Juha Jyrkäs (s. 1981) on suomalaisella underground-kentällä aktiivinen vaikuttaja. Hän on kirjoittanut jo useita runoteoksia sekä romaaneja. Musiikin saralla hän on kansainvälisellä tasolla pioneerityötä tehnyt muusikko – Jyrkäs on ensimmäisenä maailmassa korvannut perinteiset rock-soittimet kokonaan sähkökanteleella.

Jyrkäs on tullut tunnetuksi myös aikaisemmista yhtyeistään Tevana3 ja Poropetra sekä kirjoittamalla lyriikoita Korpiklaani-yhtyeelle. Syksyllä 2019 Kuoriaiskirjat julkaisi Jyrkkään soolodebyyttilevyn “Sydämeni Kuusipuulle” rajoitettuna c-kasettipainoksena. Levyllä kaikki kitarat ja bassot ovat korvattu sähkö- ja bassokanteleilla sekä muilla etnosoittimilla. Debyytillä kuullaan myös Gorba-kissan kehräämistä! Metalliluolan arvion “Sydämeni Kuusipuulle” -albumista voi lukea täältä.

Kaiken kaikkiaan Juha Jyrkäs on siis erittäin uuttera taiteilija ja ennen kaikkea mielenkiintoinen persoona, joten en halunnut haastatella häntä vain muusikkona, vaan myös kirjailijana, kieliaktivistina sekä yleisesti luovana voimana. Teksti on jaettu aihealueittain eri kappaleisiin, joista ensimmäisenä paneudutaan Jyrkkääseen muusikkona. Haastattelulle tuli mukavasti pituutta, mutta mielestäni on tärkeää tuoda Jyrkkään arvokasta sanomaa lyhentämättömänä etenkin kieliaktivismiin liittyen – antoivatpa herran mietteet allekirjoittaneelle uutta perspektiiviä mm. englanninkieleen.

Sen kummemmitta kommenteitta, hyvät naiset, herrat
sekä ei-binääriset ystävät – Juha Jyrkäs!

Muusikko

Kuinka kuvailisit kaverillesi baaritiskillä soolodebyyttiäsi?

– Pakanallista heavy metalia sähkö- ja bassokanteleella. Metallia, jossa ei ole kitaroita, bassoja, koskettimia, eikä rumpuja. Mutta joka on täyttä metallia tästä huolimatta. Erään suomalaisen miehen kertomuksia näkemästään ja hahmottamastaan todellisuudesta.

– Se on kategorisoitu myös folk metaliksi, pakanametalliksi tai jopa black metaliksi. Minulle yksi lysti, kunhan musa toimii.

Mikä on yleisin juoma minkä baarissa tilaat?

– Ennen muinoin se oli väkevä tumma olut tai sahti. Nykyisin en enää juuri käy baareissa, mutta nykyisin suosin juhlatuulella ollessani lasillista punaviiniä. Kivennäisvesi on toisaalta monasti oikein oiva valinta.

Mitä lyömäsoittimia tarkalleen käytettiin?

– Etnorumpusetti. Sellaisella voi tykitellä barbaarisia soundeja! Tarkalleen en tiedä etnorumpusetin tarkkaa koostumusta, sillä lyömäsoitintaiteilija Pekka Konkela, joka ne soitti, tekee kuutamokeikkaa ja juo Karhuviinaa, ja vanhana hippinä on tietoisesti pysynyt syrjässä ja piilossa nykyajan hömpötyksiltä. Hän on silti niitä Kontulan kuuluisia Konkeloita.

Kuva: Katri Seppälä

Nyt kun Gorba-kissa on levyllä päästetty irti, mitä muita eläimiä haluaisit tulevaisuudessa saada äänitteillesi? Entä onko joku muusikko kenet olisi mahtavaa saada tulevaisuudessa vierailemaan levylläsi?

– Gorba on kirjailija Anni Nupposen kissa. Anni on ystäväni ja hänen kanssaan kerran juteltiin, että Gorban persoonallinen kehräys on pakko saada levylle. Gorballa on myös sovituskrediitit Teoston papereissa! En tiedä, onko kukaan muu Suomessa – tai muuallakaan – rekisteröinyt kappaleita kissan sovittamaksi. Minä olen näin tehnyt. Eli Suomessa on ainakin yksi virallinen tapaus, jossa kissa saa Teostolta sovitusrahaa!

– Jatkossa ei ole ainakaan toistaiseksi tiedossa eläinvierailuja, mutta kukapa sen tietää. Vierailijani eivät rajoitu pelkästään ihmisiin.

– Mitä ihmisiin tulee niin suomalaisen rockin suurshamaani, Ismo Alanko, olisi toki mukava saada johonkin biisiin vierailijaksi sihisemään ja sähisemään kiihkeästi vaikkapa jotain loitsua. Se olisi minulle iso juttu, sillä Alanko on inspiroinut minua paljon musanteossa. Olen saanut häneltä runsaasti vaikutteita biiseihini.

Mitä levyn kansikuva symboloi ja kuvastaa?

– Kannen symboli on kannuksenpyörä. Tunnetaan myös nimellä pykäläristi. Matemaattisesti kyseessä on kahdeksankanta eli oktagrammi.

– Kannuksenpyörä on suomalais-ugrilaisten kansojen pyhimpiä symboleja ja se merkitsee aurinkoa ja elämää useiden sukukansojen keskuudessa. Joidenkin uskomusten mukaan kannuksenpyörä on myös tie tuonpuoleiseen. Virossa symboli on todella suosittu, samoin Karjalan tasavallassa Venäjällä.

– Sukukansoista ainakin udmurteilla, mordvalaisilla ja karjalaisilla on kuvio ikuistettu tasavaltojensa vaakunoihin. Suomessa kannuksenpyörää näkee tosi paljon ryijykuvioissa ja monien kuntien vaakunoissa. Sukukansojen ohella symboli on pyhä myös balteilla, skandinaaveilla, koptilaiskristityillä, sekä Chilen ja Argentiinan mapucheilla. Universaali symboli, siis.

– En halua avata kannen symboliikkaa enempää, koska siinä on paljon erilaisia asioita, joista haluan jokaisen löytävän oman tulkintansa. Kannen on kuvittanut lahjakas taiteilija Jenni Nisula, joka on kuvittanut myös kirjojeni kansia.

Miksi c-kasetti formaattina? Mikä on henkilökohtainen suhteesi ko. formaattiin?

– C-kasetti on hieno formaatti. Olen vielä sitä sukupolvea, joka on kopioinut suosikkilevyjä sekä CD:ltä että LP:ltä kasetille ynnä äänittänyt radiosta vaikkapa Metalliliittoa kassulle. Kassu kulkee mukavasti povarissa, ei vie paljoa tilaa ja sen kuuntelussa on oma fiiliksensä.

– Julkaisin aikaisemman bändini, Tevana3:n, levyn ”Peräpohjolan takana” c-kasettina jo vuonna 2016. aikana, jolloin kassut eivät vielä olleet kokeneet renessanssiajan. Olin tässä c-kasetin uudessa tulemisessa ratsastamassa jo aallonharjalla ennen kuin koko homma oli edes saanut kunnolla nostetta Suomessa – tai edes Jenkkilässä. Kerrankin näin päin.

– Homma toimi hyvin ja niinpä oli loogista ottaa soololevystänikin ensiksi rajoitettu kassupainos, joka on jo käytännössä loppuunmyyty. Nyt pitäisi saada levystä täysin tavallinen CD-painos, mutta tottakai, kirsikaksi kakun päälle, vinyylipainos. Vanha kunnon LP on formaattien kuningas.

Kuva: Janne Haikka

Onko aikomusta julkaista levyä digitaalisena, esim. Bandcampin kautta?

– Tämä on käynyt mielessä. Muutamat järjestelyt täytyy tehdä, niin varmasti jotain laitan jakoon myös digitaalisesti. YouTubesta soololevyni biisit ja niistä tehdyt musavideot ainakin löytyvät. Eli levyn voi kokea myös audiovisuaalisena elämyksenä!

Teit levyn jokaiselle biisille musiikkivideon Youtubeen – miksi?

– Kun koronakevät iski, moni asia muuttui. Seurasin sivusta ihmisten reaktioita. Moni ahdistui ja monella menivät kuviot kokonaan uusiksi. Minulle tämä merkitsi lähes kokonaista vuotta ilman sooloalbumia promotoivia keikkoja. En kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan, vaan mietin, kuinka voisin promotoida albumiani toisin. Ja mitä voisin tehdä herättääkseni huomiota.

– Minulla oli ollut suunnitelmissa musiikkivideon tekeminen parista kappaleesta jo jonkin aikaa. Olin pyytänyt ystäviäni avuksi. Mutta tajusin lopulta, että tämän voin tehdä ihan itse. Tein ensin yhden yön aikana aika istumalta videon kappaleesta ”Korpien kutsu”. Se sai hyvää palautetta ja niin homma ikään kuin lähti vähän käsistä.

– Tein rohkeita kokeiluja ja musavideoita vähän eri vinkkelistä kuin miten tyypillisesti musavideoita tehdään. Opettelin kuvaamaan, leikkaamaan ja editoimaan. Eivät ehkä ole ammattilaiskalustolla tehtyjä, saati ammattilaisten kuvaamia ja editoimia, mutta ainakin ovat rehellisiä yhden miehen lyhytelokuvia, joiden kautta pääsin kertomaan levyn biisien tarinat vielä kertaalleen läpi.

– Olen ollut todella avoin biisejä tehdessä ja sanoitukset ovat erittäin henkilökohtaisia. Musavideoissa kävin samat fiilikset vielä kertaalleen läpi, vähän toisenlaisista näkökulmista. Kokemus oli terapeuttinen ja opettava. Videoita tulen jatkossa tekemään itse ja aion opetella hommaa vielä paremmaksi tulevaisuutta ajatellen.

– Samalla sain palautetta siitä, että olen antanut jotain lohtua ja helpotusta korona-ahdistuksesta kärsiville. Se on hyvä juttu ja siitä minusta taiteessa on kysymys: annetaan ihmisille jotain, mikä helpottaa oloa, rohkaisee, antaa lohtua, voimaa ja jaksamista arjessa. Säännöllisesti ilmestyvä uusi musavideo sai aina huomiota ja sosiaalisessa mediassa siihen kiinnitettiin huomiota. Videot on kuvattu maaliskuun, huhtikuun ja toukokuun aikana. Eli juuri rajoitusaikana. Suurimman osan tein videoista itse, mutta parissa videossa käytin kavereideni kuvaamia soittopätkiä ja Otson voima -videossa vaimoni toimi kuvaajana.

– Esikuvana koko musavideoprojektille oli Kimmo Kuusniemi Bandin levy ”Moottorilinnut”, jota palvon. Kimmo Kuusniemi kuvasi tuolloin, vuonna 1981 jokaisesta levyn biisistä musavideot. Minulla on nytkin eräs kuvausproggis menossa, joka liittyy levyyn ja musavideoihin, sekä historiaani muusikkona ja kirjailijana. Kuvaan siihen myös itse materiaalia.

Leikitään, että voisit palata ajassa taaksepäin ja liittyä mihin tahansa bändiin kanteleesi kanssa, minkä yhtyeen valitsisit?

– Tietysti kaikista komeinta se olisi vierailla Kimmo Kuusniemi Bandin ”Moottorilinnut” -levyllä, joka oli ensimmäinen suomeksi tehty metallilevy, jolla mm. Kirka ja Muska lauloivat heviä. Mutta kaiketi, jos minut kanteleineni ja vahvareineni heitettäisiin DeLoreanilla ajassa taaksepäin, vaikka 1980-luvun alkuun, perustaisin oman juttuni jo silloin ja yrittäisin puskea sen läpi.

– Tie olisi taatusti kivinen, aika rajoittaisi ja suomalainen yleisö olisi paljon juntimpaa ja dorkempaa kuin nykyisin. Mutta toisaalta ainakin saisi huomiota ja tuohon aikaan levy-yhtiöt suosittelivat bändeille suomeksi laulamista, joten äidinkielelläni laulavana artistina olisi ainakin yksi valttikortti käsissä. Olen kuitenkin tyytyväinen, että saan tehdä tätä hommaa ihan omana aikanani ja omilla ehdoillani.

Mitä kaikkea haluaisit saavuttaa kanteleesi kanssa?

– En ole Suomessa saanut tunnustusta pioneerityöstäni sähkökanteleen käytön kehittämisessä ja sen muovaamisessa täydelliseksi metalli-instrumentiksi. Olen maailmassa ensimmäinen, joka on tehnyt metallilevyn, jossa kitarat on korvattu täysin sähkökanteleella. Jonkinlainen tunnustus tai huomio tästä olisi kiva saada vielä elinaikanani.

– Ja tottakai olisi mukava kiertää maailmaa toreilla ja turuilla bassokanteleeni kanssa. Keikkailu on kivaa ja lavalla shokkaamisesta minä nautin!

– Ennen kaikkea haluan rohkaista nuoria soittajia tarttumaan kitaran asemesta kanteleeseen. Sähköt vaan kiinni, säröt täysille, tukka heilumaan ja rokkaamaan tykisti! Kantele ei ole enää mikään homeinen museosoitin, vaan se on kansansoitin, jolla voi vetää ihan mitä tahansa musaa ja ihan millä tavalla tahansa. Vain mielikuvitus on rajana.

Kuva: Janne Haikka

Miltä sinusta on tuntunut esiintyjänä olla lavalla yksin pelkän kanteleen kanssa?

– On se nautinnollista olla huomion keskipisteenä. Jatkoa ajatellen olen kyllä miettinyt, että olisi kiva saada vaikkapa perkussionisti kaveriksi lavalle. Rytmipuoli olisi väkevämpää ja riittäisi jytke ja mätke. Hyviä lyömäsoitintaiteilijoita on vain vaikea löytää.

– Minulla on nimittäin kokemuksia sellaisista perkussionisteista ja rumpaleista, jotka eivät sitoudu projektiin, ovat liian yliaktiivisia tai sitten liian poissaolevia, eivät osaa kelloa tai sitten ovat päihdeongelmaisia. Mutta katsotaan, jos tässä vielä oikea tyyppi löytyisi, niin eihän sitä tiedä.

Miten sooloesiintymisesi ovat otettu vastaan?

– Olen saanut oikealla meiningillä loksautettua leukoja auki. Eihän sitä moni heti sisäistä, että kanteleesta voi lähteä äärimetallisäröjä ja että sillä voi tiluttaa ja ulvottaa, kuten kitaralla. Mutta uusi soundi on aina uusi soundi. Aina löytyy niitä, jotka eivät vain tajua. Ja aina löytyy ankeuttajia ja heikentäjiä, jotka heti haluavat painaa maahan uuden jutun. Etenkin Suomessa. Tuolloin ajattelen, että eihän ameebakaan ymmärrä mitään kubismista. Ja mietin, että onkohan se ollut tämäntyyppistä ensimmäisillä sähkökitaristeilla, kun ovat esitelleet yleisölle soittimen, josta lähtee enemmän volyymiä kuin akkarista. Tai että minkälaisia tuntemuksia Apocalyptican tyypeillä on ollut, kun ovat ekaa kertaa näyttäneet koko vitun maailmalle, että sellolla voi vetää säröillä komeita juttuja. Pioneerina oleminen on aina hankala juttu. Mutta nyt kun se on kerta aloitettu, niin mennään sitten loppuun saakka.

– Nykyisin soolosoittimeni on bassokantele. Kun kerran sähkökantele itsessään ei mennyt läpi, niin ajattelin, että vittu soikoon, otetaan käyttöön sitten bassokantele! Ja vedetään silläkin säröillä Lemmy Kilmisterin ja Cliff Burtonin tyyliin. Rikotaan sitten enemmän rajoja, jos yksi asia ei riitä.

– Olen jo 12 vuotta esiintynyt keikkaillen sooloartistina. Niin katusoittajana, yksityistapahtumissa, baareissa kuin ihan isoilla festareillakin. Pistokeikkoja olen tehnyt Suomen lisäksi Viroon ja Unkariin. Toivoisin, että sadonkorjuun aika vielä koittaisi. Mutta ei auta itku markkinoilla. On vain tehtävä lisää musaa, rikottava lisää rajoja ja keikkailtava lisää ja enemmän. Tulen väkisin onnistumaan, kun koko ajan uskon asiaani ja jaksan päivästä toiseen painaa duunia unelmieni eteen.

Olet myös kirjoittanut Korpiklaanille lyriikoita vuosien 2006-2012 välillä – miten tällä on ollut vaikutusta urallasi?

– Korpiklaani-historiallani on ollut vaikutusta kaikkeen tekemääni. Olen saanut sillä omille projekteilleni jonkin verran nostetta. Ainakin ihmiset tietävät, että sanoituksilla on minulle suuri merkitys. Ja suomen kielellä. Juuri ilmestyneessä Markus Laakson Folk Metal Big 5 -kirjassa oli nostettu roolini sanoittajana aika hyvin esille. Tottakai toivon, että sillä olisi vaikutusta myös soololevyni menestymiseen, vaikka musiikillisesti täysin eri tyylisestä matskusta onkin kysymys.

Kirjailija

Mitä kirjoittaminen merkitsee sinulle?

– Kirjoittaminen on minulle koko elämä. Sen avulla voi käsitellä päässä vellovia tuntemuksia ja muuttaa kipu ja himo taiteeksi. Lisäksi se on mahdollisuus tehdä kaikkea, mitä on aina halunnut tehdä. Tapa tuoda fantasiat esille. Kirjoittaminen on keino paeta reaalimaailmaa paljon kiinnostavampiin maailmoihin ja välittää sitä kautta häivähdys toisesta todellisuudesta lukijoille.

– Parhaimmillaan omat kirjoitukset voivat antaa lukijoille voimaa, lohtua ja rohkaisua muuttaa unelmat todeksi. Silloin kaikella tällä on aikansa ja paikkansa universumissamme.

Mistä kirjoittamisen ilo elämääsi löytyi?

– Minulla on aina ollut tarve ilmaista itseäni ja ajatuksiani. Opin lukemaan ja kirjoittamaan itsenäisesti 5-vuotiaana ja kuuleman mukaan olen jo silloin sepitellyt tarinoita ja rustaillut niitä ruutuvihkoihin. Se on sisäänrakennettu juttu minulla. Se fiilis, kun voi kirjoittaen luoda omia maailmoja, on huumaava. Siihen jää äkkiä koukkuun.

Mikä sai sinut kiinnostumaan runoudesta?

– Olen aina tykännyt leikkiä kielellä ja sanoilla. Runoudessa sanojen muuntaminen tietyllä tavalla ja laittaminen perätysten toisten sanojen kanssa muodostaa taiteellisesti ja esteettisesti hienoja kokonaisuuksia.

– Varhaisin muisto runoista on varmaan jostain tarhaiältä, kun meille luettiin Uppo-Nallen runoja. Muistan edelleen sen tunteen, kun tajusin, että olipas tuossa runossa hienosti sanottu paljon asioita. Omia runosepitelmiä aloin kehitellä jossain siinä vaiheessa, kun löysin Kalevalan sekä suomalaisen kansanrunouden.

Missä vaiheessa Kalevala ja kalevalamittaiset runot tulivat elämääsi?
Mikä niissä kiehtoi?

– Kyllä ne tulivat jo joskus ala-asteella. Ala-asteen viidennellä tai kuudennella. Olin kova Conan Barbaari -fani ja koska tiesin, että Conanin luonut Robert E. Howard oli ammentanut esi-isiensä tarustosta, kelteiltä ja viikingeiltä, aloin miettiä omia alkujuuriani. Jotenkin tämänkaltaisella ajatuksenjuoksulla löytyi suomalainen kansanrunous ja Kalevalan maailma. Ja se on ihan miekkaa ja magiaa! Koukutuin oitis.

– Itämerensuomalaisessa kansanrunoudessa kiehtoo erityisesti kalevalamitta ja pitkät, eeppiset runot. Elävä mytologia, joka on kehittynyt ja muuntunut edelleen runonlaulajien lauluissa. Kansanrunoista ja Kalevalan tarinoista välittyy koko elämän kirjo ja entisaikainen maailmankuva.

– Kalevalan kokonaisuudessaan luin vasta kuitenkin yläasteella. Se kokemus sementoi monia mielessä jo pitkään kyteneitä asioita tehokkaasti. Päätin, että tällä runomuodolla käyn kirjoittamaan runoja, sekä myös sanoituksia. Viimemainittu idea tuli varmaan Amorphikselta, sillä tässä vaiheessa jo kritisoin sitä, että miksi ne Kalevalan ja Kantelettaren runot piti levyille kääntää englanniksi. Siinä se koko homman pointti katoaa. Oli itsestään selvää, että minulla tekstit pysyisivät aina suomeksi. Niillä jaloilla juostaan, millä on opittu kävelemään.

– Kalevalaa tärkeämmäksi asiaksi haluan erityisesti nostaa ne alkuperäiset Suomen kansan vanhat runot, joista Kalevala ja Kanteletar on koostettu. Kumpikin viimemainituista on lopulta Lönnrotin omia luomuksia, mutta Suomen kansan vanhat runot ovat niitä alkuperäisiä runonlaulajilta ja muilta taltioituja runoja. Ja ne on digitoitu nettiin kaikkien luettavaksi. Suomen kansan vanhoista runoista on lisäksi mielenkiintoista tarkastella, miten esimerkiksi eri murrealueilla on käytetty kalevalamittaa ja minkälaisia eri versioita tunnetuista loitsuista on olemassa.

Olet kehittänyt kaksi uutta runomuotoa, sataikon ja rahdun – miksi?

– No perkele, miksikäs ei! Olen aina ollut sitä mieltä, että runouden pitää olla elävää ja edelleen kehittyvää. Sitä ei saa kahlita tiettyyn aikaan, paikkaan ja tarkoitukseen. Siksi kirjoitan kalevalamittaa nykysuomella ja olen runokokoelmassani ”Yön tytti, hämärän neiti” vienyt nelipolvitrokeeta rohkeasti taiderunouden suuntaan.

– Sataikko ja rahtu antavat uudenlaisia kulmia kalevalamittaiseen runoon. Olen tehnyt rohkeita ratkaisuja runojeni suhteen, jotta saisin nykynuorison innostumaan kalevalamittaisesta runoudesta.

Mikä inspiroi sinua kirjoittamaan runon?

– Inspiraatio voi tulla melkein mistä vain. Yleensä kyse on vahvasta tunteesta tai tunnetilasta. Vihasta ja surusta syntyy hyviä tekstejä. Toisaalta myös himo ja halu voivat saada runosuonen sykkimään. Riippuu siis mielialasta, päästetäänkö helvetti irti, ryvetäänkö infernaalisessa murheen alhossa vai rietastellaanko mitä kiihkeimmissä fantasioissa.

Onko joitain kirjoittamisen lajeja joita sinulta voi odottaa tulevaisuudessa, esim. sarjakuvaa? ”Tuliaika” (Kuoriaiskirjat, 2019) ja erityisesti Koiviston seikkailut voisivat hyvinkin kääntyä kuvalliseen muotoon!

– Katsotaan, mihin elämä ja maailma minut vie. Kaikki on mahdollista. Itseasiassa eräs sarjakuvaproggis minulla on tekeillä, mutta ei siitä vielä sen enempää.

Kieliaktivisti

Vastustat englannin kielen ylivaltaa, mutta osaatko mitä muita kieliä ja millä tasolla?

– Äidinkielieni suomen ja rauman jälkeen osaan parhaiten viron kieltä. Asuin Virossa lähes kaksi vuotta, joten sinä aikana opin lähisukukielen helposti. Englannin opin koulun ja populaarikulttuurin kautta ja angloamerikkalaisen imperialismin painostavan läsnäolon takia osaan sitä väkisteen puhua. Kieliä, joita osaan jollain tasolla, ja joita osaan jonkin verran käyttää natiivipuhujan kanssa ovat ruotsi, unkari, pohjoissaame, saksa ja karjala. Alkeiskurssit olen käynyt seuraavista kielistä: liivi, udmurtti, hanti, mansi, tuva, puola.

– Englannin kielen ylivaltaa on syytä vastustaa monesta syystä. Natsi-Saksan aikana saksa ja Neuvostoliiton aikana venäjä vietiin alistetuille kansoille pakolla ja väkivallalla. Sellaista kehitystä on helppo vastustaa. Englannin kielen ylivalta on levittäytynyt viekkaammalla, kosiskelevammalla, koukuttavammalla – ja sitä kautta paljon vaarallisemmalla tavalla monien kansojen keskuuteen: elokuvien, musiikin, populaarikulttuurin ja ”kansainvälistymisen” myötä. Sellaista kehitystä on näet vaikeampi vastustaa.

– Fakta on kuitenkin se, että Suomessa tämä kehitys näyttäytyy erityisen pelottavana. Helsinki-Vantaan lentokentällä on surullista. Siellä on tyyliin kaikki opasteet ja systeemit joko pelkilteen englanniksi tai sitten niin, että englanti on ensin ja viralliset kielet suomi ja ruotsi vasta sitten. Helsingissä on ravintoloita, joissa joko palvelua saa vain englanniksi tai sitten ruokalistat ovat yksikielisesti vain englanniksi. Monien kauppojen ja kahviloiden näyteikkunoissa tekstit ovat yksisteen englanniksi. Yliopistomaailmassa on linjoja, jotka ovat pelkilteen englanniksi, ja jos 50 henkilön luokassa yksikin on muualta, suomalainen opettaja pitää luennot myös niille 49:llä suomalaiselle englanniksi.

– Jotkut suomalaiset indie-elokuvat joko nimetään englanniksi ja alku- ja lopputekstit ovat englanniksi. Tai pahimmassa tapauksessa näytellään kokonaan rallienglannilla. Ja englanninkielisten leffojen nimiä ei välttämättä enää vaivauduta edes suomentamaan. Monille muusikoille on iskostettu jo 50 vuotta mieleen, että biisit ”kuuluu tehdä” englanniksi. Miksi helvetissä?

– Sosiaalisessa mediassa jengi päivittää Facebookia ja Instagramia englanniksi. Pahimmassa tapauksessa vain suomalaiset kommentoivat päivitystä – ja hekin englanniksi! Ja erityisen pahana näen sen kehityksen, että nykyään monet, sekä vanhat että nuoret, leipovat englantia puheeseensa tehokeinoksi. Se on paitsi noloa ja vaivaannuttavaa, myös vitun ärsyttävää. Minulta lähtee heti paha silmä. Kyse ei ole enää lainasanoista, eikä koodinvaihdosta, vaan toisen kielen väkivaltaisesta tunkeutumisesta toisen kielen reviirille. On näitä esimerkkejä muitakin, mutta tässä räikeimmät. Kokonaisuutena tästä kaikesta muodostuu helvetin pelottava tulevaisuuden uhkakuva.

– Ja pahinta tässä on se, että tämän tekevät suomalaiset ihan itse. Suomi on maana vielä aika mopo. Sata vuotta ja rapiat ollaan vasta oltu itsenäisinä, niin ei mikään ihmekään, että tendenssinä on matkia muita ja hävetä omaa kieltä sekä kulttuuria. Ennen Suomen itsenäistymistä käytiin iso kamppailu siitä, että suomesta saatiin virallinen kieli. Ja nyt tätä ovat suomalaiset itse rapauttamassa ja antamassa pois. Se on sylkemistä siihen kaivoon, josta juo. Kusemista omiin muroihin.

– Englannin käyttöä perustellaan sen ”kansainvälisyydellä”, mutta se on aika kaukana siitä. Pikemmin päinvastoin. Se on yhden kielen ylivaltaa muiden yli ja koko maailman angloamerikkalaistamista muiden kielten ja kulttuurien kustannuksella. Sillä kielen mukana tulee aina kulttuuri. Jos vaihtaa kielen suomesta englantiin, omaksuu angloamerikkalaisen kulttuurin. Saan nyt paljon vihamiehiä, kun sanon tämän, mutta esim. englanniksi laulettu suomalainen laulu ei ole kulttuurillisesti enää suomalainen. Se on lisä englanninkieliseen kulttuuriin ja siten pois suomenkielisestä kulttuurista. Ei se silloin enää ole kulttuurillisesti suomalaista.

– Erityisen paha tämä on folk metalissa, sillä siinä tyylissä lähtökohtaisesti kaikki pitäisi tehdä omalla äidinkielellä, kerta ollaan menevinään sinne oman kansan myytteihin ja legendoihin. Jos tämä ei realisoidu, kyse on enemmänkin anti-folk metalista. Todellinen kansainvälisyys on sitä, että tunnetaan omat juuret ja ollaan niistä ylpeitä, mutta samanaikaisesti opiskellaan useita kieliä, tutustutaan uusiin kulttuureihin ja pyritään käyttämään opittuja kieliä aina, kun ko. kielen puhuja osuu kohdalle. Suomalaiset pelkäävät usein epäonnistumista ja sortuvat siksi helposti englantiin, mutta veikkaan, että esim. ruotsi menee aika monelta lopulta hyvin, kun vain uskaltaa yrittää. Ei sen väliä, vaikka homma menisi hitoilleen, siinähän sitä oppii, kun kieltä rohkeasti vain käyttää! Todellinen kansainvälisyys on myös kieltenvälisyyttä. Eli sitä, että osataan äidinkielen lisäksi useita kieliä, eikä vain pelkkää englantia.

– Toinen mistä saan kuulla, on perustelu englannin kielen lingua franca -asemasta. Olisi parempi, jos lingua francana olisi vaikka esperanto, latina tai sumeri, tai ylipäätään mikä tahansa muu kieli, jota joko kukaan ei puhu äidinkielenään, tai jos puhuu, niin määrä menee alle tuhannessa. Nyt tilanne on se, että vähintään 360 miljoonaa ihmistä puhuu englantia äidinkielenään ja kaikkien muiden on opeteltava sitä. Natiivienglanninkielisellä on tässä siis ylilyöntiasema toisten kielten yli, kun ei tarvi opetella mitään. Itse käytän englantia vain, jos kerta kaikkiaan mitään muuta yhteistä kieltä ei löydy. Ja se on hyvä motivaatio opetella muita kieliä; ettei tarvitsisi liian usein sortua englantiin.

– Ja niille, jotka yrittää sanoa: ”Kaikki osaa englantia”, niin vitun marjat! Kaikki EI osaa englantia. Suomessa monet vanhukset sekä lapset eivät osaa englantia. Ja iso osa puhuu rallienglantia. Ja lähtökohtaisesti kun Suomessa suomi ja ruotsi ovat virallisia kieliä, niiden tulisi olla aina ja ehdoitta kokonaan muualta tulevien kielten, kuten vaikkapa englannin yläpuolella Suomessa. Piste.

– Aiheesta tuli vuodatettua paljon ja tästä voisin puhua enemmän, mutta olkoon tässä nyt tiivistys. Tämä on sellainen aihe, että se puhuttaa ja pistää vihaksi!

Kuva: Katri Seppälä

Mikä on suhteesi käännöstyöhön, esim. englanninkielisiä sarjoja/leffoja tekstitysten kanssa ja luetko ulkomaalaista kirjallisuutta alkuperäiskielellä vai suomennettuja laitoksia?

– Käännöstyötä pidän erittäin tärkeänä, sillä minä ainakin haluan lukea kaiken ensisijaisesti omalla äidinkielelläni. Katson leffoja ja sarjoja aina tekstityksellä, vaikka ymmärtäisin ilman. Käännökset ovat siinäkin tärkeitä, ne ylläpitävät hyvää suomen kielen lukutaitoa ja antavat paljon lukijalle. Jos englanninkielisiä teoksia ei käännettäisi, eikä sarjoja tekstitettäisi, se olisi taas englannin ylivaltaa muiden yli, kun silloin ne pitäisi lukea ja ymmärtää pelkilteen englanniksi. Ymmärrän toki sen, että vaikkapa lemppariteokset halutaan lukea englanniksi, eikä se ole keneltäkään poissa. Olen itse lukenut Robert E. Howardin ja H. P. Lovecraftin novellit englanniksi, mutta muuten olen pitäytynyt suomeksi käännetyssä kirjallisuudessa. Viroksi olen lukenut useita kirjoja ja novelleja, sillä sukukielestämme on käännetty suomeksi liian vähän kirjallisuutta.

– Arvostan suuresti suomalaisia kääntäjiä. He tekevät arvokasta työtä. Hatunnosto ainakin Kersti Juvalle, Leena Peltoselle, Jaana Kapari-Jatalle ja Johanna Vainikaiselle! Olen fanipoika.

– Ja pitää sen homman mennä myös toisin päin. Eli suomalaista (ja muillakin kielillä, erityisesti vähemmistökielillä kirjoitettua) kirjallisuutta pitäisi saada huomattavasti enemmän käännetyksi vieraille kielille, niin englanniksi kuin muillekin. Kulttuurin pitää saada levitä kaikkiin suuntiin, eikä vain isolta pienemmälle.

– Omia novellejani on käännetty viroksi ja englanniksi.

Mikä on suhteesi kieltenopiskeluun tarkoitettuihin puhelinsovelluksiin (esim. Duolingo) ja ylipäätään vieraiden kielten opiskeluun?

– Duolingosta ja kumppaneista ei ole kokemusta, eli en osaa sanoa niistä mitään. Mutta kokonaisuutena kannustan kaikkia opiskelemaan kieliä! Siinä oppii samalla toista kulttuuria ja tajuaa maailman laajuuden. Sukukielet, esim. viro ja pohjoissaame ovat suomalaisille helppo ja looginen tie aloittaa, sillä niin paljon on samankaltaisia juttuja ja niihin pääsee sisälle nopeammin. Mitä eksoottisemmista ja vähemmän puhujia sisältävistä kielistä on kyse, sen parempi! Myös kuolleita kieliä kannattaa opiskella, sillä välillä kannattaa ajatella asioita kantauraliksi.

– Realistisesti puhuen parhaiten oppii kieliä sillä, että menee asumaan halutun kielen puhuma-alueelle, käy siellä intensiivikurssia ko. kielestä, eikä käytä englantia ensinkään. Siten opin itse viron kielen, sekä auttavasti puhumaan unkaria. Eikä edes tarvitse ulkomaille mennä: Suomessa voi mennä esi-isieni maille Ahvenanmaalle ja puhua siellä pelkilteen ruotsia, tai sitten matkustaa pohjoiseen saamelaisalueelle ja opetella sekä puhua siellä kieltenpuhujien kanssa joko pohjoissaamea, inarinsaamea tai koltansaamea.

– Kielipolitiikkani on käytännössä aika yksinkertainen: pieniä uhanalaisia kieliä on tuettava radikaalisti, voimallisesti ja paljon, ja samalla toisella kärjellä on vastustettava isojen kielten, pahimpana esimerkkinä englannin, ylivaltaa henkeen ja vereen. Englannin lisäksi on muitakin esimerkkejä. Espanjan kielen ylivalta on tuntuva sekä Latinalaisessa Amerikassa että itse Espanjassa, varsinkin viimemainitussa. Baskeja ja katalaaneja sorretaan Espanjassa, samoin kuin muita pieniä paikallisia vähemmistökieliä.
Kiinassa mandariinikiina jyrää muiden kielten yli; uiguureja on pakotettu jopa keskitysleireille. Venäjällä Putinin rautaikeen alla kärsii moni sukukansamme venäjän kielen ja kulttuurin ylivallan alla. Viime syksynä udmurttiaktivisti Albert Razin teki näyttävän polttoitsemurhan protestiksi udmurtin kielen heikentämisen tiimoilta. Itkin, kun luin uutisen.

– Myös Suomella on peiliin katsomisen paikka. Saamelaiskieliä on tässä maassa sorrettu ihan liikaa. Kallonmittailuista ei ole pitkäkään aika, eikä siitä, kun saamelaisia pakotettiin käymään kouluja internaateissa, joissa heitä kiellettiin puhumasta omaa kieltään, pakkosuomalaistettiin. Ja ihan 1980-luvun lopussa Hymyhuulten ja Pulttiboisin rasistiset saamelaissketsit tekivät heille vielä paljon hallaa päälle. Tunnen saamelaisnuoria, joita on kiusattu näiden sketsien tähden. Suomessa vähemmistökielten asemaa pitäisi rajusti parantaa ja menneet vääryydet korvata. Samoin suomenruotsin asema tulisi turvata maamme toisena virallisena kielenä.

Mitä mieltä olet populaarikulttuuria varten luotujen kielten opiskelusta, esim. klingon, valyrian sekä haltiakielet jne.?

– Keksityt kielet ovat siistejä! Tolkienin quenya on ottanut paljon mallia suomesta ja klingon on kaikessa ähäkkyydessään vaan hemmetin timmin kuuloinen kieli. Omassa fantasiamaailmassani, Maaemässä, olen itsekin käyttänyt yhden kansan nimistössä kantasaamea ja toisen kansan nimistössä kantauralia.

Miten koet nykyisen tekstiviestikulttuurin, jossa emojit korvaavat sanoja tai jopa lauseita? Olemmeko palaamassa hieroglyfiaikaan?

– Itse viestin enimmäkseen Messengerillä, jossa voi kirjoittaa pidempiä viestejä ja käyttää satunnaisesti hymiöitä, mikäli haluaa varmistaa jonkun asian sävyn. Eiköhän moni kuitenkin kirjoitettua kieltä käytä. Tässäkin pahempi paha on minusta englanninkielisten lyhenteiden leipominen sekaan, sekä ylipäätään turha englannin käyttö, jos kaksi suomenkielistä juttelee keskenään.

Kuva: Janne Haikka

Mitä mieltä olet käsialakirjoittamisesta? Entä miten koet kaunokirjoituksen asteittaisen häviämisen peruskoulutuksesta sekä kirjoitetun oppimateriaalin siirtymisestä sähköiseen muotoon?

– Omakohtaisesti ensin kirjoituskoneen ja sitten tietokoneen löytäminen oli käänteentekevä juttu, sillä minulla on lääkärin käsiala, enkä oikein tahdo aina ruutuvihkoihin kirjoittamistani vanhoista tarinoista saada selvää. Mutta kokonaisuutena pidän huonona juttuna sitä, että käsin kirjoittaminen häviää. Käsin kirjoittaessa oppii helposti suomen kielen ortografian ja oikeinkirjoitussäännöt. Ja kynällä kirjoittaessa oppii paremmin muutenkin asioita, se on ihan tutkittu juttu.

– Usein moni mollaa sitä, että suomea kirjoitetaan väärin, lähinnä tällä tarkoitetaan yhdyssana- ja erisnimivirheitä. Myös sille taistelulle on aikansa ja paikkansa. Ja ortografiavirheiden yleistymisen myötä niistä voi tulla ”muotia” ja ne voivat edistää asioita, jotka eivät ole hyviä. Eli kyllä niissä oikeinkirjoitusvirheissä on edelleen paljon pahaa, mutta silti taistelisin mieluummin rintamalla suomen kieltä väärin kirjoittavan suomalaisen rinnalla englannin kielen ylivaltaa kannattavaa suomalaista vastaan kuin esimerkiksi päinvastoin.

Lempisanasi suomen kielessä ja miksi?

– Suomen kielessä on monta upeaa sanaa, joista on vaikea valita vain yhtä suosikkia. Sen sijaan valitsen inhokin. Se sana on ‘mutta’. Sillä sanalla vetää vessanpönttöön kaikki sitä ennen mainitut siistit asiat. Ja arkipuheessa “muttaajat” ovat monesti itse itsensä pahimpia vihollisia. Mutta on siksi läpeensä negatiivinen sana. Ei olla negatiivisia, ollaan positiivisia!

Oletko itse keksinyt uutta suomenkielen sanaa jonka olet ottanut vakituiseen käyttöösi?

– Käytän nykyisin sanan spefi (spekulatiivinen fiktio) asemesta virosta lainattua sanaa ulme. Ja selfien asemesta olen ryhtynyt käyttämään sanaa miesie. Ja aikomus on kyllä keksiä ja sepittää sellaisia sanoja suomeen, jotka toivottavasti jäisivät elämään, jolloin eräs unelmani – oman jäljen jättäminen kieleen – toteutuisi. Herjalla olen keksinyt jo useita, mm. äjäymä. Nämä ovat vain kännissä keksittyjä ja usein sisäpiirin huumoria.

Luovuus & inspiraatio

Pidän lähestymistavastasi laulamiseen “tulee mitä tulee” mentaliteetilla – miten tämä tällainen asenne kääntyy muihin tekemisiisi? Missä vaiheessa tiedät että nyt tämä runo/tarina/biisi on valmis, eikä se tarvitse enempää viilaamista?

– Laulu on aina se asia, josta minulle ovat arvostelijat mussuttaneet. Mussuttakoot. Olen silti jo neljällä levyllä laulanut päälaulajana lauluja, ja onpa minua pyydetty vierailemaan laulajaksi muiden artistien levyille! Eihän Dingon Neumannkaan useiden levy-yhtiöiden mielestä osannut laulaa ja siksi eivät tehneet sopimusta Dingon kanssa. Vittu juttu noille levy-yhtiöille. Dingo oli kuitenkin menestynein rock-yhtye 80-luvun Suomessa. Minulle intohimo ja tunteenpalo ovat teknistä suoritusta paljon tärkeämpiä ja puhuttelevampia asioita niin musiikissa kuin kaikessa muussa taiteessa.

– Soololevylleni tosin olen omasta mielestäni petrautunut laulujen kanssa aikaisempiin vokalisointeihini nähden. Treenasin niitä biisejä sen verran, että olin itse tyytyväinen. Toki noita vielä saisi paremmaksi tehtyä, mutta näin on hyvä. Säröä, rosoa ja asennetta pitää olla. Moni hyvä juttu tapetaan mielenkiinnottomaksi sillä, kun sitä editoidaan ja runkataan liikaa.

Onko jokin taiteen/itseilmaisun muoto mitä haluaisit kokeilla tulevaisuudessa, esim. maalaaminen?

– Kuvataide pitänee ottaa jossain vaiheessa haltuun. Minulla oli lukiossa kuvis kymppi ja piirsin yhteen aikaan valtavasti. En aio rajoittaa itseäni mitenkään, vaan tehdä kaikkea siistiä elämässä. Eli kyllä – tämän tulen vielä tekemään!

Jos saisit käsikirjoittaa TV-sarjaa tai elokuvan, millainen se olisi ja ketkä haluaisit ohjaamaan, näyttelemään tms.?

– Paha kysymys. Tämän voisi tehdä todella monella eri tavalla. Ehkä nostaisin näyttelijöiksi kokonaan suurelle yleisölle tuntemattomat nimet ja joko ohjaisin itse tai ainakin toimisin tuottajana. Toki haluan vilahtaa itsekin pienessä cameo-roolissa.

– Koivisto-sarjasta jos tehtäisiin elokuvia tai sarja, haluaisin ehdottomasti, että sen tekisi Trash Video, ja että Andres Pass näyttelisi pääosan!

Erotiikalla on suuri osa kaikessa tuotannossasi; mitä erotiikka sinulle merkitsee?
Miten koet seksuaalisuudesta ja erotiikasta puhumisen taiteesi ulkopuolella?

– Erotiikka on maailman luonnollisin asia ja tottakai se merkitsee paljon. Jokainen meistä on seksistä syntynyt. Minulle on luontevaa kirjoittaa eroottisia kohtauksia tarinoihini, koska ajattelen hyvin intohimoisesti asioita.

– Minun on myös helppo puhua näistä asioista. Olen ollut pari kertaa paneelikeskusteluissa puhumassa erotiikan kirjoittamisesta ja erotiikasta noin ylipäätään.

Mitä sanoisit sille lukijalle, jolla on taiteellisia ja luovia taipumuksia, mutta joka ei ole vielä syystä tai toisesta tarttunut kynään, siveltimeen tai soittimeen?

– Toteuta unelmasi! Tee asioista totta. Ole valmis kärsimään ja näkemään vaivaa unelmiesi eteen, sillä mikään ei synny tyhjästä tai jumalaisesta inspiraatiosta. Se on perse kiinni penkkiin ja hommiin! Kun vain jaksaa tehdä asioita tarpeeksi kauan, jossain vaiheessa mennään väkisteen läpi harmaan kiven. Älä pelkää mokaamista. Mestarin ja noviisin ero on siinä, että noista kahdesta mestari on se, joka on mokannut koko lailla enemmän ja perusteellisemmin asioita, ja niiden kautta oppinut virheistään ja valaistunut.

– Ja vielä tämä Mika Waltarin neuvo, jonka itse otin ohjenuorakseni nuorna miesnä:

”Tartu sinä moukariin ja tao omaa aikaasi kuin hehkuvaa rautaa. Älä pelkää suuria aiheita, sillä ihminen kasvaa työnsä mukana. Ole rohkea. Sinulla täytyy olla uskallusta myös epäonnistua. Ennen kaikkea, älä masennu, älä katkeroidu, älä koskaan vihaa ihmistä.”

Circle of the Tyrants Ah-wesome,

eli ketkä elävät taitelijat ovat olleet sinulle suuria vaikuttajia ja keille haluaisit tässä lähettää heille kunnioittavat terveisesi?

– Terkut kaikille Kuoriaiskirjojen, Aavetaajuuden, Osuuskumman, Salakirjojen, Helmivyön ja Nysalorin kirjailijoille! Nykyisin inspiroidun kollegoiden teksteistä, sillä se potkii eteenpäin, koska silloin tiedän: minäkin pystyn tähän, minäkin osaan!

– Musiikin saralta isot terkut ja palvonnat nuorelle ja nälkäiselle Tyrantti-yhtyeelle, jonka musan tahdissa on kirjani ”Tuliaika” kirjoitettu. Suomalaisen heavy metalin uusi aalto! Keikoilla nähdään!

Toivon totisesti, että Juha saadaan pian niin Suomen kuin ulkomaiden esiintymislavoille tekemään arvokasta pioneeri- ja kulttuurityötään leveässä haara-asennossa uhmakkaasti seisoen.

Metsäkuvat: Katri Seppälä
Keikkakuvat: Janne Haikka

Linkit:
https://www.youtube.com/user/Poropetra
https://fi.wikipedia.org/wiki/Juha_Jyrk%C3%A4s
https://kuoriaiskirjat.wordpress.com/2019/09/17/kkmc001-juha-jyrkas-sydameni-kuusipuulle/

Haastattelu: Janne Lesonen

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän