Obituary – Inked In Blood (2014)

Tekijä

-

22.10.2014

[three_fourth]Obituaryn Inked In Blood on ollut yksi tämän syksyn odotetuimmista albumeista. Markkinointi on ollut näkyvää ja maistiaisia saatu pitkin syksyä. Tämän päivän trendin mukaan myös Obituary keräsi faneilta joukkorahoituksen ja sen voimin nauhoitti albumin Redneck studiolla, joka sijaitsee laulaja John Tardyn takapihalle rakennetussa ”vajassa”. Yhtye vastasi itse albumin tuotannosta, äänityksestä sekä myös miksauksesta. Vaikka bändin jäsenet ovatkin alansa mestareita niin tämmöiset ratkaisut aina saavat epäilykset heräämään. Pystytäänkö saamaan kaikki palaset niin hyvin kohdalleen, että Obituary nousisi vielä albumillaan sinne missä 90-luvun alussa oli?

Ennakkoon julkaistut kappaleet eivät lupailleet oikeastaan mitään erikoista ja olivat niin sanotusti liiankin tuttavallisia. Osittain tämä tuttavallisuus ja perusasioissa pysyminen on ollutkin Obituaryn voimavara, mutta jaksaako samoista aineksista kasatut kappaleet enää kiinnostaa, kun kilpailijat ovat painaneet ohi vuosia sitten. Edellisen albumin Darkest Dayn (2009) julkaisusta tulee viisi vuotta ja Obituaryn mukaan Inked In Bloodia rakennettiin pitkään ja hartaasti.

Levy käynnistyy vauhdikkaasti kappaleella ”Centuries of Lies”, joka kieltämättä toimii todella hyvin. Groovaavat riffit ja John Tardyn kalmalle löyhkäävä ärjyntä tekevät sen mitä osattiin odottaa. Celtic Frost – vaikutteet näkyvät edelleen vahvoina ja runttausriffit nostelevat päätään tasaisin väliajoin. Eli mitään uutta ei todellakaan ole havaittavissa, vaan biisit jatkavat siitä mihin edellisellä levyllä jäätiin. Jotenkin levyn aikana tulee tunne, että sävellysten taso on hiipumassa alaspäin ja väkisin yrittäminen kalvaa mieltä. Donald Tardyn mukaan sävellyskuviot lähtevät ns. jammaushetkistä ja biisi syntyy jos on syntyäkseen. Jotkut levyn kappaleet junnaavatkin niin pahasti paikallaan, että mielikuvat keski-ikäisten miesten jammailusessioista perheeltä anottuina vapaailtoina parin bissen kera ei ole kaukaa haettua.

”Pain Inside” kuljettaa kuulijat aina The End Complete levyn raskaisiin tunnelmiin. Biisistä löytyy sopivasti hitaita osioita ja sitä kuuluisaa alavireistä riffittelyä. Jos jotain jää kaipaamaan niin Allen Westin tunnusomaisia sooloja. Kuolemankone kyllä niputtaa ne muutamat hyvät levyltä poikkeavat kappaleet, mutta yleisesti katsoen levy on hiukan tylsähkö eikä kokonaisuutena horjuttele lähimainkaan ensimmäisiä levytyksiä eikä edes ns. paluulevy Frozen in Timea (2005). Levyn parhaimmistoon nostaisin jo mainittujen kappaleiden lisäksi ”Within A Dying Breedin” sekä ”Visions in my Headin”, jonka yksinkertainen sahausriffi kannattelee kappaletta taidokkaasti aina loppuun saakka.

Soundillisesti levy seuraa hyvin pitkälle edellisten albumeiden lievästi tunkkaista soundimaailmaa. Pientä epätasapainoa löytyy etenkin rumpujen osalta. Sen verran kaukana ollaan Obituaryn timanteista, että väkisinkin kyseenalaistaa levyn tuotannolliset ratkaisut. Kun kyseessä on Obituary, niin odotuksetkin ovat sen mukaiset. Vaikka soundillisesti vatsanpohjaa kouraisevia soundeja jääkin kaipaamaan, niin yhtyettä pitää kunnioittaa määrätietoisuudestaan ja mahdollisimman simppeleistä ratkaisuista. Epäkohdista huolimatta Inked In Blood on toimiva albumi, joka kuljettelee faneja yhtyeen historiassa aikakaudesta toiseen ja saa paikoin tuntemaan, että käsissäsi on jotain suurta.

7+ / 10

Juha Karvonen

[/three_fourth]
[one_fourth_last]

01. Centuries Of Lies
02. Violent By Nature
03. Pain Inside
04. Visions In My Head
05. Back On Top
06. Violence
07. Inked In Blood
08. Deny You
09. Within A Dying Breed
10. Minds Of The World
11. Out Of Blood
12. Paralyzed With Fear[/one_fourth_last]

Graveyard Shifters – Brainwashed By Moonshine EP (2014)

Tekijä

Ville Krannila

-

19.10.2014

[three_fourth]Vuosi sitten perustetun keravalaisyhtyeen tyyliksi on saatteessa ilmoitettu crust punk’n’roll. Mukana on jäseniä äskettäin Metalliluolassakin arvioidusta Re-armedista sekä Nailed Coilista. Nyt ulos on saatettu vinyylimuodossa loistavasti nimetty debyytti EP, joka ilmestyy myöhemmin tässä kuussa CD:nä saksalaisen levy-yhtiön kautta.

Laulaja J. Matilaisen äänessä on yhteyksiä australialaisen Airbournen Joel O’Keefeen, mutta musiikissa AC/DC:tä on vain häivähdys. Hautausmaalla kaivuuhommia tehdään nimittäin huomattavasti likaisemmilla ja rouheammilla soundeilla. Soittimien pölyn aistii ja otteessa on sopivasti punkkia, rujompaa ja nopeaa death’n’rollia ja yhtyeen itsensäkin esille nostamaa Disfearia. Melodioitakaan ei ole unohdettu ja kakkosbiisissä ”A Good Day To Die Hard & Loud” on jopa hittipotentiaalia.

Viimeisessä yllättävästi akustisella kitaralla alkavassa kappaleessa vaihdellaan tempoa hitaan ja todella nopean välillä. Välillä lauletaan jotain ei niin mukavaa suomeksikin. Mitenkään maailmaa räjäyttämättä tarjolla olevat viisi kappaletta tuntuvat antavan mukavasti esimakua tulevasta ja keikkoja on ensimmäiseksi luvassa. Voi helposti kuvitella Graveyard Shiftersin hiekkoineen, lapioineen ja näiden biisien saattelemana toimivan yllättävän hyvin hikisessä klubissa. Yhtyeellä on asenne kohdallaan ja odotukset kokopitkää albumia kohtaan alkavat pikkuhiljaa ”Brainwashed By Moonshinen” myötä nousta.

3½/5

Ville Krannila

[/three_fourth] [one_fourth_last]

1.Chicken Cage Of Terror
2.A Good Day To Die Hard & Loud
3.Graveyard Shifters (Necromance)
4.Molotov Cocktail
5.Play The Victim[/one_fourth_last]

Church Of The Dead – Vol 4: Meet Me In The Tomb EP (2014)

Tekijä

Ville Krannila

-

18.10.2014

[three_fourth]Pääkaupunkiseudun Church Of The Dead tarjoilee hevifaneille todella perinteisen kuuloista kalmanhajuista death metallia. Kyseessä on jo neljäs EP kuuden julkaisun sarjassa. Tätä ratkaisuahan ovat muutamat suuren maailman yhtyeet kuten Down ja Skid Row jo tehneet, eli nykymarkkinoilla on osoittautunut kannattavammaksi julkaista levy useammassa erässä.

Tällä nelosep:llä kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että kansikuvaa myöten ollaan vanhojen legendojen kuten Autopsy, Bolt Thrower, Cancer ja Gorefest maaperällä. Church Of The Deadin kuolometalli ei tyydy kuitenkaan helppoihin sovituksellisiin ratkaisuihin vaan mukana on mukavasti eri sävyjä kuten ”Bedlamin” hidastelut tai ”Gallows Polen” temponvaihdokset. Instrumentit soundaavat hyvässä sopusoinnussa, ja kitaravalli on riittävän jykevä sekä alavireinen kunnioittamaan biisien levittämää teräsmurskaa. Laulussa Jukka Pihlajaniemi vakuuttaa todella monipuolisella korkealla ja matalalla ärjynnällä.

Church Of The Dead näyttää, että toimivalla kokonaispaketilla, laadukkailla biiseillä ja vahvalla tuotannolla rusennetaan priimaluokan death metallia. Tuskassakin viime kesänä nähty yhtye kuuluu kotimaan vahvimpiin toivoihin tässä viime aikoina uutta tuulta purjeisiinsa saaneessa genressä.

4½/5

Ville Krannila

[/three_fourth] [one_fourth_last]

1.Bedlam
2.The Gallows Pole
3.The Reckoning
4.Masturbating On The Grave Of Everything[/one_fourth_last]

Keikkaraportti: Cannibal Corpse 15.10.2014 Nosturi (Helsinki)

Tekijä

Juha Karvonen

-

17.10.2014

[three_fourth]

Death metallin yksi suurista Cannibal Corpse oli heittänyt Jyväskylän Lutakossa edellisiltana onnistuneen keikan, joten odotukset olivat myös Helsingissä korkealla. Kylmä syysilma ja arkipäivä eivät jättäneet faneja kotiin vaan porukkaa raahautui sisälle tasaiseen tahtiin. Yllättävänkin iso osa saapui vasta hetki ennen Cannibal Corpse esiintymistä. Lämppärit Aeon sekä Revocation hoitivat oman osuutensa kunnialla eikä tarvinnut tyhjälle salille onneksi soitella.

Paitamyyntiin oli panostettu ja harvoin näkee noin laajaa valikoimaa Nosturin keikoilla. Tällä kertaa tyydyin Cannibal Corpsen logo-paitaan ja kyllähän siellä goremmatkin paidat tekivät kauppansa. Aikataulut pitivät hyvin paikkaansa ja illan pääesiintyjä aloittikin soittonsa minuutilleen ajallaan. Mitään alkuintroja oli turha odotella. Verhot auki ja siellähän death metallin kuninkaat olivat soittimet kourassa.
Ensimmäinen biisi oli The Bleeding levyn ”Staring Throught The Eyes of Dead”, joka sai kyllä yleisöön samantien vauhtia. Mielestäni avausbiisiksi olisi sopinut ehdottomasti uuden levyn ”High Velocity Impact Spatter”, mutta settilistoja tutkineena tämä ei tullut yllätyksenä. Muutenkin uuden levyn kappaleet olivat vähäisessä osassa. Saimme kuitenkin kolme biisiä keikan alkupuolella ja suurimman myllytyksen sai videobiisi ”Kill Or Become”, jonka kertosäettä huudettiin kurkku suorana.

Yllättäen yhdeksi keikan parhaimmaksi vedoksi osoittautui raskas ”Scourge Of Iron”, joka toimii livetilanteessa paljon paremmin kuin levyllä. Ensimmäisen albumin ”A Skull Of Maggots” oli myös erittäin kova veto. Lopussa kuultu ”Hammer Smashed Face” sai lähes koko yleisön moshpitin kierteeseen ja kyllähän se potki todella kovaa. Settilista koostui hyvin koko bändin historian ajalta ja varmasti kaikki saivat osansa ja enemmänkin.

Soundillisesti Cannibal Corpse oli vakuuttava. Kitarat jyrisivät ja niissä oli selkeyttä, eikä se mennyt oikeastaan missään vaiheessa puuroksi. Alex Webster veti tukka silmillä bassonsa kanssa ja hänen ilmiömäistä työskentelyä oli hieno seurata. Pari kertaa bassot hävisivät muun jytinän alla, en tiedä huomasiko muut samaa. Yleisesti voisi kumminkin todeta, että olosuhteet huomioon ottaen soundit olivat kiitettävät ja soitto oli todella tarkkaa. Tämä erottaa kuninkaat palvelijoista, eikä Cannibal Corpse ole turhaan mainettansa ansainnut. Corpsegrinderin letti heilui tuttuun tyyliin ja ääni oli todella murskaava ja muutenkin hänen hyvätuulisuutensa tarttui yleisöön. Venäjän keikkasekoilut varmasti vaikuttivat ja yhtye laittoi todellakin parastaan.

Keikan jälkeen kuulin, kun osa kritisoi keikan pituutta. Settilistahan vedettiin läpi noin 80 minuutissa, joka oli taas omasta mielestäni juuri ideaaliaika. Illan jälkeen arvostukseni Cannibal Corpsea kohtaan vahvistui entisestään ja tällä hetkellä näyttää siltä, että uhkaajia ei ole lähipiirissä näkyvissä. Death metallin kuninkaat vetivät todella kovan keikan, joka nousee omissa listoissani heti Bolt Throwerin Tuska 2013 esiintymisen perään.

Juha Karvonen

[/three_fourth]

[one_fourth_last]
1 .Staring Through the Eyes of the Dead
2. Fucked With a Knife
3. Stripped, Raped and Strangled
4. Kill or Become
5. Sadistic Embodiment
6. Icepick Lobotomy
7. Scourge of Iron
8. Demented Aggression
9. Evisceration Plague
10. Dormant Bodies Bursting
11. Addicted to Vaginal Skin
12. The Wretched Spawn
13. Pounded into Dust
14. I Cum Blood
15. Disposal of the Body
16. Make Them Suffer
17. A Skull Full of Maggots
18. Hammer Smashed Face
19. Devoured by Vermin [/one_fourth_last]

Cannibal Corpse – Butchered At Birth (1991)

Tekijä

Juha Karvonen

-

15.10.2014

[three_fourth]Death metallin kulta-aikana Cannibal Corpse teki omia tuhojaan julkaisemalla alan klassikoita perä perään. Jos ensimmäinen levy Eaten Back To Life (1990) on yksi alan merkkiteos niin samaan kastiin voi laskea myös seuraavat levyt Butchered At Birthin (1991), Tomb Of Mutilatedin (1992) sekä The Bleedingin (1994). Yleensä joku näistä albumeista on myös fanienkin ykköslevy. Omalla kohdallani ylitse nousee Butchered At Birth, jonka kansikuva on varmasti yksi ikimuistoisempia ja myös raaimpia. Debyytin jälkeen albumi edustaakin aavistuksen yksinkertaisempaa ja raskaampaa lähestymistapaa. Levyä on moitittu huonoista ja tasapaksuista soundeista, mikä ei mielestäni ole täysin aiheellista. Vuonna 1991 tämä levy potki perseelle todella kovaa ja oli yksi kovimpia siihen mennessä ilmestyneitä death metal albumeita.

Ensimmäinen kappale ”Meat Hook Sodomy” on yksi kaikkien aikojen kovimpia biisejä. Biisin paikallaan polkeva intro kuin antaa odottaa kunnes helvetti räjähtää ja riffit porautuu päähäsi. Tämä biisi toimii edelleenkin fiiliksen nostattajana, niin kuin se toimi 90-luvun alussa. Mitään myöhemmillä levyillä olevaa teknistä hyökkäystä Butchered at Birth ei tarjoile. Suurin osa kappaleista perustuu suoran sahauksen ja vitossointujen hyväksikäyttöön. Soolot ovat erittäin nopeita Slayerin Reign in Blood levyn hengessä. Rumpali Paul Mazurkiewicz hakkaa blast beatteja kyllästymiseen asti, eikä mitään ihmeellistä rumpujen takana voida kyllä biisien sävellysten ansiosta odottaakaan. Chris Barnes on mielestäni levyllä parhaimmillaan tyytyen liikkumaan äänensä kanssa siellä alemmilla sektoreilla. ”Bassowelho” Alex Websterin työkalu on levyllä yllättävänkin piilossa, eikä hänen monimutkaisilla bassokuvioilla päästä herkuttelemaan.

Levyn tasaisesta materiaalista voi nostaa esille ”Guttedin”, jonka yksinkertainen kaahaus ja raskaat osiot saavat niskanikamat hakemaan paikkaansa. ”Covered with Soresin” hidas alku saa kuuntelijat pidättelemään henkeä kunnes biisi lähtee käyntiin ja teurastus jatkuu sisuskalujen lennellessä seinille. Deicicen pääpiru Glenn Benton on saanut tungettua itsensä levylle ja vilahtaa kappaleessa ”Vomit The Soul”, jossa kuullaan myös selviä tuulahduksia thrash metallista. Levyn päättävä ”Innards Decay” viimeistelee teurastuksen ja hienosti sen tekeekin. Riffit vaihtuvat lennosta ja kappaleessa on tarttumapintaa kuin sahalaitaisessa veitsessä.

Albumilla on mittaa 37 minuuttia ja biisejä sopivasti yhdeksän. Yhtään heikompaa kappaletta et levyltä tule löytämään. Nämä ovat juuri niitä levyjä joita on hyvin vaikea arvioida, koska albumin tullessa ulos olin 14 vuotias ja se tunnepurkaus ja erilaisuus olivat siihen aikaan niin suurta. Levy poikkesi suuresti samaan aikakauteen sijoittuneista Deathin, Deicicen, Obituaryn tai Morbid Angelin levyistä. Albumiin myöhemmin tutustuneet fanit voivat olla asiasta aivan eri mieltä, mutta lähtökohdatkin ovat aivan erilaiset kuin vuonna 1991. Cannibal Corpse on hieno yhtye, joka ei vielä albumin julkaisun aikaan ollut niin suuressa suosiossa kuin muutamaa vuotta myöhemmin. Tämä levy kuuluu kaikkien death metallistien levyhyllyyn kunniapaikalle.

9 ½ / 10

Juha Karvonen
[/three_fourth]

[one_fourth_last]

1. Meat Hook Sodomy 5:50
2. Gutted 3:17
3. Living Dissection 4:01
4. Under the Rotted Flesh 5:06
5. Covered With Sores 3:19
6. Vomit the Soul 4:31
7. Butchered at Birth 2:46
8. Rancid Amputation 3:18
9. Innards Decay 4:36[/one_fourth_last]

Rämlord – Rämlord EP (2014)

Tekijä

Ville Krannila

-

12.10.2014

[three_fourth]Impaled Nazarenessa pitkän aikaa vaikuttanut kitaristi Jarno Anttila perusti uuden täysin erilaista meininkiä hakeneen yhtyeen vuonna 2010 ja nyt käsittelyssä oleva Rämlord oli syntynyt. Anttila haali mukaan soittajia mm. YUP:ista ja Sentencedistä, pari demoa julkaistiin myöhemmin ja kuluneena kesänä ilmestyi sitten ensimmäinen single seiskatuumaisena vinyylisinkkuna. Levyn on miksannut itse Mikko Karmila ja soundit ovat sopivan perinteikkäät ja samalla musiikkiin sopivan hämyiset.

CD-versiolla on kolme kappaletta. Mitään uutta Impaled Nazarenea levyltä ei kannata hakea, mutta hautausmainen tunnelma biiseistä silti välittyy. Kaikki kolme kappaletta tarjoavat todella herätteleviä vastakohtia toisilleen. Avauskappale ”Evolve To Monster” vakuuttaa hitaalla kevyemmällä otteella tunnelmoiden hautausmaan porttien ulkopuolella. Pian astutaan sisällä hautakivien joukkoon; ”Mark Of Cain” on klassiseen Judas Priestmäiseen heviriffiin ja Mikko ”Mojo” Ojalan aggressiivisempaan lauluun nojaava nopeampi tappokone. Lopuksi ”Served Gold” jatkaa death metal-sävyillä, mutta monipuolistaa pian otetta itämaisen kitarakuvion säestyksellä. Laulussa Ojala yhdistelee taitavasti puhdasta melankolista vokalisointia ja kalmaista örinää varsin melodiseen ja kotimaisen synkkään soundiin.

Rämlord kuulostaa tämä perusteella hyvin virkistävältä tapaukselta, sillä yhtye ei ole selkeästi valmis tyytymään yhteen tyylisuuntaan vaan kokeilee rohkeasti hevin raja-aitoja. Täyspitkä tulee näyttämään todellisen iskukunnon ja sitä odotellaankin suurella mielenkiinnolla.

3½/10

Ville Krannila

[/three_fourth] [one_fourth_last]

1.Evolve To Monster
2.Mark Of Cain
3.Served Gold[/one_fourth_last]

Naslow – Naslow EP (2014)

Tekijä

Ville Krannila

-

7.10.2014

[three_fourth]Turkulainen Naslow on julkaissut ensimmäisen EP:nsä pari vuotta perustamisensa jälkeen. Yhtyeen tyylinä on metalcore, jossa kuuluvat kuitenkin varsin vahvat melodiset sävyt. Yhdellä hetkellä kitarat möyrivät rajusti ja alavireisesti, seuraavassa kappaleessa aloitellaan hempeällä pianokuviolla. Soolokitarassa Taavi Lindfors vetää aloitusbiisissä ”Dead Inside” hyvin tarttuvan liidin. Soolot ovat muutenkin kautta linjan hyviä ja ne on vedetty ilman turhia säröjä.

Sovituksissa hyödynnetään kahta laulajaa, kitaristi Juhani Weemanin tarjoillessa rauhallisemmat puhtaat vokaalit. Korkeat huudot ja ärjynnät hoitaa uusi rekrytointi Jarno Virkki, jonka äänessä on paikoitellen paljon legendaarisen Max Cavaleran huutojen sävyjä. Nämä aggressiivisemmat osuudet toimivat laulun puolesta paremmin kuin puhtaat osiot, jotka tosin vaativatkin tämän kaltaisessa hevissä paljon. Soundit julkaisulla ovat kohtalaiset ja melko hyvin balanssissa, eri instrumentit erottuvat selkeästi, eikä hommasta tule pelkkää puuroa kuten monella vastaavaa tyyliä vetävällä bändillä.

Potentiaalia turkulaisilla selkeästi on. Haasteena Naslowilla on ehkä vielä se oman tiukan linjan löytäminen ja biisien nostaminen ihan kiva-tasolta erinomaisiksi. Tämän kaltaista heviä tuntuu nimittäin olevan maailma pullollaan ja varsinkin länsinaapuristamme nousee yhtyeitä enemmän kuin tatteja syyssateen jälkeen. Tästä huolimatta toivomme Naslowille onnea ja menestystä. Asenne yhtyeellä on kohdallaan kuten päätösbiisissä jämäkästi todetaan: ”We like to party like there’s no tomorrow!”

3-/5

Ville Krannila

[/three_fourth] [one_fourth_last]

1.Dead Inside
2.Never Get To Know
3.Bleeding
4.No Tomorrow[/one_fourth_last]

Testament – Souls Of Black (1990)

Tekijä

Juha Karvonen

-

6.10.2014

Testamentin neljäs levy Souls Of Black julkaistiin vuonna 1990, täysin samana päivänä kuin Slayerin Season in the Abyss. Edellinen albumi Practice What You Preach oli thrash-piireissä menestys ja Testament oli saamassa suurempaa jalansijaa Metallican, Slayerin ja Anthraxin vanavedessä. Testament oli itse asiassa ennen albumin julkaisua kiinnitytetty Euroopan Clash of the Titans – kiertueelle Megadethin, Slayerin ja Suicidal Tendenciesin kanssa. Uusi albumi piti saada suhteellisen nopealla aikataululla ulos. Laulaja Chuck Billyn mukaan levy tehtiin noin kolmessa kuukaudessa mikä sisälsi myös kappaleiden sävellyksiin käytetyn ajan.

Voisin todeta, että oma tutustuminen albumiin oli hyvin klassinen tapaus 90-luvun vaihteessa nuoruutta eläneille hevareille. Ensimmäinen versio Souls of Blackista oli tietenkin kämäisellä c-kasetilla ja ties mones kopion kopio. Muistan vieläkin ensimmäisen kuuntelukerran ja mietin, että helvetti miten huonot soundit tässä on ja varmasti johtuu kopioinnin tasosta. Huonot soundit eivät haitanneet ja kasettia kulutettiin niin pitkään kunnes cd-versio löytyi kokoelmaani. Yllätyksekseni soundit eivät juurikaan parantuneet cd:n myötä, mutta kasetin lukuisten kuuntelukertojen ansiosta laimeat soundit kuin sulautuivat albumin kokonaisuuteen. Toinen hieno muisto levystä on se, että kun sitä soitin ensimmäistä kertaa kavereille niin valehtelin, että tämä on Gypsy Kingsin (Flamenko- poppia) uusin levy ja kaverit katsoivat silmät pyöreinä ja kuuntelivat flamenko-tyylistä introa. Nopeastihan totuus tuli selville kun ensimmäinen biisi ”Face in The Sky” pärähti käyntiin.

Levyn alku onkin ehkä Testamentin parasta thrashia. Biisit ”Face in the Sky” ja ”Falling Fast” tarjoilevat tiukkoja riffejä sekä käsittämättömän hienoja teknisiä sooloja. Omasta mielestäni biisit ovat vähintään yhtä hyviä kuin The New Orderin klassikot, vaikka nämä eivät niin suureen suosioon ole nousseetkaan. Nimibiisi ”Souls of Black” on hiukan kevyempää, jonka kiero kitarariffi sekä Chuck Billyn julistus ovat jättäneen metallimaailmaan omat merkkinsä. Kun seuraavatkin biisit ”Absence of Light” sekä ”Love to Hate” jatkavat levyn vahvaa linjaa, ei voi kuin myhäillä tyytyväisenä ja kääntää volumea lisää. ”Malpractice” laittaakin taas kovempaa vaihdetta silmään ja kappaleesta voi astia jo kokeellisempaa otetta. Hienot kitaramelodiat ja tahtimuutokset lisättynä tarttuvaan kertosäkeeseen nostaa biisin ehdottomasti yhtyeen koko historiansa parhaimpiin. Kappaleessa kuultavat soolot ovat Skolnickin uransa hienoimpia.

”One Man`s Fate” jää ikävästi kahden loistavan biisin väliin, mutta ei häpeä olemassaoloaan. Takuuvarmaa Testamenttia tiukoilla runttausriffeillä. Kaunis ja herkkä ”The Legacy” kerää voimiaan kunnes nousee korkealle ja kovaa. Erittäin hieno biisi, joka kestää vielä tänäkin päivänä vertailua tunnetuimpiinkin heviballadeihin. ”Seven Days Of Mayn” tuplakitaroinnit sekä soolot kuljettavat levyn hienosti päätökseen.

Souls of Black on ehkä Testamentin levyistä se eniten mielipiteitä jakava ja ymmärrän täysin myös niitä, ketkä levyä eivät juuri arvosta. Purkkimaiset soundit ja Billyn äänen miksaus liikaa taka-alalle sekä reverbin korostaminen voi alkuun järkyttää kuuntelijoita. Moni kritisoi myös basson laimeutta ja kyllä tässäkin on perää, kun vertaa etenkin edelliseen levyyn Practice What You Preachiin. Epäkohdista huolimatta Souls Of Black on erittäin hyvä levy ja ainakin itselleni albumin merkitys nuoruuteen ja kovimpaan thrash-kauteen on ainutkertainen. Levyn kansi on myös erittäin tyylikäs ja bändin kuva takakannessa saa ajatukset parikymmentä vuotta taaksepäin. Silloin mustat farkut ja varsilenkkarit kuului joka thrasharin perusvaatetukseen.

9+ / 10

Juha Karvonen

1. Beginning of the End 0:35
2. Face in the Sky 3:53
3. Falling Fast 4:05
4. Souls of Black 3:22
5. Absence of Light 3:54
6. Love to Hate 3:40
7. Malpractice 4:43
8. One Man’s Fate 4:49
9. The Legacy 5:30
10. Seven Days of May 4:40

Kameleontti – Henkiinjäämisharha (2013)

Tekijä

Juha Karvonen

-

5.10.2014

[three_fourth]Groove- ja death metallin välimaastossa panssarivaunun lailla liikkuvan Kameleontin toinen albumi Henkiinjäämisharha julkaistiin jo viime vuoden puolella. Yhtyeen taival on yli kymmenen vuoden mittainen ja toisella täyslaidallisella tarjoaa vajaan 40 minuuttisen annoksen tiukkaa modernia metallia. Levyn kansi johtaa vähän nimensä mukaisestikin harhaan ja voisi luulla, että kyseessä on tunnelmallisilla vesillä seilaavaa metallia. Kuinka väärässä taas voimme ollakaan?

Kameleontti antaa kuulijalle sen verran kovaa korville, niin että korvissa soi ja pitkään. Riffit ovat raskaita ja squealeja upotetaan hyvärytmiseen ja eteenpäin vyöryvään metallimyrskyyn. Rumpali takoo onneksi sen verran voimakkaasti, että vahvat kitarat eivät pääsee liian suureen osaan. Ensikuunteluilla levystä ei tahdo saada oikein irti ja biisit vaihtuvat lennosta toiseen. Kuuntelukertojen edetessä erottuvuutta löytyy, mutta hätäisimmät kuuntelijat päästävät irti ennen kuin levyn ydin löydetään. Onneksi Kameleontti on laittanut intron jälkeen levyn parhaimman biisin alkuun , koska ”Puutteen Harha” sisältää semmoiset riffitulitukset ja raskaat temponvaihtelut, että siitä ei voi olla tykkäämättä. Kappale täyttää kansallisen kuin kansainvälisen etulinjan groove metallin tunnusmerkit, eikä häpeä esikuvilleen. Valitettavasti seuraavat kappaleet uppoutuvat keskinkertaisuuden raskaalle polulle, kunnes tasaisesti junnaava ja melodioitakin sisältävä ”Viima” isketään tulille. Levyn loppupuolen groovaava nimibiisi ”Henkiinjäämisharha” on myös erittäin tiukka veto joka erottuu levyltä.

Henkiinjäämisharha on hyvä levy, josta löytyy tarvittavaa raivoa ja myös melodianrippeitä, mutta paikoin taistelee pysyäkseen pinnalla. Soundeiltaan levy on sopivan repivä musiikkityyliä korostaen. Laulaja Ville Hakasalo sekä koko bändi tekee levystä ehdottomasti tutustumisen arvoisen. Yhtye on kehittynyt tasaisesti ja tulevaisuudessa Kameleontti tulee nousemaan entistä korkeammalle. Se vaatii vielä kovempaa työntekoa ja vähän hienosäätöä, koska edellytykset ja sopivat työkalut siihen ovat jo olemassa.

7½ / 10

Juha Karvonen

[/three_fourth]

[one_fourth_last]

01. Intro

02. Puutteen Harha

03. Savupatsaita
04. Talvisalama
05. Viima
06. Uusi muisto
07. Pinktopia
08. Henkiinjäämisharha
09. Kaksi Hautaa
10. Lakeija
11. Helmasynti[/one_fourth_last]

SoulHealer – Bear The Cross (2014)

Tekijä

Ville Krannila

-

3.10.2014

[three_fourth]Se kuuluisa kolmas täyspitkä todentuu kajaanilaisen SoulHealerin kohdalla lokakuun puolivälissä. Nyt bändin itsensä mukaan on etsitty uusia mausteita yhtyeen perinteisen heavy metallin keitokseen. Laulaja Jori Kärjen vakuuttava ulvaisu ja “Unleash The Beastin” tarttuva kitarariffi osoittavat suuntaa koko levylle, joka etenee varsin perinteisissä merkeissä. Uusi ote kuuluu ehkä enemmän lisääntyneessä varmuudessa omaan tekemiseen ja levyn kokonaisuuden tiukemmasta hahmottamisesta.

Kitarariffit soivat voimalla ja kunnialla kuten tämän tyylisuunnan kuuluukin. Tuplakitarailottelut biiseissä kuten ”Revealed” tempaavat kuuntelijan mukaansa. Hyviä melodioita ei ole todellakaan ole unohdettu ja vaikutteita kuullaan lajin klassikkoyhtyeiltä paikka paikoin. Levyltä jo aiemmin lohkaistu tunnelmallinen ”Dead Man Walking” alkaa ensimmäisellä säkeistöllään hyvin Iron Maidenin ”Stranger In A Stranger Landia” mukailevissa merkeissä. Iron Maiden kuuluu muuallakin selkeästi ja päätös-kappaleessa ”Settle The Score,” ollaan olkapäitä myöten rautaneitsyen maaperällä. Se jykevä kotikutoinen kitarariffi kuitenkin isketään kehiin niin tässä, kuin lähes jokaisessa muussakin kappaleessa.

SoulHealer jatkaa tutulla vankasti paalutetulla tiellä. Mitään omaperäistä, uutta ja mullistavaa se ei genreen, jossa kaikki on jo keksitty, tuo. Mutta laadukasta, perinteistä heviä hyvillä soundeilla arvostaville fanille bändiin tutustumista voi tämän levyn kohdalla jo ilolla suositella.

8½ /10

Ville Krannila

[/three_fourth] [one_fourth_last]

1.Unleash The Beast
2.Bear The Cross
3.The Journey Goes On
4.Fall From Grace
5.Dead Man Walking
6.Thorns In My Heart
7.The Viper’s Kiss
8.Blinded By The Light
9.Revealed
10.Settle The Score[/one_fourth_last]

Metalliluola

Obituary – Inked In Blood (2014)

7+ / 10

Graveyard Shifters – Brainwashed By Moonshine EP (2014)

Church Of The Dead – Vol 4: Meet Me In The Tomb EP (2014)

Keikkaraportti: Cannibal Corpse 15.10.2014 Nosturi (Helsinki)

Cannibal Corpse – Butchered At Birth (1991)

Rämlord – Rämlord EP (2014)

Naslow – Naslow EP (2014)

Testament – Souls Of Black (1990)

Kameleontti – Henkiinjäämisharha (2013)

SoulHealer – Bear The Cross (2014)

Mainos:

Viimeisimmät:

Enragement julkaisi neljännen albuminsa

Krashkarma saapuu kiertueelle Suomeen

Suomenkielistä goottimetallia soittava Sudenkehto julkaisi uuden singlensä ”Katse”

Michael Majalahden luotsaama Stoner Kings kiertueelle uutuusalbumin merkeissä

Tuska 2026 julkaisi lisää artisteja: Megadeth, Trivium, P.O.D., Stam1na ja monta...

7+ / 10

Viimeisimmät:

Seuraa