Powerwolf – Preachers Of The Night (2013)

Vuonna 2003 ”veljesten” Charles ja Matthew Greywolfin (kyseessä ovat tietysti herrojen taitelijanimet) perustama saksalais-romanialainen heavy metal -bändi Powerwolf on tallannut omia polkujaan jo kaksi vuosikymmentä hankkien erityisesti Keski- ja Itä-Euroopassa vankkumattoman fanilauman, eikä syyttä.

Vuonna 2005 ensilevynsä julkaissut bändi on parantanut juoksuaan kuin susi lampaan perässä levy levyltä. Itse tutustuin kokoonpanoon kesällä 2013 ja se kolahti saman tien ”Mitä helv….?!?!”-alkuällistyksen jälkeen.

Powerwolfia voisi kuvailla seuraavalla tavalla: Greywolfin ”veljesten” tarttuvia riffejä ja melodioita, bukarestilaisesta musiikkiakatemiasta bongatun klassista laulua opiskelleen Attila Dornin (taitelijanimi) mahtipontista ja jylhää vokalisointia, kristillisiä teemoja ja termistöä, latinaa ja Falk Maria Schlegelin kirkkourkuja yhdistettynä synkkiin ihmissusi- ja vampyyrimytologiapohjaisiin lyriikoihin. Ihmissudet mässäilevät verellä ja lihalla ylistäen neitsyt Mariaa Aamenen ja Hallelujan kera.

Kristillisyyttä ei bändistä löydä, vaan kristillisiä teemoja käytetään lähinnä ironian hengessä ja kieli poskessa. Ne sopivat erinomaisesti teemaan. Powerwolf sisältää myös power metallille ominaisia piirteitä, mutta voimametalliyhtyeestä ei ole kyse, nimestä ja yksittäisistä biiseistä huolimatta.

Powerwolf julkaisi 10 vuotta sitten viidennen pitkäsoittonsa “Preachers Of The Night,” joka ampaisi kotimaassaan Saksassa jopa listakärkeen asti. Mistään pikkutekijästä ei siis ole kyse. Levy tarjoaa juuri sitä, mitä yllä kuvasin, alusta loppuun.

Homman aloittaa ”Amen & Attack”, joka tekee heti selväksi, mistä on kyse. Tätä seuraa kolme kovaa biisiä; power metal -tyylinen ”Secrets Of The Sacristy” sekä perinteisempää metallia edustavat ”Coleus Sanctus” sekä “Sacred & Wild”. Tässä vaiheessa kuulija kokee jo jolkuttelevansa täyden kuun kelmeässä valossa pitkin romanialaisen maalaiskylän varjoisia kujia saalistamassa pahaa-aavistamattomia syntisiä raadellakseen ja juodakseen heidän verensä. Kyseessä on todella kova nelikko heti alkajaisiksi.

Saksaksi laulettu ”Kreutzfeuer” on albumin raskastempoisin kappale ja poikkeaa näin hiukan muista. Tämän pienen hengähdystauon jälkeen vauhtia kiihdytetään jälleen loppupuoliskolle ”Cardinal Sinin” alkutahtiin.

Vaikka ”Kreutzfeuer”, ”Cardinal Sin” ja ”Extatum Et Oratum” eivät yllä parhaiden biisien tasolle, ei missään nimessä voida puhua fillereistä tai huonoista esityksistä. Jälkipään materiaalista nostan esiin ”In the Name Of Godin,” ”Nochnoi Dozorin” ja ”Lust For Bloodin” erinomaisina vetoina.

Aivan erikseen sietää mainita levyn päätös, balladi ”Last Of The Living Dead”, joka jylhyydessään ja mahtipontisuudessaan oli pitkään aikaan paras kuulemani heavy metal-slovari, jota ei helposti sellaiseksi miellä lyriikoidensa vuoksi. Jo heti alun kirkkourut ja suden ulvonta saavat allekirjoittaneen ihokarvat pystyyn. Attilan aloittaessa mahtipontisen sielunmessunsa, olen myyty.

“Preachers Of The Nightilla” on havaittavissa lievää tasopoikkeamaa siellä täällä, mutta se ei albumin arvoa laske. Enkä löydä paketista yhtään huonoa biisiä ja levy oli omalla kohdalla ehdottomasti vuoden 2013 ylivoimaisesti soitetuin kiekko.

11 kappaleellaan kokonaisuus on sopivan pituinen, eikä bändi ole syyllistynyt tyypilliseen nykyajan veri…eiku…perisyntiin eli materiaalin ylenpalttiseen venyttämiseen. Suurimmaksi osaksi pysytään siellä maagisen neljän minuutin tietämillä.

Halleluja Amen ja Ave Maria!

9/10

Tomi Väänänen

1.Amen & Attack
2.Secrets Of The Sacristy
3.Coleus Sanctus
4.Sacred & Wild
5.Kreuzfeuer
6.Cardinal Sin
7.In The Name Of God (Deus Vult)
8.Nochnoi Dozor
9.Lust For Blood
10.Extatum Et Oratum
11.Last Of The Living Dead

+ artikkelit

Tulisieluinen ja mustaverinen Savon Nosferatu, joka imee elinvoimansa raskaasta musiikista, hard rockista black metalliin. Musiikin ohella ajankäyttöä ohjaavat työ, perhe, lasten harrastukset, kuntosali, kalastus, jääkiekkohuliganismi sekä leffat ja tv-sarjat.