Itä-vantaalainen voimatirio Petrolbreath on julkaissut toisen vimmaisen singlejulkaisun maaliskuussa julkaistavalta ”Spread Your Wings and Die” – EPltä.
”Carnal Rivals kertoo rajusta rakkaudesta eläimellisin termein, ja siitä kuinka kaksi ihmistä yrittävät päästä toinen toisensa niskan päälle rakkaudessa ja lihan iloissa. Biisi lähtee käyntiin kitaran ja basson”tuplasoololla”, joka siivittää kuuntelijan duurivoittoiselle lemmenmatkalle. Kappale pitää monipuolisuutensa vuoksi kuuntelijan biisissä kiinni ensimmäisistä nuoteista aina loppukliimaksiin saakka.” – Bändi hehkuttaa.
Petrolbreathin muodostavat: Joni Tammenpää – Laulu ja basso, Ville Panhelainen – Kitarat ja Lassi Huotari – Rummut. Raskasta rockia soittava yhtye on ottanut vaikutteita useista kyseisen genren bändeistä kuten esimerkiksi Motörhead, Clutch ja The Hives.
Bändi on ollut aktiivisena keikkarintamalla vuodesta 2019 ja nauhoitettuaan muutamia omakustanne demoja bändi julkaisi ensisinkkunsa Lucifer’s Wings 2021 digitaalisilla alustoilla. Biisi herätti mukavasti mielenkiintoa Etelä-Amerikkaa myöten ja pääsikin useille genren soittolistoille ympäri maailmaa!
1970-luvun merkittäviä raskaan musiikin julkaisuja listatessa Deep Purplen teokset ovat poikkeuksetta mukana. Bändi ei ollut kaikilla tasoilla yhtä raskas kuin Black Sabbath tai yhtä suosittu kuin Led Zeppelin, mutta dynaamisuudessa ja musiikillisessa taituruudessa vertaansa vailla.
Hyvin usein näillä listoilla esiintyvät ”In Rock” ja ”Machine Head”, joilla kuultiin Purplen legendaarisinta kokoonpanoa MKII. Harvoin sen sijaan palkintopaikoilla näkee yhtyeen alkuvuodesta 1974 julkaisemaa ”Burn”-LP:tä, jonka työsti uusiutunut MKIII-ryhmä. Toki soundi ja musiikki olivat uusien jäsenten kautta muuttuneet, mutta yhtyeen perustana alusta alkaen toiminut tuli sekä energia olivat yhä läsnä tavalla, joka poikkesi kaikesta aiemmin ilmestyneestä.
Yhtyeessä ovat aina puhaltaneet muutoksen tuulet ja erityisesti Ritchie Blackmoren ollessa johdossa kukaan ei voinut tuntea penkkiään jäsenistössä täysin turvalliseksi. Vuoden 1973 vaisumman vastaanoton saaneen ”Who Do We Think We Are” -levyn jälkeen kitaristi oli sitä mieltä, että laulaja Ian Gillan sai lähteä ja kyllästynyt Gillan myös itse ilmoitti eroavansa. Basisti Roger Glover savustettiin ulos samalla ovenavauksella. Blackmore halusi bluesimman äänen Purplen keulille ja haaveili yhteistyöstä Free-vokalisti Paul Rodgersin kanssa, joka kieltäytyi kunniasta.
Yhtyeen uusi kokoonpano on 50 vuoden jälkeen peilaten tietysti vakuuttava. On silti muistettava, että vokalisti David Coverdale oli Purpleen liittyessään täysin tuntematon suuruus eikä basson varteen saapunut Glenn Hughes ollut suorittanut kovin merkittäviä urotekoja aiemman yhtyeensä Trapezen kanssa. Coverdale oli kunnianhimoinen artisti, joka suuntasi jo omaan tähteyteensä ja Hughes puolestaan kiistatta lahjakas, mutta samalla kokaiiniaddikti. Coverdale kirjoitti vahvasti bluespohjaista materiaalia, joka oli genrenä Ritchielle mieluista kun taas Hughesin tausta oli soulissa sekä funkissa, jota Blackmore kutsui halveksuen kengänkiillotusmusiikiksi.
Nämä funk- ja soul-elementit ovat läsnä ”Burnilla”, mutta tasapainossa bluesin ja Blackmoren ajaman raskaamman linjan kanssa. Myös jännitteet näiden tyylisuuntien välillä ovat selvästi aistittavissa. Tämän kautta syntyneenä kokonaisuutena ”Burn” oli vaarallinen albumi ja heavy metallia aikana, jolloin koko termi oli vielä käytännössä tuntematon käsite. Bändi tuntuu liukuvan ohuilla raiteilla valmiina putoamaan hetkellä millä hyvänsä, mutta samalla musiikki ja esitykset ovat huippuunsa hiottuja. Täytettä LP:llä ei ole vaan jokainen biisi toimii ja kannattelee kokonaisuutta. 50 vuoden perspektiivi nostaa albumin yhtyeen mestariteokseksi.
Nimikappale käynnistää matkan unohtumattomalla kitarariffillä, ja sävellyksessä yhdistyvät kaikki osa-alueet, jotka tekivät Deep Purplesta kauden suurimman nimen. Jon Lord oli tutustunut syntetisaattoreiden maailmaan, ja toi omien klassisten sointukuvioidensa lisäksi instrumenttia ensimmäistä kertaa vahvasti esille sovituksissa. Coverdale teki Blackmoren painostuksesta useita versioita sanoituksista ja lopulta nauhalle saatiin verevä sekä mystinen lopputulos, jossa kahden laulajan tulkinnat toimivat saumattomasti yhteen.
Albumin tunnetuimmat numerot ovat sen alussa ja lopussa. Viimeisenä laulettuna raitana ilmoille kajahtava ”Mistreated” on bluesklassikko, jonka ovat nimikappaleen tavoin versioineet lukuisat artistit ja eri jäsenet ovat myös tehneet siitä versiota omien yhtyeidensä kanssa. Nämä eivät yllä alkuperäisen tasolle, biisi rakentuu Blackmoren paholaismaisen kitaran ja Coverdalen alkukantaisen tulkinnan varaan. Livenä tätä venytettiin joskus yli vartin pituiseksi maratoniksi, mutta levyn seitsemän minuuttinen eepos toimii yhä parhaiten.
Singleksi valikoitui ”Sail Away”, jonka surumielinen melodia vie mukanaan jokaisella kuuntelukerralla. Tämä on myös Blackmoren sekä Coverdalen teos, ja kaksikon yhteistyön ehdottomia helmiä. Coverdale ja Hughes laulavat biisin täydessä harmoniassa. Samaa kaavaa noudattaa ”You Fool No One”, joka on edelleen outolintu yhtyeen katalogissa. ”Mistreatedin” tavoin sovitusta venytettiin konserteissa moninkertaiseksi sisältäen eri jäsenten sooloja.
Myöhemmin nopeasti järjestetyssä sessiossa Tanskassa nauhoitettu instrumentaali ”Coronarias Redig” jätettiin tietoisesti ”Burn”-singlen B-puolelle. Kyseessä on selvästi Hughesin tuomia funk-vaikutteita sisältävä sävellys. Tosin Blackmoren soolotyöskentely nostaa kappaleen tasoltaan varsinaiselle levylle päätyneen ”A 200” edelle. Nämä sovitukset nojasivat vahvasti Lordin syntetisaattorikuvioihin, jotka luovat oman säväyksensä.
Veteraanituottaja Martin Birch onnistui luomaan LP:llä äänimaailman, jonka tunnistaa 1970-luvun piirteistä, mutta ei sisältänyt sen pahimpia kompastuskiviä. Kannattaa myös tarkistaa 2000-luvulla ilmestyneet uudelleen miksaukset, jotka tuovat biiseihin vielä lisää ilmavuutta ja raskautta. ”Burn” ylsi Suomessa lähelle top-3:ea virallisella listalla. Tämä on saavutus, jota on pidettävä merkittävänä. Mukana sessioissa oli myös suomalaista väriä; avustavana studioteknikkona toimi pitkän uran alalla tehnyt Tapani Tapanainen.
Seurannut kiertue oli menestyksekäs ja kulminoitui legendaariseen konserttiin California Jam -jättifestareilla huhtikuussa 1974. Soittoaikatauluista kiivastunut Blackmore sytytti kaiuttimensa setin lopussa tuleen ja murskasi kitaransa epäonnisena tielle osuneeseen televisiokameraan.
Kuten levyn nimi ja siinä kuuluneet jännitteet viittasivat, Deep Purplen MKIII liekki paloi nopeasti loppuun. Jo syksyllä 1974 ilmestyneen seuraaja ”Stormbringerin” soundiin hiipi yhä enemmän funk-sävyjä ja Blackmoren kiinnostus oli hiipunut. Hän jätti bändin keväällä 1975.
35 vuotta ”Burnin” julkaisun jälkeen itse Purplesta jo tuolloin poistunut Jon Lord yritti saada MKIII-ryhmän vielä kerran takaisin konserttilavalle. Coverdale ja Hughes olivat tähän valmiita, mutta suunnitelma kaatui jälleen kerran Blackmoren torjuntaan – tai lähinnä siihen, ettei kitaristi vastanut yhteydenottoihin millään tavalla. Tämän kokoonpanon näkemisestä olisi voinut muutaman sentin ylimääräistä maksaa, mutta Lordin kuolema vuonna 2012 laittoi lopullisen pisteen haaveille. MKIII osalta ainoastaan rumpali Ian Paice vaikuttaa enää rivistössä.
Joka tapauksessa 50 vuotta täyttävä ”Burn” on vahvasti ehdolla valittaessa 1970-luvun parasta metallilevyä, ja osoitti Purplen voiman erityisesti suurimpia kilpailijoitaan vastaan. Vähintään kyseessä on yhtyeen kruununjalokivi. Albumin henki ja energia huokuvat edelleen jokaisesta nuotista tavalla, johon tuskin enää yksikään raskaan musiikin uusi julkaisu kykenee. Deep Purple raivasi polun muille, ja jatkaa yhä lähes ainoana alkuperäisjoukkojen taistelijana tiellä.
10/10
Ville Krannila
1.Burn
2.Might Just Take Your Life
3.Lay Down Stay Down
4.Sail Away
5.You Fool No One
6.What’s Going On Here
7.Mistreated
8.”A” 200
Viking-metalliryhmä TÝR palaa yhdeksännellä kokopitkällä studioalbumillaan Battle Ballads, joka julkaistaan 12. huhtikuuta Metal Blade Recordsin kautta.
Yhteistyössä Færøernes Symfoniorkesterin kanssa 8.2.2020 kahdelle levylle ja DVD:lle taltioitu ”A Night At The Nordic House” -julkaisu innosti yhtyeen perustajajäsentä Heri Joensenia yhdistämään kahta hänen rakastamaansa musiikkilajia – folkia ja klassillista – TÝRin omaperäiseen musiikkiin. Tuolloin hän ei vielä tiennyt, miten syvällisen vaikutuksen tämä yhteistyö tulisi jättämään hänen musiikilliseen näkemykseensä ja miten paljon se tulisi vaikuttamaan muutamaa vuotta myöhemmin syntyvälle albumille.
”Siinä on syynsä, miksi klassista musiikkia kutsutaan klassiseksi,” Joensen sanoo. ”Se on klassinen tapa tehdä sitä. Ja se luo eeppisiä soundeja, jotka sopivat täydellisesti siihen metallityyliin, jota teemme TÝRissä. Joten kaikilla uusilla kappaleilla on täydellinen orkesterointi.”
Vuoden 2019 voimakasta progressiivista folk metallia edustaneen Hel-albumin seuraaja, uusi Battle Ballads, on osuvasti nimetty – murskaava, kohoava, klassisesti koristeltujen kappaleiden sarja, joka manaa mieleen laukkaavat ratsut, kalistelevat miekat ja vaikeilla voitoilla hankitut saavutukset. Ja niin kuin on tarpeen todeta, nimike Battle Ballads ei liity mitenkään 1980-luvun kevyempiin, raikuviin balladeihin.
”Balladeilla on todellakin kaksi tulkintaa,” Joensen täsmentää. ”Monet ajattelevat hair metallia, kun he ajattelevat balladeja. Me puhumme täällä balladeista keskiaikaisessa merkityksessä. Muutamaa rauhallisempaa osaa lukuun ottamatta tämä on hyvin suoraviivaista heavy metallia, jossa on mukana folk- ja klassisia vaikutteita. En ole varma, miten sitä tarkalleen kutsuisi – power metallia, Viking metallia, folk metallia. Se sopii silti hyvin siihen, mitä teemme, mutta tuntuu vain suuremmalta ja enemmänkin näiltä äänimaailmoilta.”
Yhtye julkaisi levyltä ensimmäisen singlen ”Axes”.
Battle Ballads: 01. Hammered 02. Unwandered Ways 03. Dragons Never Die 04. Row 05. Torkils Døtur 06. Vælkomnir Føroyingar 07. Hangman 08. Axes 09. Battle Ballad 10. Causa Latronum Normannorum
TÝR:
Heri Joensen – vocal, guitar
Hans Hammer – guitar
Gunnar Helmer ”Gunz” Thomsen – bass
Tadeusz ”Tad” Rieckmann – drums
Kotkalainen melodista death/thrashmetallia soittava Blood Red Delusion julkaisi uuden ”Ruthless Behaviour” -albuminsa. Levyn digitaalinen jakelu on toteutettu Earache Digital Distributionin, sekä Roadie Median avustuksella. ”Ruthless Behaviour” -albumin julkaisua juhlistetaan toki fyysisellä painoksella, sekä tuoreella ”Will To Fight” -musavideolla.
1. Ruthless Behaviour 2. Will To Fight 3. Foreclosure 4. Through Your Pain 5. Back Against Them 6. When Two Were One 7. Fear Without End 8. I Am Your God 9. Internal Contamination
Sastamalasta ponnistava metalliyhtye Koitos julkaisi “Kaaostila”-singlen tänä keväänä julkaistavalta debyytiltään. Musiikillisesti “Kaaostila” on raaempaa ja raskaampi kuin edeltäjänsä. Tarkkakorvaisimmat voivat kuulla jopa black metal -vivahteita.
“Ihminen on etevä luomaan ympärilleen ja myös muiden ympärille eräänlaisia emotionaalisia tyhjiöitä, joilla aiheutetaan hämmennystä, kaaosta, eristäytymistä ja ahdistusta. Niissä tyhjiöissä ja epätietoisuudessa taas piilee oma kasvualustansa väärille ajatusmalleille ja myös mahdollisuus väkivaltaisen ja vääristyneen ideologian laajemmalle levittämiselle. Ja ihmiskunnassa valitettavasti aina löytyy joku joka tämän tyhjiön pääsee hyödyntämään ja täyttämään. Tässä biisissä tätä tilannetta käsitellään ulkopuolisen yksilön tekemien huomioiden kautta.”, kuvailee vokalisti Matti Hiitti.
1. Kaaostila
Sävellyksen ja sanoituksen lisäksi single on nauhoitettu ja tuotettu täysin bändin omin voimin. Lyriikkavideo on tehty basisti Aaro PelttariJussi Pohjasen tekemän levyn kansikuvan pohjalta. Biisin on miksannut ja masteroinut Rami Nykänen, jonka portfolioon kuuluvat muun muassa One Morning Left ja Balance Breach.
Kokoonpano:
Matti Hiitti – Vokaalit
Hannu Nieminen – Kitara
Ville Ritala – Kitara
Aaro Pelttari – Basso
Eemeli Forss – Rummut
Kotimainen hard rock bändi Jimbo’s Garage on julkaissut musiikkivideon raskaaseen ”Dreamer” -slovariin. Kappaleella esiintyy voalistina erittäin taitava ja vahvaääninen Maya Liittokivi. Säveltäjä ja bändin vetäjä Jimbo Mäkeläinen ajatteli, että hän on paras laulamaan päälaulun tässä vaativassa kappaleessa. Kappaleella kuullaan myös Kari Riihimäen ilmiömäistä kitaransoittoa.
Vuonna 1992 Harjavallassa perustettu kotimaisen raskaan rockin kulmakivi Maj Karma päättää uransa kuusi kaupunkia kattavaan jäähyväiskiertueeseen. Kesäkuun lopussa Seinäjoen Provinssista alkava kiertue jatkaa Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun kautta yhtyeen kotiseudulle Harjavaltaan, jossa yhtye esiintyy alun perin itse perustamallaan Karmarock-festivaalilla. Kiertueen liput ovat nyt myynnissä kunkin keikkapaikan lippukaupassa.
Maj Karman solisti Herra Ylppö ilmoitti viime kesän lopulla sosiaalisessa mediassa eroavansa yhtyeestä ja antoi ymmärtää, että jäähyväiset ovat suunnitteilla. Suunnitelmat on nyt tehty ja yhtye nähdään vielä kerran uskollisten fanien edessä Jäähyväiset-kiertueen muodossa.
Maj Karma nousi uransa alussa suosioon intensiivisillä keikoillaan ja melankoliaan taipuvalla tuotannollaan. Erityisesti vuonna 2006 julkaistu, Suomen virallisen listan ykköseksi noussut albumi ”Ukkonen” vakiinnutti bändin paikan merkittävien suomalaisten rockyhtyeiden joukossa.
Yhtye esiintyy jäähyväiskiertueellaan pitkäaikaisimmalla kokoonpanollaan, johon kuuluvat Herra Ylppö (laulu), Häiriö Piirinen (kitara), J. Savolainen (rummut) ja Kimmo Kurittu (basso).
Pirkanmaalainen Orange Steel julkaisi coverin ja musiikkivideon Kikan hittikappaleesta Sukkula Venukseen. Kappale julkaistiin teemaan sopivasti ystävänpäivänä. Singlen laulut hoitaa Johanna Rutto.
Yhtyeen jäsen Dutch Dillon kommentoi coveria seuraavasti:
”Alun rumpufillin vaikutteen voikin moni jo arvata, mutta muuten kappaleen oli tarkoitus noudattaa hyvin pitkälti 82-85 -lukujen Judas Priestin manöövereita. Bassolinjoissa voi kuulla kaikuja mestari Ian Hill:iltä.”
”Suurimman nostotyön kappaleessa teki yhtyeen toinen jäsen Marty McDye. Itse toimin hyvin pitkälti vain tuottajana ja makutuomarina. Laulaja Johanna Rutto pyydettiin mukaan, koska mielestämme hänen tyylinsä oli juuri sopiva kappaleelle. Innostusta kappaletta kohtaan oli ilmassa studiolla koko prosessin ajan ja toivon että se välittyy myös lopputuotoksesta.”
Hellsinki Metal Festival ilmoittaa
ylpeänä kattauksensa olevan täten valmis
Tiedote 12.2.2024
Ensi kesän odotetuimpiin raskaan metallin festivaaleihin kuuluva Hellsinki Metal Festival on tänään julkistanut viimeiset lisäykset kesän kattaukseensa! Nordiksella 9.-10.8.2024 järjestettävään tapahtumaan on aikaisemmin ilmoitettu liuta kovan luokan nimiä, kuten Hammerfall, Mayhem, Doro sekä Kreator. Suomalaisista yhtyeistä mukana ovat muun muassa Insomnium, Swallow The Sun sekä Tyrantti.
Viimeisessä julkaisuerässä mukana onkin monta kulmakarvoja nostattavaa yhtyettä, kuten modernin ruotsiprogen suosikki SOEN, tuore suomalainen superkokoonpano Crownshift sekä legendaarinen Meshuggah!
Liput tapahtumaan kannattaa käydä hankkimassa pikaisesti, sillä kaikkien lipputyyppien hinnat nousevat maaliskuun 1. päivä. Samalla avoimien lippujen myynti loppuu, ja päiväkohtaiset liput tulevat myyntiin. Liput löydät täältä.
Elokuussa festaritunnelma polkaistaan kunnolla käyntiin jo torstaina 8.8. Hellsinki Metal Festival – Warm-Up Show’n merkeissä, kun Beast In Black tuo täysimittaisen kalustonsa jäähallin lavalle. Ensi kesän tunnelmiin pääset virittäytymään Spotifyssa Hellsinki Metal Festival 2024 -soittolistan kautta.
Oulusta tuleva viisihenkinen melodista metallia soittava Wrongler julkaisi uuden eri tyylilajeja yhdistelevän singlen.
”Crawler From Beneath” on julkaistu kaikissa suurimmissa digikanavissa.
Bändi kommentoi kappaletta seuraavasti:
”Halusimme kokeilla jotain uutta ja erilaista kuitenkin pysyen uskollisena omalle tyylillemme. Kokeilumielessä lisätyt elektronisen musiikin elementit sopivat mielestämme hämmästyttävän hyvin kappaleen äänimaisemaan ja siitä syystä päätimme lisätä ne tukemaan kappaletta. Myös miksauksessa saimme nostettua esiin mieleisiämme äänimaisemia.”
Kansitaide: Wrongler
”Crawler From Beneath” Kappaleen voi kuunnella tästä.
Kappale on äänitetty ja miksattu omatoimisesti.
Miksauksesta on vastannut bändin rumpali Harri Nissinen.
Kappaleen on masteroinut Marvin Tide Studio Londonissa.
Pop metallia soittava Ossian vastasi Metalliluolan kysymyspatteristoon. Tutustu artistiin alla.
Mikä on bändinne nimi, ja onko sillä jokin erityinen tarina tai merkitys:
Artistinimeni on Ossian, joka...
Veteraanituottaja Martin Birch onnistui luomaan LP:llä äänimaailman, jonka tunnistaa 1970-luvun piirteistä, mutta ei sisältänyt sen pahimpia kompastuskiviä. Kannattaa myös tarkistaa 2000-luvulla ilmestyneet uudelleen miksaukset, jotka tuovat biiseihin vielä lisää ilmavuutta ja raskautta. ”Burn” ylsi Suomessa lähelle top-3:ea virallisella listalla. Tämä on saavutus, jota on pidettävä merkittävänä. Mukana sessioissa oli myös suomalaista väriä; avustavana studioteknikkona toimi pitkän uran alalla tehnyt Tapani Tapanainen.
