Koti Blogi Sivu 380

Pitkänlinjan rock-yhtye Jackie’s Land julkaisi viimeisen singlen debyyttialbumiltaan videon kera

Tiedote 9.2.2024

Pitkänlinjan rock-yhtye Jackie’s Land julkaisee huolella kypsytellyn debyyttialbuminsa karkauspäivänä. Viimeinen single Fortune & Fame rullaa Black Crowesin ja Rolling Stonesin hengessä vintagella rapeudella, groovaavilla riffeillä ja loistavalla kertosäkeellä.

Pitkään tankkejaan täytellyt Jackie’s Land luottaa edelleen perinteisen rock ’n rollin voimaan. Nyt bändi on valmis avaamaan hanat ja täyttämään musiikinjanoisten tarpeet. Tämän energisistä live-esiintymisistään tunnetun bändin kaivo ei ole kuivumassa sillä yhtyeen vauhtia ja vaaraa sisältävä debyyttialbumi näkee päivänvalon 29.2.2024.

’Fortune & Fame’ alkaa hillityllä avoimen vireen sähkökitaranäppäilyllä, joka tuo mukanaan mukavasti vintagelämpöä Black Crowesin ja jopa Rollareiden hengessä. Rauhallisen intron jälkeen biisi polkaistaan kunnolla käyntiin letkeästi groovaavalla riffillä ja tyylille uskollisen slide-kitaran johdattamana. Aiempien sinkkujulkaisujen tapaan tarjolla on raikkaan kuuloinen, rouheasti rullaava kappale, jonka kruunaa mieleenpainuva melodinen kertosäe, jonka taustalla soi heleät akustiset kitarat.

”Sanoma on selkeä ja kuvaa hyvin meidän asennettamme; mainetta ja mammonaa emme ole täällä etsimässä, vaan haluamme kulkea omalla tyylillämme tällä musiikin polulla” ilmoittaa kitaristi Jouni Möysä. ”Erityisesti tämän biisin kanssa soundimaailma oli melko tarkkaan jo kirjoitusvaiheessa mielessä ja tuottaja Jussi Vuola löysi juuri oikean meiningin tähän biisiin.”

Kappaleeseen on tehty tyylikäs musiikkivideo kuvaaja Petri Vilenin kanssa. ”Halusimme tehdä hyvää fiilistä uhkuvan tarinallisen visuaaliteoksen, johon kiteytyy toimintamme peruselementit; pilke silmäkulmassa, mutta laadukkaasti. Green screenin edessä soittimet kourassa pönöttäminen ei tuntunut oikein meille luonnolliselta, joten päätettiin lähteä täysin eri suuntaan videon kanssa. Idea videoon syntyi aika nopeasti ja yhteistyössä Petri Vilenin kanssa video saatiin käsikirjoitettua ja lopputulos ylitti kaikki ennakko-odotuksemme.” virnuilee laulusolisti Ilmiö.

Tutustu lisää Facebookissa tai Instagramissa.


Lähde: V.R. LAbel

Sirpinmurtajan uusi ”Ajanvalajain Nouseva Myrsky” ulkona

Kotkalainen ilkikurista ja fennomaanista black metallia soittava Sirpinmurtaja on julkaissut uuden albuminsa ”Ajanvalajain Nouseva Myrsky”.

Digipak-CD saatavilla Out Of The Dungeonilta: outofthedungeon.net/store. LP-versio tulossa myöhemmin.

Kuuntele levy:

1. Intro 0:00 2. Tulenvalssi 02:47 3. Sutta Paijaava Paholainen 09:48 4. Untennäkijä 16:01 5. Kahtia Lyöty Taivas 22:24 6. Ajanvalajain Nouseva Myrsky 28:48

Lähde: Sirpinmurtaja

Torchian uusi albumi on julkaistu

Kuva: AskoJonathan Photography

Tiedote 9.2.2024

Tamperelaisen melodista death metalia syöksevän Torchian kolmas albumi ”Arcane Magicae” on julkaistu. Yhtye julkaisee samalla lyriikkavideon kappaleesta ”My Dearest Fiend”, jonka melodioissa kaikuu suomalaisen metallin pitkä historia.

Torchia juhlistaa albumijulkaisua lämmitellen kotimaan keikkalavat ruotsalaiselle Scar Symmetrylle maaliskuussa. Mukana kiertueella on myös niin ikään ruotsalainen Eyes Wide Open.

Biisit: 1. There’s a Witch Among Us 2. My Dearest Fiend 3. La Magra 4. Rat Shaman 5. Serpent Icon 6. The Messenger 7. Red Luna Ceremony 8. Silver Horns 9. Arcane Magicae
Kansi: ‘THIRST’ (II & IV) – Santiago Caruso

 

 

Keikat:

10.03.24 FI – TURKU, Utopia Club

Liput 27/32€ – utopiaclub.fi

*Torchia

 

13.03.24 FI – JOENSUU, Kerubi

Liput 25/28€ – Tiketti, Lippu.fi

*Eyes Wide Open & Torchia

 

14.03.24 FI – SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo

Liput 27/32€ – Tiketti

*Eyes Wide Open & Torchia

 

15.03.24 FI – TAMPERE, Olympia Kortteli

Liput 33/35€ – Tiketti

*Eyes Wide Open & Torchia

 

16.03.24 FI – HELSINKI, On The Rocks

Liput 29/32€ – Tiketti

*Eyes Wide Open & Torchia

 


Lähde: Torchia
Kuva: AskoJonathan Photography

Avatar ja Æther Realm @Tavastia 1.2.2024

Kuva: Aila Kapanen

Vuonna 2023 Tuskassakin esiintynyt Avatar saapui alkuvuodesta Suomeen neljälle keikalle. ”The Great Metal Circus”-kiertue nähtiin Tampereella, Seinäjoella, Jyväskylässä ja Helsingissä 29.1.-1.2.2024.

Kävimme Tavastialla tarkistamassa yhtyeen livekunnon. Keikan lämppärinä toimi yhdysvaltalainen Æther Realm.

Æther Realm

Avatar

Kuvat: Marika Kapanen

 

WÖYH! kiertää Suomea toukokuun ajan 10 vuotta sitten ilmestyneen ”Ikkillyk”-debyyttinsä kunniaksi

WÖYH! JUHLISTAA 10-VUOTISTA WÖYHÖTYSTÄ KEVÄTKIERTUEELLA

Tiedote 9.2.2024

Omintakeisella ja innostavalla otteella kotimaista musiikkikenttää rikastava WÖYH! kiertää Suomea toukokuun ajan 10 vuotta sitten ilmestyneen ”Ikkillyk”-debyyttinsä kunniaksi. Perjantaina 5. toukokuuta Espoon Sellosalista käynnistyvä ”Wöyhötyksen vuosikymmen” -juhlakiertue saavuttaa yhteensä yhdeksän paikkakuntaa mukaan lukien Helsingin Korjaamon Vaunusalin lauantaina 25. toukokuuta, jonka yhteydessä järjestettävässä Kaskelotti Records Gaalassa tullaan näkemään myös yllätysesiintyjiä. Viidettä kertaa juhlittavaan gaalaan ovat tervetulleita kaikki uudet ja vanhat wöyhöttäjät asuun katsomatta. Lipunmyynti on käynnissä kunkin esiintymispaikan omissa lipunmyyntikanavissa.

Julkaistessamme debyyttialbumimme ”Ikkillyk” emme voineet arvatakaan miten erikoinen matka meillä tulisi olemaan wöyhötyksen parissa. Viiden pitkäsoiton ja mahtavien keikkakokemusten siivittäminä haluamme juhlistaa kulunutta vuosikymmentä klubikiertueen merkeissä yhdessä kuulijoidemme kanssa. Viralliset maljat nostetaan Kaskelotti Records Gaalassa. Wöyhötys jatkuu kenties hurjempana kuin koskaan!” hehkuttaa yhtyeen laulaja-kitaristi Jussi Hyyrynen.

WÖYH! – Wöyhötyksen vuosikymmen -juhlakiertue 

Pe 03.05. Sellosali, Espoo
Ke 08.05. Sawohouse Underground, Kuopio
To 09.05. Kulttuuritila Nuijamies, Lappeenranta
Pe 10.05. Olympia, Tampere
Pe 17.05. House Of Rock, Kouvola
La 18.05. Möysän Musaklubi, Lahti
Pe 24.05. Suisto, Hämeenlinna
La 25.05. Korjaamon Vaunusali, Helsinki – Kaskelotti Records Gaala
Pe 31.05. Logomon Teatro, Turku


Balance Breachiltä uusi ”Maniacs”-single sekä video

Kuva: Raisa Krogerus

Tiedote 9.2.2024

Mikkeliläinen Balance Breach julkaisi viime kesänä upeasti menestyneen ABYZMAL-levynsä ja keikkaili sen tiimoilta runsaasti niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Vauhti ei hyydy, päinvastoin – yhtyeellä on jo uusi vaihde silmässä, ja bändi julkistaa nyt uusia puolia itsestään paljastavan Maniacs-singlen.

”Edellisellä albumillamme liikuimme todella synkissä maisemissa. Aloittaessamme työstämään uusia kappaleita tuntui oikealta ja inspiroivalta luoda jotain, jossa on positiivista energiaa ja voimauttavaa tunnetta. Inspiraatio lyriikoihin syntyi muistelemalla hetkiä ja tilanteita, joissa on täytynyt pystyä kaivamaan sisältä itsevarmuus ja voima, vaikka lähtökohdat tälle eivät olisikaan näyttäneet kaikkein parhaalta. Keskityin lyriikoissa ammentamaan noista hienoista hetkistä, kun olemme bäkkäreillä yhdessä nujertaneet kaikki epävarmuuden tunteet ja epäilykset,  jotta saisimme pian itsestämme kaiken irti lavalla päräyttävää ja energistä keikkaa varten. Musiikin ja lyriikoiden yhteisvaikutuksesta Maniacsista syntyi anthemin omainen biisi kaikille, jotka tarvitsevat extra-boostia ja itsevarmuutta tilanteisiin, kun täytyy pystyä parhaimpaansa ja vapauttamaan sisäinen maniac!” laulaja Aleksi Paasonen kuvailee.

Maniacsin tarkoituksena on temmata keikkayleisö mukaan, ja tarkka korva kuulee kesän kaikujakin kappaleen tunnelmassa.

”Äänitimme ja sovitimme biisin instrumenttien osalta valmiiksi Lammaskallion studiolla Tuusulassa Rami Nykäsen kanssa. Tuolla vietetyt kesäisen aurinkoiset ja saunomiseen päättyneet (pitkät) äänityspäivät toivat varmasti oman positiivisen säväyksensä lopputuotokseen”, kitaristi Terho Korhonen tuumaa.

Balance Breach kuvasi Maniacsille hyytävän musiikkivideon vanhassa tehdasrakennuksessa. Lämpö soittamista ja esiintymistä kohtaan huokuu kuitenkin soittovideosta läpi.

“Maniacs-musiikkivideo kuvattiin tammikuussa kovien pakkasten aikaan viileässä teollisuusrakennuksessa Kotkassa. Pitkät, 10-tuntiset päivät koettelivat, mutta meille tyypillinen iloinen ja positiivinen asenne säilyi läpi kuvausten. Kahden kuvauspäivän aikana jokainen bändistä antoi kaikkensa, jotta videolle saatiin ikuistettua se energia, mikä meistä välittyy keikoillamme yleisölle, ja se palo mikä meillä on musiikkimme tekemiseen sekä esittämiseen. Videon valaistuksesta vastannut Julian Korkolainen teki vakuuttavaa jälkeä ja ohjaaja Vin Valentino tarkkaa työtä kuvauksen sekä leikkauksen suhteen. Näin lopputuloksesta tuli kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikuttava, intensiivinen ja meidän luontaista energiaamme uhkuva”, Balance Breachin rumpali Antti Halonen toteaa.

Metalcore-viisikko keikkailee kevään aikana uutterasti Bloodred Hourglassin kyljessä sekä kotimaassa että Saksassa. Huhtikuun loppuun mahtuu myös pari Balance Breachin omaa headliner-keikkaa. Koko keikkalista näyttää seuraavalta:

10.02.24 Kantakrouvi, Oulu FIN *
15.03.24 Kerubi, Joensuu FIN *
19.03.24 Headcrash, Hamburg DE *
20.03.24 Turock, Essen DE *
21.03.24 Colossaal, Aschaffenburg DE *
22.03.24 Club Vaudeville, Lindau DE *
24.03.24 Kiff, Aarau CH *
25.03.24 Backstage Club, Munich DE *
26.03.24 Luxor, Cologne DE *
5.04.24 ZROCK, Kempele FIN
6.04.24 Rytmikorjaamo, Seinäjoki FIN *
26.04.2024 HÖNÖ Baari, Tampere FIN
27.04.2024 On the Rocks, Helsinki FIN
* = Bloodred Hourglassin lämppärinä “How’s the Heart” -kevätkiertueella

Balance Breach on:
Terho Korhonen – kitara
Saku Heimonen – kitara
Joni Härkönen – basso
Antti Halonen – rummut
Aleksi Paasonen – laulu

FACEBOOK | INSTAGRAM | WWW


Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Raisa Krogerus

Firewindiltä uusi single ja lyriikkavideo ”Chains”

Kuva: Tim Tronckoe

Power metal -yhtye Firewind julkaisee uuden albumin ”Stand United” 1.3.2024.

Yhtye julkaisi levyltä uuden singlen ja lyriikkavideon ”Chains”:

Yhtye julkaisi aiemmin levyltä singlen ja videon ”Fallen Angel”.

Gus G:  ”Fallen Angel” is a song about the eternal battle between good and evil, a song about the temptations of life. There’s been so many interpretations of all this. 

Working again with director Rainer ”ZIPP” Franze, we gave a biblical touch on the visuals and there’s even some choreography going on, for your viewing pleasure. Musically, I feel there’s a good balance of modern and classic Metal elements which is where  Firewind should be in 2024.”

Yhtye julkaisi aiemmin levyltä ensimmäisen singlen ”Salvation Day”.

I wouldn’t exactly call ‘Stand United’ a classic concept album, but the album title indicates what we’re about thematically,” kertoo Gus G“This world seems to be getting more and more out of balance, what with environmental disasters, the pandemic, the wars currently raging all over the globe. In such times, it’s more important than ever for mankind to stand close together instead of fighting each other. That’s what ‘Stand United’ is about!”

Levyn kansitaiteen on toteuttanut Costin Chioreanu (Grave, Mayhem, among others). “I always loved the artwork of our debut album, which was based on a real hand painting. With ‘Stand United’ being our tenth album, I wanted an equally authentic template and that’s how I came across Costin. The collage of faces on the cover represent war, greed, betrayal, but also love and unity, which are some of the album’s lyrical themes. I’m just as proud of the artwork as I am of the songs on our new album!”

Stand United:
01 – Salvation Day
02 – Stand United
03 – Destiny is Calling
04 – The Power Lies Within
05 – Come Undone
06 – Fallen Angel
07 – Chains
08 – Land of Chaos
09 – Talking in Your Sleep
10 – Days of Grace

 

FIREWIND:
Gus G. (guitars)
Herbie Langhans (vocals)
Petros Christo (bass)
Jo Nunez (drums)

Linkit:

www.firewind.gr
www.facebook.com/firewindofficial
www.instagram.com/firewindofficial
www.afm-records.de


Lähde: All Noir

Kuva: Tim Tronckoe

 

 

Punkia ja ska-musiikkia yhdistelevä King Star julkaisi uuden singlen ”SOS”

Kuva: Jansku / Love Is Punk Studio

Tiedote 9.2.2024

Vauhdikkaista esiintymisistään tunnettu yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Kings & Clowns vuonna 2010 ja toisen albuminsa Dirty One vuonna 2015.

”Odotamme innolla, että pääsemme julkaisemaan uutta musaa Love Is Punkin kanssa”, Bobby jatkaa.

King Star on vuonna 1998 perustettu yhtye, joka ammentaa tarinansa punkista ja vanhan ajan rock’n rollista. Yhtyeessä soittavat Bobby Nieminen, basisti Markus Heiskanen sekä rumpali Henri Suni.

King Star levyttää suomalaiselle riippumattomalle levy-yhtiölle Love Is Punkille. Love Is Punkin muita artisteja ovat mm. JuustopäätKirkkoveneLikaiset PikkaritRasvamaksaClarkkent ja Broken Trend.

King Star Facebookissa: https://www.facebook.com/kingstarband


Lähde: Love Is Punk
Kuva: Jansku / Love Is Punk Studio

Punkrock-trio Clarkkent ottaa kantaa rasismia ja äärioikeistoa vastaan singlellään ”White Waste”

Kuvaaja: Jansku / Love Is Punk Studio

Tiedote 9.2.2024

Clarkkent julkaisi uuden singlen ja musiikkivideon White Waste. Se on suorasanainen ja selvästi ihmisoikeuksia puolustava kappale. Yhtyeen asenne on olla vaikenematta.

”Ajatus oli, että koska äärioikeiston ja rasismin vastustaminen on aiheena ollut bändille aina tärkeä niin ajateltiin tehdä myös video, jossa ei piilouduta perus bändiasetelman taakse soittimiin tukeutuen – mielummin ollaan niin, että tuodaan itsemme framille. Joka jätkä on esillä toimittamassa biisin sanomaa”,  yhtyeen kitaristi Jukka kertoo.
Clarkkentin viides albumi julkaistaan vuoden 2024 aikana.
Bändin neljättä levyä Stranger Than Fiction on striimattu Spotifyssä yli miljoona kertaa. Yhtye on tehnyt useita Euroopan kiertueita ja on soittanut monien maailmanluokan yhtyeiden (mm. Good RiddanceBiffy Clyro) kanssa.
Clarkkent levyttää suomalaiselle riippumattomalle levy-yhtiölle Love Is Punkille. Love Is Punkin muita artisteja ovat mm. JuustopäätKirkkoveneLikaiset Pikkarit, Rasvamaksa ja Broken Trend. Yhtye esiintyy eri puolilla Suomea ensi keväänä ja syksynä Love Is Punk Fest -kiertueella yhdessä muiden levy-yhtiön artistien kanssa.

Clarkkent Facebookissa: https://www.facebook.com/Clarkkentband


Lähde: Love Is Punk
Kuva: Jansku / Love Is Punk Studio

Broken Trend julkaisi tunnepitoisen uuden singlen ”Doomed By You”, joka käsittelee toksisia ihmissuhteita

Kuva: Jansku / Love Is Punk Studio

Tiedote 9.2.2024

Vaihtoehtorock-yhtye Broken Trend julkaisee 9.2. uuden singlensä Doomed By You. Kappale edustaa uuden aallon emoa tarttuvine kertosäkeineen ja raskaine riffeineen. Sanoituksellisesti kappaleessa käsitellään toksisia ihmissuhteita.

”Doomed By You on mulle aika henkilökohtainen kappale ja se kertoo ihmisten kaksinaismoralismista ja henkisestä väkivallasta, siitä kun toinen osapuoli koittaa vähän niin kuin ”doomata” toista kaikilla sanomisillaan ja tekemisillään. Oli kyseessä sitten kaverisuhde, parisuhde tai mikä tahansa suhdemuoto, niin se ei ole hyväksyttävää”, kertoo yhtyeen laulaja-kitaristi Janne.

Doomed By You on toinen single Broken Trendin tulevalta debyyttialbumilta.

”Me nauhotettiin tää kappale pimeimpään vuodenaikaan Suomessa, joten saatiin nauhalle aika hyvin se tunnelma mitä tää kappale vaati”, jatkaa Janne.

Broken Trend levyttää suomalaiselle riippumattomalle levy-yhtiölle Love Is Punkille. Love Is Punkin muita artisteja ovat mm. JuustopäätKirkkoveneLikaiset PikkaritRasvamaksa ja Clarkkent. Yhtye esiintyy eri puolilla Suomea ensi keväänä ja syksynä Love Is Punk Fest -kiertueella yhdessä muiden levy-yhtiön artistien kanssa.

Broken Trend Facebookissa: https://www.facebook.com/brokentrendFI


Lähde: Love Is Punk
Kuva: Jansku / Love Is Punk Studio

Mainos

Viimeisimmät:

Seuraa

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa