Parsien yhteen grungen sorot ja moshaamiskelvottomimman progen, Surpluksen uusi ”Make Believe’” -single lakaisee kokoon viimeisetkin inhimmillisyyden rippeet ja liimailee niistä kasaan uuden tuntemattoman kaukana totuuksista. Kappale kiteyttää sen tuntemattoman tunteen vatsasi pohjassa. Sen vieraan nalkuttavan äänen takaraivossasi. Kuinka karata kehästä jonka ympärille olet rakentanut kaikkesi?
Surplus on Jyväskyläläinen rokkiduo joka on perustettu vuonna 2016. Julkaisuhistoriaan mahtuu kaksi EPtä, yksi LP sekä musavideosingle. Merkittäviä keikkoja on ollut Naamoilla ja Yläkaupungin Yössä ja vyön alta löytyy myös yksi striimikeikka pandemian alla julkaistun Hindsight-albumin tiimoilta. Pandemian läpi parhaansa mukaan rämpinyt yhtye merkkaa Make Believella paluuta olennaiseen: Me ollaan Suomen kovin bändi ja me näytetään se kaikille.
Ylöjärveläinen Wooden Shadow julkaisee tulevan debyyttialbuminsa ’Eternal Land Of Wrath And Mourn’ 16.6.2023 Inverse Recordsin kautta. Albumilta lohkaistiin tänään toinen single Chaosreign.
Kuuntele Chaosreign single: https://push.fm/fl/wooden-shadow-chaosreign
”Chaosreign” sinkku Wooden Shadowin debyyttialbumilta ”Eternal Land Of Wrath And Mourn” on sekoitus vihamielisyyttä ja kaaoksen tuomaa pimeyttä, joka tarjoaa musiikilla runsaan määrän melodioita ja variaatisoituja sektionvaihdoksia. Wooden Shadowin nokkamies, multi-instrumentalisti Jeremia Ponto tarjoaa laulullaa lisää monipuolisuutta sekä black metallin omaista korkeaa rääkynää, että myös puhtaita lauluja, joita löytyy myös lisää albumin muista kappaleista.
Wooden Shadow – Chaosreign (Single) Sävellys ja sanoitus: Jeremia Ponto Singlen kansi: Hannes Vuohijoki
Wooden Shadow on tänä vuonna 23 vuotta täyttävän Jeremia Ponton perustama melodista/sinfonista mustaa metallia esittävä soolo-projekti/bändi. Vahvoja vaikutteita löytyy suomalaisesta kansanmusiikista ja kirkkomusiikista. Lyriikat käsittelevät ihmisen sisäistä pimeyttä, surua ja elämä/kuolema-ajatuksia.
Jeremia Ponto on vuodesta 2020 lähtien perustamansa Wooden Shadowin multityöntekijä, joka vastaa itse sävellyksistä, lyriikoista, äänityksistä ja kaikista instrumenteista omassa kotistudiossa Ylöjärvellä, josta hän on kotoisin.
Wooden Shadow on julkaisut omakustanteisesti 3 sinkkua ja yhden EP-julkaisun ja viimeisten kuukausien aikana työn alla on ollut debyyttialbumi ”Eternal Land Of Wrath And Mourn” julkaistaan 16.6.2023 Inverse Recordin toimesta.
Wooden Shadow – Eternal Land Of Wrath And Mourn (Albumi) Kappalelista: 1. Sorrowland PT.1 (Matka Surun Maille) 2. Nocturnal Force 3. Chaosreign 4. Mournful Sound Of Nature 5. Murhe 6. Rain Of Tears 7. Shadows In Wintertime 8. Voidthoughts In Loneliness 9. Dweller In The Mourning Forest 10. Colourfade Sävellys ja sanoitus: Jeremia Ponto Albumin kansi: Hannes Vuohijoki
Joulumaailmaa vavisuttaneet black metal -tontut Juggoth ja Jarmageddon ovat jälleen työn touhussa, tarkoituksenaan tuottaa jouluksi uutta audiovisuaalista sisältöä kaikkien iloksi.
Tonttupojat ovatkin avanneet verkkokaupan, jonka tuotoilla mahdollistetaan tulevien videoiden tuotanto.
Tarjolla on Saatanan raskas ihminen -paita, iskun kestävä Saatanan raskas päivä -glögimukit sekä Saatanan raskas taakka -kangaskassi tulitikkujen ja sytytysnesteen kirkolle kuljettamista varten.
14.5. asti on mahdollista ennakkotilata myös hupparia, joten toimi heti.
Mick Boxin johtama Uriah Heep oli löytänyt jälleen tekemisen ilon ja voiman vuonna 1982 julkaisemallaan ”Abominog”-albumilla. Yhtye voitiin lukea hajonneeksi ennen tätä, joten kyseessä oli varsinainen feeniks-linnun nousu tuhkista.
”Abominog” oli menestys ja sen kevyemmät sävyt saattelivat bändiä kohti seuraavaa albumia ”Head First”, joka tulisi olemaan siitä erikoinen, ettei ainuttakaan jäsentä vaihtunut näiden pitkäsoittojen välissä. Myös suuria tyylillisiä muutoksia ei tapahtunut, vaan bändi luotti menestyskaavaan, jolla oli paitsi omaa materiaalia, covereita ja ulkopuolisten tekemiä biisejä. Nyt tosin omia biisejä kelpuutettiin mukaan peräti seitsemän, joten luotto omiin kykyihin oli nousussa päin.
”The Other Side Of Midnight”
Levy käynnistyy menevällä ja tarttuvalla ”The Other Side Of Midnightilla”, joka olisi ollut kuin kotonaan myös ”Abominogilla”. Kitarakuvio on näppärä ja koskettimet myötäilevät tätä hienosti. Samalla huomio kiinnittyy Bob Daisleyn bassotteluun, joka on todella maukasta kuultavaa. Tämä on soundeiltaan silkkaa kasaria, mutta biisi on yllättävän toimiva rakenteeltaan ja melodialtaan, joten on pieni ihme, ettei tätä nostettu singlejulkaisuksi. Kuulijan huomio sillä kyllä saatiin herätettyä jatkoa ajatellen.
”Stay On Top”
Jälleen mennään hard rockin vesille ja tällä raidalla huomion varastaa uudelleen Daisley, joka kannattelee säemelodiaa osuvasti. Biisi liukuu jo AOR-maisille vesille mitä pidemmälle raita etenee ja mieleen tulee kasarilla vaikuttaneita syntikkabändejä, jotka eivät heavy metal suuntausta edusta. Box tosin sylkäisee kitarastaan tulisen soolon, joka on kuin eri biisistä.
Todella hämmentävä kappale, joka kertoo, että nyt eletään 1980-lukua ja jylhät Hammond-sovitukset ja raskaat kitarariffit ovat todella taakse jäänyttä elämää. Tietenkin tämä outous julkaistiin singlenä maistiaisena uudistuneesta tyylisuunnasta ja on siinä mahtanut olla sokkona singlen ostaneella vanhalla fanilla ihmeteltävää. ”Stay On Top” on lähtöisin ulkopuolisen säveltäjä Tom Jacksonin kynästä.
”Lonely Nights”
Joku sai kuningasidean: ”Uriah Heep tekee nykyään myös poppisbiisejä, joten tyrkytetään niille tätä Bryan Adamsin kappaletta vuodelta 1981 uusintakäsittelyyn!”
Liekö yhtye viety neuvottelupöytään, jossa on tarjoiltu alkuruokana sienikeittoa, joka pistää pienet päät sekaisin? Sitä tarina ei kerro, mutta Heep päätti kuin päätti levyttää Adamsin ”Lonely Nightsin”. Ajatuksen tasolla tämän ei pitäisi toimia, mutta kuin ihmeen kaupalla uusiutunut Heep teki siitä omankuuloisensa kasarirock-version.
Kun biisiä kuuntelee ei voi kuin ihmetellä, tämä toimii hienosti! Soitto on todella tarkkaa ja ryhmä alkaa olla jo rock-bändin sarakkeella. Useammat kuuntelukerrat vielä parantavat esitystä entisestään, joten mikään heikko raita tämä ei ole. Tätä mieltä oli myös levy-yhtiö Bronze, joka julkaisi sen kärkisinglenä uudelta albumilta.
”Sweet Talk”
Tuleeko kellään muulla mieleen Foreigner tässä kohtaa? Minulla tulee ja vahvasti. Syntikat ovat pinnassa pulputtaen jatkuvasti. Komeuden kruunaa mitäänsanomaton ja imelä kertosäe, joten tätä kuunnellessa toivoo vain, että koko homma loppuisi pian. Ainoa mainitsemisen arvoinen asia on Boxin ilmoille loihtiva komea soolo, joka yllättäen ei sovi tunnelmaan kovin hyvin. Tässä kohtaa herää jo epäilys, että kuuntelee Uriah Heepin heikointa levyä, sillä kovin veto tähän mennessä on Bryan Adams -cover.
”Love Is Blind”
A-puolen loppuun on säästetty todellinen yllätys. Kun kuulijan pää on painettu rintapieliin ja tekisi mieli nostaa levy lautaselta ja luovuttaa kauhean ”Sweet Talkin” jälkeen, tapahtuu ryhtiliike. Nyt on päästy asian ytimeen, mitä tulee säemelodiaan ja kertosäkeeseen.
Liekö syynä ulkopuoliset biisinkirjoittajat Richie Zito ja Joey Carbone, joita on ohjeistettu kirjoittamaan mahdollisimman tarttuvaa materiaalia? Kyseessä on ehdottomasti yksi albumin parhaista raidoista, joka on juuri oikealla paikalla palauttamassa uskoa materiaaliin. Muutaman kuuntelukerran jälkeen kappale aukeaa toden teolla ja sitä kannattaa soittaa erillisenä esityksenä. Miksei näin hyvää sävellystä julkaistu singlenä kysyn vaan?
”Roll-Overture”
Pari minuuttinen välisoitto heti B-puolen kärkeen on hiukan outo veto, mutta samalla toimiva, koska siinä tapahtuu koko ajan ja se rikkoo albumin rakennetta mukavasti. Ei tätä nyt yksinään kannata kuunnella, mutta jos käy LP:tä läpi kokonaisuudessaan, silloin se on elementissään. Samalla se tuo esiin kosketinsoittaja John Sinclairin kyvyt instrumenttinsa takana.
”Red Lights”
Tähän mennessä albumilta ei ole löytynyt vielä ainuttakaan vauhdikasta raitaa, joka toisi kuulijaan säpinää ja saisi nyrkin heilumaan ilmassa, mutta nyt sellainen tarjoillaan. Vikkeläsorminen Box pääsee irti heti kättelyssä ja saman tekee vokalisti Peter Goalby.
Bridgeen on myös luotu kaikuja menneisyydestä moniäänisen vokaaliharmonian muodossa. Tästä tunnistaa vanhan Heepin heti. Biisi on todellinen ilopilleri ja nostaa kuulijan huomion. Tälläisiä kunnon esityksiä olisi toivonut myös A-puolelle tai ainakin ala-arvoisen ”Sweet Talkin” tilalle. Vaikka kellottaa alle kolme minuuttia, se ei haittaa yhtään. Kaikki on tiukasti hallinnassa, eikä missään ole ylimääräistä säätöä. Juuri näin se pitää olla pojat!
”Rollin´ The Rock”
Hempeästi alkava sovitus hämää kuulijan luulemaan, että nyt tulee imelä hituri, mutta se on pelkkää hämäystä. Kaunis laulumelodia kasvaa kasvamistaan, kunnes bändi päästetään irti.
Vaikka kertosäe kuulostaa olevan kuin eri sävellyksestä ja se tuntuu päälle liimatulta, se tukee ennen kaikkea kaunista säemelodiaa. Kaikessa outoudessaan tämä ratkaisu saadaan toimimaan ja tavallaan tässä yhtye iskee kaksi kärpästä yhdellä iskulla sovituksen sisältäessä kaksi osaa: hitaan ja kauniin osuuden ja hard rockmaisen kertosäkeen sekä soolo-osion. Kappaleessa on myös komea lopetus lauluharmonioineen loppuen sen jälkeen kuin seinään.
”Straight Through The Heart”
Syntikoilla käynnistyvä raita kulkee jälleen tutuille 1980-lukuisille vesille, jossa koskettimet ovat suuressa roolissa ja kitara on pelkkä mauste. Komeuden kruunaava kertosäe sopii kappaleeseen hienosti, mutta tuo mieleen täysin muun bändin kuin Uriah Heepin. Toto on ensimmäisenä jonossa, enkä sano tätä millään pahalla. Toto on hieno bändi ja tämä raita olisi ollut kuin kotonaan heidän levyllään.
Vaikka biisi kuulostaa kaupalliselta ja AOR-maiselta, ei se ole huono. Se olisi voinut olla poiminta singleks, mutta hyllylle jäi.
”Weekend Warriors”
Mikäli levyn A-puoli pääsi loppupuolella yllättämään, saman tekee B-puoli. ”Weekend Warriors” on samalla viivalla ”Love Is Blindin” kanssa ja taistelee levyn parhaan biisin tittelistä urheasti.
Se on levyn toinen rivakkatempoinen raita ja nyt mennään ehdan heavy metallin puolelle. Pääosan varastaa yhtye, jonka koskettimet eivät pulputa pinnassa koko ajan vaan rockataan Boxin komennossa kuin kunniansa päivinä ikään.
Sinclair päästetään irti vain hetkittäin ja kerrankin koskettimet toimivat vain lisävarusteena. Ja millainen kertosäe tähän on loihdittu! Vaikka se on todella simppeli, se jää soimaan raidan päätyttyä korvien väliin kuin tauti. Biisi tulee yleensä kuunneltua useaan kertaan, jotta tulee varmistettua mikä siellä päässä soi loppupäivän. ”Weekend Warriors” on täydellinen esitys päättämään tämä Uriah Heepin viidestoista studioalbumi.
Kun ottaa huomioon, että ”Head First” oli sukellus pää edellä kohti uusia musiikillisia suuntauksia kokoonpanolta, joka oli vasta reilua vuotta aiemmin muovautunut aavistuksen pysyvämmäksi, oli sen menestys hyvä. Vaikka se ei yltänyt myynnillään ”Abominogin” lukuihin, se nousi listoille useissa maissa ja siltä irroitetut singlet Brittilistalla top 100:aan. Se oli samalla erään aikakauden päätös, sillä levy oli viimeinen Uriah Heep -pitkäsoitto, jonka Bronze julkaisi ja jolla Bob Daisley soitti bassoa.
Vaikka levyn A-puoli on hivenen takkuinen, paranee se B-puolella huomattavasti. Kuuntelukerrat myös auttavat kuulijaa hyväksymään 40 vuotta sitten uusiutuneen Uriah Heepin soundin, josta oli menneisyys kaukana.
7/10
Tomi Nousiainen-Gunnar
1.The Other Side Of Midnight
2.Stay On Top
3.Lonely Nights
4.Sweet Talk
5.Love Is Blind
6.Roll-Overture
7.Red Lights
8.Rollin’ The Rock
9.Straight Through The Heart
10.Weekend Warriors
Dream Theater on progressiivisen heavyn viime vuosikymmenien suurin nimi ja perinteisesti samalla jakanut mielipiteitä. Bändistä pitäville sen parhaimman levyn löytäminen diskografiasta on myös aiheuttanut paljon keskustelua. Toki yhtyeeltä löytyy useita tätä kunnia tavoittelevia levyjä, kuten aiemmin Metalliluolassa käsittelyssä ollut”Images & Words,” sitä seurannut ”Awake” sekä uudemmasta tuotannosta kunnianhimoinen tuplalevy ”The Ashtonishing”. Itselleni bändin kovin tuotos on kuitenkin aina ollut ”Metropolis Pt. 2: Scenes From A Memory”.
Vuonna 1991 ilmestyneen Dead Again –elokuvan innoittaman teemalevyn tarina kertoo Nicolas Pagesta, joka hypnoosin kautta näkee historiaan ja naisen selvittämättömän murhan. Kyseinen nainen nimeltään Victoria kummittelee Nicolaksen mielessä ja mies tajuaa Victorian olevan oma itsensä menneessä elämässä. Nicolas selvittää murhaa ja sotkeentuu samalla menneisyyden traagiseen kolmiodraamaan.
Jossain määrin kliseinen viitekehys saadaan musiikin sekä kerronnan avulla toimimaan uskomattoman hyvin. Studiossa Dream Theater pyrki peilaamaan musiikin henkeä legendoihin kuten Pink Floyd, Genesis ja Marillion, joiden parhaiden konseptilevyjen tasolle oli nyt yllettävä.
Jordan Rudess teki koskettimissa Dream Theater -debyyttinsä tällä levyllä ja osallistui myös luovaan prosessiin vahvasti. Bändin musiikillinen osaaminen on luonnollisesti häikäisevällä tasolla ja Rudess osoittaa sopivansa kokonaisuuteen täydellisesti. Esimerkiksi kappaleessa ”Beyond This Life” kosketinsoittaja osoittaa hienoa yksilötaituruutta, mutta samalla pelaa hyvin koko joukkueen puolesta.
Konsepti toimii kokonaisuutena pyöri soittimella sitten hypnoottisen raskas itämaisia vaikutteita sisältävä ”Home” tai jazzista inspiraatiota hakeva instrumentaali ”The Dance Of Eternity”. Naislauluosuuksista vastaa Theresa Thomason, joka tekee vakuuttavaa työtä, mutta pääosassa on viisimiehinen yhtye.
Dream Theater liikkuu suvereenisesti tyylilajista toiseen eri biiseissä ja niiden sisällä. Tämä on aina kuulunut bändin parhaimpiin ominaisuuksiin. Kappaleet ovat samanaikaisesti melodisia ja tarttuvia, mutta moniulotteisia ja kerros kerrokselta ytimensä paljastavia. Ainoa pieni huomautettava löytyy bändin keulamiehen vastuualueelta. James LaBrien sinänsä hyvä laulusuoritus ei aivan yllä edeltävien albumien vaikuttavuuteen kokonaisuutena, mutta hän nousee aivan uudelle tasolle ”Scenes From A Memoryn” loppuvaiheessa.
Levy päättyy kahdeksanteen ja yhdeksänteen näytökseen, jotka yhdessä muodostavat Dream Theaterin parhaimmat hetket koskaan. ”The Spirit Carries On” ja ”Finally Free” koskettavine sanoituksineen saavat raavaan hevimiehen kyyneliin. Lopulta uutislähetyksen ja psykoterapeutin viimeisen jälkeen Nicholas herää ja loppuratkaisu jäi aikanaan staattisen kohinan kätkemäksi arvoitukseksi. Myöhemmin se on paljastettu ja yhtye on esittänyt pitkäsoittoa kokonaisuudessaan 20 vuotta myöhemmin toteutuneella juhlakiertueella.
Albumille tulee mittaa massiiviset 77 minuuttia, ja helpoksi kokonaisuutta ei voi sanoa. Tästä huolimatta kuuntelukerrat palkitsevat ja tarinan sekä sovitusten luokse palaa mielellään useaan kertaan.
Kannattaa myös katsastaa levyä seuranneelta kiertueelta filmattu DVD ”Live Scenes From New York”, jossa näyttelijät hoitavat tarinan kerronnalliset kohdat ja konsertti on rakennettu tunnelmaltaan erinomaisesti. Progressiivisen metallin genressä kyseessä on yksi historian kiistattomista kuningasjulkaisuista, jolla on paikkansa jokaisen fanin levyhyllyssä.
9½/10
Ville Krannila
1. Regression
2. Overture 1928
3. Strange Deja Vu
4. Through My Words
5. Fatal Tragedy
6. Beyond This Life
7. Through Her Eyes
8. Home
9. The Dance of Eternity
10. One Last Time
11. The Spirit Carries On
12. Finally Free
Osuvasti nimetty ”A Dramatic Turn Of Events” saattaa viitata Dream Theaterista poistuneen moottorin ja alkuperäisjäsenen, rumpali Mike Portnoyn roolin ottaneeseen Mike Manginiin. Toisen teorian mukaan nimi juontui eri historian tapahtumista, jotka aiheuttivat suuria muutoksia yhteiskunnissa.
Kannessa nuorallapyöräilijä on kulkemassa kohti katastrofia, mutta pilvien lomassa saattaa piileskellä pelastus. Symboliikkaa voi pohtia pidempään ja samalla analysoida pääasiassa kitaristi John Petruccin kirjoittamia kappaleiden tarinoita, mutta yhtyeen haaste ratkeaisi loppujen lopuksi musiikin keinoin.
Kunnianhimoista, mutta lopulta ylipitkäksi ja puuduttavaksi osoittautunutta vuoden 2016 ”The Ashtonishing” -teemalevyä lukuun ottamatta, bändi on ollut vahvassa vireessä koko viimeisen vuosikymmenen, ja kohokohdiksi nousevat sen käynnistänyt ”A Dramatic Turn Of Events” sekä yhtyeen viimeisin täyspitkä ”Distance Over Time”. Molemmat yltävät tyyliltään lähellä bändin suurinta mestariteosta ”Metropolis pt.2: Scenes From A Memory”, mutta päivittivät samalla soundia onnistuneesti 2010-luvun maisemiin.
Mangini istui kokoonpanoon ongelmitta. Miehen eläväinen rumputyyli pääsee tässä musiikissa oikeuksiinsa ja todennäköisesti on luonut siihen uudenlaista sielua. Mangini ei osallistunut luovaan prosessiin edeltäjänsä tavoin, mutta Petruccin otettua tässä kohtaa entistä vahvemman roolin, ei tälle ole ollut erityistä tarvetta. Petrucci myönsi haastatteluissa tunteneensa velvollisuudekseen osoittaa, ettei Dream Theaterin perusta ollut muuttunut Portnoyn lähdöstä huolimatta. Portnoy sivalsi takaisin kutsuen uusia kappaleita epätoivoisiksi yrityksiksi uudelleen kirjoittaa bändin menneisyyttä.
Kuva: Peter Saari
Kaikki satsattiin avauskappaleeseen ja singleen ”On The Backs Of Angels”, joka paketoi bändin ytimen vajaan 9 minuutin matkallaan erinomaisesti. James LaBrie saa usein lokaa niskaansa, mutta kun laulaja sylkäisee ulos säkeet: ”Bleeding us to death, The new American dream”, yhtyeen sanomaan on helppo uskoa.
Albumin edetessä musiikki saa erilaisia vivahteita jo heti seuraavan ”Build Me Up, Break It Downin” raskaan, melodisen ja ohjelmoidun sovituksen myötä. Neljä levyn yhdeksästä biisistä ylittää kestoltaan 10 minuuttia. Levylautaselta suosikkien joukkoon nousevat kokonaisuuden erinomaisesti paketoivat kaksi päätösesitystä ”Breaking All Illusions” ja herkkä ”Beneath The Surface”. Dream Theaterille ominaista teknistä virtuositeettia toki esitellään, mutta pääpaino on selkeissä kappalerakenteissa ja mielenkiintoisissa sovituksellisissa ratkaisuissa. 77 minuutin kestoltaan se vaatii progressiivisen metallin ystävältä keskittymistä, mutta pituus ei tässä muodostu riippakiveksi.
Petruccin tuottaman levyn äänimaailmasta ei löydy valitettavaa, ja uudempi Dream Theater on jo pitkään raskaan musiikin suurkuluttajalle toiminut kotistereoista toistettuna hienosti. Andy Wallacen miksaus on lämmin ja tuo tunnetta usein aiheetta sieluttomaksi kutsutun yhtyeen musiikkiin.
Levyn erikoisversiolta löytyy bonus-DVD, jossa kuvataan Portnoyn paikalle ehdolla olleiden soittajien koe-esiintymiset ja valintaprosessi erittäin mielenkiintoisella tavalla. Manginin kasvoilta heijastuva ilo ja helpotus saadessaan kuulla lopullisesta valinnasta koskettaa edelleen.
Albumi oli suurimmalla osalla mittapuista menestys ja ”On The Backs Of Angels” toi yhtyeelle sen ensimmäisen Grammy-ehdokkuuden. Palkinto meni Foo Fightersille, mutta taistelu oli jo voitettu.
Yli vuosikymmen ilmestymisensä jälkeen ”A Dramatic Turn Of Events” kuulostaa elinvoimaiselta ja bändin ote musiikkiin on energinen, raskas sekä innovatiivinen. Albumi avasi uuden aikakauden onnistuneesti ja kuuluu yhtyeen vahvimpiin suorituksiin. ”Images And Words” se ei ole, eikä ”Scenes From A Memoryn” majesteettisuuteen ylletä, mutta ”A Dramatic Turn Of Events” seisoo omilla jaloillaan. Albumi ei ilmestyessään varsinaisesti sytyttänyt maailmaani tuleen, mutta joskus tarvitaan väliin useita vuosia asettamaan kokonaisuus oikeaan perspektiiviin.
8/10
Ville Krannila
1.On The Backs Of Angels
2.Build Me Up, Break Me Down
3.Lost Not Forgotten
4.This Is The Life
5.Bridges In The Sky
6.Outcry
7.Far From Heaven
8.Breaking All Illusions
9.Beneath The Surface
Vaikka Fenyx Risingin juuret ulottavat aina vuosituhannen alkuun, kesti yhtyeeltä 20 vuotta julkaista viime helmikuussa vanhasta demoaihiosta valmiiksi saatettu ensisingle Manimal. Vaan kun pää on saatu auki, alkaa tapahtua. Nyt vuorossa on Tyrant-niminen kappale, jossa yhtyeen vaikutteet 80-lukulaisesta metallista ja erityisesti Annihilatorista kuuluvat selkeästi.
”Biisin teema perustuu nykymaailmassa vallitsevaan tilanteeseen. On järjettömiä sotia, nälänhätää, vaikka mitä tappavia kauheuksia ja sitten on vielä niitä tyranneja, jotka vallanhimossaan haluavat tuhota maailmaa. Onneksi on kuitenkin vielä ihmisiä, jotka ovat toiveikkaita ja valmiita taistelemaan myös toisten hyvinvoinnin puolesta. Kaiken tuhon keskellä on hyvä muistaa, että yhdessä olemme voittamattomia”, laulaja Christian kertoo singlen sanomasta.
Levollisia tunnelmia ja raskaita äänivalleja sekoittava Atlases on julkaissut kaihoisana vuoropuheluna kulkevan lähes hypnoottisen singlen nimeltä ”Earthshine”. Kyseessä on toinen maistiainen kesäkuun 2. julkaistavalta ”Between The Day & I” -albumilta. Kauniiden kuvien tahdissa soljuvan lyriikkavideon voi katsoa tästä.
Porilainen Atlases on ottanut tulevalla albumillaan ennakkoluulottoman loikan kohti yhä omaperäisempää ilmaisua. Post metal -elementit ovat yhä läsnä, mutta yhtyeen kokeileva asenne tuonut mukanaan myös aiempaa typistelympiä biisejä, kuten aiemmin singlenä julkaistu ”Singulars”.
Edellisen ”Woe Portrait” -albumin jälkeen yhtyeen kokoonpanossa on tapahtunut muutoksia. Jesse Simola (Marto) vastaa taustalaulujen lisäksi yhtyeen sampleista ja koskettimista sekä yhtyeessä vaikuttaa uusi rumpali Arttu Leppänen (Marto) ja kitaristi Rasmus Forssell.
”Between The Day & I” -albumin äänityksestä ja miksauksesta vastaa Jerkka Perälä. Albumin on masteroinut Tony Lindgren Fascination Street studiolla.
”Timo Lahest on tuskan parahdus siitä, että joutuu vasten tahtoaan elämään rasistien ympäröimässä maassa ja maailmassa, siitä kuinka poliittisella tasolla sekä kommenttikentissä rasistiset lauseet saavat näkyä, mutta niiden vastustamista tai kyseenalaistamista on seurannut kuohahduksia.
Juntti tarkoittaa tässä yhteydessä ihmistä, joka on ilkeä jollekin henkilölle tai ryhmälle vain sen takia, että hän kuuluu tähän ryhmään. Moukkamainen ja sivistymätön käytös ei pitäisi olla enää kenenkään mielestä hyväksyttävää!”, kommentoi yhtye.
Punkrock-yhtye Huora nousi yleisön tietoisuuteen vuonna 2016 julkaistun Kaikki uuniin -EP:n myötä. Tarttuvilla biiseillä ja tinkimättömällä live-menolla läpimurron tehnyt yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Hukutaan paskaan vuonna 2017 ja suoraan fyysisen albumilistan ykköseksi kivunneen kakkosalbuminsa Kosto Elää! vuonna 2018. Kolmas albumi Älä luovuta ilmestyi vuonna 2022 ja nousi suoraan virallisen albumilistan ykköseksi sekä noteerattiin kahdella Emma-ehdokkuudella (Vuoden Rock, Yleisöäänestys). Bändiin kuuluvat laulaja Anni Lötjönen, kitaristi Paavo Pekkonen, basisti Ere Manninen ja rumpali Saku Sahlstedt.
Huora ja Sakara Records aloittivat yhteistyön alkuvuodesta 2023. Bändi valmistelee tällä hetkellä neljättä albumiaan, jonka aikataulusta tiedotetaan myöhemmin. Timo Lahest on 25. elokuuta julkaistavan 7-tuumaisen vinyylin B-puoli. A-puolen single Sanni julkaistaan myös 25.8.2023.
Keikat:
09.06. TURKU Gatorade Center w/ Offspring
23.06. TAMPERE Valtteri Festival
08.07. KARKKILA Sunset Beach Party
09.07. TURKU Ruisrock
15.07. HELSINKI Downtown Calling
28.07. KUOPIO Kuopiorock
04.08. KALAJOKI Bimmerparty
25.08. JYVÄSKYLÄ Lutakon Lippa
Tiedote 29.4.2026
Kotimainen modernin metallin airut Balance Breach on lisätty tulevan kesän Tuskan kattaukseen. Mikkeliläiset korvaavat ohjelmasta poisjättäytyvän The Callous Daoboysin, joka peruuttaa Tuska-esiintymisensä kohonneisiin logistiikkakustannuksiin vedoten. Alla...
”Straight Through The Heart”
