King Company – Queen Of Hearts (2018)

King Companyn pari vuotta sitten ilmestynyt debyyttialbumi ”One For The Road” miellytti suuresti allekirjoittaneen korvaparia. Rouhea hard rock -rymistely maustettuna yhden valtakuntamme kovimman rock-laulajan Pasi Rantasen äänellä oli vakuuttavaa toimitusta. Kyseisen vokalistin suurena ihailijana otinkin vastaan tiedon hänen takavasemmalle siirtymisestään sekavin tuntein. Voisiko bändi tehdä asiaansa yhtä selväksi toisen laulajan johdolla vai hävisikö ainakin osa bändin taiasta Rantasen mukana? Päätin ottaa asiasta selvää.

Uuden levyn avaava nimiraita ”Queen Of Hearts” antaa lupauksen kovasta menosta. Lyhyt rumpufilli iskee koneen käyntiin ja maukas kitarariffi pakottaa väkisin mukaan. Huomaan jännittäväni uuden laulajan Leonard F. Guillanin esiin astumista. Miehen ulosanti on kuitenkin heti alkuunsa mukavaa kuultavaa – selvästi laulumies ja vieläpä taitava sellainen. Kappaleen lopun korkea kiljaisu on komea ja kappale kokonaisuudessaan on albumin selkeää parhaimmistoa. Näinhän se levy pitääkin avata – luu kurkkuun heti kättelyssä.

Jatkoa seuraa ”One Day Of Your Lifen” muodossa. Vauhti tippuu alun paahdon jälkeen, mutta kitarariffi on jälleen hieno ja kuljettaa biisiä raskaankepeästi eteenpäin. Guillanin laulu saa uusia sävyjä A-osan matalassa laulumelodiassa ja kertosäkeen laulumelodia sekä stemmat ovat hienoja. Kolmoskappale ”Stars” tuottaa itselleni pettymyksen. AOR-tyylinen puoliballadi loistaa tavanomaisuudellaan ja tulee tunne, että tämä on kuultu useat kerrat aiemmin. Ei missään nimessä täysin tusinatavaraa, mutta kauniista laulu- ja kosketinsoitinmelodioistaan huolimatta levyn täyteosastoa.

”Living In A Hurricane” palauttaa homman jälleen jiiriin ja kitara ottaa tilanteen herruuden takaisin. Kitarariffi kuulostaa kierrätystavaralta, mutta eipä se haittaa, kun kappale kulkee. Guillan laulaa säkeistön matalalta ja se toimii tälläkin kertaa hienosti. Komeasti mies laulaa myös korkealta, mutta näin laulaessaan ääni sulautuu vastaavien vokalistien massaan, jota tässä genressä riittää. Kappale on perus hard rock -veto tarjoamatta suurempia yllätyksiä. ”Under The Spellissa” jarrua poljetaan jälleen ja tempoa lasketaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että intensiteetti laskisi – päinvastoin. Hitaan keskitempoinen kappale ryskää raskaasti ja tästä löytyy koko albumin hienoin kertosäe. Tutut sointukierrot sielläkin taustalla toistuvat, mutta kun melodiat ja stemmat ovat kohdillaan, voi keskittyä pelkästään nautiskelemaan. Levyn ehdottomia kohokohtia!

”Never Say Goodbye” kuulostaa ”Keep The Faith” -aikakauden Bon Jovilta. Piano ja kosketinsoittimet ottavat suurta roolia tässä biisissä ja huomaan, etten jaksa pehmoilusta oikein innostua. Suuri kertosäe kappaleesta löytyy, mutta tällä kertaa paisuttelu on viety niin pitkälle, että siirappi alkaa melkein valua korvista. Onneksi ”Learn To Fly” kiristää jälleen ruuvia ja päästään takaisin rouhinnan äärelle. Kappale hakkaa tolkusti kertosäkeeseen asti, mutta sitten meno tyssää ja kertsi lässähtää. Hiukan pati meinaa jäädä piippuun, vaikka miten koettaisi kertosäkeen mukana jalkaa lattiaa vasten tampata. Biisi on tästä huolimatta osastoa ”ihankiva” ja saa levyn käyrän uuteen nousuun. ”Berlin” tekee sitten jälleen sen, mitä ei olisi tähän väliin toivonut eli laskee vauhteja reilusti alaspäin. Kyseessä ei ole mikään balladi vaan enemmän kitaran ja basson unisonossa kuljettama raskaamman osaston kappale King Companyn mittapuulla. Onneksi vauhdin putoamisesta selvitään kohtuullisen kuivin kengin eikä vajota uudelleen hempeilyn suonsilmään.

”King For Tonight” on kappale, jossa eniten ikävöin Pasi Rantasta. Varsinkin biisin alun ensimmäiset laululainit suorastaan vaativat Rantasen läsnäoloa, enkä voi välttyä ajatukselta, miten hieno biisi voisi olla Pasin tulkitsemana. Kappale on kepeähkö hard rock-rallatus mukavine kertosäkeineen ja kitarasooloineen ja levyn biisilistan parasta A-ryhmää. ”Living The Dream” edustaa albumin hempeintä laitaa ollen selkeä balladi akustisine kitaroineen sekä jousisovituksineen. Omassa lajissaan toki hieno esitys, mutta itselleni tämän tyyppinen tulkinta ei vaan tipahda – ei sitten millään.

Kuva: Jani Kormu, Kormugraphy

”Arrival” on yli viisiminuuttinen, hitaasti käynnistyvä levyn raskain sovitus. Biisin edetessä huomasin joka kerta odottavani, milloin tapahtuu se jokin iso juttu, joka herättää homman kunnolla eloon. Yhtä monta kertaa ikäväkseni huomasin, ettei sitä eloon heräämistä oikein tapahtunut. Se jokin viimeinen tärkeä koukku jäi uupumaan. Tasaisesti kappale junnaa soolo-osioihin asti ja sieltä löytyvät ”Arrivalin” komeimmat osuudet kosketinsoitin- sekä kitarasoolojen muodossa. Varsinkin ensiksi tuleva syntikkasoolo on majesteettinen. Albumin päättävä bonusbiisi ”Good Thing” on jenkkirokin ruumiillistuma hyväntuulisine duurisointukiertoineen ja kosketinsoitinmelodioineen. Onnistunut levyn lopetusbiisi, mutta tämänkin olemme kuulleet lukemattomat kerrat aiemmin.

Olen todellisuudessa varmaan väärä mies arvioimaan King Companyn nykyversiota, sillä Pasi Rantasen ääntä iät ja ajat ihailleena uutukaiselta levyltä puuttuu se itselleni tärkein elementti eli Pasi Rantanen. Guillan suoriutuu tehtävästään mainiosti, mutta hänen johdollaan bändistä puuttuu se, mikä teki siitä alun perin kiinnostavan. Periaatteessa kaikki on kohdillaan, mutta debyyttiin verrattuna meno on jotenkin pliisumpaa ja pehmeämpää. Jätkämäistä rehvastelua löytyy vain muutamista biiseistä ja liian moni kappale luisuu keskinkertaisuuden armottomaan syleilyyn.

Mukaan on tullut AOR-sävyjä ja omaan korvaani ylitsepursuavaa pehmoilua. Jos tämä olisi bändin debyytti, saattaisi arvio olla erilainen, mutta koska pohjalla on kahden vuoden takainen mainio ”One For The Road”, jää ”Queen of Hearts” kohtuullisen kauas ensilevyn magiasta. Pelimannit ovat rautaisia ammattilaisia ja soitto on taatusti kohdillaan, mutta tällä kertaa levyllä ei yksinkertaisesti ole riittävästi mielenkiintoisia kappaleita. Löytyy sieltä toki niitäkin eli albumiin kannattaa ilman muuta tutustua. Ja tämä arviohan on vain yhden miehen totuus. Jokainen kuunnelkoon tykönään ja määritelköön oman totuutensa.

7½/10

Teemu Kuosmanen

1.Queen Of Hearts
2.One Day Of Your Life
3.Stars
4.Living In A Hurricane
5.Under The Spell
6.Never Say Goodbye
7.Learn To Fly
8.Berlin
9.King For Tonight
10.Living The Dream
11.Arrival
12.Good Thing (Digital bonus track)

1 KOMMENTTI

  1. Melko täsmälleen omiakin tuntoja kuvastava arvostelu eli hyvää työtä siis ; ) Pelkäsin todellista mahalaskua ensimmäisten näytteiden jälkeen mutta on Guillan lopulta melko pätevä äijä. Täysin samaa mieltä kuitenkin ”King for Tonight” biisistä joka on toki hieno näinkin mutta olisi suorastaan räjäyttänyt pankin Rantasen tulkitsemana.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here