Koti Blogi Sivu 2299

Carcass – Surgical Remission/Surplus Steel EP (2014)

Tekijä
Ville Krannila
-

Carcassin vuoden 2013 paluulevy ”Surgical Steel” oli varsin mainio näyte veteraanibändin säilyneistä kyvyistä. Kiertueella todistetut kaksi keikkaa täydensivät elämystä konserttikunnon osalta. Nyt väliajalla on ulos laitettu viiden kappaleen EP ”Surgical Steel”-sessioiden sivuun siirretystä ja muusta bonusmateriaalista. Tietenkin voidaan asiaa arvostaa kädenojennuksena faneille ja ehkä tämän mieluummin sopuhintaan hankkii, kuin esimerkiksi täysihintaisen kokoelman, joiden kautta usein näitä ennen julkaisemattomia biisejä yleisölle täkyinä tyrkytetään. EP:n kuunneltuaan on valitettavasti todettava, ettei musiikillinen anti missään nimessä puolla julkaisua. Kappaleet ovat pääosin hitaita ja laiskoja revityksiä, joista se Carcassille tuttu intensiteetti ja huippumelodiat puuttuvat kokonaan.

Japanin bonusraitana alun perin ilmestynyt ”A Wraith In The Apparatus” on melodinen keskitempoinen aloitus uudemman Carcassin tyyliin. Biisi ei lähde lentoon missään vaiheessa, mutta on kuitenkin tämän julkaisun vahvin esitys. Tämä kertoo enemmän tulevien biisien keskinkertaisuudesta, kuin aloituksen kovuudesta. “Intensive Battery Brooding” on tuttu kappale jo ”Surgical Steelin” digipack-versiolta. Ihan kelpo biisi piti olla kyseessä, mutta nyt tässä yhteydessä sen hyvyys tuntuu sulaneen jonnekin. Lopun vauhdikas osio yleisen energiatason lamaannuksen vuoksi on edelleen mukavaa kuultavaa, mutta tästä mennään melkoista vauhtia alaspäin. ”Zochrot” on vaatimaton sävellys ja puolivaloilla esitettynä ei vakuuta. ”Livestock Marketplace” on puolestaan jo sellaista ylijäämätavaraa, että puhutaan mahdollisesti Carcassin kaikkien aikojen huonoimmasta kappaleesta. Lopuksi edellisen levyn intro ”1985” on uudelleen versioitu. Tämänkin ratkaisun tarkoitusperiä on vaikea ymmärtää.

Kovan linjan Carcass-fanit varmasti haalivat tämänkin levyhyllyynsä kokoelman jatkoksi ja sitä täydentämään. Muille alan harrastajille tällä levyllä ei ole juuri mitään tarjottavaa, ja uusille kiinnostuneille suosittelen aloittamaan bändiin tutustumisen mieluummin vaikkapa Metalliluolassakin aiemmin arvioidusta ”Necroticism – Descanting The Insalubrious” – albumista.

1½/5

Ville Krannila

1.A Wraith In The Apparatus
2.Intensive Battery Brooding
3.Zochrot
4.Livestock Marketplace
5.1985 (Reprise)

Bonemechanics – Engine Of Dissent (EP 2015 )

Tekijä
Juha Karvonen
-

[three_fourth]Vuonna 2009 alkusykäyksen saanut helsinkiläinen groove metal yhtye Bonemechanics julkaisee ensimmäisen ep:nsä tammikuun 15 pvä. Edellinen demo vuodelta 2013 oli jo suhteellisen valmiin kuuloista rytkettä, mutta nyt öljylle tuoksuvan koneen rattaat ovat osuneet entistä paremmin kohdalleen. Tänä päivänä modernia metallia paiskovia yhtyeitä on kartalla niin paljon, että lievä ylitarjonnan tila vallitsee genressä. Heti ensikuuntelun aikana sain ilokseni huomata sen, että Bonemechanics liikkuu turvallisesti omien rajojensa sisällä, eikä lähde kalastelemaan vieraille maille. Niin monesti kun kritisoidaan uusia yhtyeitä siitä, että musiikkiin ei tuoda mitään uutta. Mutta jos vanha kaava toimii ja biisien sävellykset ovat hyviä, niin parempi pysyä omalla polullaan ja luottaa tekemiseensä kuin seurata nykytrendejä.

Yhtyeen kypsä ote tulee selville ensimmäisen biisin ”Snake Oilin” kohdalla. Vaikka kappale onkin piinaavan tutun kuuloinen, niin jumalauta että se potkii kovaa takamuksiin. Poissa ovat jatkuvat squealit (huiluäänet) ja tilalla on iskevää riffiä sekä Jarno Kolehmaisen mureaa ja monipuolista laulua. Soundimaailma on raskas ja voi hyvin kuvitella miten ”teräsplektra” hakkaa kitaran kielet katkeamispisteeseen. ”Snake Oil” on kappaleena kansainvälistä tasoa ja varmasti kelpaisi etulinjan groove bändien biisivarastoon. Vauhtia lisätään ”Lost in the Engine of Dissentin” voimin, jonka monipuolisempi ote jatkaa murskaustyötään vakuuttavalla tavalla.

Bonemechanicsen musiikilliset vaikutteet ovat selvästi kuultavissa ja niitä voi hakea mm. Machine Headista tai jopa Gojirasta. Yhtye kumminkin pysyttelee runttausosastolla eikä lähde seikkailemaan teknisyyden kustannuksella. Ep:n keskivaiheilla on pientä juurtumista, mutta viimeiseen biisiin ”Ludovicianiin” on tuotu tarttuvia melodioita ja menoa, joka jättää yhtyeestä erittäin hyvän maun. Soundillisesti ep:stä löytyy potkua ja voimaa, joka on tämäntyylisen mättämisen perusedellytys. Soittimet ovat kohtuullisen hyvin harmoniassa eikä yhtyeen soittotaidoista löydy juurikaan nurisemista. Ep:n viisi biisiä toimivat kokonaisuutena hyvin, mutta tulevaa täyspitkää ajatellen koukkuja pitää löytää lisää, ettei vaan hyvin kasattu moottori huku öljysankoon. Jälleen kerran suomesta tulee yhtye, joka kannattaa laittaa seurantaan. Ja mikä parasta Bonemechanics ei kuulosta yhtään suomalaiselta.

3+ / 5

Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
bone
1. Snake Oil
2. Lost In The Engine Of Dissent
3. Back To Back
4. Passage
5. Ludovician[/one_fourth_last]

Forth – Road Stories (2014)

Tekijä
Ville Krannila
-

Kanadasta Suomeen emigroitunut laulaja/kitaristi Brian Forth perusti kolmen suomalaisen soittokaverinsa kanssa bändin vuonna 2010 ja nyt on ilmestynyt yhtyeen debyyttialbumi ”Road Stories.” Bändin ulkoinen olemus tuo jossain määrin mieleen niin ikään kanadalaisen melodisen hard rockin mestariyhtyeen Harem Scaremin. Musiikissa liikutaan kuitenkin Forthin osalta ajoittain raskaammissa ja monipuolisemmissa tunnelmissa. Avauskappale ”Get What You Deserve” lyö kehiin jo sellaista melodista koukkua, että kalasaalis on melkoinen. Samaten seuraavaksi kajahtava ja singlenäkin iTunesissa menestystä niittänyt ”Up Up Away” jää aivohermoihin kiinni vielä useammaksi päiväksi ensi kuuntelun jälkeen.

Tyylilajina bändillä on hyvin loppuun mietitty ja taitavasti tuotettu hard rock. Nimensä mukaisesti levy sisältää tarinoita yhtyeen itsensä mukaan niin pettymyksistä, suruista kuin toivostakin. Levyn yleisilme on varovaisen positiivinen, vaikutteet lepäävät 1980- ja 1990-luvuilla ikään kuin perinteisen ja hieman modernimman soundin sekoituksena. Mistään liiallisella sokerikuorrutuksella varustetusta AOR:sta ole Forthin tapauksessa todellakaan kysymys. Kappaleet ovat juurekkaita ja Brian Forth kuulostaa laulussa sopivan maanläheiseltä. Myös muut soittajat tekevät vakuuttavaa yhteistyötä.

Aivan kahden ensimmäisen kappaleen tarttuvuuteen ei loppulevyllä päästä, mutta onhan mukana ”Fairytale Princess,” joka on englanniksi sovitettu raskaampi ja nopeampi versio vuosikymmenen takaisesta pop-hitistä ”Satuprinsessa”.  Ei todellakaan odotettu veto yhtyeeltä, mutta hyvin se heidän käsittelyynsä taipuu. Tämän kaltaista musiikkia harvat tekevät uskottavasti, mutta Forthilla on homma mukavasti jo debyytillään hallussa. ”Road Stories” ei ole vielä se napakymppi, mutta tulevaisuus näyttää lupaavalta.

8+/10

Ville Krannila

1.You Get What You Deserve
2.Up Up Away
3.Forget About It
4.I Stand Alone
5.Homesick
6.Just Drive
7.Fairytale Princess
8.Come Home To Me
9.Falling Out
10.Open Your Door
11.Forgiveness Comes

Napalm Death – Apex Predator – Easy Meat (2015)

Tekijä
Juha Karvonen
-

[three_fourth]Ei käy kieltäminen, etteikö Napalm Death olisi vaikuttanut pitkällä urallaan monien yhtyeiden kehitykseen. Lähes jokainen hevari tietää minkälaista kamaa Napalm Death on puskenut yli 30 vuotisen uransa aikana ulos. Vaikka yhtyeen musiikki ei juuri sinua puhuttelisi, niin kunnioitus yhtyettä kohtaan on vähin ele mitä voi heidän pitkälle uralle osoittaa. 15 studioalbumia on äärimmäisen kova suoritus. Vaikka albumien tasot ovatkin vuosien aikana notkahdelleet, niin hyviä albumeita löytyy enemmän kuin suoria hutilaukauksia. Omat suosikkini ovat alkupäästä Harmony Corruption (1990), Utopia Banished (1992) sekä  Order Of The Leech (2002). Edellinen levy Utilitarian (2012) meni hiukan ohi eikä oikeastaan saanut väristyksiä aikaan. Tieto tulevasta albumista alkuun ei kauheasti innostanut, mutta parin kuuntelukerran jälkeen oli jälleen kerran aika todeta, että jumalauta minkä levyn ovat tehneet.

Uuden albumin ensimmäinen isompi muutos on erittäin selkeä ja laadukas tuotanto, mikä alkuun voi kuulostaa oudolta ratkaisulta grindcore-pohjaiseen mättämiseen. Barney Greenwayn laulu on miksattu tuttuun tapaan pinnalle. Levyä kuunnellessa tulee väkisinkin mieleen, että miten yhtye saa vieläkin aikaan niin kovia ja tarttuvia riffejä. Livetilanteessa uudet biisit tulevat pistämään yleisöön semmoista virtaa mitä ei ole vuosiin nähty. Ennakkoon julkaistu kappale ”Cesspits” on hyvä esimerkki veret seisauttavasta kitaratyöskentelystä ja kaaoksesta. Levystä huokuu Napalm Deathin itsevarmuus ja kunnianhimo kirkkaammin kuin vuosiin ja albumi tulee varmasti nousemaan monilla yhtyeen kärkiviisikkoon.

Levy käynnistyy karmivan hitaalla introlla, joka johdattelee kuuntelijan tulevaan. Tämän jälkeen isketäänkin sitten levyn kannessa olevalla lihapaketilla naamaan ja laitetaan pyörremyrsky päälle. Rumpali Danny Herrera vetää kuin nuoruuden voimilla blast- sekä d-beatit ja muutenkin pitää hallittua kaaosta järjestyksessä tarkalla soitollaan. Mitä Napalm Death olisikaan ilman loistavaa bassonkäskijää Shane Emburya?  Tähän kun isketään lisäksi Mitch Harrisin loistavat riffit ja Barneyn jäätävät laulusuoritukset, niin 40 minuutin albumikokonaisuus on vahvoissa kantimissa.

Levyltä voisi nostaa esiin melodisen ja hidastempoisen ”Dear Slum Landlordin”, joka poikkeaa albumin yleisestä linjasta. Vaikka biisiä voisi kuvailla Napalm Deathin ”balladiksi” niin raskautta siitä ei puutu. Kovempaa tykitystä edustaa esimerkiksi murskaava ”Smash A Single Digit”, riffivoittoinen ”Metaphorically Screw You” sekä hardcore punk-veto ”Bloodless Coup”. ”Hierarchies” on taas yhtyeeltä rohkea veto, jossa yhdistyy raivokkuus, puhtaat laulut ja melodiat. 14 biisin kokonaisuus on erittäin vahvaa ja laadukasta tekoa, josta ei fillereitä löydy. Vaikka yleisilme onkin tasaista paahtoa, niin albumia voi kutsua monipuoliseksi ja hiukan yllättäväksikin. Loppukaneettina voisi sanoa, että yhtye yhdistelee taidokkaasti uransa eri vaiheita tuoden kumminkin sävellyksiin tuoretta näkökulmaa. Napalm Death teki sen jälleen ja albumi tulee lunastamaan fanien odotukset. Toivottavasti yhtye nähdään suomessakin kiertueen merkeissä.

9-/10

Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
napalm death
1.Apex Predator – Easy Meat
2.Smash A Single Digit
3.Metaphorically Screw You
4.How The Years Condemn
5.Stubborn Stains
6.Timeless Flogging
7.Dear Slum Landlord…
8.Cesspits
9.Bloodless Coup
10.Beyond The Pale
11.Stunt Your Growth
12.Hierarchies
13.One-Eyed
14.Adversarial / Copulating Snakes[/one_fourth_last]

Skeletal – Rotten Inside Out (EP 2014)

Tekijä
Juha Karvonen
-

[three_fourth]Jälleen kerran suomalainen death metal nostaa päätään. Nuorissa on voima ja tulevaisuus. Nyt sen näyttää kalmalle löyhkäävä Jyväskyläläinen Skeletal. Vuodesta 2007 ruumiita häpäissyt yhtye löysi palaset lopullisesti kohdalleen v.2009, jonka jälkeen kuolonmetalin säveliä on hiottu oikein tosissaan. 2011 julkaistiin ensimmäinen demo ja jatkoa seuraa nyt Rotten Inside Out ep:n voimin.

Neljän biisin ep tarjoilee kuoleman kankeutta suoraan 80-luvun lopun ja 90-luvun taitteesta, joten vertauksia voi hakea saman aikakauden Deathista, Pestilencestä tai vaikkapa naapurimaan yhtyeistä. Skeletalin suoraviivainen tykitys uppoaa ytimiin kuin terävä veitsi mädäntyneeseen lihaan. Riffit ovat suhteellisen yksinkertaisia, joita väritellään kitaraleadeilla, sooloilla ja hyvin pinnalla olevalla bassolla. Rumpalin tonttia hoitava Josa paukuttaa oman osuutensa kunnialla, vaikka välillä rummut on miksattukin harmillisesti liian alas. Kitaristi / Laulaja Samuel vetääkin sitten vahvimman suorituksen erittäin raa`alla laululla, joissa on kaikuja aina Martin Van Drunenin äänenkäyttöön.

Ep:n neljästä tasavahvasta kappaleesta nostan esille ”Rotting Inside Outin”, joka ei juurikaan häpeile esikuviensa rinnalla. Biisin tarttuvuus ja alkukantainen raakuus pistää ep:lle kovat lähtökohdat, jotka lunastetaan kappele kappaleelta. Viimeinen kuolemanveisu ”Death By Burning” päättää levyn vakuuttavasti. Vaikka yhtye veteleekin tuttuja ja turvallisia polkuja, niin jotenkin Skeletal onnistuu erottumaan massasta.

Soundillisesti olisin kaivannut lisää voimaa ja dynamiikkaa. Vaikka soundit korostavat death metallin primitiivisyyttä ja perintöä, niin astetta paremmalla tuotannolla tämä ep olisi noussut vuoden kovimpien joukkoon. Ei anneta kuitenkaan asian liikaa hämätä, koska käsissä on erittäin hyvä julkaisu, joka kannattaa ehdottomasti kaikkien death metal fanien katsastaa läpi. Et tule pettymään!

4 / 5

Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
skeletal
1. Rotting Inside Out
2. Intelligent Design
3. Guilt Trip
4. Death By Burning[/one_fourth_last]

Apocryphal Voice – Pain & Pleasure (2014)

Tekijä
Juha Karvonen
-

[three_fourth]Apocryphal Voice on perustettu vuonna 1999 ja nyt arviossa oleva täyspitkä on yhtyeen uran toinen, joten kovinkaan kiireellisesti bändi ei ole musiikkiaan julkaissut. Uusi levy on siis kypsynyt pidemmän aikaan ja yhtyeen mukaan julkaisu olisi täynnä elinvoimaa ja maanläheisyyttä. Kun päätyylilajiksi ilmoitetaan avantgarde black metal, niin mistään helposta kiekosta ei yleensä ole kysymys… Ei tälläkään kertaa.

Heti alkuun voi huomata yhtyeen ulosannin seikkailevan hyvinkin laajalla kentällä. Puhtaat laulut ja rock-vivahteet saavat seurakseen death ja black metallin. Tosin mustan metallin messuaminen jää harmittavasti taka-alalle pääpainon ollessa sekavanlaisessa tunnelmoinnissa. Biisirakenteet ovat monimutkaisia, mutta sävellysten ollessa keskinkertaisia tai jopa huonoja, niin tarttumapintaan ei juurikaan löydy. Vielä kun biisit ovat pitkiä niin kuuntelukokemuksetkin ovat varsin tuskallisia.

Levyn parasta antia tarjoillaan kappaleissa ”Tongue of Kali” sekä ”Rebel Angels”, joissa on sitä suorempaa runttausta mitä olisin levyltä enemmän kaivannut. Pari kertaa musiikillisesti tulee mieleen Morbid Angelin syvimmät seikkailut, mutta mitään suoria viittauksia ei voi sinnekään suuntaan tehdä. Levyllä kuultavat puhtaat laulut tuovat entistä enemmän kitkerää maustetta muutenkin tuhtiin soppaan. Vaikka Jokisalon laulutaidoissa ei suoranaisesti vikaa olekaan, niin epätoivoa janoavat lauluosuudet kuulostavat suorastaan pahalta. Kun vielä soundillisesti ollaan pahasti ajauduttu umpimetsään, niin yhtyeen toinen tuleminen jää vaisuksi tapaukseksi. Soundeihin olisin kaivannut lisää voimaa ja elävyyttä mikä olisi nostanut etenkin kitaratyöskentelyä paremmin esiin.

Levyllä on mittaa 55 minuuttia ja helposti aika ei levyn parissa kulje. Välillä tulee mieleen, että onko käsissäni taidetta, jota en vain yksinkertaisesti ymmärrä. Lähestyin albumia mistä suunnasta tahansa, niin lopputulos on kumminkin aina sama. Jatkossa toivoisi yhtyeen keskittyvän black metallin puolelle, koska soittotaitoja yhtyeellä varmasti löytyisi teokseen, joka puhuttelisi nykyistä enemmän. Tunnelmallista haahuilua etsivä pimeä sielu voi saada levystä irti jotain, mitä allekirjoittanut ei saanut.

5 ½ / 10

Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
apo
01. Underneath the Mask
02. A Failed Species
03. As Fire Itself Dances
04. Tongue of Kali
05. Muddy Trail
06. Inner Turmoil
07. Rebel Angels
08. Waves of Transparency
09. Megalomanic Euphoria[/one_fourth_last]

Kleptocracy – The Recipe for the Apocalypse (EP) 2014

Tekijä
Juha Karvonen
-

[three_fourth]Kleptocracy – The Recipe for the Apocalypse (EP) 2014

Helsinkiläinen kahden henkilön grindcore yhtye Kleptocracy julkaisi alkuvuonna 19 minuttisen Ep:n nimeltä The Repice For The Apocalypse. Ep:lle on sullottu 16 biisiä ja grindcorelle tyypilliseen tapaan biisit poljetaan tappavan tehokkaasti läpi. Yhtyeessä työnjako on tehty siten, että T hoitaa laulu- / huuto-osuudet ja H kitarat. Sessiobasistina toimii Ep:llä Jussi ja rummut hoidellaan koneen kautta. Lähtökohtaisesti julkaisu tuntui todella sekavalta ja vaikeasti lähestyttävältä. Useat puhekohdat sekä laulukielen vaihto toi omat mausteensa kokonaisuuteen. T laulaa siis osan kappaleista suomeksi ja osan englanniksi. Vaikka suomenkieli toimiikin tietyissä musiikkilajeissa, niin tämän tyylisessä halonhakkauksessa englanti istuu nuotteihin huomattavasti paremmin.

Biisit suhahtelevat ohitse kuin luodit ja saavat kieltämättä hymyn huulille. Kun suurin osa biiseistä on alle minuutin mittaisia, niin sen tietää että mitään turhia hienouksia ei esitellä. Välillä isketään yllättävänkin hyviä riffejä, joista olisi voinut rakennella sisällöltään pidempiäkin kappaleita. Ep:ltä edukseen nousivat kappaleet ”Usa”, ”Lies After Lies” sekä viimeinen biisi ”Totuus, tyhjä sana”. EP:n kuuntelee vaivatta lävitse ja oikeassa mielentilassa pari kolme kertaa putkeen kuunneltuna ei tee edes vaikeata. Mutta jos yksittäiset biisit potkivat tennaria kylkiin niin vastapuolena sekasorto ja yhtenäisyyden puute häiritsevät kokonaisuutta. Välillä voisi luulla, että eri bändit veivaavat biisejä. Jos ja kun Kleptocracy saa jatkossa pidettyä musiikkinsa voimakkaimmilla alueillaan, niin tuloskin tulee olemaan parempi.

2- / 5

Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
[/one_fourth_last]

klep

 

Slivers Of Silence – Into Glistening Waters EP (2014)

Tekijä
Ville Krannila
-

[three_fourth]Kolmen demon ja yhden EPn jatkoksi nyt ilmestyy vaasalaisen Slivers Of Silencen toinen EP ”Into Glistening Waters,” joka pitää sisällään viisi kappaletta. Bändi kertoo vaikuttajikseen mm. Swallow The Sunin, Insomniumin ja Ghost Brigaden, joiden antama inspiraatio onkin musiikista selvästi poimittavissa. Ulosantia on viilattu aiemmasta vielä monipuolisemmaksi ja melodisemmaksi.

Death metal ei ole levyllä aivan pääroolissa, vaan musiikkia voisi kuvailla melodiseksi ja ajoittain raskaaksi metalliksi. Puhtaita lauluja kuullaan yllättävän paljon ja vokaalimelodiat tuovat monessa kohtaa mieleen Metallican slovarit. Jonkinlainen melodisemman Metallican ja Amorphiksen fuusio tulee näistä kohdista mieleen. Yhdistelmä on mielenkiintoinen, vaikka nämä puhtaat kohdat eivät herkkyyden osalta vakuuta aivan samalla tavalla kuin rankemmat osiot, joista puolestaan yhtye suoriutuu erinomaisesti.

Laulaja Jarmo Panulan kirjoittama levy on tarina yksinäisyydestä ja mukana tulleet sanoitukset tulikin tutkittua läpi tarkasti. Ne tukevat hienosti musiikin kertomaa tarinaa ja avaavat osaltaan levyä enemmän. Päähenkilön tarinan surullisuus ja lohduttomuus tulevat hyvin esiin eri sovituksellisten ratkaisujen kautta. Päätöksenä kuultava nimibiisi nousee EP:n kohokohdaksi vangitsevasti polveilevan tunnelmansa ja eeppisen rakenteensa ansiosta.

Slivers Of Silence on julkaisuillaan kehittynyt tasaisesti eteenpäin, ja vielä bändillä on kehitettävää erityisesti rauhallisempien osuuksien osalta, joilta tämän kaltainen tunnelmallinen soundi edellyttää paljon. Oikealla tiellä kuitenkin ollaan ja bändin tekemisiä seuraamme jatkossakin suurella mielenkiinnolla.

3+/5

Ville Krannila

[/three_fourth] [one_fourth_last]

10848715_682711885182847_772168014134625424_o

1.Moscow, New York
2.On A Summer’s Day
3.One Of You
4.Bright Dreams
5.Into Glistening Waters[/one_fourth_last]

Slivers Of Silence haastattelu

Tekijä
Ville Krannila
-

Metalliluolan haastattelussa uuden EP:n ”Into Glistening Waters” julkaissut vaasalaisen melankolista metallia tarjoilevan Slivers Of Silencen laulaja ja biisinkirjoittaja Jarmo Panula.

Millainen oli luova prosessi tällä kertaa, syntyivätkö ”Into Glistening Waters” EP:n kappaleet helposti vai vaadittiinko ns. luovaa tuskaa?

– Ilolla huomattiin, että biisien lopulliset sovitukset tulivat kuosiin ihan itsestään. Vielä aiemman EP:n kohdalla tuskailtiin kuukausi ennen studiota, että miten näistä kitarajutuista saisi paremmat ja tungettiin hätäisesti kaikenlaisia pieniä kikkoja sinne ja tänne. Säveltämisen kohdalla sen sijaan viha-rakkaus-suhde omiin biisi-ideoihin on pysynyt samana mitä se on aina ollut. Uuden biisin valmiiksi saaminenhan on bändihommissa parasta hommaa, mutta ikävän harvoin sitä kaikkia tyydyttävää matskua irtoaa. Nämä viisi biisiä saatiin valmiiksi yhdeksän kuukauden aikana ja loput aihiot hylättiin viimeistään treenikämpällä.

Levyn sanoitukset kertovat yksinäisyydestä, voitteko avata tarinaa ja inspiraatiota sen takana hieman enemmän?

– Varmaan jokainen mediaa seuraava on viimeisen muutaman vuoden aikana lukenut uutisia nuorten syrjäytymisestä ja mielenterveysongelmien yleistymisestä. Jossain vaiheessa tajusin aika kouriintuntuvasti, miten yleisiä tällaiset ongelmat ovat. Yksinäisyys, pään hajoaminen ja itsetuhoiset ajatukset ovat aika perinteisiä metallibiisien aiheita, mutta jokainen voi katsoa ympärilleen hetken ja todeta, että tällaiset ongelmat ovat totta ja ne ovat monille arkea. EP:llä teemoja käsitellään yhden ihmisen tarinan kautta.

10848715_682711885182847_772168014134625424_o

Miten näette bändin kehittyneen musiikillisesti aiemmasta EP:stä ja demoista?

– Tyyli on muuttunut maalailevammaksi ja bändi yksinkertaisesti soittaa ja laulaa aiempaa paremmin. Ennen ei olla oltu näin tyytyväisiä uuteen julkaisuun. Bändin historiahan on jo kuusivuotinen ja sinä aikana kehitys on ollut jatkuvasti suurta siitä simppelistä syystä, että bändiä perustettaessa porukan soitto- ja sävellystaidot olivat aika lähellä nollaa.

Mitä on seuraavaksi luvassa yhtyeelle keikkarintamalla?

– Isoin tulossa oleva juttu on se, että lämppäämme Ghost Brigadea maaliskuussa Vaasassa. Keikka on meille järkyttävän iso juttu, sillä kyseinen bändi on ehkä jopa suurin esikuvamme. Muita kevään keikkoja haetaan parhaillaan.

Mitkä viisi levyä olivat mielestänne vuoden 2014 kovimmat metallijulkaisut?

– En ole oikein mikään metalhead, joka etsisi joka päivä jostakin internetin kivenkolosta uusia bändejä kuunteluun. Vuonna 2014 ei taida olla ilmestynyt viittä metallilevyä, joita olisin erityisen paljoa kuunnellut. Spotify kertoo, että vuoden soitetuimmat levyt tänä vuonna ovat olleet Pää Kiin ”Pää Kii,” Opethin ”Deliverance” ja Magic Meredithin ”Dive.” Niitä voin suositella lämpimästi kaikille.

Haastattelu: Ville Krannila
Kuvat: Yhtyeen promokuvat

Ten – Albion (2014)

Tekijä
Ville Krannila
-

[three_fourth]Brittiläinen Ten on yksi melodisen hard rockin aliarvostetuimpia yhtyeitä. Pitkälti laulajan, biisinkirjoittajan ja johtohahmon Gary Hughesin ympärille rakentunut bändi julkaisi aikanaan 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa useita genren kovimpiin kuuluvia levyjä. Huippu saavutettiin vuoden 2001 loistavalla ”Far Beyond The World” albumilla. Monet eivät myöskään tiedä Hughesin säveltäneen Magnum-laulaja Bob Catleyn kolme ensimmäistä soololevyä ja nekin ovat todellisia mestariteoksia. Hughes on lisäksi julkaissut useita soololevyjä ja teki aikanaan kaksiosaisen massiviseen rock oopperan ”Once And Future King.” ”Far Beyond The Worldin” jälkeen alkoivat Tenin jäsentenvaihdokset ja samalla väistämättömästi levyjen tasossa alamäki.

Ilmeisesti kova julkaisutahti yksinkertaisesti kulutti luovuuden loppuun ja Hughes kävi läpi henkilökohtaiset kriisit sekä avioeron. Ten oli julkaisurintaman osalta telakalla viitisen vuotta, mutta vuoden 2011 jälkeen on tämä ”Albion” mukaan lukien ilmestynyt jo kolme albumia.

Kehiin palataan jälleen osin muuttuneella miehistöllä. Mukana on peräti seitsemän soittajan kokoonpano aseistettuna kolmella kitaristilla Hughesin itsensä vielä lisäksi soittaessa jotain kitaraosuuksia. Klassisesta kokoonpanosta kitaristi John Halliwell ja basisti Steve McKenna ovat yhä sitkeästi mukana. Melodisen heavyn mekka Frontiers on jäänyt levy-yhtiönä taakse ja ”Albion” on ilmestynyt kaikessa hiljaisuudessa pienemmän Rocktopia-levymerkin kautta. Valtavia myyntilukuja ei siis välttämättä kannata odotella.

Tässä tilanteessa olisi ymmärrettävää, mikäli Ten yrittäisi tehdä jonkinlaista kasvojen pesua, mutta ehkä helpotuksena tälle tielle ei ole lähdetty. Gary Hughesin kokonaan säveltämä ja tuottama ”Albion” kuulostaa sata prosenttisesti tutulta Teniltä. Bändin musiikille aiemmin hyvin ominaiset kelttivaikutteet nousevat esiin nimibiisissä ja balladit kuten ”Sometimes Love Takes The Long Way Home” soivat laadukkaalla otteella. Gary Hughesin samettisen pehmeä ääni ei ole vuosien varrella muuttunut miksikään ja hän tulkitsee kappaleet omalla vankkumattomalla ja tunteellisella tyylillään. Hughesin ääni on ansaitusti nostettu pintaan ja musiikki tuntuu vain palvelevan hänen vokaalimelodioitaan. Seitsemällä muusikolla olisi voinut kuvitella soundimaailmalla tehtävän enemmänkin.

Nimenomaan musiikillisesti levy jää väkisin hiukan köyhäksi. Soittajat ovat ammattilaisia ja Hughes on kirjoittanut hyvin yhteen soljuvat sovitukset, mutta liikutaan yksinkertaisesti liian turvallisella alueella ja todella mielenkiintoa herättävät kohdat puuttuvat. Silloin tällöin taustalla soivat ohjelmoidut syntikkaosuudet ja yksi italiaksi laulettu kappale eivät riitä tuomaan riittävästi uusia sävyjä. Kokeneen Dennis Wardin sinänsä ammattitaitoisessa miksauksessa olisi pitänyt instrumenteille antaa enemmän voimaa. Avauskappale ”Alone In The Dark Tonight” olisi tarvinnut hyviin kitarakuvioihinsa terävyyttä ja selvästi lisää ääntä.

Ten jatkaa tiellä, jonka yhtyeen fanit tunnistavat helposti, vaikka tietyt luovat ongelmat tuntuvat edelleen vaivaavan. Bändin vanhoihin julkaisuihin kannattaa tämän tyylisuunnan ystävien ehdottomasti tutustua ja toivotaan, että se huippuonnistuminen vielä tältäkin suunnalta joskus iloksemme saadaan.

8- / 10

Ville Krannila[/three_fourth] [one_fourth_last]

Tenalbumalbion

1.Alone In The Dark Tonight
2.Battlefield
3.It’s Alive
4.Albion Born
5.Sometimes Love Takes The Long Way Home
6.A Smuggler’s Tale
7.Die For Me
8.It Ends This Day
9.Gioco D’Amore
10.Wild Horses[/one_fourth_last]

1...2 2982 2992 300...2 308Sivu 2 299 / 2 308

Mainos:

Mainos

Viimeisimmät:

Khroma julkaisi toisen singlen ”Abattoir (Chosen) ”tulevalta albumiltaan

Metalliluolan toimitus ja Pete Alander -
Tiedote 15.8.2025 Abattoir (Chosen) on Khroman toinen single ja ohjelmanjulistus lokakuussa 2025 julkaistavalta yhtyeen neljänneltä albumilta. Kappale kiteyttää yhtyeen uudistuneen mutta tutuksi tekemän soundin: kirskuvan elokuvalliset syntetisaattorit...

Faterow osoittaa esikoissinglellään kuinka nuorissa on metallin tulevaisuus – katso myös...

Marraskuussa Suomeen saapuva Solence julkaisi ”Wish You The Worst” -singlensä videon...

Wrongler julkaisi uuden ”Portrait In A Bleeding Mirror” singlen

Warmenin uusi studioalbumi “Band of Brothers” julkaistu

Seuraa

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa
Metalliluola.fi
Facebook Instagram Linkedin Spotify Twitter Youtube
© Metalliluola.fi