Killing Joke – Absolute Dissent (2010)

Edellisen vuosikymmenen paras

0
340

Mitä yhteistä on Kotiteollisuudella ja Metallicalla? Molemmat ovat tehneet Killing Joke -coverin! Eivätkä ole jääneet ainoiksi yhtyeiksei, joihin Jaz Colemanin ja kumppaneiden hössötys on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, sillä bändin lyömä leima eri genreihin vuosikymmenten saatossa on kiistaton.

Killing Joken pitkäaikaisen basistin Paul Ravenin hautajaisissa vuonna 2007 alkuperäinen kokoonpano (Coleman, Kevin ”Geordie” Walker, Martin ”Youth” Glover ja Paul Ferguson) tajusivat oman kuolevaisuutensa ja alkoivat jälleen kirjoittaa yhdessä musiikkia. Tämän liittouman hedelminä saimme syyskuussa 2010 alkaneen vuosikymmenen kenties parhaimman rock-albumin, ”Absolute Dissent”.

Nimikkokappaleella starttaava äänite kiteyttää seuraavat 60+ minuuttia varsin hyvin, mutta ei kerro vielä yhtään mitään. “Absolute Dissent” on vain hyvä biisi, mutta levyn muihin sävellyksiin verrattuna se kalpenee kuin hypotermian partaalla oleva kalkkilaivan kapteeni.

Sitten jumalauta lähtee! “The Great Cull” on yksinkertaisesti parhaimpia rock-biisejä ikinä. Piste. Joka kerta tämän kappaleen riffin kuullessa ihokarvat nousevat pystyyn. Tämän raidan aikana myös rakastuin levyn äänimaailmaan; rummut kuulostavat luonnollisilta, kitara repii raa’aasti, bassokuviot jytkyvät sekä Jaz Colemanin vahvasti kaiutettu maaninen julistus pelaavat kaikki sanoinkuvaamattomalla energialla yhteen muodostaen sellaisen äänivallin, joka on enemmän kuin jäljittelemättömien osiensa summa. Kaikki tämä samalla kun soitto kuulostaa rennolta eikä väkinäiseltä klikkiin soitetulta suorittamiselta. Uskomatonta…

“The Great Cull” on jäänyt myös mieleen sen osalta, kun yhtyeen Tuskan keikalla lauantaina 23.7.2011 Coleman kesken biisin huusi mikkiin “OLETTEKO KUULLEET MITÄ TAPAHTUI NORJASSA?!” Välittömästi iPhone 3GS taskusta tassuun ja uutissivusto auki: Utøyan joukkomurha. Huhhuh… ja sitten takaisin arvioon!

Fresh Fever From The Skies” ei ole levyn parhaimpia kappaleita, mutta sen maanvyöryn lailla päällekäyvä raskaus ja Colemanin aggressiivinen tulkinta sopivat tähän väliin.

In Excelsis” on yllättävän kepeällä melodialla soiva tarttuva keikkahitti, jota on helppo laulaa mukana. Tässä biisissä myös syntikoita tuodaan mukaan mikstuuraan, joten tämä on jo melkein Euroviisuihin kelpaava ralli!

Euroviisut ja Eurooppa mainittu, joten neljän voitokkaan rokkivedon jälkeen pystymetsästä tulee “European Super State”, joka on jotain elektronisen tanssimusiikin ja punkin väliltä. Olen itse soittanut tätä joissain kotibileissä ja noin 90% juhlakansasta on ollut aina tyytyväisiä, sillä kukapa ei nyt välillä haluaisi vähän tanssahdella joko itsekseen tai ihmisten edessä kuten Vartsun Jentsu. Tiiätte kyllä. Tämä bilenumero julkaistiin myös singlenä ennen albumia. Voi niitä reiviraasuja ketkä menivät ostamaan albumin vain tämän perusteella, haha!

Kuva: Felipe Morales Bustamante

Ilostelu ja elostelu loppuu kuin seinään kun “This World Hell” -biisin hidas ja teollisesti koliseva riffi lähtee soimaan ja Jaz örisee mikkiin. Biisi on silkkaa metallia, sen molemmissa muodoissa. Samalla raskaalla linjalla jatkaa myös seuraava “Endgame”. Levyn painavinta kamaa, mosh!

Sitten lähtee emotionaalinen huipennus ja suurteos “The Raven King”. Edesmenneen Paul Ravenin kunniaksi sävelletty biisi kertoo hänen vihastaan sekä aiheista, joista Raven välitti paljon. Mielettömän kaunis ele ja kappale itsessään saa tietyssä mielentilassa hanat auki. Biisin viimeisen säkeistön lopussa myös kuultavat sanat “carpe nocturna” olivat Ravenin viimeiset, jotka hän lausui Jaz Colemanille heidän tavattua viimeisen kerran. Woof. Missä on lähin nessupaketti?

Katarttisen kokemuksen jälkeen “Honour The Fire” on kuin ymmärtävä lämmin syli, johon käpertyä, samalla kun se voimaannuttaa. Riffeissä on lämmintä tunnelmaa, mutta myös potkua persuksille.

Depthcharge” on synkässä industrial-tamppauksessaan väliinputoaja, mutta tälle junttaukselle on paikkansa levyllä, vaikka kokonaisuutta ei tästä biisistä muisteta.

”Here Comes the Singularity” rokkaa rennosti ja jälleen kerran Colemanin laulama kertosäe maailmanlopusta ja singulariteetista jää kummittelemaan päähän. Hyvä päätös absoluuttisen toisinajattelemisen rokkenrollivaihteelle.

Levyn pitkään hyvään yöhön saattaa erittäin dub-vaikutteinen “Ghosts Of Ladbroke Grove” – en muuten ihmettele, vaikka tämä biisi olisi alitajuntaisesti vaikuttanut omaan dub-innostukseen vuosia myöhemmin. Kuudessa ja puolessa minuutissa päästään kosmisiin sfääreihin keinuvassa rytmissä sekä Colemanin kuiskailujen, huudon ja laulun siivellä. Omintakeinen lopetus omintakeiselle albumille.

10 vuotta on kulunut kuin hujauksessa, mutta “Absolute Dissent” kuulostaa edelleen relevantilta, tuoreelta ja voimakkaalta myös maailmanlopun vuonna 2020. Harvassa ovat ne artistit, jotka tekevät täydellä vapaudella musiikkiaan välittämättä mistään keinotekoisista genrerajoitteista, vaan napsivat omaan seokseen vaikutteita sieltä ja tuolta kuulostaen silti itseltään. Levyn 12 kappaleesta yksikään ei ole toisensa kopio, vaan kaikilla on oma tahto, henki, groove.

“Absolute Dissent” on Killing Joken yli 40 vuotisen uran upein teos, jonka pienet heikkoudet sekä notkahdukset eivät tee siitä täydellistä albumia – ja juuri siksi se on täydellinen.

10/10

Janne Lesonen

1. Absolute Dissent
2. The Great Cull
3. Fresh Fever From The Skies
4. In Excelsis
5. European Super State
6. This World Hell
7. Endgame
8. The Raven King
9. Honour The Fire
10. Depthcharge
11. Here Comes The Singularity
12. Ghosts Of Ladbroke Grove

Linkit:
https://www.killingjoke.co.uk/
https://www.facebook.com/killingjokeofficial/
https://www.youtube.com/user/KillingJokeVEVO/

Kuvat: Killing Joke / Felipe Morales Bustamante

PS.
Vokalisti Jaz Colemanin mietteitä ja tarinoita jokaisesta kappaleesta voi lukaista täältä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here