Rob Rock – Rage Of Creation (2000)

Amerikkalainen raspikurkku Rob Rock on hieman tuntemattomampi kaveri hevimaailman valtaväestölle, mutta tämä ei missään tapauksessa johdu herran musiikillisista ansioista tai laulajan taidoista. Rockin yhtyevalinnat ovat vain pyörineet pienissä piireissä. Miehen osaamista ovat esitelleet mm. Impellitteri, M.A.R.S., Axel Rudi Pell, Avantasia sekä Timo Tolkki’s Avalon. Allekirjoittaneelle Rob Rock tuli tunnetuksi Axel Rudi Pellin loistavan albumin ”Nasty Reputationin” (1991) kautta. Vuonna 2000 Rob erosi Impellitteristä kasatakseen omaa nimeään kantaneen sooloprojektin. Jo samana vuonna maailmaan saatettiin esikoinen ja nyt käsittelyssä oleva 20 vuotta sitten ilmestynyt ”Rage Of Creation.”

Laulajan sooloalbumin avaa poikkeuksellisesti instrumentaali ”In The Beginning”, jonka sisältö on avattu kuuntelijalle kansilehtiöön lisätyllä tekstillä: ”In the beginning God created the heavens and the earth.” Puolitoista minuuttia kestävässä introssa lähinnä lämmitellään soittimia tulevaa varten. Tämän ymmärtää täysin kun albumi lähtee käyntiin kappaleella ”The Sun Will Rise Again”. Ripeätempoinen raita tsemppaa masentunutta sekä luo uskoa siihen, että pahoista takaiskuista selvitään. Nopea vauhti pidetään yllä myös jatkossa kun seuraava biisi, ”One Way Out” pääsee vauhtiin. Kappale antaa kuuntelijalle useamman vaihtoehdon sisällöstä, mutta vain yhden ulospääsyn. Levyn parhaimmistoon kuuluu ehdottomasti ”Judgment Day”. Kappale on levyn rankin veto. Tuomion päivää ajatellen kitarasoundit ovat ruuvattu matalammiksi, mikä on odotettavissa kun biisissä veri täyttää kadut lasten jäädessä jalkoihin.

Levyn alku on ollut sen verran väkevää poljentaa ja sanomaa täynnä, että avausintron lämmittely tuntuu tässä vaiheessa järkevältä ratkaisulta. Alkuhuumassa varsinaisesti koko musisointi jää taka-alalle Rob Rockin vokaaleja kuunnellessa. Rock tuntuu ottavan haltuun koko albumin ja paikoin kuulostaa yhdeltä instrumentilta kitaran, basson ja rumpujen rinnalla. Albumin tuotantopuolen hoitaa Helloweenin, Rob Halfordin ja Bruce Dickinsonin kanssa työskennellyt Roy Z, joten sillä osastolla kaikki on kunnossa. Roy hoitaa myös kitaraosuudet, ja miehen yhteispeli Rockin kanssa on loistavaa kuunneltavaa.

rob-rock

Coverit, coverit..nämä ovat niitä mitkä saavat karvat niskassa nousemaan pystyyn, vihasta, pettymyksestä ja surusta. ”Rage Of Creationia” kuunnellessa ei aluksi huomaa mitään erikoista tällä suunnalla olevan, mutta krediitit paljastivat kappaleen ”Eagle” olevan alun perin ABBAn käsialaa. Ruotsalaisyhtyeen ikivihreät ”Dancing Queen”,The Winner Takes it All” jne. on jo coveroitu heviversioiksi useaan kertaan ja lähes sietämättömyyden rajoille. Sisäinen sekä salainen Abba-faniuteni pakotti minut katsomaan ja kuuntelemaan ”Eaglen” netin syövereistä alkuperäisenä vetona ja on sanottava, että Rob tekee tässä täyden kympin version hienosta kappaleesta ja onnistuu nostamaan sen niin hyvin muiden biisien rinnalle, ettei ensimmäisellä kuuntelulla tajua kyseessä olevan lainaveto.

Kiekolla balladeja ei varsinaisesti ole kuin ainoastaan sanoitusten muodossa. Musiikillisesti tätä lähimmäksi osuu albumin päättävä ”Forever”. Kappale alkaa rauhallisesti mietiskellen mihin se rakas karkasi. Alun jälkeen tahti reipastuu ja saamme vihdoin kuulla Rockin loistavaa korkeata ääntä. Huonona päivänä kappaleen loppu saattaa ärsyttää nimen jankkaamisen takia, mutta kun on kyseessä näin loistava laulaja, voi tätä hyvänä päivänä kuunnella ikuisesti. Tämän albumin jälkeen Rob teki vielä omalla nimellään kaksi täyspitkää, sekä livekiekon ennen paluutaan Impellitterin nokkamieheksi. Nämä kaikki ovat ehdottomasti katsastamisen arvoisia levyjä.

Rob Rock on julistautunut kovaksi uskovaiseksi. Tämä käy selväksi useiden kappaleiden sanoituksissa, sekä albumin kansilehdessä jossa Jumala saa ensimmäiset kiitokset. Ja selvähän se on kenelle koko levy on omistettu. Itse en ole kovin uskovainen, mutta mikäli Jumalan sanaa on syytä jakaa, niin Robin tapa on huomattavasti vakuuttavampi sekä tuottoisampi kuin herätä sunnuntaina krapulassa ovikelloon ja saada Vartiotorni survotuksi kouraan.

9+/10

Jussi Krannila

1.In The Beginning
2.The Sun Will Rise Again
3.One Way Out
4.Judgment Day
5.Streets Of Madness
6.Eagle
7.All I Need
8.Media Machine
9.In The Night
10.Never Too Late
11.Forever

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here