Jyrkkä noususuhdanne ja suhteellisen nopea vakiintuminen Suomen vientikelpoisimpien bändien kärkijoukkoon on pitänyt Battle Beastin kiireisenä. Yhtye on pistänyt albumin pihalle tasaisen tappavasti kahden vuoden välein, eikä vuosi 2019 ole poikkeus tässä sarjassa. Uusi teos kantaa nimeä ”No More Hollywood Endings”. Edellinen levytys, hyvän vastaanoton saanut ”Bringer Of Pain” esitteli jo osaltaan yhtyeen kevyempää linjaa, joten tämä suuntaus tuskin tulee radikaalisti muuttumaan.
Luvassa on ennakkoon julkaistujen kappaleiden perusteella menevää ja hittivetoista musiikkia. Battle Beast on jo muutamalla edellisellä albumillaan väläytellyt uran alkutaipaleelta tutun power-henkisen poljennon sijaan discompaa ja rennommin rockaavaa puoltaan. Levyn avaa kuitenkin astetta mahtipontisempi ja huomattavasti ”perinteisemmältä” kuulostava ”Unbroken”, jonka tiukka junttaus ja mielenkiintoinen tarina tempaavat mukaansa heti ensi tahdeista. Avausraita tekee myös jälleen selväksi sen tosiseikan, että Noora Louhimo on paitsi ns. nainen paikallaan Battle Beastin keulilla, myös yksi valtakunnan hienoimman lauluäänen omaavista henkilöistä.
Albumi rullaa mukavissa ja hieman yllätyksettömissä merkeissä aina puoliväliin asti. Harmonian rikkoo kappaleet nimeltä ”Endless Summer” ja ”The Hero”. Mitä ihmettä? Siinä missä ”Bringer Of Painin” tiukimmissa väännöissä saattoi aistia viittauksia mm. Judas Priestiin, liitelee tämä biisikaksikko jossain Bonnie Tyler/Bryan Adams -tyyppisissä kasaritunnelmissa. Edellämainitut kappaleet ovat (ehkäpä osittain juuri tuon yllätysmomentin takia) paitsi albumin, myös koko tähän astisen uran parhaimmistoa. Ensi kuulemalta en oikein tiennyt mitä levyltä tulisi odottaa, mutta vastaus oli tämän kysymyksen osalta tässä.
Esiin paistaa useamman kuuntelukerran ja kuherruskuukauden päättymisen myötä myös yksi ikävämpi huomio: Albumilta puuttuu aikaisemmalta tuotannolta tutut koukut ja tietynlainen laajempi tarttumapinta. Kappeleet nojaavat vahvasti laskelmoidun tehokkaisiin kertosäkeisiin, eikä musiikki tarjoa juurikaan riemunkiljahduksia näiden ulkopuolella. Osissa sovituksia on myös havaittavissa hieman kierrätyksen makua, sillä esimerkiksi (sinällään erinomainen) ”Eden” on käytännössä uudelleenlämmitetty ”Beyond The Burning Skies” (2017). Kuunneltavuus pysyy kaikesta kritiikistä huolimatta suhteellisen korkealla, eikä joukossa ole yhtään varsinaisesti huonoa biisiä – kuten tämän luokan yhtyeeltä sopii odottaa.
Battle Beast jatkaa koko konseptinsa osalta vahvasti valitsemallaan linjalla, tarjoillen helposti lähestyttävää hittimusiikkia, jolle on varmasti tilausta nyt ja tulevaisuudessa. En tiedä alkaako maailmanvalloituksen aiheuttamat kiireet viedä viiltävintä terää kirjoitustyöltä, mutta aivan uran parhaimpiin saavutuksiin ei tällä kertaa ylletä.
Kokonaisuus jää joka tapauksessa hieman valjusta jälkimausta huolimatta plussan puolella, josta suurin kiitos kuuluu keskivaiheen mahtaville fiilistelykappaleille. Omasta viitekehyksestään on uskallettava ottaa kaiken laskelmallisuuden vastapainoksi hieman sivuaskelia. Tämä on suunta, joka jakaa takuuvarmasti mielipiteitä, mutta jonka tutkimista toivoisin yhtyeen jatkavan myös tulevilla levytyksillään.
7/10
Markus Salmela
1. Unbroken
2. No More Hollywood Endings
3. Eden
4. Unfairy Tales
5. Endless Summer
6. The Hero
7. Piece Of Me
8. I Wish
9. Raise Your Fists
10. The Golden Horde
11. World On Fire
Bonus Tracks:
12. Bent And Broken
13. My Last Dream
Ei oppinut hallitsemaan mitään soitinta, joten tyytyy kirjoittamisen ohella valokuvaamaan niitä, jotka tämän taidon omaavat. Vapaa-aikaa rytmittävät matkailu, kilpauinti ja black metal. Edellämainittujen lisäksi kiinnostunut eläimistä (ei siinä mielessä).
 Metalliluolan arvio, Markus Salmela.){kind=link}