Ande – Vossenkuil (2020)

Ande - Vossenkuil

Yhden miehen black metal-projektit ovat usein varsin mielenkiintoisia. Niin on myös Belgiasta kotoisin oleva Ande. Yhtyeen takaa löytyy nimellä ”Jim” tunnettu muusikko, joka vastaa itse kaikista soittimista. Ande on ehtinyt reiluun viiteen vuoteen pistää ulos tunnelmallista black metalia jo kolme albumillista, joista uusin kulkee nimellä ”Vossenkuil”.

Sävellystyö on pääpiirteittäin erittäin toimivaa ja osoittaa jälleen sen, että hienoa musiikkia julkaistakseen ei välttämättä tarvita massiivisen tuotantokoneiston tukea. Albumi soljuu rauhallisesti etenpäin, ja soitto kulkee erinomaisesti. Vokaalit jättävät paikoitellen vielä toivomisen varaa, mutta vahvat kappaleet sekä erinomaiset kitaramelodiat paikkaavat tätä epäkohtaa. Sanoituispuolella heitän pallon kuulijalle – kielitaitoni ei anna aihetta edes arvata, mistä biisit mahtavat kertoa. ”Vossenkuin” on kansitaidetta myöden onnistunut tunnelmapala, jota voi varauksetta suositella alan harrastajille.

3/5

Markus Salmela

1. Aanvang
2. Nachtwandeling
3. Beverdansen
4. Eeuwig vuur
5. De hutten
6. Mijn koninkrijk van groen (Lugubrum cover)
7. Sneeuw op het meer
8. Afsluiting

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here