Islanti on tunnettu paitsi taidokkaasta jalkapallojoukkueesta sekä hákarlista, eräänlaisesta mädätetystä haikalasta, myös tunnelmallisesta ja synkästi polveilevasta musiikista. Yksi Islannin suurimmista ja kauneimmista, Sólstafir, palasi levytyskantaan viidennellä, ”Berdreyminn” -nimeä kantavalla studioalbumillaan.
Musiikillisesti Berdreyminn on suoraa jatkoa vuonna 2014 julkaistulle erinomaiselle ”Ótta” –albumille. Edelliseltä levyltä tuttu tummanpuhuva ja dynaaminen kappalemateriaali kietoo pauloihinsa ennsimmäisistä soinnuista lähtien: Avausraita ”Silfur-Refur” vyöryy vastustamattomasti päälle kuin hákarlin ammonikkimainen tuoksu. Basisti Svavar Austmanin instrumentti murjoo totutun matalalta, ja nokkamies Aðalbjörn Tryggvasonin syvä ääni suorastaan tempaisee mukaansa, vaikka sanoituksista ei islantia taitamattomalla moukalla ole hajuakaan. Seuraava kappale ”Ísafold” pitää vielä tiukasti hyppysissään, mutta tämän jälkeen kierroksia lasketaan hieman turhankin matalalle.
Sólstafirin maalaileva musiikki on nojannut vahvoihin kontrasteihin, ja tällä kertaa kevyille ja sinänsä hienoille osuuksille ei tahdo löytyä vastapainoksi kunnon tajunnanräjäyttäjää, vaan ajatus lähtee väkisinkin harhailemaan fermentoidun haikalan valmistusprosessiin ja sen salojen pohtimiseen. Muutamaa kulmakarvannostoa lukunottamatta Berdreyminnin musiikillinen anti tahtoo mennä suurilta osin korvasta sisään ja toisesta ulos. Pienoinen kärsivällysyys palkitaan kuitenkin vielä levyn loppupuolella, sillä päätöskappale ”Bláfjall” nostattaa tuomionpäivän urkuineen taivaan peittävät ja lentoliikenteen seisauttavat pikimustat tuhkapilvet, junttaa riffit kuulijan tajuntaan ja tarjoilee jälleen sitä parasta Sólstafiria.
Yhtyeen persoonallinen ja vaikeasti lokeroitava post-rock-metallimusiikki on siinä mielessä hyvässä markkina-asemassa, että samankaltaisia kilpailijoita on erittäin vaikea nimetä – näin ollen se ei myöskään missään nimessä huku massaan edes vaisuimmillaan. Hienoisista suvantovaiheista huolimatta Berdreyminn on varsin kuunneltava levy, sillä edellämainittujen nostojen lisäksi sen suhteellisen selkeä, mutta pelkistetty äänimaailma tarjoilee jotakin uutta useammallekin pyöräytykselle.
7/10
Markus Salmela
1. Silfur-Refur
2. Ísafold
3. Hula
4. Nárós
5. Hvít Sæng
6. Dýrafjörður
7. Ambátt
8. Bláfjall
Ei oppinut hallitsemaan mitään soitinta, joten tyytyy kirjoittamisen ohella valokuvaamaan niitä, jotka tämän taidon omaavat. Vapaa-aikaa rytmittävät matkailu, kilpauinti ja black metal. Edellämainittujen lisäksi kiinnostunut eläimistä (ei siinä mielessä).
 - levyarvio. Markus Salmela, Metalliluola.){kind=link}