Keskiviikkoaamuna 24.6. klo 10:00 oli allekirjoittaneella jännittävät hetket, kun aloitin ensimmäistä bändihaastatteluani Aleksi Paasosen kanssa.

Paasonen laulaa mikkeliläisessä metalliyhtye Balance Breachissa, joiden ensimmäinen kokopitkä albumi “Dead End Diaries” julkaistaan heinäkuun alussa 2020. Molemmilla jätkillä siis vielä herran vuonna 2020 tapahtuu ensimmäisiä kertoja, joskin hieman eri mittakaavassa. Mutta no niin, jatketaan!

Balance Breach on tällä hetkellä hyvässä nousukiidossa oleva nuori, energinen bändi. Allekirjoittanut kehtaa varauksetta suositella heidän debyyttilevyään tsekattavaksi – helvetti, bändi onnistui murskaamaan omat ennakkoluuloni täysin musiikkinsa laadulla!

Yhtye on tunnettu energisistä esiintymisistään ja ovat esiintyneet Suomen lisäksi myös Pietarissa 2017 sekä voittivat vuoden 2019 Tuska-Torstai -bändikilpailussa ja pääsivät täten ko. festareille esiintymään.

Yli tunnin rupattelumme käsittelivät aiheita bändin alkutaipaleesta, luovasta prosessista, julkaistavasta albumista, ennakkoluuloista sekä susipaidoista (tämä tosin jäi valitettavasti tekstin ulkopuolelle).

Miten kevät meni bändillä?

– Paljon on ollut levyn julkaisuun liittyvää hommaa. Viime viikot on saanut haastatteluita tehdä jonkin verran ja aiemmin keväällä tehtiin noita musavideojuttuja sekä kaikkea yleistä julkaisuun liittyviä asioita kansitaiteesta lähtien. Ympärillä on paljon riittänyt työtä kyllä.

– Pikkuhiljaa ollaan alettu pyöritellä ajatuksia jo uuden musiikin kirjoittamisesta, mutta pääasiassa tämän levyn julkaisun puitteissa on hyvin pitkälti mennyt tämä kevät.

Itse pidän asioiden nimeämisestä ja kiinnostaa tietää nimien taustoja ja tarinoita, joten mistä bändi on saanut nimensä Balance Breach?

– Nimellä on sellainen tarina taustalla, että nämä muut jätkät ovat soittaneet yhdessä varmaan 15 vuotta, eli jostain ala-aste ajoilta lähtien. Itse liityin bändiin 2014, sitten siinä pikkasen musiikkityyli koki sellaista luonnollista muuntautumista enemmän siihen suuntaan kuin mitä se nyt on ja työstettiin sitten tuota ensimmäistä ”Incarceration”-EP:tä.

– Kesällä 2015 rupesi EP olemaan aika pitkälle valmis ja ruvettiin miettimään, että nyt kun kokoonpano on pikkasen muuttunut sekä musiikkityyli kokenut muutoksia, oli ajatuksena laittaa enemmän paukkuja tähän juttuun, joten aloitetaan tietyllä tapaa puhtaalta pöydältä ja keksitään bändille uusi nimi .

– ”Incarceration” EP:n piti alunperin olla nimeltään ”Balance Breach”, mutta miksaaja oli laittanut Facebookiin videon missä miksasi ko. julkaisua kirjoittaen samalla “kuunnelkaa kaikki, Suomesta tulee näin kovaa metallia kuin bändi Balance Breach”. Oltiin että “ei saakeli nyt meni kyllä väärin”. Asialle on kyllä naureskeltu jälkeenpäin ja meillä oli lista täynnä monia nimivaihtoehtoja, ja oltiin jossain kohtaa mietitty, että se voisi itse asiassa olla aika hyvä nimi. Tästä se sai sitten enemmän tuulta alleen ja päädyttiin lopulta vaihtamaan nimi.

Miten bändihommat alkoivat?

– Rumpalimme Antti Halonen ja kitaristi Terho Korhonen lyöttäytyivät yhteen joskus viidennellä luokalla. Siihen aikaan oli metallimusiikki ruvennut tulemaan kovalla jytinällä sen ikäisten nuorten miesten maailmaan, joten siitä syntyi kova polte lähteä tekemään samantyylistä musiikkia.

– Itsellä on samantapainen tausta toisesta bändistä, jossa soitin rumpuja. Siihen sitten näille kavereille nopeasti tuli Saku Heimonen (2. kitara) ja Joni Härkönen (basso), jotka myös edelleen ovat bändissä.

Mitkä asiat vaikuttivat laulajan vaihdokseen?

– Siinä oli sellaista taustaa että (ex-laulajalla) oli myös oma bändi, johon hänellä alkoi olla mielenkiinto enemmän kallellaan, kunnes sitten lopulta jäi sivuun.

-Olen ollut aina kiinnostunut laulamisesta, sovittamisesta ja sanoittamisesta. Olin parisen vuotta laulellut aktiivisemmin, kunnes rumpalimme Halosen kanssa tuli puhetta että “tulisinko mä fiittaamaan niille johonkin biisiin” johon vastasin myöntävästi.

– Sanoin siinä myös “jos tarvitsee, voin tulla teille vaikka ihan vakituiseksi laulajaksi”. Muutaman päivän päästä Halonen soitti ja kysyi “olenko ihan oikeasti tosissani, kiinnostaisiko tulla laulamaan?” Edellisen laulajan kanssa tiet olivat erkaantumassa joten paikka oli auki, ja täten 2014 sitten lähdin bändiin mukaan.

Kuva: Juha Vihavainen

Oletko ottanut laulutunteja vai oletko itseoppinut laulaja, örisijä ja kaikkea siltä väliltä?

– Olen pääasiassa itseoppinut, mutta ottanut puhtaaseen laulamiseen myös tunteja. Päädyin totisesti laulamisen maailmaan varuskunnan soittokunnassa, jossa olin myös rumpalina. Siellä itse asiassa lauleskelin suihkussa ja sitten tuli tämä henkilö kuka meillä oli oikeasti soittokuntabändin laulajana katsomaan suihkutiloihin että “Kuka täällä oikein laulaa? Mikset sä ole kertonut että sä osaat laulaa?!” Hän sitten puolipakolla laittoi minut laulamaan taustoja rumpujen ohella. Siitä sain itseluottamuksen ettei ääneni ihan hirveältä kuulosta.

Teitä on yritetty markkinoida mm. metalcore-yhtyeenä, lisäksi on käytetty termejä kuten melodinen metalli, hardcore sekä djent. Miten itse määrittelet musiikkianne?

– Toi on kyllä aina ollut vaikea asia. Metalcore on tuntunut helpoimmalta ja ihmiset tykkää monesti puhua meistä metalcorena, jotenkin sen lipun alle siis ollaan päädytty.

– Ei me ainakaan tyypillisintä metalcorea olla, sillä vaikutteita on otettu paljon myös muualta.

– Musiikissamme on kuitenkin aina keskiössä se, että pyrimme ilmaisemaan jotain tiettyä tunnetta, tunnelmaa tai tarinaa mahdollisimman tehokkaasti – oli se sitten kipeä tai kiperämpi aihe, mistä tulee sitten melankolisempi kappale tai aggressiivisempi tilitys.

– Jotkut bändit ovat yrittäneet lokeroida itsensä post-metalcoren alle, mutta se on taas niin tuore käsite että sen käyttäminen tuntuis vähän hassulta. Moderni metalli terminä ei taas kerro musiikista juuri mitään.

Onko jotain asiaa jonka tiedätte nyt, mutta minkä olisitte toivoneet tietävänne jo bändin uran alussa?

– Vaikea sanoa. Tavallaan tuntuu että asiat ovat menneet luonnollisesti ja ollaan päämäärätietoisesti ja tavoitteellisesti tehty tätä siitä asti kun vaihdettiin nimi vuonna 2015, eli sellaisia oikoteitä ei ole kyllä ilmaantunut matkan varrella. Olemme bändikisat painaneet menemään, tehneet demon, EP:n ja sinkkuja… vaikea sanoa mitä oltaisiin tehnyt toisin.

– Ehkä sen on huomannut että varsinkin metallimusiikissa on edelleen aika vahva kulttuuri siitä että ns. isojen poikien hiekkalaatikolle ei ole mitään asiaa ennen kuin debyyttilevy on valmis – eli voi olla oikea bändi ennen kuin levy on ulkona. Siinä mielessä olisi ehkä ollut hyvä jos levy olisi tullut aiemmin, mutta debyyttilevyn voi tehdä vain kerran enkä uskoisi että siitä olisi tullut näin hyvä jos me oltaisiin vaikka kolmen vuoden yhdessä soittamisen jälkeen aloitettu sitä tekemään.

– Paljon tähän bändin kasvuun on myös vaikuttanut miten ollaan kehitytty musiikin tekijöinä ja se miten tehdään mahdollisimman hyviä meidän kuuloisia biisejä. En lähtisi siis nostamaan mitään tiettyä asiaa mikä olisi pitänyt tehdä toisin.

Mitkä asiat inspiroivat sinua kirjoittamaan lyriikoita?

– Aiheet ovat millon mistäkin; on puitu masennusta, muistisairauksia sekä yhteiskunnallisia ongelmia. Kantavana teemana on se, että minulla pitää olla jotain sanottavaa jostain aiheesta mikä on itseä koskettanut tai lähellä omaa elämää ja että pystyy seisomaan niiden sanojen takana. Samoin on pystyttävä kertomaan ilman korvien punastumista mitä minä tällä biisillä haluan kertoa.

– Joissakin biiseissä on myös käytetty minä-kertojaa, ettei kuitenkaan kaikki sanoitukset ole yksi yhteen omasta elämästä vaikka itse ne laulankin.

– Lyriikoiden suhteen voi joskus käydä niin että kun menen keittämään kahvia, niin on siinä jo melkein ehtinyt tulla puoli biisiä valmiiksi ja huomaat että tämä on pakko kirjottaa ylös joko vihkoon tai kännykkään.

Mitä musiikillisia vaikutteita sinulla henkilökohtaisesti on? Ketkä ovat sinun musiikillisia esikuvia?

– Niitä on monia mihin vuodesta toiseen aina palaa ja joita pitää keskeisinä bändeinä oman musiikkimaun kehittymisen kannalta sellaiseksi kuin se nyt on. Yksi esimerkki on Disco Ensemble, jonka musiikki on puhutellut erityisen paljon.

– Kaikki lähti lapsena Children Of Bodomista ja Metallicasta, teininä sitten rupesi kiinnostamaan hardcorempi punkkimaailma joissain määrin, mutta siihenkään en hirveän syvälle mennyt.

– Luonnollinen jatkumo oli metalcore, jossa yhdistellään hardcoren parhaimpia puolia ja tyypillisempää melodisempaa death metalia, mihin oli kasvanu pikkupoikana. Sieltä kestosuosikeiksi muodostuivat Architects ja While She Sleeps, lisäksi tulee edelleen bongailtua aktiivisesti uusia bändejä joihin tutustua.

– Olen aina arvostanut sellaisia laulajia joilla on monipuolinen tulkinta. Mike Pattonia olen katsonut huulet pyöreänä että mitä kaikkea hän voikaan äänellään tehdä! Corey Tayloria katson myös laulajana ylöspäin vaikka en suurempi Slipknot-fani koskaan ole ollutkaan. Pikkupoikana tuli katsottua myös paljon dokumentteja Freddie Mercurysta, joka hänkin on suuri vaikuttaja.

Mikä oli se käänteentekevä hetki elämässäsi, kun tajusit musiikin olevan se sinun juttu?

– Taisi olla ala-asteen 3. luokalla päästyäni musiikkiluokassa ensimmäistä kertaa rumpujen ääreen, niin se oli kerrasta selvä ja silmät tulessa. Sen jälkeen piti vanhemmilta kinuta omaa rumpusettiä ja tehdä selkä märkänä erilaisia hommia jotta pystyisi tienaamaan ja säästettyä rahaa omiin rumpuihin. Vanhemmatkin tajusi siinä vaiheessa että nyt on pojalla kova palo tuohon musiikkiin, kun ihan ei samalla innolla lähdetä jalkapallotreeneihin.

– Kun pikkupoikana saatiin oma treenikämppä, niin maalattiin sitä kellon ympäri helteessä ja akustiikan takia pengottiin paikkoja jotta saataisiin mattoja seinille ja kaupoista pyydettiin tyhjiä munakennoja. Bändihommat vei mennessään; miten mahtavaa olla bändissä kun parhaat kaverit ovat ympärillä, voi tehdä musaa ja on oma paikka missä tehdä sitä omaa juttua.

– Ostin viikkorahoilla Soundi-lehteä ja luin Children Of Bodomin Saksan kiertueraporttia samalla miettineeni että tuohon samaan kun joskus pääsisi niin olisi mahtavaa.

– Ensimmäiset keikat mitä näin toivat myös sitä toista puolta, kun näki ja koki miten sen täytyy tuntua mahtavalta kun yleisö huutaa ja laulaa sinun bändin tekemiä lauluja. Toki se että itsekin pääsi keikoilla riehumaan ja purkamaan energiaa oli siistiä sekin.

Miten luova prosessi ideasta valmiiksi biisiksi käytännössä toimii teidän bändissä?

– Kitaristillemme Terholle kun iskee inspiraatio, niin hän soittaa riffejä talteen bändin pilvikansioon. Me muut sitten kuunnellaan niitä ja yleensä suhteellisen isolla prosentilla näkee miten siihen voisi biisiä lähteä rakentamaan näiden ideoiden ympärille. Joskus ne eivät edes ole valmiita riffejä, vaan joitain lead-kitaramelodioita.

– Niistä sitten kerätään ajatuksia ja kaikki biisit tehdään niin että mennään rumpalimme Antin perheen mökille soittokamat mukaan roudattuna. Viikonlopun ajan soitellaan, saunotaan ja tehdään uutta musiikkia. Jos yksi biisi tulee valmiiksi, niin hyvä. Joskus on niin hullu draivi päällä että sanatkin saa valmiiksi siltä istumalta. Mökkireissun jälkeen aletaan sitten työstämään demoja.

“Most Of This” kappaleen musiikivideolla vanhempi herrasmies kävelee sisään teidän keikalle ja aina lavalle asti, mutta onko joku hevijäärä tullut kertomaan teille suoraa mielipidettään musiikistanne?

– Meistä ei kukaan ole ulkoiselta habitukseltaan yhtään panosvyömetallipuritaani, eli kun joku meidät näkee saattaa helposti ajatella että “jaa taas joku metalcore bändi, mutta kun he näkevät meidät keikalla niin usein voivat olla ällikällä lyötyjä kun odottivat niin erilaista.

– Tuskassa vuosi sitten tuli paljon viikonlopun aikana ns. tamanovaisempaa rässiliivityyppiä pisuaarilla sanomaan “hei hei lauloitko sä Balance Breachissa perjantaina? Helvetin kova, missä ootte ollut kun ei aikaisemmin oo tullu törmättyä?!”

Kuva: Kontrastia. Kuvausta Sinulle/Mikkeli

Debyyttilevynne julkaistaan saksalaisen Out of Line Musicin kautta, miten diili syntyi?

– Hyvin paljon sattumaa oli matkassa. Viime kesänä Tuskassa Slayerin keikan jälkeen sattumalta päädyin samaan porukkaan Out of Line Musicin pomon kanssa, puhuttiin sen hetken kiinnostavimmista ja parhaimmista metallibändeistä. Tämän herran saksalainen aksentti nosti tuntosarveni pystyyn että hän voi olla jollakin lafkalla töissä, koska ei vaikuttanut miltään perusjampalta. Juteltiin metallista ja tuli puheeksi että oltiin soittamassa perjantaina ja kerroin meidän bändistä – paljastui että hän tiesi bändimme entuudestaan. Kerrottiin että ollaan työstämässä debyyttiä, jolloin hän antoi yhteystietonsa ja ilmoitti Tuskan jälkeen mielellään kuulevansa demojamme.

– Näin tehtiin ja demoja läheteltiin sitä mukaa kun niitä valmistui ja yhteyttä pidettiin sähköpostitse. Pikkuhiljaa aloimme puhumaan levydiilistä ja kyseinen herra lensi Saksasta asti Helsinkiin syksyllä 2019 tapaamaan ja puhumaan kanssamme asiasta lisää. Keskustelut johtivat siihen että pian lähdettiin sähköpostin välityksellä tekemään levytyssopimusta. Saatiin myös lafkan muilta suomalaisilta yhtyeiltä puolueetonta näkemystä siitä millaista on olla artistina ko. lafkalla, ja tämä vakuutti myös meidät. Päätös oli sitten lopulta helppo tehdä ja tuntui oikealta ratkaisulta.

Kavereiden kanssa tykätään pilkata Sabaton-yhtyettä, heidän uransa on täynnä hittejä ja ennen kaikkea huteja – onko levylläsi mielestäsi selkeitä hittejä ja huteja? Mikä on oma henkilökohtainen arviosi levystä asteikolla 0-5/5?

– Kyllä olen älyttömän tyytyväinen tuohon levyyn ja siitä tuli sellainen kuin haluttiin – sävellyksen puolesta en epäillytkään että musiikillisesti olisi mitään muuta kuin mitä halutaan. Toki jännitti soundimaailma ja miksaus että tukevatko ne kokonaisuutta ja on sellainen mitä haluttiin. Molemmissa onnistuttiin erityisen hyvin.

– Ehkä vähiten lemppari on levyn eka biisi “Most Of This”. Sillekin on oma paikkansa niinä päivinä kun on oikein hyvä fiilis, mutta se voi olla etten ole mennyt niin syvälle siihen biisiin, kun siinä on niin positiivinen ja voimauttava sanoma. Itse olen enemmän synkistelijä, eli tykkään sieltä toisesta päästä mennä syvälle teksteihin. Mutta jos joku pitää sanoa, niin se on vähiten omaan mieleen.

– Tuntuisi oudolta että pitäisi arvioida se muuten kuin 5/5, sillä minkään suomalaisen mentaliteetin mukaan en lähde ottamaan pois numeroita vaan koska hävettäisi sanoa että oma levy on 5/5. En keksi miksi mä muuta antaisin.

Miten tästä eteenpäin ja mikä on bändin viiden vuoden suunnitelma?

– Nyt kun peli on avattu ja ollaan tavallaan pääsemässä niihin isojen poikien leikkeihin, niin toivotaan että hyvä draivi pysyy yllä ja saataisiin suhteellisen pian seuraajaa debyytille. Sitä oikein odottaa tällaisen tulikokeen jälkeen lähteä työstämään seuraavaa levyä, joka ainakin uskoakseni tulee olemaan monella tapaa helpompi prosessi. Odotamme myös pääsevämme soittamaan ulkomaille, kuin myös Suomessa – ennen kaikkea sitä että saataisiin otollisia keikkoja, joissa olisi potentiaalista uutta kuulijakuntaa käännytettävänä meidän puolellemme, vielä ollaan kuitenkin sen verran pieni bändi niin täällä kuin muuallakin.

Loppuun vielä tervehdyksesi Metalliluolan lukijoille!

– Kuunnelkaa avoimin mielin uutta musiikkia mitä Suomesta ja maailmalta tulee välittämättä turhista genrerajoitteista ja ennakkokäsityksistä. Kaikkea siistiä voi löytyä sieltä vieraammistakin lokerikoista. Toivottavasti moni ottaa levymme kuunteluun ja tutustuu musiikkimme ja sitten kun poikkeustilanne on ohi toivon että nähdään keikoilla!

Mikkelin sudet ovat nyt irti – varokaa!
Uutuuslevyn fyysisen kappaleen voi tilata itselleen klikkaamalla tästä!

Linkit:
https://www.facebook.com/balancebreach/
https://www.instagram.com/balancebreach/
https://twitter.com/balancebreach

Haastattelu: Janne Lesonen

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän