Tyrantti – Orjaplaneetta (2021)

Tulipyörää ei keksitä uudelleen, mutta orjaplaneetat räjähtävät

Kotimaista viiksihevikenttää jo vuodesta 2017 kutitellut retkue trio-Tyrantti kruisaa jälleen vapaana! Suomessa ei ole liikaa äidinkielellään laulavia hevibändejä, joten aina kun joku kehtaa lähteä tälle tielle, ovat konnotaatiot välittömästi yhtyeissä kuten Kilpi ja Teräsbetoni sekä lähes välitön läppä meemistatus. Vastustuksen edessä täytyy vain kammata viikset, kiristää varsitennareiden nauhat sekä asettaa genitaalit mukavaan asentoon nahkahousuissaan ja mennä jääräpäisesti eteenpäin kuin Timo Jutila konsanaan – ja näin Tyrantti on tehnyt.

Mikä on muuttunut? Ei juuri mikään. Toisella levyllään “Orjaplaneetta” yhtyeen soundit ovat hiotummat ja modernimman kuuloiset kuin debyytillä “Tyrantti”, mikä ei monille takuulla ole negatiivinen asia, vaikka itselle ne ensimmäisen levyn snadisti “köpösemmät” soundit maistuivat enemmän. Tyrantin Iron Maiden ja Judas Priest -vaikutteet ovat edelleen häpeilemättömän ilmiselviä, etenkin vokalisti/basisti Nahka-Samin korkeista kiljaisuista olisi muuan Rob Halford ylpeä.

Täten selitän seikasta, joka allekirjoittaneella eniten silittää Tyrantissa vastaviikseen; Nahka-Samin ns. normaaliäänen vokaaleissa ja lavahabituksessa on jotain, mikä minulle kalskahtaa hiukan teennäiseltä. Ja kuten tiedämme, hevimusiikissa poseeraus on myrkkyä. En väitä, että Nahka-Sami olisi poser – hän on takuulla kovempi hevimies kuin meikäläinen ikinä! Sanoisin, että Nahka-Samin tulisi pudottaa ns. “heviäeän” esittäminen lavalla ja olla vain oma itsensä aina välispiikkejä myöten. Rennosti vaan! No mutta se siitä, palataan taas itse levyyn!

Kuva: Joel Hautecoeur

Vaati monta kuuntelukertaa, ennen kuin pääsin sisälle kappaleisiin ja”Orjaplaneettaan” kokonaisuutena. Aluksi pidin alun intron lyhyttä akustista rämpyttelyä turhana, mutta ans kattoo, alku on lopussa ja loppu on alussa. Ah, mikä dramaturginen orgasmi! Kappaleet kuten “Aja!” ja “Elävältä haudattu” voisivat olla suoraan Judas Priestin “Angel Of Retribution” -levyltä poimittuja, sen verran kovia niskabänger-riffejä sekä kiekumista ne sisältävät. “Veritiikeri” on nyt jo uusi kotimainen heavy metal anthem, mutta omat lempparit ovat silti speed-veto “Feeniks” sekä levyn päättävä yli 11 minuuttinen polveileva eepos “Orjaplaneetta”.

Vaikka kitaristi/vokalisti Henkka näyttää promokuvissa Unelias-kääpiöltä, on hänen äänensä kaikkea muuta – jo debyyttilevyllä sekä livenä pillinsä ovat vakuuttaneet sekä soineet hienosti. Hänen ääntään kuullaan edelleen mukavasti pitkin ”Orjaplaneettaa” joko lead-vokalistina tai sitten taustoilla, tuoden moniin kappaleisiin lisäpontta.

Yhtye on päättänyt näyttää närhen munaskuukkelit epäilijöille läväyttämällä tiskiin ehdan konseptilevyn tarinoineen kaikkineen. Itse en juuri perusta konseptilevyistä, koska se voi asettaa välittömästi näennäisesti taiteellisia tasoja sekä muuta turhaa riippakiveä. Tyrantti onnistuu sikäli hyvin, että en edes aluksi yhdistänyt biisien lankoja toisiinsa, eli albumi ei varsinaisesti tao kuulijan kalloon nyt kerrottaan yhtä narratiivia, pysy tarkkana! Levystä pystyy siis nauttimaan myös täysin kokonaisuudesta irrotettuina yksittäisinä biiseinä. Minä tykkään.

Kaikesta huolimatta suunta on Tyrantilla oikea ja prätkä pysyy vielä vastaantulevien kaistalla. “Orjaplaneetta” on hyvin kypsynyt kokonaisuus, joka kestää herkuttelua. Hevillä on meikämetallimiestä vaikea enää säväyttää, mutta tämä levykäinen jääräpäisesti kaivoi yhä syvemmälle sydämeni kaivokseen isku kerrallaan. Hai-houuu!

”Tulipyörää” ei ole lähdetty keksimään uudelleen, mutta ”Orjaplaneetta” on räjäytetty. Kova levy!

8½/10

Janne Lesonen

1. Intro
2. Aja!
3. Veritiikeri
4. Elävältä Haudattu
5. Toinen Maailma
6. Matkalla Vapauteen
7. Feeniks
8. Valon Uhka
9. Tulella Merkitty
10. Orjaplaneetta

Linkit:
https://www.facebook.com/varotyranttia/
https://www.instagram.com/varotyranttia/
http://tyrantti.net/

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here