Norjalaisen black metallin tunnetuimpiin nimiin kuuluva Immortal jatkoi vuoden 1999 klassikon sekä usein yhtyeen parhaaksi tituleeratun ”At The Heart Of Winterin” viitoittamalla thrash- ja heavy metal -vaikutteisella tiellä uudelle vuosituhannelle. Vuosituhannen toista albumia ”Sons Of Northern Darknessia” alettiin survoa purkkiin loppuvuodesta 2001 Abbathin ja Horghin voimin soittohommista jo vuosia aiemmin sivuun siirtyneen Demonazin vaikuttaessa taustalla mm. lyriikoiden osalta. Basistin virkaa toimittaneen Iscariahin panos jäi käytännössä näppäillä bassokuviot albumin avausraidalle.
20 vuotta sitten helmikuussa 2002 julkaistu kahdeksan kappaleen mittainen jäiseen kallionseinämään hakattu sodanjulistus huokuu pullistelevaa muskelia ja korvia huumaavaa sotatantereiden melskettä suoraan Blashyrkhistä.
Munuaisiin lyödään jo ensimetreillä, kun ”One By One” vapauttaa muinaisen pohjolan sotajoukot täyteen hyökkäykseen. Liput liehuvat, tanner tömisee, miekat leikkaavat lihaa ja sotavasarat murskaavat kalloja taistelujen raivotessa armottomana veren kyllästämällä jäisellä taistelukentällä. Yksi toisensa perään vihollinen pistetään nippuun kuin täyslihanakit makkaratehtaalla.
Thrash-henkinen nimikappale raivoaa eteen päin maksimikierroksilla kuin kaasun hirttänyt moottorisaha ja “Demonium” huokuu ”Battles In The North” -aikojen ilmapiiriä ”At The Heart Of Winterin” vivahteilla maustettuna. ”Antarctican” hyytävä ja armoton tuuli saa karskeimman soturin hakeutumaan suojaan nousevalta jäämyrskyltä.
Upottavaan lumihankeen päästään tarpomaan hidastempoisen ja hivenen raskassoutuisen ”Tyrants”:n tahtiin. Tiukkaa rypistystä, terävää riffittelyä, tremolokitarointia, blast beatia, raskasta murjomista, keventäviä melodisia väliosia sekä salmiakkipussiin naama edellä kompastuneen Abbathin tunnusomaista kurnutusta; siitä on ”Sons Of Northern Darkness” tehty.
Kiehtovalla viikinkimytologialla herkutteleva ja muusta materiaalista poikkeava päätöskappale ”Beyond The North Waves” on myös esiin nostamisen arvoinen. Tätä mahtipontista ja melodista hymniä kuunnellessaan voi kuvitella seisovansa pitkäveneen keulassa katse kohti horisonttia suunnattuna. Ryöstöretki kaukaisille maille on alkanut kotiväen vilkuttaessa rannalla hyvästejä kylmän pohjolan soturijoukolle, josta osa ei enää koskaan palaa. Mielikuvitus lähtee lentoon mustilla korpin siivillä ja lopun kitarasoolo saa nyrkin kohoamaan kohti taivasta alkukantaisen ja kesyttämättömän voiman virratessa suoniin. Viikinkipornoa parhaimmillaan.
”Sons Of Northern Darkness” on taattua kaikilla mahdollisilla Immortal-kliseillä ja elementeillä varustettua tavaraa nivuset äärimmilleen venyttävää rapukävelyä unohtamatta. Black metallia ja kevyempiä tyylilajeja yhdistellään jo aiemmin tutuksi tulleella saumattomuudella, mikä tuo mukanaan monipuolisuutta ja toimii tunnelman luojana myös raaemmissa rymistelyissä.
Tiukka ote pysyy pääpiirteissään yllä läpi kattauksen, vaikka tiivistämisen tarvetta löytyy sieltä täältä, eivätkä kaikki kappaleet tartu parhaalla mahdollisella intensiteetillä mieleen. Melodioiden ja riffien kierrätystä on havaittavissa ja deja-vu hetkiä ilmenee siellä täällä. Tämä johtunee osaksi siitä, että albumilla on käytetty edellisiltä levyiltä ylijääneitä riffejä, jotka eivät aiemmin saaneet lihaa ympärilleen, mutta sopivat nyt kirjoitettuun materiaaliin.
Mitään aivan uutta tai ihmeellistä ei ole tarjolla verrattuna siihen, mitä kuultiin jo ”At The Heart Of Winterilla”, mutta piirun verran synkemmillä vesillä seilataan. Aiempaan julkaisuun ”Damned In Blackiin” verrattuna on tästä huolimatta menty onnistuneesti eteen päin vai kenties sittenkin taakse päin.
8-/10
Tomi Väänänen
1.One By One
2.Sons Of Northern Darkness
3.Tyrants
4.Demonium
5.Within The Dark Mind
6.In My Kingdom Cold
7.Antarctica
8.Beyond The North Waves
Tulisieluinen ja mustaverinen Savon Nosferatu, joka imee elinvoimansa raskaasta musiikista, hard rockista black metalliin. Musiikin ohella ajankäyttöä ohjaavat työ, perhe, lasten harrastukset, kuntosali, kalastus, jääkiekkohuliganismi sekä leffat ja tv-sarjat.
 Metalliluolan arvio, Tomi Väänänen.){kind=link}