Haemme kahta toimittajaa Metalliluolaan!

Tekijä

-

12.5.2020

Yleisö Tuska 2019-4098 — Kuva: Raisa Krogerus

Metalliluola etsii toimitukseen uutta voimaa. Tarjoamme paikan yhdessä Suomen nopeimmin kasvavista metallimedioista, jossa pääset mukaan seuraamaan raskaampaa musiikkia suoraan luolan ytimestä. Saat leiman ansioluetteloosi ja pääset osaksi loistavaa tiimiä.

Haussa on henkilöitä, jotka seuraavat aktiivisesti metallimaailman tapahtumia ja osaavat katsoa kokonaisuuksia siten, että uutiset ja raportointi syntyvät luontevasti ja taustoiltaan oikein. Olet kiinnostunut raskaamman musiikin ilmiöistä ja kulttuurista.

Työtehtäväsi räätälöityvät seuraavista asioista:

Uutisten ja tiedotteiden raportointi Metalliluola.fi-sivustolle ja sosiaalisen median kanaviimme.
Levy- ja demoarvioiden kirjoittaminen.
Haastattelujen ja keikka-arvioiden tekeminen (kirjoittamalla tai halutessasi videona).
Halutessasi syväluotaavampien artikkelien kirjoittaminen.

Eduksi katsotaan mielenkiinto ja osaaminen videotuotannossa. Äidinkielen erikoisosaaminen ei ole tarpeen, mutta perusteet olisi hyvä hallita. Englanninkielen hallinta katsotaan myös eduksi.

Koulutamme toimittajat omiin räätälöityihin tehtäviinsä.

Teet työtäsi oman ajan puitteissa yhdessä muun toimituksen kanssa. Työstä ei ole tarjolla rahallista korvausta. Sen sijaan toimittajana toimiminen voi mahdollistaa pääsyn esimerkiksi keikoille, festivaaleille ja muihin tapahtumiin. Arvioosi tulleet fyysiset levyt jäävät myös sinun omistukseesi. Emme aseta sinulle tiukkoja deadlineja tai muuta tehokkuusmittareita, mutta toivomme aktiivista ja tuloksellista otetta työhösi.

Haemme siis henkilöitä, jotka osaavat panostaa laadukkaaseen sisältöön ja omaavat hyvän huumorintajun. Toivomme toimittajiltamme myös kehittävää otetta ja asennetta toiminnassamme. Mielenkiinto ja aito rakkaus metallimusiikkiin ovat tärkeimpiä ominaisuuksia. Iällä, asuinpaikalla tai genrerakkaudella ei ole merkitystä, mutta luonteella ja asenteella on. Jos olet seurannut Metalliluolaa, niin tiedät kyllä heti, oletko oikea henkilö hakeutumaan mukaan toimitukseemme.

Hakemus ja lisätietoja osoitteeseen: metalliluola@metalliluola.fi
Laita otsikoksi “Toimittajahaku 2020”

Kerro hakemuksessa itsestäsi, osaamisestasi, taustoistasi ja musiikkimaustasi omalla tyylilläsi. Miksi meidän pitäisi valita juuri sinut uutistoimittajaksi?

Huom. Haku päättyy 27.5.2020

Metalliluola on yksi Suomen nopeimmin kasvavia metallimedioita. Noin viiden vuoden aikana toimintamme aikana kävijämäärämme ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Sivustomme tavoittaa päivittäin tuhansia raskaammaan musiikin faneja. Tavoitteenamme on tarjota lukijoille asiantuntevaa ja uusinta tietoa raskaammasta musiikista uutisten, arvioiden, raporttien sekä haastatteluiden osalta.

*

Kuva: Raisa Krogerus

Juttua muokattu 13.5.2020 klo 18.25: Lisätty infoa palkkauksesta

Bolt Thrower -ja Memoriam -vokalisti Karl Willetts 60 vuotta: “Olen mieluummin Terminator, kuin Robocop!”

Tekijä

Janne Lesonen

-

21.9.2026

Bolt Thrower -sekä Memoriam-vokalisti Karl Willetts täytti 60 vuotta.

Toimittaja Janne Lesonen haastatteli laulajaa vuonna 2021. Keskustelun aiheet koskevat tuolloin uutta Memoriam-levyä “To The End”, bändin taustoja, kuvastoa ja teemoja. Kevytmielistä lörpöttelyä ei ole unohdettu, täten aiheet kuten Robocop, lauta- ja videopelit sekä pienpanimo-oluet saavat myös mukavasti palstatilaa.

Haastattelu on englanniksi.

Videon editointi: Susanna Koljonen

Bolt Thrower – Mercenary (1998)

Tekijä

Ville Krannila

-

21.9.2026

Brittiläisen kuolometallin kuninkaana Bolt Throwerin asema on vankkumaton. Bändi on itselleni henkilökohtaisesti tärkeä, sillä sen kautta death metallin portit aikanaan aukesivat ja arvostus alkoi todenteolla kasvaa tätä raskaan musiikin tyylilajia kohtaan. Bolt Thrower oli myös yksi laadukkaimmista genren yhtyeistä, sillä heikkoa julkaisua heiltä ei koskaan ilmestynyt tason pysyessä hämmästyttävän korkealla.

28 vuotta sitten julkaistu ”Mercenary” oli yhtyeen kuudes levy ja se ilmestyi neljä vuotta edeltäjänsä, ”..For Victory” mestariteoksen jälkeen. Bändin ensimmäiset kaksi albumia olivat vielä raakoja ja vaikka sisälsivät loistavia kappaleita intensiteetin ollessa huikea, antoivat ne enemmän suuntaa tulevalle. Kolmannella pitkäsoitolla ”War Master” astuttiin merkittävä askel eteenpäin ja ”The IVth Crusade” sekä ”…For Victory” naulasivat täysosumat seinälle.

Oliko mahdollista odottaa bändin vielä tällä kuudennella kiekollaan vastaavan edellisten tuotosten loistavuuteen? Erot ovat hiuksenhienoja, ja fanit arvostavat näitä levyjä eri tavoin. Varmuudella voi sanoa, ettei taso “Mercenarylla” laskenut. Bändin yhteispeli ja kappaleet olivat hienosti hitsautuneet teräksen kovaksi valliksi, joka kaataa muut alleen.

Karl Willetsin örinä on genren parasta kuultavaa ja myös Gavin Ward on edelleen sen kovin rytmikitaristi. Hänen komppauksensa oli monella tapaa Bolt Throwerin sielu. Koko kokoonpano tosin soittaa niin saumattomasti yhteen, ettei kenenkään suoritus ole varjossa. Bolt Thrower on “Mercenarylla” nimenomaan viiden soittajan muodostama sotakone.

Kappaleet ovat korkean luokan suorittamista, eikä heikkoja esityksiä löydy joukosta yhtään. Jo tämä nostaa yhtyeen omaan luokkaansa. Toki albumilta voisi mainita livesetin vakiomateriaaliin kuuluneet ”No Guts, No Glory”, ”Powder Burns” hienoine riffeineen sekä eeppisessä rujoudessaan mahtava päätösbiisi ”Sixth Chapter”. Samantien voisi listata jokaisen sävellyksen omana kohokohtanaan. Levy toimii kompaktina kokonaisuutena alusta loppuun.

Soundi on erinomainen ja riisuttu kaikesta turhasta täytteestä. Jäljelle jää vain Bolt Thrower, joka tappaa kaikki tieltään. ”Mercenaryn” viimeisten säikeiden vaiettua kuuntelija ei voi muuta kuin hengähtää ja laittaa levyn uudestaan soittimeen. Yhtyeen diskografiassa kyseessä on turhan vähälle huomiolle jäänyt julkaisu ja (kuten lähes kaikki Bolt Thrower -albumit) yksi ehdottomista death metallin kulmakivistä.

9-/10

Ville Krannila

1.Zeroed
2.Laid To Waste
3.Return From Chaos
4.Mercenary
5.To The Last…
6.Powder Burns
7.Behind Enemy Lines
8.No Guts, No Glory
9.Sixth Chapter

Memoriam – For The Fallen (2017)

Tekijä

Ville Krannila

-

21.9.2026

Bolt Throwerin kaatuminen jätti panssarivaunun kokoisen aukon death metallin sotakenttään. Yhtyeen sotaisa kuolometalli on edelleen genren kovinta luokkaa ja levysuora 1980-luvun lopulta 2000-luvun puoliväliin hakee vertaistaan. Myös livenä yhtye murskasi vastustajat helposti ja Gavin Wardin kitaravallia sekä Karl Willettsin manalan syvyyksistä kaikuvaa korinaa eivät jäljittelijät ole kyenneet yrityksistä huolimatta toistamaan.

Rumpali Martin “Kiddie” Kearnsin ennenaikaisen kuoleman johdosta yhtye teki ymmärrettävän ratkaisun laskea aseet lopullisesti. Viimeinen tykki vaikeni, mutta perintö jatkui. Vielä Bolt Throwerin virallisesti hengittäessä viimeisiä hengenvetojaan, Willetts viritti seuraavan singon uuden kokoonpanon Memoriamin myötä. Mukana olivat myös Benedictionin basisti Frank Healy sekä Bolt Throwerin alkuperäinen rumpali Andy Whale. Nelikon täydensi kitaristi Scott Fairfax.

Ensimmäisiä demoja sekä kappalenäytteitä saatiin kuunteluun vuonna 2016 sekä seuraavan vuoden puolella “Hellfire Demos II” -julkaisun muodossa ja näiden jälkeen oli debyyttialbumin ”For The Fallen” vuoro. Yhtyeen lähestymiskulma on pääosin keskitempoinen ja perinteinen death metal, johon on sovitettu annos vanhan ajan punk-henkeä sekä ajoittaista thrash-soundia. Bändin mukaan kitaristi Fairfax tulee uudemmasta kuolometallikunnasta, josta nämä vaikutteet erityisesti kumpuavat.

Bolt Throwerin jälkeensä jättämä savuvana on valtava, eikä tätä saisi käyttää Memoriamia vastaan. Mutta kun teemat, soundi ja sovitukset niin selvästi kulkevat samaa juoksuhautaa pitkin, on pakko todeta tämän muodostuvan ”For The Fallenin” akilleen kantapääksi. Kun soittimeen sijoittaa esimerkiksi ”…For Victoryn” tai ”The IVth Crusaden”, Bolt Thrower murskaa muurit ja syöksyy väkisin läpi. Memoriam ampuu kovaa, mutta samaan läpiajoon ei yhtye levyllä pysty. Tuntuu kuin koko albumi olisi suurta lupaavaa introa, jonka jälkeen varsinainen räjähdys saadaan ilmoille. Levy loppuu siitä huolimatta hiljaisuuteen.

Willetts karjuu tutulla voimalla, hänen äänestään on edelleen vaikea löytää minkäänlaista moitteen aihetta. Kokoonpanosta puuttuvat Baz Thomson sekä Gavin Ward ja tämän valitettavasti kuulee. Kitarat soivat kuuluvasti, mutta eivät nämä vallit jää historiaan ”Where Next To Conquerin”, ”The Killchainin” tai ”Cenotaphin” tavoin. Lisäksi Fairfaxin pinch harmonics -vingutusten turha ja rasittava viljely jokaisessa kappaleessa ryöstää voimaa muuten toimivista sovituksista.

”For The Fallen” ei ole huono levy, mutta valitettavan epätasainen jääden esikuvalleen sen kuuluisan senttimetrin jokaisella osa-alueella. ”Flatline” ja ”Surrounded (By Death)” ovat erittäin hyviä ja perinteikkäitä death metal -esityksiä, joissa tarttuvat riffit, Whalen tehokas rumputyöskentely sekä Willettsin panssarivaunumainen kuolonkorina saavat kuulijan liittymään jalkaväen eturintamaan ja nostamaan aseen korkealle. Valitettavasti kolikon kääntöpuolelta löytyvät ”Corrupted System”, joka on merkillisen hengetön ja rasittava punk-tyylinen sävellys sekä albumin heikoin esitys: bändin nimibiisi. Jostain syystä viimeksi mainittu kappale on vielä sijoitettu heti levyn alkuun, jossa se ei tee parasta mahdollista vaikutusta.

Memoriam tarjoilee toimivaa ja ajoittain hyvin mukaansa tempaavaa death metallia, tämän tason ammattilaisten käsissä aloittelevat yhtyeet on syytä jättää taakse. Mutta kun ilmeisesti tarkoitus on vallata sotakenttä Coventryn katapultin jäljiltä, tällä näytöllä ei hienosta kansitaiteesta ja loistavasta laulajasta huolimatta vielä poimita voiton sirpaleita areenalta.

7/10

Ville Krannila

1. Memoriam
2. War Rages On
3. Reduced To Zero
4. Corrupted System
5. Flatline
6. Surrounded (By Death)
7. Resistance
8. Last Words

Charon huipensi kesänsä komeasti: Charon @ Allas Live, Helsinki 14.8.2026.

Tekijä

Riku Juutilainen

-

20.9.2026

Raahessa vuonna 1992 perustettu Charon esiintyi Helsingin Allas Livessä 14. elokuuta ja päätti samalla kesäkautensa täysimittaisella tähän mennessä suurimmalla omalla pääesiintyjäkeikalla.

Lähes loppuunmyyty ilta oli jälleen vahva osoitus siitä, että 2000-luvun suomalaisen goottimetallin nimekkäimpiin yhtyeisiin lukeutuva Charon kiinnostaa yhä valtavasti. Samalla keikka saattoi jäädä bändin viimeiseksi pitkäksi aikaa, sillä tulevaisuudesta ei tällä hetkellä ole tietoa.

Viime kesänä kahdeksan keikkaa kattaneen täysin loppuunmyydyn paluukiertueen tehnyt Charon on löytänyt yleisönsä uudelleen ja Allas Livessä vastaanotto oli sen mukaista. Katsojissa oli runsaasti myös ulkomailta saapuneita faneja, ja laulaja JP Leppäluoto kyseli välispiikissään, kuinka moni oli tullut paikalle Suomen ulkopuolelta. Ainakin Kanadan, Espanjan ja Belgian suunnalta oli saatu edustusta.

Leppäluoto vaihtoi osassa välispiikeistään myös englantiin ja muisteli samalla Charonin pitkää historiaa. ”Worthlessin” hän totesi olleen vuoden 1999 kiertueen avauskappale, kun tuolloin vielä suhteellisen tuore yhtye lämmitteli Sentencedia heidän kiertueellaan. Vuosikymmeniä myöhemmin sama biisi oli jälleen osa Charonin livesettiä.

Puolentoista tunnin ja 20 kappaleen mittainen keikka sisälsi odotetusti yhtyeen tunnetuimpia esityksiä, mutta myös harvinaisuuksia koko uran varrelta. Keskiössä oli edelleen Charonin läpimurtoalbumi ”Downhearted” (2002), jolta kuultiin peräti seitsemän poimintaa.

Mukaan mahtui materiaalia myös levyiltä, joita yhtyeen nykyisessä liveohjelmistossa ei aivan yhtä usein kuulla. ”The Dying Daylightsin” (2003) ”Guilt On Skin” nostettiin settiin vasta tämän vuoden keikoille, kun taas ”Tearstainedin” (2000) ”Sorrowbringer” ja ”Sorrowburn”-debyytin (1998) ”Wortex” edustivat uran alkupään harvinaisempaa materiaalia. Molempien kappaleiden kohdalla kyse saattoi olla peräti live-ensi-illasta.

Erityisesti Charonin myöhempien levyjen linjasta poikkeava ja raaka ”Wortex” oli rohkea valinta. Kappaleen aikana yleisössä näkyi hämmentyneitä ilmeitä, eikä ihme, sillä suuri osa paikalla olleista ei todennäköisesti ollut koskaan kuullut Charonia näin varhaisessa muodossa. ”Sorrowbringer” puolestaan sai Leppäluodolta ennen esitystä pohjustuksen opiskelijana Torniossa mustien kynttilöiden valossa kirjoitettuna kappaleena. Esityksen jälkeen JP totesi yksinkertaisesti ”olipas se synkkää”.

Synkkyys sopi kappaleeseen täydellisesti. ”Sorrowbringer” oli kaikessa melankolisuudessaan hieno kuulla livenä ja raskas soundi teki siitä vielä vaikuttavamman. Harvinaisten valintojen nostaminen osaksi suurta pääesiintyjäkeikkaa toi settiin myös sellaista yllätyksellisyyttä, jota pelkillä tunnetuimmilla hiteillä ei olisi saavutettu.

Charon julkaisi vuoden 2025 paluunsa yhteydessä uuden ”Fall Of Angels” -singlen, ja tämän vuoden keikoilla yhtye on päässyt uudelleen kiinni siihen tunnelmaan, joka teki siitä aikoinaan yhden suomalaisen goottimetallin tunnetuimmista nimistä. Allas Livessä kaikki tämä tuntui kulminoituvan yhdeksi suureksi fanien ja bändin yhteiseksi juhlaksi.

Kokonaisuutena keikka oli kenties tähänastisista Charonin paluukeikoista paras. Tuttujen biisien, harvinaisuuksien sekä vahvan live-energian yhdistelmä toimi erinomaisesti, ja yleisön reaktioista oli helppo päätellä, kuinka tärkeä yhtye monelle edelleen on.

Erityisen mielenkiintoiseksi illan teki myös se, että aiemmin ainoastaan CD-formaatissa julkaistut ”The Dying Daylights” ja ”Songs For The Sinners” (2005) saivat nyt ensimmäiset Suomessa myyntiin tulleet vinyylipainoksensa. ”Downheartedista” on ollut vinyylipainos aiemmin, mutta Suomessa albumia ei ollut tätä ennen vinyylinä julkaistu. Kaikista kolmesta albumista valmistettiin rajoitettu 400 kappaleen musta vinyylipainos. Kyseessä ovat yhtyeen omakustanteiset uusintajulkaisut, joita varten albumien alkuperäisistä miksauksista tehtiin uudet vinyylimasteroinnit.

Levyt olivat ensimmäistä kertaa myynnissä juuri Allas Liven keikalla, ja bändi jaksoi nimmaroida suuren määrän levyjä takahuoneessa ennen keikkaa. Signeerattuja kappaleita on edelleen saatavilla Enslain Metal Merchin verkkokaupasta tästä osoitteesta.

Charonin kesän viimeinen keikka oli puolentoista tunnin mittainen laaja läpileikkaus yhtyeen historiasta, uuden ja vanhan materiaalin kohtaaminen sekä hieno muistutus siitä, kuinka paljon kysyntää kotimaiselle goottimetallille edelleen löytyy. Ja koska yhtyeen tulevista liikkeistä ei tällä hetkellä ole varmuutta, jäi illasta ainutlaatuinen tunne.

Raportti ja kuvat: Riku Juutilainen © Metalliluola

Ylöjärveläinen Murskaus julkaisi esikoissinglen videoineen

Tekijä

Metalliluolan toimitus ja Pete Alander

-

20.9.2026

Tiedote 17.9.2026

Suoraan Ylöjärven metsien uumenista vuoden 2025 loppupuolelta alkaen on Murskaus taivaltanut raskain askelin kohti metallimusiikin tannerta. Kokoonpanon taustalta löytyy anonyyminä pysyttelevä henkilö, joka säveltämisen lisäksi vastaa yksin kaikista soittimista, lauluista, äänityksestä sekä myös videoista, vaikka tulevaisuudessa projektin tarkoituksena onkin aktivoitua myös keikoille kokonaisena bändinä.

Marraskuussa ilmestyvällä yli puolen tunnin mittaisella esikois-EP:llä Murskauksen mukaan painostavuus ja raskaus toimivat kantavina voimina ja tämä kuuluu myös kappaleiden teksteissä. Lopputulos on kuitenkin kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta monipuolista heavy- ja doom metalin seosta.

Tulevalta pienlevyltä on nyt julkaistu myös videoksi tehty eponyymi avausraita, joka johdattelee junnaavan ja jyräävän riffin saattelemana hitaasti mutta varmasti syvälle EP:n lohduttomaan maailmaan.

”Kappaleessa liikutaan yksilötasolla elämän synkässä suossa, josta ainoa ulospääsy on joko nostaa kädet ylös, nöyrtyä ja tarttua auttavaan käteen tai päästää ote kokonaan irti.
Musiikkivideossa on pyritty kuvaamaan tätä lohduttomuutta hitaan ja painostavan tunnelman kertoessa kaiken oleellisen. Koenkin, että sanoja ei tämän enempää tarvita. Antaa kuvan ja äänen kertoa loput”, yksinäinen maestro kertoo audiovisuaalisesta teoksestaan.

LINKIT

https://www.facebook.com/murskaus.music
https://www.instagram.com/murskaus.doom
https://murskaus.bandcamp.com/
https://www.youtube.com/@MURSKAUS

Lähde: Metal Asylum Promotions

Dreamtalen “Aetherbound”-levyjulkkarit: Dreamtale & Chainline @ Varjobaari, Tampere 31.7.2026.

Tekijä

Riku Juutilainen

-

20.9.2026

Tampereella 27 vuotta sitten perustettu melodisen power metalin konkari Dreamtale juhlisti uutta ”Aetherbound”-albumiaan kotikaupunkinsa Varjobaarissa 31. heinäkuuta.

Samana päivänä julkaistu yhtyeen yhdeksäs täyspitkä sai levyjulkkarikeikalla arvoisensa käsittelyn, kun uusi albumi esitettiin livenä kokonaisuudessaan vanhempien kappaleiden rinnalla.

Dreamtalen musiikissa tuttu melodisuus, mahtipontiset kosketinosuudet ja power metalille ominainen vauhti olivat vahvasti läsnä myös livenä. ”Aetherboundin” materiaali solahti vanhemman tuotannon sekaan luontevasti, eikä uusi levy tuntunut irralliselta lisältä ohjelmistossa. Päinvastoin kokonaisuus tarjosi hyvän katsauksen siihen, missä Dreamtale on juuri nyt.

Vuodesta 2019 toimineessa nykykokoonpanossa lauluvastuun jakavat Nitte Valo ja Jarno Vitri, kitaroissa nähdään yhtyeen alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluva Rami Keränen sekä Zsolt Szilágyi, koskettimissa Akseli Kaasalainen, bassossa Mikko Hepo-oja ja rummuissa Arto Pitkänen.

Keikka oli kokonaisuutena loistava ja ennen kaikkea sellainen, jossa Dreamtalen vahvuudet pääsivät kunnolla esiin. Uuden levyn juhlistamisen lisäksi ilta muistutti siitä, kuinka pitkä ja monipuolinen historia yhtyeellä jo on. ”Aetherbound” on uusi luku, mutta samalla Dreamtale kuulosti juuri siltä yhtyeeltä, jonka matka on jatkunut jo vuosikymmenten ajan.

Illan avasi vuonna 2017 perustettu Chainline, jonka melodisessa metallissa yhdistyvät muun muassa melodeathin, klassinen heavyn ja modernin progressiiviset vaikutteet ja Chainline kuvaa genreään sanoilla melodic powercore. Yhtye on sittemmin kasvanut studioprojektista täysimittaiseksi livekokoonpanoksi, ja nykyiseen miehistöön kuuluvat laulaja Jimi Järvinen, kitaristi Perttu Järvinen, kosketinsoittaja Aleksi Kaurto, basisti Juuso Juomoja ja vuonna 2025 mukaan liittynyt rumpali Joonas Ahonen.

Varjobaarin show käynnistyi Chainlinen johdolla, minkä jälkeen Dreamtale pääsi päättämään levyjulkkari-iltansa uuden albuminsa ja vanhempien suosikkien voimin. Kokonaisuutena kyseessä oli mainio ilta kotimaisen melodisen metallin parissa.

Alla kuvagalleria illan tunnelmista.

Chainline

Dreamtale

Teksti ja kuvat: Riku Juutilainen © Metalliluola

AC/DC – Dirty Deeds Done Dirt Cheap (1976)

Tekijä

Järvenpää Ilkka

-

20.9.2026

Australian rock-ylpeys AC/DC:n kolmas studiolevy ”Dirty Deeds Done Dirt Cheapin” sessiot aloitettiin joulukuussa 1975 bändin uran alkuaikojen luottotuottajien Harry Vandan ja George Youngin johdolla. Nauhoitukset jatkuivat pätkissä aina maaliskuulle 1976 saakka ja syyskuussa maailma sai kuultavaksi AC/DC:n kolmannen studioalbumin.

Nyt kun kyseinen levy saavuttaa miehen iän, on tämä tässä vaiheessa vielä vasta nuoren, mutta kunnianhimoisen yhtyeen albumi syytä ottaa uudelleen syyniin.

”For a fee, I’m happy to be.
Your back-door man”

AC/DC:n uralle on osunut poikkeuksellisen monta ”anthemiksi” laskettavia klassisia rock-biisejä. ”Dirty Deeds Done Dirt Cheap” ei albumina ole poikkeus, sillä levyn avaava huikea nimibiisi on yksi tunnetummista AC/DC-kappaleista. Bändin huikea svengi on saatu aina tallennettua hyvin levylle ja ”Dirty Deeds Done Dirt Cheap” ei ole tässä poikkeus. Syntinen groove, tarttuvat melodiat ja riffit, huima Angus Youngin kitarasoolo sekä päälle rock´n´rollin härskein nokkamies Bon Scott tulittamassa sopivasti tuhmia sanoituksia, on peli heti kättelyssä selvä. Klassikkobiisi on klassikkobiisi, vaikka sen voissa paistaisi.

Komeasti rokkaava ”Love At First Feelissa” Scottin tulkinta pääsee jälleen oikeuksiinsa. Jos kahdessa ensimmäisessä biisissä on ollut tarjolla melkoisesti huumoria, lopullisesti huumorinkukka puhkeaa nuppuunsa ”Big Ballsin” myötä. Sävellyksenä kappale ei ole missään nimessä kahden edeltäjän tasolla, mutta huikea sanoitus ja hurtti meininki pelastavat tilanteen. A-puolen päättää loistava ”Rocker” sekä lähes klassikoksi laskettava, ilkeästi svengaava ”Problem Child”.

B-puoli käynnistyy vähemmän yllättäen rokkaavasti, kun ”There’s Gonna Be Some Rockin’” valtaa eetteriin. Svengiä joko on, tai sitä ei ole. AC/DC:llä sitä löytyy roppakaupalla ja se kuuluu myös tästä sovituksesta.

Kaksi seuraavaa raitaa ovat AC/DC-mittapuulla poikkeavia, ja niistä ensimmäinen, ”Ain’t No Fun (Waiting Round To Be A Millionaire)” on paria sekuntia vaille seitsemän minuutin kestollaan poikkeuksellisen pitkä biisi tälle bändille. Kappale on rakennettu pitkälti lyriikoiden ympärille ja tarinan annetaan kypsyä tässä AC/DC:n bluesin sävyisessä rockissa rauhassa.

Puhuttaessa bluesista ja AC/DC:sta, on syytä mainita levyn toinen yllätys, hyvin bluesahtava, ja tämän bändin mittapuulla kauniin herkkä ”Ride On”, jossa Scottin vokaalisuoritus on yksi miehen uran parhaista. Levyn loppuun AC/DC säästi vielä yhden runttauksen ”Squealerin”, jolla LP suljetaan tuiman rockin merkeissä hienosti.

”Dirty Deeds Done DIrt Cheapia” on epätasainen, mutta luonnollinen kehitysaskel AC/DC:n mahtavalla uralla. Tuotanto on enemmän energiantallennusta, kuin esimerkiksi myöhemmillä Mutt Langen esiin kaivamilla bändin läpimurtolevyillä. Tämä ei muuta sitä tosiasiaa, että ”Dirty Deeds Done Dirt Cheap” on hieno hyvän tuulen rock-levy, joka on kuin luotu nautittavaksi rasvaisen ruuan, mainion oluen sekä mukavan seuran kanssa.

Huomioitavaa on se, että levy jäi vuonna 1976 kokonaan ilman USA:n julkaisua, mutta se ilmestyi Yhdysvalloissa viisi vuotta myöhemmin eri kappalejärjestyksellä, kun AC/DC oli jo noussut megasuosioon. LP on myynyt Amerikassa yli seitsenkertaiseen platinaan oikeuttavan määrän eli yli seitsemän miljoonaa kappaletta. Tähän kun päälle lisätään mm. kuusinkertainen platinalevy Australiasta ja tupla-platina Kanadasta, voidaan sanoa, että vuosien varrella kiekko on ollut vähintään huikea menestys.

9-/10

Ilkka Järvenpää

1. Dirty Deeds Done Dirt Cheap
2. Love At First Feel
3. Big Balls
4. Rocker
5. Problem Child
6. There’s Gonna Be Some Rockin’
7. Ain’t No Fun (Waiting Round To Be A Millionaire)
8. Ride On
9. Squealer

Extreme – II: Pornograffitti (1990)

Tekijä

Ville Krannila

-

20.9.2026

Bostonista kotoisin oleva Extreme ei ole yhtä tunnettu kuin saman kaupungin eräs toinen pitkän linjan rock-yhtye, mutta vähintään yhtä lahjakas musiikillisesti. Tämän todisti bändin toinen albumi ”Pornograffitti,” joka julkaistiin vedenjakajavuonna 1990. Se myi jenkeissä jopa tuplaplatinaa ja levyltä lohkaistiin yhteensä neljä singleä.

Yhtyeen funkahtava hard rock kuulostaa yhä levyltä tänä päivänä kuunneltuna yllättävän tuoreelta, eikä ole lainkaan samalla tavalla vanhentunut kuin monet aikalaistensa tuotokset. Nelikko soittaa hienosti yhteen ja kitaristi Nuno Bettencourtin voimakkaat riffit sekä nopeat soolot vakuuttavat edelleen. Laulaja Gary Cherone puolestaan omasi vahvan äänen ja ennen kaikkea taustajoukkojen tuki kertosäkeissä sekä harmonioissa on loistavalla tavalla toteutettu.

Tämä käy selväksi heti alusta lähtien. Albumilta poimitut singlet ”Decadence Dance” ja Pat Traversin tähdittämä ”Get The Funk Out” ovat mainioita energisiä ja taitavasti sovitettuja biisejä, jotka ansaitusti olivat nuorison suosiossa. Jälkimmäisessä kappaleessa torvisovitus voisi olla todella kliseinen, mutta toimii funk-henkisen halon hakkuun myötä täydellisesti. Kaiken kruunuksi Bettencourt lyö kehiin hienon kitarasoolon.

Torvia kuullaan muualla levyn kuluessa ja ne tuovat hyvän lisän bändin soittoon. Nimikappale yhdistää hyvin 1980-luvun hard rockin ja Led Zeppelin -tyyliseen iloitteluun. ”He-Man Woman Hater” on yksinkertaisesti mahtavaa hard rockia ilman sen kummempia lisäkoristeita. Dweezil Zappa vierailee kitarassa soittaen komeat soolot kappaleen alussa sekä lopussa.

Aivan kaikki albumilla ei aiheuta yhtä suurta innostusta. Kappaleen ”When I’m President” kornit rap-osuudet on tehty innolla, joka melodisen kertosäkeen ohella korvaa lievää myötä häpeän tunnetta. ”When I Kissed You” puolestaan pianoineen ja jousineen on puhdasta viihdemusiikkia. David Lee Roth olisi maneereineen tuhonnut kappaleen, mutta Cherone laulaa tämän kaltaisen materiaalin lahjakkaana hyvin. Ei biisiä levylle silti olisi kuulunut päästää. ”Song For Love” on huomattavasti parempi hituri Def Leppard -hengessä. Kappaleessa Nunon ja Garyn yhteislaulua on ilo kuunnella. Kitaristin soolo on jälleen ykkösluokkaa.

Loppujen lopuksi suuri yleisö muistaa Extremen yhä yhtyeenä, joka tarjosi MTV:lle akustisen superhitin “More Than Words.” Biisi oli listaykkönen ja antoi bändin musiikista hieman väärän kuvan, ollen se kuuluisa balladi levyllä. Single oli niin valtaisa menestys, että se veti seuraavana julkaistun folk-vaikutteisen ”Hole Heartedin” myös lähelle listakärkeä. ”More Than Wordsin” suosiota ei kyetty toistamaan, toisaalta bändi ei ole antanut kappaleen roikkua kaulassaan hirttosilmukkana vaan on jatkanut pääasiassa samalla vankkumattomalla linjalla.

”Pornograffitti” nousi top-kymppiin listoilla ja myyntiluvut olivat vakuuttavat. Grunge pisti väiestämättä stopin yhtyeen uralle 1990-luvun puolivälissä. Cherone teki yhden levyn Van Halenin kanssa ja muut jäsenet työskentelivät kukin tahoillaan kunnes väistämätön paluu yhteen tapahtui 2000-luvun puolivälissä. Nyt 36 vuotta julkaisunsa jälkeen levy on yhä Extremen tunnetuin ja bändi on aiempina vuosina juhlistanut sitä asiaan kuuluen soittaen koko homman alusta loppuun. Vuonna 2015 ilmestyi myös kahden CD:n deluxe-versio albumista. Mukana on pari ennen julkaisematonta kappaletta sekä vaihtoehtoversiota levyn tutuimmista biiseistä.

8-/10

Ville Krannila

1.Decadence Dance
2.Lil’ Jack Horny
3.When I’m President
4.Get The Funk Out
5.More Than Words
6.Money (In God We Trust)
7.It’s A Monster
8.Pornograffitti
9.When I First Kissed You
10.Suzi (Wants Her All Day What?)
11.He-Man Woman Hater
12.Song For Love
13.Hole Hearted

Joensuulainen SYSI julkaisi debyytti-EP:nsä – suomenkielistä black metalia tuskan ja toivon rajalta

Tekijä

Metalliluolan toimitus ja Pete Alander

-

19.9.2026

Tiedote 16.9.2026

Joensuussa vuonna 2025 perustettu SYSI julkaisi nimeään kantavan debyytti-EP:nsä omakustanteena 16. syyskuuta 2026. Kolmen biisin levyn miksasi ja masteroi Hiili Hiilesmaa.

SYSI on nelihenkinen poikabändi Pohjois-Karjalasta. Musiikin juuret on 90-luvun melodisessa black metalissa, ja mukana on ambientia ja puhelaulua.

”Tällaista DSBM-henkistä musiikkia ei meidän korviin ole juuri kantautunut suomeksi laulettuna. Äidinkielellä sanoissa on omanlaisensa paino ja tunneyhteys.”

Kitaristi/säveltäjä Lauri Kivikoski halusi alkaa tehdä suomenkielistä hidasta melodista black metalia ja löysi laulaja Arttu Ignatiuksen Muusikoiden.net-sivustolla. Laurin huomio kiinnittyi Artun silloisessa sooloprojektissa selkeään artikulaatioon ja särölauluun, jossa kuului eri tunteiden sävyt. Yhteistyö muodostui nopeasti hyvin luontevaksi ja avoimeksi. Biisejä tehdessä tuntui, että toisen avulla ylitti itsensä.

”Artun laulussa oli tunnetta ja vaihtelua, koskettavuutta, eikä sellaista tasapaksua, geneeristä paahtamista jossa ollaan mukavihaisia. Sanoista sai raa’asta laulusta huolimatta selvää ja laulu tuntui kuuntelijana koko mun omassa kehossani – se kosketti”, Lauri kertoo.

Basisti Heikki Majoisen ja rumpali Sami Kettusen Lauri pyysi mukaan aiemmasta bändistään. Kemiat olivat valmiiksi koeteltu ja kunnossa. Lisäksi Heikki ja Sami olivat soittaneet vuosikausia yhdessä ja hioneet keskenään tarkan rytmiosaston.

Arttu vastasi levyllä vokaaleista ja lyriikoista. Lauri vastasi sävellyksistä, mutta Artun kannustama kirjoitti myös joitakin runovirkkeitä tuomaan mukaan liturgiselta kuulostavia elementtejä. EP:n lopetusbiisissä kaikki bändin jäsenet pääsivät ääneen ja laulavat kertosäkeen kuorossa.

”Black metalia pidetään usein synkkänä, kuolemaan, ihmisvihaan, erotteluun ja tuhoon kannustavana musiikkina. Meille black metal on elämän synkempääkin synkempien asioiden tunnustamista, kohtaamista ja käsittelyä. Myös sen vihan, jota voi tuntea itseä ja toisia kohtaan. Ei nämä tunteet ole luonnottomia, eikä niiden kanssa ainakaan päästä eteenpäin sillä ettei niitä ilmaista ja kohdata.”

”SYSI:n musiikki on elämän ja rauhan puolella, mutta me ei haluta väistää sen tunnustamista, että masennus, ahdistus, viha ja itsetuhoisetkin ajatukset on osa ihmisenä olemista. Kärsimystä jokainen kohtaa ja jokainen oireilee joskus psyykisesti, myönsi sitä tai ei. Me halutaan välittää musiikilla sitä, minkä jotkut tuntee omakohtaisesti ja mistä toiset on tietämättömiä.”

”Kun joku sanoittaa musiikissa jotain mitä oot itse kokenut, tulee tunne ettei olekaan yksin. Joku muukin tietää miltä tämä tuntuu. Se yhdistää yli kielten ja rajojen, lohduttaa ja auttaa jaksamaan eteenpäin. Ehkä sitten löytyy myös keinoja ratkoa tilannetta. Ainakin meille metallimusiikki on toiminut näin”, bändi kertoo.

Laurilla oli säveltäessä johtoajatuksena se, että jos melodia ei herätä edes säveltäjässä itsessään kyyneliä tai kylmiä väreitä, se tuskin koskettaa ketään muutakaan. Lisäksi kappaleiden piti olla kiinnostavia jo ilman lauluja ja pelkillä MIDI-soundeilla. Silloin tekstuuri olisi todennäköisesti riittävän rikas alusta vokalistin ilmaisulle.

Levy tehtiin DIY-hengessä äänitystilan rakentamisesta kansiin ja videoihin asti.

”Mikitykset ja signaalitiet etsittiin itse yrityksen ja erehdyksen kautta, etsien meille omaa orgaanista soundia. Levyllä oleva omaleimainen kitarasoundi syntyi sattumalta, kun keinokuorma kytkettiin epähuomioissa nurinkurisesti putkivahvistimeen.”

Rummut, bassot ja rytmikitarat soitettiin kokonaisina ottoina, jotta luonnollinen groove säilyisi. Myös laulut vedettiin kerralla sisään ja ensimmäiset lauluotot jätettiin levylle. Niissä oli se tuore tunne, joka haluttiin saada talteen ja kuulijalle asti. Musiikissa ei ole käytetty vireenkorjauksia, saati tekoälyä, vaan levylle haluttiin jättää sopivasti inhimillistä epätäydellisyyttä.

”Haluttiin että me kuulostetaan omilta itseltämme. Hiili ymmärsi mitä me haettiin ja auttoi saamaan sen kuuluviin. Ollaan tästä yhteistyöstä todella kiitollisia.”

Kansi tehtiin kirjaimellisesti käsin. Abstrakti teos maalattiin taloprojektista ylijääneelle puunpalalle maalamalla sormilla ja veitsellä siveltimien sijaan. Sitten se digitoitiin valokuvaamalla. Jokainen saa tulkita sitä itse.

”Hyvä metalli yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa, kun se kumpuaa syvältä yhteisestä ihmisyydestä. Siksi haluttiin tehdä YouTubeen lyriikkavideot, joissa rivi riviltä voi seurata suomenkielisiä sanoja englanniksi käännettynä.”

EP:stä on tulossa myös CD-painos. Sen tuotantomasterin teki Janne Saksa.

SYSI – SYSI
Julkaisupäivä: 16.9.2026
Omakustanne
Kunnes hajoan
Minkä tähden
Päästän irti
Kuuntele ja katso

YouTube-video:

Spotify: https://open.spotify.com/album/5e9Jkgqymcx0inDxuoBBnl?si=PExGEHbwSE6ydlMiUX7WQA

Instragram:

https://www.instagram.com/sysi.metal

Kokoonpano

Arttu Ignatius – laulu, lyriikat
Lauri Kivikoski – sävellykset, kitarat, taustahuudot ja ambient-äänimaisemat
Heikki Majoinen – basso ja taustalaulu
Sami Kettunen – rummut ja taustalaulu

Lähde: SYSI

Ecuador ja Suomi kohtasivat metallin merkeissä: Black Sun & Silentium @ On The Rocks, Helsinki 4.8.2026.

Tekijä

Riku Juutilainen

-

19.9.2026

Helsingin On The Rocksissa koettiin elokuun alussa mielenkiintoinen metallikattaus, kun lavalle nousivat ecuadorilais-suomalainen Black Sun sekä pitkän linjan kotimainen goottimetalliyhtye Silentium.

Kahden erilaisen yhtyeen ilta tarjosi sekä raskasta, melodista metallia, että tummempaa ja tunteikkaampaa ilmaisua.

Illan pääesiintyjänä nähty Black Sun soitti todella vakuuttavan keikan. Yhtyeen soundi oli tuhti ja ammattimainen, kappaleet laadukkaita ja erityisesti Netta Laurenteen vokaalisuoritus teki hienon vaikutuksen. Laurenteen äänessä riitti skaalaa ja voimaa. Suoritus oli samaan aikaan rajua, räväkkää, hallittua sekä tunteikasta.

Black Sun on poikkeuksellinen yhtye suomalaisessa metallikentässä. Ecuadorissa vuonna 1999 perustettu bändi yhdistää latinalaisamerikkalaista taustaa skandinaaviseen metalliperinteeseen. Uusi vaihe käynnistyi 2020-luvulla, kun rumpali Nicolas Estrada, kitaristi Christopher Grünberg sekä basisti Santiago Salem löysivät rinnalleen Suomesta Nino ja Netta Laurenteen.

Yhteistyöllä on taustallaan jo pitkä historia. Muun muassa kitaristina, tuottajana, äänittäjänä sekä biisintekijänä tunnettu Nino Laurenne työskenteli Black Sunin kanssa ensin äänittäjänä ja tutustui yhtyeeseen alun perin vuonna 2016 Sonic Pump -studion kautta. Black Sunia tuotti tuolloin Timo Tolkki ja Sonic Pumpilla työstetty ”The Puppeteer” -albumi julkaistiin vuonna 2017.

Projekti vei Laurenteen vuonna 2019 Ecuadoriin asti tuottajaksi, ja lopulta rooli muuttui bändin jäseneksi. Myös puoliso Netta Laurenne (Smackbound, Laurenne/Louhimo) liittyi yhtyeeseen laulajaksi, ja Ecuadorin sekä Suomen yhteisestä kokoonpanosta muodostui käytännössä bändin uusi alku.

Uuden kokoonpanon ensimmäinen täyspitkä albumi ”Black Sun” julkaistiin vuonna 2024. Musiikissa yhdistyvät tiukat heavy metal -riffit, tarttuvat kertosäkeet ja melodisuus, mutta uuden kokoonpanon myötä mukaan on tullut myös raskaampaa sekä paikoin monipuolisempaa ilmaisua. Netan laulu on tässä kokonaisuudessa yksi yhtyeen selkeimmistä tunnusmerkeistä.

Black Sunin historiassa on riittänyt erikoisia vaiheita. Yhteistyö suomalaismuusikoiden kanssa syveni jo aiempien tuotantojen aikana, ja esimerkiksi vuoden ”Silent Enemy” -EP:n (2020) lauluraidoille saatiin Nino Laurenteen avustuksella poikkeuksellinen joukko suomalaisen metalli- ja rockmaailman kärkinimiä.

Mukaan tulivat muun muassa Tony Kakko, Noora Louhimo, Mr. Lordi, Jukka Pelkonen, Pasi Rantanen, Asim Searah, Elias Viljanen sekä Netta Laurenne. Yhtyeen historiaan mahtuu myös Etelä-Amerikan keikkoja muun muassa Judas Priestin, Kreatorin, Edguyn, Firewindin ja U.D.O.:n seurassa.

On The Rocksissa Black Sun osoitti ennen kaikkea sen, että kyseessä on myös erittäin toimiva liveyhtye. Pienellä klubilla raskas soundi pääsi oikeuksiinsa ja koko bändin vahva esiintyminen piti paketin tiukasti kasassa alusta loppuun.

Keikalla nähtiin myös pari erikoisvierasta, kun Thunderstonesta tuttu Nino Laurenteen vanha bändikaveri Pasi Rantanen sekä Silentiumin Riina Rinkinen kävivät laulamassa ”Still Alive” -iloittelussa.

Silentium loi mukavaa tunnelmaa illan avaajana. Jämsänkoskelta lähtöisin oleva yhtye on rakentanut pitkään omaa paikkaansa melodisen goottimetallin parissa, ja noin 45 minuutin mittainen setti oli täynnä melankoliaa, raskautta sekä tunnetta.

Laulaja Riina Rinkinen oli lavalla vakuuttava ja antoi yhtyeen kappaleille juuri niiden vaatimaa herkkyyttä sekä voimaa. Rinkinen tunnetaan nykyään myös muun muassa For My Painin… ja T. Jarva & The Dark Placen taitavana taustalaulajana. Silentiumissa hänen äänensä sopii erityisen hyvin yhtyeen tummaan ja melodiseen ilmaisuun. Myös muu kokoonpano koostuu erittäin pätevistä muusikoista, joten kyseessä on kokonaisuudessaan aliarvostettu yhtye.

Illan yleisömäärä jäi valitettavasti melko vaatimattomaksi, mikä oli sääli. Myös bändien merchandisea jäi kaipaamaan, sillä erityisesti Black Sunin levyjen saatavuus on ollut heikkoa.

Siitä huolimatta On The Rocksissa nähtiin kaksi loistavaa metalliyhtyettä, jotka toivat lavalle omat vahvuutensa. Black Sun vakuutti raskaalla ja energisellä esiintymisellään, kun taas Silentium tarjosi iltaan tummempaa ja tunteikkaampaa tunnelmaa.

Alla kuvagalleria illan tunnelmista.