Iron Maiden – Seventh Son of a Seventh Son (1988)

Iron Maiden oli noussut kovan ja tinkimättömän työn, brittiläisen heavy metallin merkkipaalualbumien sekä vakiintuneen, sen klassisen, kokoonpanon Harris/Dickinson/Smith/Murray/McBrain myötä oman genrensä kärkikastiin. Tuo kova ja ankara työ oli lähes repinyt bändin kappaleiksi mammuttimaisen The World Slavery Tourin myötä ja riistänyt varsinkin Bruce Dickinsonin voimavarat lähes viimeistä piirua myöten ajaen miehen luovuuden tyhjiöön. Maiden ei myöskään ollut lähtenyt mukaan aikakauden villityksiin kuten mm. Judas Priest Turbo-albumillaan, vaan kehitti ja modernisoi omaleimaista tyyliään eteen päin säilyttäen sen olennaisimmat tunnusmerkit.

Yhtyeen 7. studioalbumi, Martin Birchin tuottama ja numerologialla leikittelevä Seventh Son of a Seventh Son, purkitettiin kolmesta aiemmasta albumista poiketen Münchenissä alkuvuodesta 1988. Harris oli saanut alkusysäyksen 7th Sonille lukemastaan Orson Scott Cardin kirjasta ”Seventh Son”, josta poiki perusidealliseen konseptiin perustuva albumi, joka ei kuitenkaan sinänsä kerro yhtenäistä tarinaa, vaan on enemmänkin kokoelma tiettyjen teemojen kuten mm. mystiikan ja hyvän ja pahan välisen ikiaikaisen taistelun pohjalle rakentuvista kappaleista. Vaikutteina toimivat tiettävästi myös muu kirjallisuus kuten Aleister Crowleyn Moonchild, johon albumin avaava saman niminen kappale löyhästi pohjautuu sekä selvänäkijä Doris Stokes, jonka innoittamana syntyi yksi albumin parhaista vedoista The Clairvoyant.  

8 kappaleen mittainen tuotos ei tarjoile varsinaisia tajunnan räjäyttäviä ikihittejä kuten monet edeltäjistään olkoonkin, että muuta sisältöä selvästi kevythenkisempi Can I Play with Madness ja The Evil that Men Do ovat olleet lähes vakiovalintoja livesettiin myöhempinäkin vuosina. Yhtäkään 7th Sonin biiseistä ei kuule mainittavan, kun puhutaan tunnetuimmista tai parhaista yksittäisistä Maiden-biiseistä. Albumi on enemmänkin yhtenäinen kokonaisuus, mikä tukee konseptimaista lähestymistapaa. Pisteenä i:n päälle on tietysti nostettava nimibiisi Seventh Son of a Seventh Son, joka järkälemäisyydessään nousee legendaarisen The Rime of the Ancient Marinerin kantapäille vahvan mukaansa imaisevan mystisen tunnelmansa sekä maagisia voimia ja kykyjä omaavan seitsemännen pojan seitsemännestä pojasta kertovan tarinansa vuoksi. Ja pääsipä albumin päättävä Only the Good Die Young esiintymään 80-luvun klassikkosarjassa Miami Vice, mikä kertoo Maidenin silloisesta asemasta myös uudella mantereella, vaikkei suosio siellä ollut samaa luokkaa kuin Euroopassa.

Aiemmilta albumeilta tutuksi tullutta biisien rakenteellista järjestystä on hiukan muutettu. Tällä kertaa eeppisin veisu on sijoitettu puoleen väliin, LP:llä B-puolen alkuun, mikä rikkoo Dickinsonin aikakauden siihenastista perinnettä. Perinteitä rikotaan myös tuomalla mukaan kosketinsoittimet, joita ei aiemmilla Maiden-albumeilla oltu käytetty. Somewhere in Timella oli toki jo leikitty kitarasyntetisaattoreilla, mutta valkomustat sähköpalikat oli jätetty vielä rauhaan. Sikäli, kun koskettimien käyttö oli heavy metallissa vielä 80-luvun alkupuolella ehdoton no no, myöhemmin niistä tuli osa myös muidenkin kuin purkkahevibändien instrumenttivalikoimaa. 7th sonilla syntikat toimivat tehokeinona ja taustoina, eivätkä ne näyttele muutoin kovinkaan suurta osaa kuin enintään Moonchildilla. Aikoinaan syntikat aiheuttivat myös itsessäni hiukan närästystä, mutta pian tätä albumia oli vaikeaa kuvitella ilman niitä. Edellisestä albumista poiketen myös Bruce Dickinsonin luovuus heräsi jälleen henkiin. Raastavan rundaamisen jälkeen henkisesti klesana ollut kultakurkku ei ollut saanut yhtään biisiään futuristiselle Somewhere in Timelle, mutta 7th Sonilla miehen kädenjälki on jälleen kuultavissa useammassakin kappaleessa, joita hän oli kirjoittamassa yhdessä Smithin ja Harrisin kanssa.

Soitannollisesti 7th son edustaa samanlaista kehittynyttä linjaa kuin Somewhere in Time. Se, mikä kadonneessa särmässä hävitään, ammattitaidossa ja yhteenpelaamisessa voitetaan. Vuosien yhteistyö kuuluu albumilla saumattomasti yhteensulautuvana äänimaailmana, joka soljuu eteenpäin kuin vuolas joki ilman suurempia pärskeitä. Myös Dickinsonin ilmaisu on saanut lisää kypsyyttä, vivahteita ja mahtipontisuutta, mikä sopii albumin yleisilmeiseen paremmin kuin TNOTB-tyylinen nuoruuden vimmainen repiminen.

7th Son oli menestys nousten kotimaassaan kuten myös täällä koti-Suomessa albumilistan kärkeen. Menestys poiki Maidenille nousun aivan uuteen sarjaan ja mm. pääesiintyjän pestin Doningtonin Monsters of Rock-festivaaleilla. 7th Son on kiistatta yksi parhaista Maiden-albumeista ja yksi yhtenäisimmistä edeltäjänsä ohella. Täytekappaleita ja huteja varsinaisesti ei löydy, vaan mm. painajaisunien maailmaan sukeltava Infinite Dreams kuuluu sekin albumin tasaisen laadukkaaseen kärkimateriaaliin The Prophecyn ja eritoten Can I Play with Madnessin jäädessä hiukan kelkasta. Can I Play with Madnessin vahvin puoli on lähinnä se, että ko. biisi mahdollistaa keikkojen aikana wc-reissun, mikäli kurkkua on tullut kostutettua nektareilla h-hetkeä odotellessa. Akilleen kantapäänä on aiemmin mainittu hittien puute, joiden turvin esim. Powerslave nousi yhdeksi arvostetuimmista Maiden levyistä täytebiiseistään huolimatta.

Kun 80-luku oli purkitettu Maidenin osalta sarjaan klassikkoalbumeja ja nousuun yhdeksi suurimmista heavy metallin nimistä, mihin seuraavaksi? Perinteinen heavy metal koki romahduksen, Adrian Smith erosi, klassinen kokoonpano tuli samalla tiensä päähän ja se kaikkein kultaisin ja musiikillisesti loisteliain aikakausi Maidenin historiassa sai päätöksensä. Se oli huikea aikakausi, samalla kasvutarina ja malliesimerkki periksiantamattomasta uurastuksesta ja juuri sen oikean kokoonpanon merkityksestä siihen, että kaikki palaset loksahtivat kohdalleen ja vuosien työ kulminoitui nousujohteisesti ei ehkä parhaaseen, mutta yhteen parhaista Maiden-albumeista.

8 ½ /10

Tomi Väänänen

1. Moonchild 5:41
2. Infinite Dreams 6:09
3. Can I Play With Madness 3:31
4. The Evil That Men Do 4:35
5. Seventh Son of a Seventh Son 9:53
6. The Prophecy 5:05
7. The Clairvoyant 4:27
8. Only the Good Die Young 4:42

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here