Soulburn – The Suffocating Darkness (2014)

Tekijä

-

31.10.2014

[three_fourth]Asphyxin ”sivuprojekti” Soulburn julkaisi debyyttilevynsä Feeding on Angelsin vuonna 1998. Albumi nauttii pienoista kulttisuosiota, vaikka julkaisuvuonna jäikin harmittavan vähälle huomiolle. Debyyttialbumi seuraili vielä pitkälle Asphyxin viitoittamaa tietä nousten kokonaisuudessaan lähes Asphyxin parhaimpien levyjen tasolle. Toista levyä saatiinkin sitten odottaa ja ainakin itse olin siinä uskossa, että Soulburn jää historian kirjoihin yhdellä täyspitkällään. Yllätys oli melkoinen kun Century Media julkaisi uutisen Soulburnin uudesta tulemisesta. Levyn virallinen julkaisupäivä on 14.11.2014, joten Metalliluolan lukijat pääsevät ensimmäisten joukossa lukemaan ennakkoarviota.

Kokoonpanoon tuli muutoksia sen verran, että basson ja laulun uudella levyllä hoitaa Legion Of the Damnedista tuttu Twan van Geel. Kitaran varteen tarttui Xenomorphin Remco Kreft. Asphyxin perimää edustaa rumpali Bob Bagchus sekä kitaristi Eric Daniels. Vaikka ihan superkokoonpanosta ei voida puhua, niin hollannin mittakaavassa Souburnia edustaa joukko varsin maineikkaita muusikoita.

Heti alkuun täytyy todeta, että yhtye on ottanut selvän pesäeron edelliseen albumiinsa ja jättänyt myös Asphyxin tuhkat maahan hautumaan. Jotain tunnistettavia elementtejä levyltä kyllä löytyy, mutta nyt askelia on otettu pimeämmille ja tuoreemmille poluille. Lyhyen ja varsin mielenkiintoisen intron jälkeen helvetti pääseekin irti kappaleen ”Under The Rise Of a Red Moonin” käynnistyessä. Ensimmäinen positiivinen huomio on Van Geelin laulussa, joka tuo Soulburniin aivan uusia elementtejä black metallin muodossa. Van Geelin laulusta voi hakea yhtymäkohtia moniinkin black metallin äänenkäyttäjiin, mutta ensimmäisenä minulle tuli mieleen Shagrath (Dimmu Borgir).

Musiikillisesti kappaleissa riittää vauhtia ja käsin kosketeltavaa pahuutta, joka tuo levylle erittäin mielenkiintoisen tunnelman. Tremolotyyliset riffit jauhavat ja kuljettavat biisejä eteenpäin varsin mallikkaasti. Soulburn ei kumminkaan puuduta kuulijaa, vaan biiseissä kuullaan hienoja sovituksellisia ratkaisuja eikä raskaampaakaan runnomista unohdeta. Vaikka kappaleet alkuun voivat kuulostaa hyvinkin samankaltaisilta, niin eroavuuksia löytyy kun levylle antaa tarpeeksi kuuntelukertoja.

Avauskappaleen lisäksi parhaimmistoon voi nostaa ”In Suffocating Darknessin”, ”Hymn of the Forsaken II:n” sekä tunnelmallisen ”Black Auran”. Levyllä on mittaa painostavat 50 minuuttia. Vaikka selviä hutilaukauksia levyllä ei ole, niin parin kappaleen tiputtamista olisi voinut pitää kokonaisuuden kannalta järkevänä vaihtoehtona. Soundeiltaan albumi kuulostaa hyvinkin tuoreelta ja jykevät kitarat piirtävät majesteettista maisemaa. Tähän kun lisätään ilmavat rumpusoundit ja Van Geelin loistava repivä lauluääni, niin The Suffocating Darkessin voi nostaa vuoden yllättäjiin.

8+ / 10

Juha Karvonen

[/three_fourth]
[one_fourth_last]

1. Apotheosis Infernali (Intro) (1:29)
2. Under The Rise Of A Red Moon (3:25)
3. The Mirror Void (5:08)
4. In Suffocating Darkness (5:01)
5. Absinthesis (5:25)
6. Hymn Of The Forsaken II (5:00)
7. Black Aura (4:37)
8. I Do Not Bleed From Your Crown Of Thorns (5:39)
9. Wielding Death (5:01)
10. Claws Of Tribulation (5:29)
11. Eden’s Last Sigh (Outro) (3:58)[/one_fourth_last]

Entombed A.D. – Back To the Front (2014)

Tekijä

Juha Karvonen

-

27.10.2014

Entombed on nimi jonka lähes jokainen tietää. Yhtyeen maine perustuu hyvin pitkälle death metallin merkkiteokseen Left Hand Path (1990). Pian tämän jälkeen musiikillista otetta kevennettiin ja Entombed on nauttinutkin näihin päiviin asti jonkinasteista kulttisuosiota vaikka levyllisesti ne helmet ovatkin siellä tuotannon alkupäässä.

Uutta albumia on saatu odottaa seitsemän vuotta. Nimihölmöilyjen ja henkilökohtaisten ristiriitojen jälkeen Entombed ristittiin Entombed A.D.:ksi ja uusi albumi Back To The Front saatiin viimein pihalle. Levyyn oli hyvin vaikea lähestyä ja ensimmäiset kuuntelukerrat menivät täysin harakoille. Levyssä ei ollut oikein mitään tarttumapintaa ja biisit kuulostavat hyvinkin samanlaisilta. Lisäksi levyn 50 minuutin pituus ei helpottanut kuuntelutaakkaa. Useiden kuuntelujen jälkeen levy alkoi avautumaan ja biiseistä sai otetta. Alitajuisesti mieli sotii vastaan, että kuunnellaanko tässä nyt Entombedia vai ei. Oma lopullinen mielipiteeni vaihtelee vieläkin ääripäästä toiseen, vaikka musiikillinen anti kokeilee palvella alkuperäisen Entombedin perimää.

Levyn alku tarjoileekin parasta ”Entombedia”. Ensimmäinen kappale ”Kill To Live” potkii mukavan pehmeästi ja musiikillisesti liikutaan rockin ja death metallin välimaastoissa. Tässä vaiheessa jos joku vielä kuvitteli, että tehdään paluuta Left Hand Pathin tai yleensä death metallin alkulähteille kokee pettymyksen. Aikamatkailua harrastetaan kumminkin sen verran, että Wolverine Bluesin (1993) levyn kantta käydään raapimassa ja viitteitä voi hakea tästä toisessa kappaleessa ”Bedlam Attack”.

Pehmeäsoundinen riffittely liikuttaa kappaleita tasaisesti eteenpäin ja levyn yleistunnelma on hiukan synkähkö, joita tietyillä musiikillisilla ratkaisuilla korostetaan. Omaan makuun levyn alun jälkeen parhaiten iskevät ”Waiting For Death” sekä melodiaakin tarjoileva ”Digitus Medius”. Myös levyn nopein veto ”The Underminer” on omalla tavallaan hyvä kappale, joka suhteellisen tasaisesta materiaalista pongahtaa esille.

Alkushokin jälkeen levy osoittautuu kelvolliseksi death`n roll albumiksi. Yleensä pitkä avautumisaika on hyvän levyn tunnusmerkki, mutta tässä tapauksessa Back To The Front on keskitien kulkija. Kun levyllä on näinkin paljon hyviä riffejä, niin olisi odottanut että levystä olisi saatu enemmän irti. Sävellys- ja sovitustyö tuntuu jääneen vähän keskeneräiseksi ja osa biiseistä rakennettu turhankin irrallisista palikoista. Soundillisesti levy on kuitenkin erinomainen. Yleissoundi on rosoisen pehmeä ja erottuvuutta löytyy. Entombed-faneille tämä on pakkohankinta ja on tässä jotain historian havinaakin, minkä takia myös muiden hevareiden kannattaa levy katsastaa lävitse.

7+/10

Juha Karvonen

01. Kill To Live (04:43)
02. Bedlam Attack (04:44)
03. Pandemic Rage (04:02)
04. Second To None (04:27)
05. Bait And Bleed (04:37)
06. Waiting For Death (02:57)
07. Eternal Woe (05:08)
08. Digitus Medius (06:00)
09. Vulture And The Traitor (04:45)
10. The Underminer (02:57)
11. Soldier Of No Fortune (06:48)

Blue Vertigo – False Predictions EP (2014)

Tekijä

Ville Krannila

-

26.10.2014

[three_fourth]Heti avauksesta kuuntelija yllättyy. ”False Predictions” EP:n käynnistää ”Wall Of Sleep” varsin rouhevalla kitarariffillä. Hieman Black Label Societyn otteita mukaileva kappale johdattaa meidät matkalle, joka kestää viiden biisin verran mukavissa tunnelmissa.

Seinäjokelainen Blue Vertigo yhdistää vaikutteissaan mielenkiintoisesti mm. Iron Maidenia ja Pearl Jamia. Aluksi yhdistelmä saattaa ajatuksen tasolla aiheuttaa näppylöitä, mutta musiikkia kuunnellessa tämä kuitenkin toimii yllättävän hyvin. Jonkin verran ajatus palaa melodioiden myötä 1990-luvulle, mutta mitään masentavaa grungea tässä ei kuulla vaan biiseissä on energiaa ja raskautta. Jollain tavalla oli jopa virkistävää kuunnella bändin katsantoa tästä vinkkelistä.

Kohokohdaksi nouseva ”Nights Of Vertigo” irtoaa jopa Maidenmaisesti mutta kuitenkin jotain hyvin suomalaista soundimaailmassa on. Biisit ovat tasaisia ja vaikka ne eivät vielä maailmaa mullistakaan, Blue Vertigolla tuntuu olevan mukavasti yritystä viedä juttuaan eteenpäin. Seuraamme jatkoa mielenkiinnolla.

3+/5

Ville Krannila[/three_fourth] [one_fourth_last]

1.Wall Of Sleep
2.Bring Me Down
3.Nights Of Vertigo
4.Hallow
5.Sign Out[/one_fourth_last]

Disformed – Prelude To Death (2014) EP

Tekijä

Juha Karvonen

-

25.10.2014

[three_fourth]Espoolaisen Disformedin ensimmäinen EP Prelude to Death tarjoilee perinteistä pohjoismaalaista death metallia. Kun kyseessä suurelle yleisölle tuntemattomampi yhtye, niin yhtymäkohtia voi musiikillisesti hakea ruotsin ensimmäisen aallon death metal bändeihin kuten Grave tai Dismember. Vaikka musiikillinen pääpaino onkin raskaammassa paloittelussa, niin tarttumapintaa löytyy aina Bolt Throwerin tyyliseen riffittelyyn.

Vaikka Ep:llä ei ole kuin kolme biisiä, niin Disformed lunastaa odotukset pala palalta. Ensimmäinen biisi ”The Blood” heittääkin sisäelimet seinille ja vuodattaa veren niin vakuuttavasti, että 90-luvulla death metallin syntyvaiheita seuranneet kuuntelijat miettivät, että mikä helvetin bändi tämä on. Harva yhtye on onnistunut viime vuosina kuljettamaan kuuntelijan niin syvälle pohjoismaalaisen kuolonkorinan alkulähteitä kuin ruotsalainen Entrails, ja nyt tähän samaan ryhmään nousee Disformed. Toinen kappale ”The Enemy” jatkaa mädäntyneen ruumin paloittelua omaan makuun vieläkin vakuuttavammin. EP:n viimeinen biisi ”The Purge” on sävellykseltään moniulotteisempi ja tunnelmallisempi, joka osoittaa bändin iskukyvyn myös tulevaa täyspitkää silmälläpitäen.

EP on nauhoitettu Klaukkalan D-Studiolla, jota on vielä miksailtu säveltäjä / kitaristi Jani Henttilän kotistudiolla. Yhtyeen soundi on raskas ja tasapainoinen kunnioittaen death metallin perinteitä. Laulaja Teemu Kokkonen hoitaa laulutonttinsa vakuuttavasti pysyen matalalla sektorilla, eikä lähde nykytrendien mukaan kirkumisiin tai muuhun turhanpäiväiseen hölmöilyyn.

Disformed on tulevaisuuden nimi. Jos yhtyeen taitotaso on ensimmäisellä EP:llä näinkin korkea, niin mihin se tulee vielä jatkossa nousemaan. Kuoleman alkusoitto tarjoilee juuri sitä mihin joskus 90-luvun taitteessa death metallissa ihastuit, joten valmistaudu hyppäämään ajassa parikymmentä vuotta taaksepäin. Kalman haju on voimakkaampaa kuin aikoihin. Kuolema on tullut takaisin!!

4½ / 5

Juha Karvonen

[/three_fourth]
[one_fourth_last]

1. The Blood
2. The Purge
3. The Enemy[/one_fourth_last]

Obituary – Inked In Blood (2014)

Tekijä

Juha Karvonen

-

22.10.2014

[three_fourth]Obituaryn Inked In Blood on ollut yksi tämän syksyn odotetuimmista albumeista. Markkinointi on ollut näkyvää ja maistiaisia saatu pitkin syksyä. Tämän päivän trendin mukaan myös Obituary keräsi faneilta joukkorahoituksen ja sen voimin nauhoitti albumin Redneck studiolla, joka sijaitsee laulaja John Tardyn takapihalle rakennetussa ”vajassa”. Yhtye vastasi itse albumin tuotannosta, äänityksestä sekä myös miksauksesta. Vaikka bändin jäsenet ovatkin alansa mestareita niin tämmöiset ratkaisut aina saavat epäilykset heräämään. Pystytäänkö saamaan kaikki palaset niin hyvin kohdalleen, että Obituary nousisi vielä albumillaan sinne missä 90-luvun alussa oli?

Ennakkoon julkaistut kappaleet eivät lupailleet oikeastaan mitään erikoista ja olivat niin sanotusti liiankin tuttavallisia. Osittain tämä tuttavallisuus ja perusasioissa pysyminen on ollutkin Obituaryn voimavara, mutta jaksaako samoista aineksista kasatut kappaleet enää kiinnostaa, kun kilpailijat ovat painaneet ohi vuosia sitten. Edellisen albumin Darkest Dayn (2009) julkaisusta tulee viisi vuotta ja Obituaryn mukaan Inked In Bloodia rakennettiin pitkään ja hartaasti.

Levy käynnistyy vauhdikkaasti kappaleella ”Centuries of Lies”, joka kieltämättä toimii todella hyvin. Groovaavat riffit ja John Tardyn kalmalle löyhkäävä ärjyntä tekevät sen mitä osattiin odottaa. Celtic Frost – vaikutteet näkyvät edelleen vahvoina ja runttausriffit nostelevat päätään tasaisin väliajoin. Eli mitään uutta ei todellakaan ole havaittavissa, vaan biisit jatkavat siitä mihin edellisellä levyllä jäätiin. Jotenkin levyn aikana tulee tunne, että sävellysten taso on hiipumassa alaspäin ja väkisin yrittäminen kalvaa mieltä. Donald Tardyn mukaan sävellyskuviot lähtevät ns. jammaushetkistä ja biisi syntyy jos on syntyäkseen. Jotkut levyn kappaleet junnaavatkin niin pahasti paikallaan, että mielikuvat keski-ikäisten miesten jammailusessioista perheeltä anottuina vapaailtoina parin bissen kera ei ole kaukaa haettua.

”Pain Inside” kuljettaa kuulijat aina The End Complete levyn raskaisiin tunnelmiin. Biisistä löytyy sopivasti hitaita osioita ja sitä kuuluisaa alavireistä riffittelyä. Jos jotain jää kaipaamaan niin Allen Westin tunnusomaisia sooloja. Kuolemankone kyllä niputtaa ne muutamat hyvät levyltä poikkeavat kappaleet, mutta yleisesti katsoen levy on hiukan tylsähkö eikä kokonaisuutena horjuttele lähimainkaan ensimmäisiä levytyksiä eikä edes ns. paluulevy Frozen in Timea (2005). Levyn parhaimmistoon nostaisin jo mainittujen kappaleiden lisäksi ”Within A Dying Breedin” sekä ”Visions in my Headin”, jonka yksinkertainen sahausriffi kannattelee kappaletta taidokkaasti aina loppuun saakka.

Soundillisesti levy seuraa hyvin pitkälle edellisten albumeiden lievästi tunkkaista soundimaailmaa. Pientä epätasapainoa löytyy etenkin rumpujen osalta. Sen verran kaukana ollaan Obituaryn timanteista, että väkisinkin kyseenalaistaa levyn tuotannolliset ratkaisut. Kun kyseessä on Obituary, niin odotuksetkin ovat sen mukaiset. Vaikka soundillisesti vatsanpohjaa kouraisevia soundeja jääkin kaipaamaan, niin yhtyettä pitää kunnioittaa määrätietoisuudestaan ja mahdollisimman simppeleistä ratkaisuista. Epäkohdista huolimatta Inked In Blood on toimiva albumi, joka kuljettelee faneja yhtyeen historiassa aikakaudesta toiseen ja saa paikoin tuntemaan, että käsissäsi on jotain suurta.

7+ / 10

Juha Karvonen

[/three_fourth]
[one_fourth_last]

01. Centuries Of Lies
02. Violent By Nature
03. Pain Inside
04. Visions In My Head
05. Back On Top
06. Violence
07. Inked In Blood
08. Deny You
09. Within A Dying Breed
10. Minds Of The World
11. Out Of Blood
12. Paralyzed With Fear[/one_fourth_last]

Graveyard Shifters – Brainwashed By Moonshine EP (2014)

Tekijä

Ville Krannila

-

19.10.2014

[three_fourth]Vuosi sitten perustetun keravalaisyhtyeen tyyliksi on saatteessa ilmoitettu crust punk’n’roll. Mukana on jäseniä äskettäin Metalliluolassakin arvioidusta Re-armedista sekä Nailed Coilista. Nyt ulos on saatettu vinyylimuodossa loistavasti nimetty debyytti EP, joka ilmestyy myöhemmin tässä kuussa CD:nä saksalaisen levy-yhtiön kautta.

Laulaja J. Matilaisen äänessä on yhteyksiä australialaisen Airbournen Joel O’Keefeen, mutta musiikissa AC/DC:tä on vain häivähdys. Hautausmaalla kaivuuhommia tehdään nimittäin huomattavasti likaisemmilla ja rouheammilla soundeilla. Soittimien pölyn aistii ja otteessa on sopivasti punkkia, rujompaa ja nopeaa death’n’rollia ja yhtyeen itsensäkin esille nostamaa Disfearia. Melodioitakaan ei ole unohdettu ja kakkosbiisissä ”A Good Day To Die Hard & Loud” on jopa hittipotentiaalia.

Viimeisessä yllättävästi akustisella kitaralla alkavassa kappaleessa vaihdellaan tempoa hitaan ja todella nopean välillä. Välillä lauletaan jotain ei niin mukavaa suomeksikin. Mitenkään maailmaa räjäyttämättä tarjolla olevat viisi kappaletta tuntuvat antavan mukavasti esimakua tulevasta ja keikkoja on ensimmäiseksi luvassa. Voi helposti kuvitella Graveyard Shiftersin hiekkoineen, lapioineen ja näiden biisien saattelemana toimivan yllättävän hyvin hikisessä klubissa. Yhtyeellä on asenne kohdallaan ja odotukset kokopitkää albumia kohtaan alkavat pikkuhiljaa ”Brainwashed By Moonshinen” myötä nousta.

3½/5

Ville Krannila

[/three_fourth] [one_fourth_last]

1.Chicken Cage Of Terror
2.A Good Day To Die Hard & Loud
3.Graveyard Shifters (Necromance)
4.Molotov Cocktail
5.Play The Victim[/one_fourth_last]

Church Of The Dead – Vol 4: Meet Me In The Tomb EP (2014)

Tekijä

Ville Krannila

-

18.10.2014

[three_fourth]Pääkaupunkiseudun Church Of The Dead tarjoilee hevifaneille todella perinteisen kuuloista kalmanhajuista death metallia. Kyseessä on jo neljäs EP kuuden julkaisun sarjassa. Tätä ratkaisuahan ovat muutamat suuren maailman yhtyeet kuten Down ja Skid Row jo tehneet, eli nykymarkkinoilla on osoittautunut kannattavammaksi julkaista levy useammassa erässä.

Tällä nelosep:llä kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että kansikuvaa myöten ollaan vanhojen legendojen kuten Autopsy, Bolt Thrower, Cancer ja Gorefest maaperällä. Church Of The Deadin kuolometalli ei tyydy kuitenkaan helppoihin sovituksellisiin ratkaisuihin vaan mukana on mukavasti eri sävyjä kuten ”Bedlamin” hidastelut tai ”Gallows Polen” temponvaihdokset. Instrumentit soundaavat hyvässä sopusoinnussa, ja kitaravalli on riittävän jykevä sekä alavireinen kunnioittamaan biisien levittämää teräsmurskaa. Laulussa Jukka Pihlajaniemi vakuuttaa todella monipuolisella korkealla ja matalalla ärjynnällä.

Church Of The Dead näyttää, että toimivalla kokonaispaketilla, laadukkailla biiseillä ja vahvalla tuotannolla rusennetaan priimaluokan death metallia. Tuskassakin viime kesänä nähty yhtye kuuluu kotimaan vahvimpiin toivoihin tässä viime aikoina uutta tuulta purjeisiinsa saaneessa genressä.

4½/5

Ville Krannila

[/three_fourth] [one_fourth_last]

1.Bedlam
2.The Gallows Pole
3.The Reckoning
4.Masturbating On The Grave Of Everything[/one_fourth_last]

Keikkaraportti: Cannibal Corpse 15.10.2014 Nosturi (Helsinki)

Tekijä

Juha Karvonen

-

17.10.2014

[three_fourth]

Death metallin yksi suurista Cannibal Corpse oli heittänyt Jyväskylän Lutakossa edellisiltana onnistuneen keikan, joten odotukset olivat myös Helsingissä korkealla. Kylmä syysilma ja arkipäivä eivät jättäneet faneja kotiin vaan porukkaa raahautui sisälle tasaiseen tahtiin. Yllättävänkin iso osa saapui vasta hetki ennen Cannibal Corpse esiintymistä. Lämppärit Aeon sekä Revocation hoitivat oman osuutensa kunnialla eikä tarvinnut tyhjälle salille onneksi soitella.

Paitamyyntiin oli panostettu ja harvoin näkee noin laajaa valikoimaa Nosturin keikoilla. Tällä kertaa tyydyin Cannibal Corpsen logo-paitaan ja kyllähän siellä goremmatkin paidat tekivät kauppansa. Aikataulut pitivät hyvin paikkaansa ja illan pääesiintyjä aloittikin soittonsa minuutilleen ajallaan. Mitään alkuintroja oli turha odotella. Verhot auki ja siellähän death metallin kuninkaat olivat soittimet kourassa.
Ensimmäinen biisi oli The Bleeding levyn ”Staring Throught The Eyes of Dead”, joka sai kyllä yleisöön samantien vauhtia. Mielestäni avausbiisiksi olisi sopinut ehdottomasti uuden levyn ”High Velocity Impact Spatter”, mutta settilistoja tutkineena tämä ei tullut yllätyksenä. Muutenkin uuden levyn kappaleet olivat vähäisessä osassa. Saimme kuitenkin kolme biisiä keikan alkupuolella ja suurimman myllytyksen sai videobiisi ”Kill Or Become”, jonka kertosäettä huudettiin kurkku suorana.

Yllättäen yhdeksi keikan parhaimmaksi vedoksi osoittautui raskas ”Scourge Of Iron”, joka toimii livetilanteessa paljon paremmin kuin levyllä. Ensimmäisen albumin ”A Skull Of Maggots” oli myös erittäin kova veto. Lopussa kuultu ”Hammer Smashed Face” sai lähes koko yleisön moshpitin kierteeseen ja kyllähän se potki todella kovaa. Settilista koostui hyvin koko bändin historian ajalta ja varmasti kaikki saivat osansa ja enemmänkin.

Soundillisesti Cannibal Corpse oli vakuuttava. Kitarat jyrisivät ja niissä oli selkeyttä, eikä se mennyt oikeastaan missään vaiheessa puuroksi. Alex Webster veti tukka silmillä bassonsa kanssa ja hänen ilmiömäistä työskentelyä oli hieno seurata. Pari kertaa bassot hävisivät muun jytinän alla, en tiedä huomasiko muut samaa. Yleisesti voisi kumminkin todeta, että olosuhteet huomioon ottaen soundit olivat kiitettävät ja soitto oli todella tarkkaa. Tämä erottaa kuninkaat palvelijoista, eikä Cannibal Corpse ole turhaan mainettansa ansainnut. Corpsegrinderin letti heilui tuttuun tyyliin ja ääni oli todella murskaava ja muutenkin hänen hyvätuulisuutensa tarttui yleisöön. Venäjän keikkasekoilut varmasti vaikuttivat ja yhtye laittoi todellakin parastaan.

Keikan jälkeen kuulin, kun osa kritisoi keikan pituutta. Settilistahan vedettiin läpi noin 80 minuutissa, joka oli taas omasta mielestäni juuri ideaaliaika. Illan jälkeen arvostukseni Cannibal Corpsea kohtaan vahvistui entisestään ja tällä hetkellä näyttää siltä, että uhkaajia ei ole lähipiirissä näkyvissä. Death metallin kuninkaat vetivät todella kovan keikan, joka nousee omissa listoissani heti Bolt Throwerin Tuska 2013 esiintymisen perään.

Juha Karvonen

[/three_fourth]

[one_fourth_last]
1 .Staring Through the Eyes of the Dead
2. Fucked With a Knife
3. Stripped, Raped and Strangled
4. Kill or Become
5. Sadistic Embodiment
6. Icepick Lobotomy
7. Scourge of Iron
8. Demented Aggression
9. Evisceration Plague
10. Dormant Bodies Bursting
11. Addicted to Vaginal Skin
12. The Wretched Spawn
13. Pounded into Dust
14. I Cum Blood
15. Disposal of the Body
16. Make Them Suffer
17. A Skull Full of Maggots
18. Hammer Smashed Face
19. Devoured by Vermin [/one_fourth_last]

Cannibal Corpse – Butchered At Birth (1991)

Tekijä

Juha Karvonen

-

15.10.2014

[three_fourth]Death metallin kulta-aikana Cannibal Corpse teki omia tuhojaan julkaisemalla alan klassikoita perä perään. Jos ensimmäinen levy Eaten Back To Life (1990) on yksi alan merkkiteos niin samaan kastiin voi laskea myös seuraavat levyt Butchered At Birthin (1991), Tomb Of Mutilatedin (1992) sekä The Bleedingin (1994). Yleensä joku näistä albumeista on myös fanienkin ykköslevy. Omalla kohdallani ylitse nousee Butchered At Birth, jonka kansikuva on varmasti yksi ikimuistoisempia ja myös raaimpia. Debyytin jälkeen albumi edustaakin aavistuksen yksinkertaisempaa ja raskaampaa lähestymistapaa. Levyä on moitittu huonoista ja tasapaksuista soundeista, mikä ei mielestäni ole täysin aiheellista. Vuonna 1991 tämä levy potki perseelle todella kovaa ja oli yksi kovimpia siihen mennessä ilmestyneitä death metal albumeita.

Ensimmäinen kappale ”Meat Hook Sodomy” on yksi kaikkien aikojen kovimpia biisejä. Biisin paikallaan polkeva intro kuin antaa odottaa kunnes helvetti räjähtää ja riffit porautuu päähäsi. Tämä biisi toimii edelleenkin fiiliksen nostattajana, niin kuin se toimi 90-luvun alussa. Mitään myöhemmillä levyillä olevaa teknistä hyökkäystä Butchered at Birth ei tarjoile. Suurin osa kappaleista perustuu suoran sahauksen ja vitossointujen hyväksikäyttöön. Soolot ovat erittäin nopeita Slayerin Reign in Blood levyn hengessä. Rumpali Paul Mazurkiewicz hakkaa blast beatteja kyllästymiseen asti, eikä mitään ihmeellistä rumpujen takana voida kyllä biisien sävellysten ansiosta odottaakaan. Chris Barnes on mielestäni levyllä parhaimmillaan tyytyen liikkumaan äänensä kanssa siellä alemmilla sektoreilla. ”Bassowelho” Alex Websterin työkalu on levyllä yllättävänkin piilossa, eikä hänen monimutkaisilla bassokuvioilla päästä herkuttelemaan.

Levyn tasaisesta materiaalista voi nostaa esille ”Guttedin”, jonka yksinkertainen kaahaus ja raskaat osiot saavat niskanikamat hakemaan paikkaansa. ”Covered with Soresin” hidas alku saa kuuntelijat pidättelemään henkeä kunnes biisi lähtee käyntiin ja teurastus jatkuu sisuskalujen lennellessä seinille. Deicicen pääpiru Glenn Benton on saanut tungettua itsensä levylle ja vilahtaa kappaleessa ”Vomit The Soul”, jossa kuullaan myös selviä tuulahduksia thrash metallista. Levyn päättävä ”Innards Decay” viimeistelee teurastuksen ja hienosti sen tekeekin. Riffit vaihtuvat lennosta ja kappaleessa on tarttumapintaa kuin sahalaitaisessa veitsessä.

Albumilla on mittaa 37 minuuttia ja biisejä sopivasti yhdeksän. Yhtään heikompaa kappaletta et levyltä tule löytämään. Nämä ovat juuri niitä levyjä joita on hyvin vaikea arvioida, koska albumin tullessa ulos olin 14 vuotias ja se tunnepurkaus ja erilaisuus olivat siihen aikaan niin suurta. Levy poikkesi suuresti samaan aikakauteen sijoittuneista Deathin, Deicicen, Obituaryn tai Morbid Angelin levyistä. Albumiin myöhemmin tutustuneet fanit voivat olla asiasta aivan eri mieltä, mutta lähtökohdatkin ovat aivan erilaiset kuin vuonna 1991. Cannibal Corpse on hieno yhtye, joka ei vielä albumin julkaisun aikaan ollut niin suuressa suosiossa kuin muutamaa vuotta myöhemmin. Tämä levy kuuluu kaikkien death metallistien levyhyllyyn kunniapaikalle.

9 ½ / 10

Juha Karvonen
[/three_fourth]

[one_fourth_last]

1. Meat Hook Sodomy 5:50
2. Gutted 3:17
3. Living Dissection 4:01
4. Under the Rotted Flesh 5:06
5. Covered With Sores 3:19
6. Vomit the Soul 4:31
7. Butchered at Birth 2:46
8. Rancid Amputation 3:18
9. Innards Decay 4:36[/one_fourth_last]

Rämlord – Rämlord EP (2014)

Tekijä

Ville Krannila

-

12.10.2014

[three_fourth]Impaled Nazarenessa pitkän aikaa vaikuttanut kitaristi Jarno Anttila perusti uuden täysin erilaista meininkiä hakeneen yhtyeen vuonna 2010 ja nyt käsittelyssä oleva Rämlord oli syntynyt. Anttila haali mukaan soittajia mm. YUP:ista ja Sentencedistä, pari demoa julkaistiin myöhemmin ja kuluneena kesänä ilmestyi sitten ensimmäinen single seiskatuumaisena vinyylisinkkuna. Levyn on miksannut itse Mikko Karmila ja soundit ovat sopivan perinteikkäät ja samalla musiikkiin sopivan hämyiset.

CD-versiolla on kolme kappaletta. Mitään uutta Impaled Nazarenea levyltä ei kannata hakea, mutta hautausmainen tunnelma biiseistä silti välittyy. Kaikki kolme kappaletta tarjoavat todella herätteleviä vastakohtia toisilleen. Avauskappale ”Evolve To Monster” vakuuttaa hitaalla kevyemmällä otteella tunnelmoiden hautausmaan porttien ulkopuolella. Pian astutaan sisällä hautakivien joukkoon; ”Mark Of Cain” on klassiseen Judas Priestmäiseen heviriffiin ja Mikko ”Mojo” Ojalan aggressiivisempaan lauluun nojaava nopeampi tappokone. Lopuksi ”Served Gold” jatkaa death metal-sävyillä, mutta monipuolistaa pian otetta itämaisen kitarakuvion säestyksellä. Laulussa Ojala yhdistelee taitavasti puhdasta melankolista vokalisointia ja kalmaista örinää varsin melodiseen ja kotimaisen synkkään soundiin.

Rämlord kuulostaa tämä perusteella hyvin virkistävältä tapaukselta, sillä yhtye ei ole selkeästi valmis tyytymään yhteen tyylisuuntaan vaan kokeilee rohkeasti hevin raja-aitoja. Täyspitkä tulee näyttämään todellisen iskukunnon ja sitä odotellaankin suurella mielenkiinnolla.

3½/10

Ville Krannila

[/three_fourth] [one_fourth_last]

1.Evolve To Monster
2.Mark Of Cain
3.Served Gold[/one_fourth_last]

Metalliluola

Soulburn – The Suffocating Darkness (2014)

Entombed A.D. – Back To the Front (2014)

7+/10

Blue Vertigo – False Predictions EP (2014)

Disformed – Prelude To Death (2014) EP

Obituary – Inked In Blood (2014)

7+ / 10

Graveyard Shifters – Brainwashed By Moonshine EP (2014)

Church Of The Dead – Vol 4: Meet Me In The Tomb EP (2014)

Keikkaraportti: Cannibal Corpse 15.10.2014 Nosturi (Helsinki)

Cannibal Corpse – Butchered At Birth (1991)

Rämlord – Rämlord EP (2014)

Mainos:

Viimeisimmät:

Festariraportti: Rockfest 2025 @Turku

Luca Turilli’s Rhapsody – Prometheus, Symphonia Ignis Divinus (2015)

Kivisydämen toinen single tarjoaa synkkää sinfoniametallia

Roost julkaisi debyyttialbuminsa ”Lower Your Standards”

Omnium Gatherumin ”The Last Hero” -single enteilee ”May The Bridges We...