hintansa, sillä se alkoi näkyä suosion laskuna vanhojen fanien tuntiessa muuttuneen tyylin itselleen vieraaksi.

Osittain Turbo”-sessioista peräisin oleva 1988 julkaistu Ram It Down” osoitti merkkejä siirtymästä kohti toisenlaista ilmaisua. Vaikka albumi oli vielä pääpiirteissään kevyen kasarihenkinen, se vei yhtyeen ilmaisua nopeampaan, raskaampaan ja teknisempään suuntaan, jossa nopeat rumpukompit, taidokas tuplakitarointi sekä tekniset soolot nostivat päätään. Rumpukoneen runsas käyttö albumilla antoi osviittaa, että rumpali Dave Hollandin aika alkoi olla ohi. Hollandin ja yhtyeen tiet erkanivat 1980-luvun lopussa. Remmiin astui yhdysvaltalainen Hollandia huomattavasti taitavampi Scott Travis, mikä mahdollisti monipuoliset musiikilliset kehitysmahdollisuudet. Uuden albumin työstämiseen lähdettiin myös uuden tuottajan voimin, kun pitkään mukana ollut Tom Allom vaihtui Chris Tsangaridesiin.

Kun jo alkuvuodesta 1990 äänitetty uusi albumi ”Painkiller” julkaistiin surullisenkuuluisan bändiä vastaan nostetun oikeuskanteen vuoksi lopulta vasta seuraavan syyskuun alussa tuskin kukaan osasi odottaa, mitä se piti sisällään. Tarjolla oli nimittäin aivan jotain muuta kuin mitä olisi voinut kahden edellisen albumin perusteella odottaa.

Kuva: Aaron Rapaport

Albumin ja sen nimikappaleen aloittaa Travisin ikoninen rumpuintro, jonka jälkeen Glenn Tipton ja K.K. Downing polkaisevat käyntiin yhtä ikonisen aggressiivisen sekä repivän tunnusriffin. Kitaroiden kirkuessa, tuplabasarin jytistessä ja Rob Halfordin ladatessa ilmoille korkean ja sirkkelimäisesti repivän laulunsa ja screaminsa on Judas Priest syntynyt uudelleen. 6-minuuttinen ”Painkiller” esittelee käytännössä kaiken, mihin heavy metal voi kovimmillaan ja parhaimmillaan venyä.

Korvia huumaavan, raivokkaan ja hengästyttävän alkuvyörytyksen jälkeen lähdetään muuraamaan albumin peruskiveä keskitempoisten Hell Patrolin” sekä All Guns Blazingin” merkeissä. Sama ilkeänsävyinen meininki jatkuu. Riffit sekä soolot repivät lihaa, rummut jyskyttävät kellontarkasti ukkosmaista biittiään ja Halfordin vokaaliosiot vuorottelevat tärykalvoja puhkovista ja terästä leikkaavista korkeista tehosteista pääosaan nousevaan keskiääniseen syvyyttä ja monipuolisuutta tuovaan artikulointiin.

Leather Rebel” palaa ajassa taaksepäin ”Ram it Down” -tyylisempään materiaaliin synkemmällä tvistillä ja Metal Meltdown” juottaa kanisterillisen korkeaoktaanista bensiiniä sekä tulenlieskoja ollen ”Painkillerin” ohella levyn nopeimpia biisejä. Tarttuvamelodinen Between The Hammer & the Anvil” kumartaa perinteisemmän Priestin suuntaan ja miellyttää eniten juuri niitä faneja, jotka eivät ole sen kaikkein kovimman rymistelyn perään.

Synkkä ja vertahyytävän kauhuelokuvamainen Night Crawler” ja ”power balladi” -käsitettä äärirajoilleen venyttävä A Touch Of Evil” kietovat entistä syvemmälle pimeään ja ahdistavaan syleilyynsä. Kun Battle Hymn” avaa sotahuudon One Shot At Gloryn”, ovat sisuskalut vereslihalla ja rautainen nyrkki nousee takomaan graniittia vielä kerran. Viimeisen ”One shot at glooooryyyyy-aaaaaahhhhh”-screamin kajahtaessa taivaille ja metallisten sointujen haipuessa tuonelan maille on olo tyhjä. Mitään annettavaa ei ole jäljellä, ei kiveä kiven päällä.

Kuva: Matt Sampson

Paketti on rakennettu taidokkaasti monipuolisen ja intensiivisen materiaalin varaan. Jokainen kappale on omanlaisensa kokonaisuus, joissa yhdistävänä tekijänä ovat pahaenteinen yleistunnelma, välitön tunnistettavuus ja mieleenpainuvuus. Hutilaukauksia ei tule millään osa-alueella, vaan jokainen ammus osuu keskelle maalia. Paahtoa ei suolleta ylenmäärin, vaan menoa vuoroin nopeutetaan ja hidastetaan. Vahva ote ei hellitä hetkeksikään, vaan se pitää tiukassa puristuksessan ja imee vastustamattomasti mukaansa kuin musta aukko. Albumille loihdittu metallinen soundi osuu musiikin tyyliin kuin potku munille. Sanoitukset ovat nykypäivän mittapuulla tyypillisen kliseisiä, mutta niissä on samanlainen myrkyllinen, tuhoisa, ilkeä sekä piikikäs sävy, joka kuuluu itse musiikissa.

Tärkeimpänä elementtinä on bändin taidokas musisointi, joka nousee kaikilla osa-alueilla aivan uudelle tasolle. Jos Tipton ja Downing olivat jo aiemmin genren yksi arvostetuimmista kitaristikaksikoista, nyt se sai viimeisen kruununsa miesten pannessa peliin kaikki kykynsä ja energiansa. Halfordin legendaarinen lauluääni oli hioutunut huippuunsa 80-luvun loppuun tultaessa ja nyt mies lisäsi siihen vielä tynnyrillisen steroideja, säröä sekä aggressiota. Ian Hill/Travis -rytmiryhmän luomalle perustalle laskettuna kaikki tämä mahdollisti pysäyttämättömän metallivyöryn, jollaista ei aiemmin oltu Priestiltä tai perinteisen hevin saralla kuultu edellisen vuosikymmenen lukuisista klassikkojulkaisuista huolimatta.

”Painkiller” on kiistatta yksi heavy metallin merkittävimmistä levyistä. Se päivitti genren suoraan seuraavalle vuosituhannelle ja määritti uuden standardin sille, mitä heavy metallin tulisi olla. Imitoijia on kolmen vuosikymmenen mittaan riittänyt, mutta mitäpä siihen voi muuta sanoa kuin:

”There’s many who tried to prove that they’re faster but they didn’t last and they died as they tried”.

10/10

Tomi Väänänen

1.Painkiller
2.Hell Patrol
3.All Guns Blazing
4.Leather Rebel
5.Metal Meltdown
6.Night Crawler
7.Between The Hammer & The Anvil
8.A Touch Of Evil
9.Battle Hymn
10.One Shot At Glory

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here