Helsinkiläisen Hundred Headless Horsemenin musiikkia on kuvailtu psykedeeliseksi death metalliksi, joten ajatukset siirtyvät saman tien Imperial Triumphantin sekä Portalin kaltaisten kokoonpanojen suuntaan. Levyn pyörähtäessä käyntiin on selvää, etteivät aivan yhtä syviin vesiin helsinkiläiset ole tässä uineet. Nyt on täysin erilainen hirviö noussut syvyyksistä.
Edellä mainittujen kolossien lähes fyysistä pahoinvointia aiheuttavien ja aivot nyrjäyttävien riffien sijaan Hundred Headless Horsemen on keskittynyt progressiiviseen tunnelmointiin, jota on erittäin vaikea kuvailla sanoin. Lähimpänä vertailukohtana voisi laittaa hillitymmän version The Meads Of Asphodelista jazz-kuvioineen päivineen. Myös 1990-luvun Amorphis kuuluu vahvana läpi koko albumin. Nämä vertailut tosin vaihtuvat lähes joka kerta kun levyn laittaa alusta soimaan.
”Apokalepsia” taitaa olla ensimmäinen kuuntelemani albumi, joka tuntuu omaavan oman elämän, muodonmuuttaja jollaista todella harvoin tulee vastaan. Tähän kun lisätään vielä ihmismielen pimeimmistä sopukoista kumpuavia teemoja, on ympyrä sulkeutunut ja entiteetti täydellinen.
Hundred Headless Horsemen on luonut kolossaalisen eliön, joka ensi tahdeista nielaisee kokonaan, eikä suostu päästämään pois tarjoillen joka kuuntelukerralla uutta kunnes musiikki ja kuuntelija ovat yhtä. Parhaiten ”Apokalepsia” toimii yksin pimeässä kuulokkeiden kautta nautittuna. Suosittelen antautumaan pimeyden edessä – oli lempigenresi mikä tahansa. Et taatusti tule pettymään sillä käsillä olevaa albumia ei vain kuunnella, se koetaan.
8/10
Marko Klingberg
1. The Road
2. No Longer Human
3. Breath Of Death
4. Echoes
5. Spleen
6. Cataclysm
Kipinä raskaampaa musiikkia kohtaan syttyi jo vaahtosammuttimen kokoisena 80-luvulla enon levykokoelmaa selaillessa. Number Of The Beastin kaltaiset kansikuvat iskostuivat lähtemättömästi nuoren miehenalun verkkokalvoille. Siitä asti on metallisempi musiikki ollut iso osa elämää. Ja vaikka olen kaikkiruokainen, on raskaampi ja synkempi ulosanti lähimpänä sydäntä.
 Metalliluolan arvio, Marko Klingberg.){kind=link}