Amorphis – Under The Red Cloud (2015)

[three_fourth]Amorphiksen kaltaisen Suomi-metallin johtotähden uuden albumin julkaisun koittaessa metallimusiikkiväen puheen- ja parranpärinä voimistuvat ja odotukset ovat luonnollisesti korkealla. Tällä kertaa ehkä vielä normaaliakin korkeammalla, sillä useasta suusta on viime vuosina kuulunut kommentteja bändin jämähtämisestä tulkinnassaan samaan kaavaan ja jotain uutta olisi kansalla tarve kuulla. Bändi itsekin on etukäteen lupaillut, että nyt tarjottimella tulisi olemaan uutta tai ainakin sellaista, mitä bändiltä ei ole aikoihin kuultu. Kieltämättä allekirjoittanutkin toivoi ennen ensikuuntelua, että jotain tuoretta maustetta orkesteri olisi saanut soppaansa lisättyä. Ja onneksi näin myös on tapahtunut!

Amorphis on tällä albumilla edelleen Amorphis – nimenomaan Tomi Joutsenen aikainen Amorphis – mutta nyt mukana on enemmän vaikutteita bändin alkutaivalta sävyttäneestä raskaammasta ilmaisusta, itämaisia Kingston Wall-viboja unohtamatta. Toki näitä elementtejä yhtyeen soitannasta on löytynyt aina, mutta ”Under The Red Cloudilla” nämä mainitut rakennusaineet ovat aiempaa paremmin sulassa sovussa keskenään ja ilmavan kevyt tuotanto saa ne erottumaan mainiosti perus-Amorphiksen soundista. Mainittu kevyt tuotanto ei tarkoita sitä, että levy olisi jotenkin kevyempi edellisiin verrattuna – pikemminkin päinvastoin – vaan sitä, että tuotanto on orgaanisen luonnollinen ja raskaatkin osat kuulostavat raikkailta soundin ollessa erottelevan luomumainen ja samalla moderni. Ja kyllä, örinälaulua on enemmän kuin vuosikausiin. Tässä tapauksessa se on loistava veto. Tomi Joutsenen murina on kerta kaikkiaan vakuuttavaa kuultavaa. Muutamiin biiseihin on myös saatu sopiva määrä progressiivisia sävyjä ilman. että proge olisi itsetarkoitus vaan nimenomaan edetään kappaleiden ehdoilla.

Oiva esimerkki ”uudesta” ilmeestä on albumilta ensimmäiseksi makusteluksi jo hyvissä ajoin ennen virallista julkaisua lohkaistu ”Death Of A King”. Kappaleen alku soi kuin intialaisen Bollywood-elokuvan tunnari, mutta tämä on vain ja ainoastaan kehu. Biisissä vuorottelevat puhdas laulu sekä örinä tasapainossa keskenään melodioiden ja riffien tukiessa hienosti toisiaan. Tässä kappaleessa kiteytyy täydellisesti uuden levyn idea. Amorphis ei suinkaan ole luonut nahkaansa ja väkisin alkanut keksimään pyörää uudelleen, vaan rakentanut hyväksi havaitun rungon ympärille uuden pintakerroksen ottaen mukaan vanhaa, lainattua ja onneksi myös ripauksen uutta.

Albumilta on vaikea etsiä erikseen mainittavia iskusävelmiä, sillä kokonaisuus on kauttaaltaan vahva. Yhtään hutia ja täysin tyhjänpäiväistä kappaletta ei joukossa ole vaan perussuorituskin on taattua laatua. Jos väkisin jokin biisi pitää nimetä niin jo aiemmin mainittu ”Death Of A King”, kitarariffillään omaan korvaani erottuva ”Bad Blood”, oletettavasti radiosoitto mielessä sävelletty ”Sacrifice” ja albumin päättävä progemainen ”White Night” nousevat esiin. Onneksi tähänkään ei ole olemassa vain yhtä totuutta ja eiköhän sieltä jokainen kuulija ne omat suosikkinsa muutaman pyöräytyksen jälkeen poimi.

Kahdella edellisellä levyllä sanoitukset hakivat aiheita ehkä liiankin tutuksi käyneen Kalevalan ulkopuolelta, mutta tällä kertaa bändin hovisanoittaja Pekka Kainulainen on palannut tutun sorvin ääreen. Kalevalan kautta tutkitaan mm. luonnonilmiöitä, vuodenaikoja sekä ihmismielen kummallisuutta. Tämäkin alleviivaa paluuta juurille sekä uuden raikkaamman suunnan löytymistä. Vanha kunnon Kalevala on antanut suuren aihekokonaisuuden, jonka keskeisiä tarinoita ei orjallisesti enää kerrota albumi kerrallaan vaan kansalliseeposta käytetään yleisenä teemana, jota nyt tarkastellaan hieman eri valossa.

Amorphis on jo ajat sitten saavuttanut täysikäisyyden ja tyylikkäästi vanhemman valtiomiehen lailla on jo hiukan ohimoiltaankin harmaantunut. Tämä ei kuitenkaan ”Under The Red Cloudilla” kuulu minkäänlaisena väsymyksenä. Ikääntyminen levyllä on omien lähtökohtiensa sekä historiansa tunnustavan ja tiedostavan metallibändin arvokasta kypsymistä uudenlaiseen ilmaisuun. Levyn tunnelmien ja sävyjen sekä dynamiikan vaihdokset ovat ehkä se keskeisin uusi anti, jonka bändi on saanut musiikkiinsa sisällytettyä. Uudella levyllä monella tapaa perinteinen sekä sopivasti uudistunut Amorphis lyövät komeasti kättä ja yhdessä muodostavat albumin, joka bändin oli tähän saumaan tehtävä. Jos tässä ei olisi onnistuttu, yleisön tyytyväisenä pitäminen olisi ollut vaikeampaa. ”Under The Red Cloudia” kuunnellessa tällaisesta ei todellakaan tarvitse olla huolissaan ja onkin helppo ennustaa Amorphikselle vielä useita antoisia ja suosiontäyteisiä vuosia.

9+/10

Teemu Kuosmanen


[/three_fourth]

[one_fourth_last]

amorphis
1. Under The Red Cloud
2. The Four Wise Ones
3. Bad Blood
4. The Skull
5. Death Of A King
6. Sacrifice
7. Dark Path
8. Enemy At The Gates
9. Tree Of Ages
10. White Night[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here