Tätä levyä odoteltiin aikanaan kuin kuuta nousevaa. Bruce Dickinson ja Adrian Smith olivat palanneet bändiin edellisenä vuonna ja syksyllä 1999 Maiden oli vetänyt loistavan keikan Helsingin Jäähallissa. Metalliliitossa soitettiin kesän 2000 kynnyksellä levyn ensimmäinen single ”The Wicker Man”, joka osaltaan antoi suuria odotuksia. Verrattuna pariin aikaisempaan energiatasoltaan väsähtäneeseen Maiden-levyyn, nyt oli selkeästi vauhtia ja voimaa kehissä eri tavalla. ”Brave New World” ilmestyi 20 vuotta sitten toukokuussa 2000 ja kuului tiiviisti seuranneen kesän soundtrackiin.

”The Wicker Man” toimi hyvin levyn avaajana, mutta varsinaisesti kaksi seuraavaa biisiä kolahtivat kovaa. ”Ghost Of The Navigator” ja nimikappale ovat loistavia, ajattomia Maiden-klassikoita, joille ehdottomasti kuuluisi paikka jokaisessa Maiden-livesetissä edelleen. Molemmat alkavat hitaasti ja tunnelma kasvatetaan majesteettisten säkeistöjen kautta hienoihin melodisiin kertosäkeisiin, soolot ulvovat taattuun Maiden-tyyliin ja kitaraharmonioita on ilo kuunnella. Bruce Dickinson iskee kehiin yhdet uransa kovimmista suorituksista näissä kahdessa kappaleessa sanoituksia myöten. Jossain vaiheessa Maiden alkoi toistaa itseään kappaleiden sovituksissa ja rakenteissa, mutta tällä levyllä sovitukset toimivat hienosti. Tunnelma vaihtelee raskaiden sekä hiljaisten osuuksien välillä, ensin saadaan hiukan eeppisempää tunnelmaa sekä Steve Harrisin klassista bassottelua ja sen jälkeen taas vauhdikkaampaa menoa. Kyllästymistä ei tule missään vaiheessa vaan albumi kantaa hyvin koko 67 minuuttisen pituutensa.

Noiden kahden timanttibiisin jälkeen voisi ajatella tason laskevan, mutta näin ei käy. Itseasiassa levyltä löytyi usealla kuuntelulla aina jotain uutta ja eri kappaleet alkoivat nousta henkilökohtaisessa rankingissa ajan kuluessa. Ensimmäisellä kuuntelulla ”Blood Brothers” ja ”The Thin Line Between Love And Hate” eivät erikoisesti säväyttäneet, mutta kuuntelukertojen myötä ne alkoivat toimia yhä paremmin ja paremmin. Aivan levyn alkupuolen klassikoiden tasolle ei ylletä, mutta laadukkaista biiseistä silti on kysymys.

”The Mercenary” iskee takuuvarmasti NWOBHM-hengessä kuten myös Adrian Smithin kynäilemä ”The Fallen Angel.” ”Dream Of Mirrors” on levyn progressiivisin ja pisin kappale, jonka 10 minuuttia vilahtavat hetkessä uppotuessa biisin tunnelmiin. ”The Nomad” tuo mukaan hieman itämaista tunnelmaa, tämä raita kuulosti ensi kertaa vuonna 2000 mahtavalta jatkolta ”Piece Of Mindin” päätökselle ”To Tame A Landille,” mutta nyt vuosien vierittyä ei enää aivan samoihin sfääreihin ylletä. Hyvä kappale kuitenkin ja tässä kohdassa kuulee kolmen kitaran yhteistyön. Lopuksi esiin nousee ”Out Of The Silent Planet,” joka sanoituksiensa ja teemansa puolesta voisi olla ”Somewhere In Timelta.” Dickinson on liekeissä jälleen ja kertosäe jää soimaan päähän vahvasti.

Kokonaisuutena levyn tunnelma on omassa luokassaan. Heikkoa materiaalia ei ole mukana lainkaan ja biisit liukuvat yhteen hienosti tehden tästä nimenomaan albumina yhdeän vuosituhannen vahvimmista teoksista.

Maidenin perisynti eli biisien venyttäminen ja säkeistöjen jankkaaminen ei ollut vielä paha haittatekijä ”Brave New Worldilla.” Biiseissä oli entistä enemmän progressiivisia elementtejä, mutta ne toimivat hyvin ja tukevat kokonaisuutena klassista Iron Maiden-soundia. Proge-vaikutteet lähtivät yhtyeellä lapasesta vasta myöhemmin. Kevin Shirley uutena tuottajana teki levyllä todella vakuuttavaa jälkeä. ”Brave New World” on edelleen soundeiltaan paras Maiden-levy sitten ”Seventh Son Of A Seventh Sonin.” Hienosti biiseihin on tuotu niiden tarvitsemaa ilmavuutta ja rankkuutta, menettämättä tärkeitä nyansseja.

Maiden tekee yhtyeenä saumatonta työtä. Harrisin helikopteribassot ja Nicko McBrainin joskus epätarkka soitto kuulostavat juuri niin hyviltä kuin niiden pitää. Dave Murray tiluttaa tavaramerkkityyliinsä. Janick Gers ei kuulu omiin kitaristisuosikkeihin, mutta ei hänen soittonsa tällä levyllä sen kummemmin kokonaisuudessa häiritse. Gersin kynästä on kaiken lisäksi saatu levylle ”Out Of The Silent Planet” -merkkiteos, jolla miehen panos on lunastettu.

Ruotuun palannut Dickinson tekee albumilla loistavan suorituksen ja lauluosuudet mm. kappaleissa ”Brave New World,” ”Out Of The Silent Planet” ja ”Blood Brothers” ovat todella kovalla tasolla. Smith ei kirjoittanut levylle kuin kaksi teosta, mutta ne ovat molemmat hienoja ja miehen soitto on tärkeä osa levyn kokonaiskuvaa.

Maiden tuntui olevan todella vahvassa nosteessa tuolloin ja levyyn liittyy paljon muistoja kesältä 2000. 20 vuotta sitten ilmestyi myös Rob Halfordin mahtava paluulevy ”Resurrection” ja nämä albumit tuntuivat olevan heavy metallin pelastajia hieman synkemmän jakson jälkeen. Syystä Maidenin seuraavalla albumilla ”Dance Of Deathilla” oli kovat panokset, mutta levy osoittautui omalta kohdalta pahaksi pettymykseksi.

”Somewhere In Time” on edelleen oma suosikki Maiden-levyni, ja ”Powerslave” toki klassikoista nousee myös korkealle. Mutta heti näiden kannassa on ”Brave New World.” Sen voima ei ole 20 vuoden aikana vähentynyt lainkaan. Arvostus nousee yhä entisestään kun sitä verrataan sen jälkeen julkaistuun selvästi heikompaan Maiden-materiaaliin. ”Brave New World” on edelleen yksi uudemman heavy metallin parhaista levyistä, ja Iron Maidenin mittavassa katalogissa aliarvostettu klassikko.

9½/10

Ville Krannila

1.The Wicker Man
2.Ghost Of The Navigator
3.Brave New World
4.Blood Brothers
5.The Mercenary
6.Dream Of Mirrors
7.The Fallen Angel
8.The Nomad
9.Out Of The Silent Planet
10.The Thin Line Between Love And Hate