Henkilökohtaisesta tragediasta toipuva Temple Balls on julkaissut yhtyeen mukaan nimetyn viidennen studioalbumin ja uuden levymerkin sekä potentiaalisten markkina-alueiden myötä näyttää kulkevan kohti suurempaa menestystä.
Arto Lehtinen valotti bändin laulaja Arde Terosen ja basisti Jimi Välikankaan kanssa levyn syntytarinaa sekä Temple Ballsin tulevaisuuden suunnitelmia.
Näin aluksi: kertokaa, miten Temple Balls muodostui?
Jimi: Yläasteella soitti samanlaisia karvapäitä, ja soitimme samassa sinfoniaorkesterissa. Minä olin muuttanut Ouluun maaseudulta, Toholammilta. Siinä alkoi kiinnittää huomiota, kun soitettiin sinfoniaorkesterissa, että monella oli Slayerin paita, Kiss ja Mötley Crüe. Sitten alettiin jutella, ja siinä vähän ystävystyttiin. Aluksi alettiin tytöille väittää, että meillä on bändi, vaikka ei ollut. Kuitenkin soitettiin kitaraa ja bassoa. Jossain vaiheessa piti lunastaa väittämät ja alkaa soittaa oikeasti. Sitten tehtiin demoja ja saatiin bändi kasaan. Siitä se sitten lähti. Soitettiin nuokkarikeikkaa.
Oliko helppo löytää samanhenkisiä kavereita, ja pääsitte soittamaan yhdessä?
Jimi: Kyllä, ja se oli perinteisellä metodilla: Kellä oli pisimmät hiukset ja sopivien bändien paidat. Sillä tyylillä raavittiin, että kellä oli sopivia bändejä, ja sitten soittimet kolahtivat kasaan.
Oliko bändipaidat ja musiikkityyli – Kiss, Iron Maiden – perushevibändit?
Jimi: Muistan, että kun etsittiin rumpalia bändiin, tehtiin ruutupaperivihkoon kouluun, missä luki: Skid Row, Hanoi Rocks, Mötley Crüe ja Stone. ”Jos joku näistä bändeistä kolahtaa, saatat olla etsimämme henkilö, ja osaat soittaa rumpuja.” Se oli vasta lopussa.
Oululla on pitkä historia suomalaisessa hevihistoriassa aina 1980-luvun alusta saakka. Kuinka paljon Oulun hevihistoria vaikutti siihen, että aloitte soittamaan heviä?
Jimi: Itse tulin Ouluun junan tuomana Keski-Pohjanmaan periferiasta. En osaa oikein sanoa, miten itse oululaisuus vaikutti. Sen sanoisin, että kun katsoo ikkunasta pihalle ja lumikinoksia, niin ei se ainakaan ensimmäiseksi tule mieleen alkaa räppäämään. Sentenced oli siihen aikaan suuri esikuva kaikkialla. Ville Laihialaa katsottiin oikeasti ylöspäin. Hauska tarina: Kaverilla oli kämppä Heinäpäässä Oulussa. Se oli sellainen Kummelin panomies-sketsi. Taneli Jarva sattui asumaan samassa taloyhtiössä ja sattui lähtemään hakemaan R-kioskilta kaljaa, ja kaveri katsoi ikkunasta: ”Siellä se Jarva nyt menee. Sieltä se tuli takaisin kotiin sixpackin kanssa”. Eli on se vaikuttanut, että esikuvia löytyy siltä suunnalta.
Teiltä on tulossa viides levy. Itse olen kuullut vasta singlen ”There Will Be Blood”. Miten uuden levyn biisien kirjoitus ja koko prosessi lähti käyntiin?
Arde: Melkein samalla sapluunalla kuin edelliset levyt, että pareittain tai yksittäin tehtiin demoja ja pohjia. Sitten lähdettiin yhdessä työstämään niitä eteenpäin.
Jimi: Sieltä tulee aina heti ne, joista tietää, että tulevat levylle. Yleensä loppupään kappaleet vetäistään kirjoituspöydänlaatikosta, mitä täällä on. Niitä aletaan sitten työstää, jos sieltä löytyy jotain. Ne ovat jääneet piippuun aikaisemmista kirjoitusprosesseista.
Sanotaanko jämiä?
Jimi: Ei voi oikein sanoa jämiä, vaan niitä ei ole syystä tai toisesta saatu saatettua loppuun asti edellisessä prosessissa. Ehkä ne ovat jääneet paitsioon, ja siellä on ollut idea, mutta siihen ei ehkä ole ollut sitä timanttisinta viilausta.
Onko tällä levyllä sellaisia biisejä, jotka ovat edellisen levyn sessioista jääneitä, eli otettu pöytälaatikosta ja nyt sitten viilattu loppuun?
Jimi: No mm. “There Will Be Blood”.
Arde: “There Will Be Blood” on yksi tällainen. Kappaleen piti alun perin tulla toiselle albumille, mutta ei saatu kertosäettä aikaiseksi. Ne, joita koitimme, eivät vaan sopineet lainkaan säkeistöön. Halusimme säilyttää säkeistön eli saman poljennon. Tuottaja sanoi, että tehdään tästä yksinkertaisempi, ettei kertosäkeen tarvitse olla noin vaikea.
Jimi: Myös ”Hellbound” on sellainen veto, mutta muuten on uutta matskua.
Onko myös se syy, jonka vuoksi ”There Will Be Blood” valittiin sinkuksi ja videoksi, koska se on tuulahdus menneisyydestä?
Jimi: Ei se semmoinen ollut. Emme oikeastaan keksineet, mikä pitää olla single. Siinä aina käy niin, ettei näe puilta metsää tai metsiä puilta, kun on vatkannut albumia edestakaisin viikosta toiseen ja kuukaudesta toiseen. Niin äänestimmekö me?
Arde: Äänestettiin. Näin me olemme tehneet viimeiset pari levyä. Kaikki sanovat kolme parasta biisiä, mikä itselleen parhaiten kolahtaa heti.
Jimi: Sitten katsotaan, että toistuuko joku biisi kaikilla, ja sitten mennään sillä. ”There Will Be Blood” oli mahdollisesti kaikilla.
Arde: Se oli melkein ainut, joka oli kaikilla listalla.
Monta biisiä levyltä löytyy?
Jimi: Yksitoista.
Mitä raitoja haluatte nostaa esiin suosikkeina?
Arde: Minun ehdoton suosikkini on ”We Are The Night”. Se on helvetin kova. Tykkään siitä todella paljon. En tiedä miksi, mutta se on sairaan kova. Sitten ”Tokyo Love”. Se on sellainen ajobiisi.
Jimi: Minulla on ”Lethal Force”. Se flirttailee välimaastossa, mielestäni siinä on perinteisempää Aerosmithia ja sitten Extreme-poljentoa. Kuitenkin myös AC/DC:tä soitettuna pikku päissään. En tiedä, onko se edukseen. Sanotaan näin, että siinä on hyvä meininki ja tykkään siitä.
Temple Balls on perustettu 2009, ja olette olleet yhdessä siitä lähtien. Onko se helppo työskennellä keskenään, koska tunnette toistenne metodit, vai onko haaste myös, kun teette toisistanne poikkeavalla tavalla ja tyylillä kappaleita?
Arde: Yhdistellään visioita. Jos näihin on vain yhden jäsenen mielipide, silloin se ei ole enää bändi.
Jimi: Sanoisin, ja olen aina sanonut haastatteluissa, että olemme kaveriporukka ja toissijaisesti bändi. Emme tee tätä rahasta ja menestyksestä, eikä mistään sellaisesta syystä. Tämä voi kuulostaa kliseeltä. Se on fakta. Se on meistä hauskaa. Se on meidän elämäntapa, juttu ja harrastus. Olisi se tympeää, jos olisi demokraattista väittelyä. Pääasia on, että on nastaa. Muutama kalja ja pannaan hevit koneeseen ja katsotaan, mitä tulee. Se on homman nimi. Kaikki muu tulee sivutuotteena.
Jan ”Örkki” Yrlund on tehnyt kannet. Annatteko hänelle ideoita, miten tekee, vai vapaat kädet?
Arde: Perusideat.
Jimi: Usein annetaan värimaailma, mikä halutaan, ja mitä me haluamme siinä kannessa. Kuten viime levyllä, halusimme lumileopardin temppelin keskellä. Tällä albumilla haluttiin, että tullaan ulos sieltä. Tuossa on kuva, vie se johonkin ja pois sieltä edellisen levyn maailmoista. Meillä on tosi kova luotto Örkkiin, jolla ei ole tapana lyödä huteja.
Arde: Uskomaton kaveri. Kun hänelle antaa osviittaisen sepustuksen, mitä haluamme kanteen parilla kolmella lauseella, Örkki toteuttaa päässämme olevan vision.
Jimi: Nyt Örkiltä tuli neljä versiota: Mikä matchaa, viedäänkö johonkin päin – tässä on neljä helvetin hyvää kantta, mistä valita. Nykyään on katoava taiteenlaji, albumien kannet, sillä ne ovat jotain olennaista sekä siistiä yhä edelleen. Örkki on kaveri numero yksi tekemään kansia genreen kuin genreen.
Jimi: Örkki tavoittaa myös meidän jutun. Ei se mikään salaisuus ole, että ihailemme 1980- ja 70-luvun rock-suuruuksia. Haluamme tuoda mausteemme mukaan. Örkki saa aikaan sellaista, että ovat kuin Dion kansi tai suosikkeihin kuten Iron Maidenin kansiin viittavia. Hän tuo ne tähän päivään omalla kädenjäljellään ja se pukee myös musiikkia hyvin.
Onko teillä monsteri kuten Diolla ja Maidenilla?
Arde: Sitä meillä ei ole vielä.
Jimi: Rumpusetin takana on meidän oma monsterimme.
Alusta lähtien Temple Balls on luottanut ulkomaiseen osaamiseen tuotannossa. Onko helpompi työskennellä ruotsalaisten kanssa ja luotatatteko heidän tietotaitoonsa enemmän kuin suomalaiseen?
Arde: Mielestäni ulkomailla osataan katsoa asiat suuremmin ja musiikki kuulostaa siltä. Ja koitetaan nostaa sitä vielä selkeämmin esille, mistä on ammennettu.
Tarkoitat H.E.A.T:ia, Dyzastya ja muita vastaavia bändejä?
Arde: Se on sellainen geeniperimä Ruotsissa. Ne ovat enemmän läsnä meidän musiikissamme kuin suomalaiset.
Jimi: Sitä tehdään siellä enemmän tällä hetkellä. Pakko on myöntää, että melodisen hard rockin ja vanhan liiton hevin kohdalla keihäänkärki on Ruotsin puolella, lukuun ottamatta meitä ja muutamia muita bändejä täällä kotimaassa. Ruotsista tulee todella kovia kokoonpanoja, kuten mainitsemasi nimet. Olisi pöljää olla menemättä samalle laarille. Kyllä siellä osataan ja tiedetään, mitkä ovat ne kikat ja kommervenkit, joilla kannattaa temppuilla.
Olette aikaisemmin työskennelleet Jona Teen kanssa, mutta toiko hän jotain uusia ideoita uudelle levylle?
Jimi: Jona ei ollut tuottanut hirvittävästi ennen kuin tuotti meidän levyjämme. Olisiko hän tuottanut yhden tai kaksi albumia aiemmin. Mielestäni hän on kasvanut samalla kun me on kasvettu bändinä. Se mies on ehtymätön sammio ideoita.
Arde: On jännä, kun albumille tulee yksitoista biisiä. Siinä ajassa, kun me tehdään niitä kappaleita itse ja kimpassa, Jonalla raksuttaa päässä jo 40 lisää. Se on hirveä tahti.
Oletteko nauhoittaneet levyn Oulussa vai Ruotsissa?
Arde: Sekä että.
Miten olette aikaisemmin tehneet?
Jimi: Olemme nauhoittaneet aikaisemmin Studio 57:ssa, joka on Sonata Arctican Pasin (Kauppinen) studio.
Entä uusi levy?
Jimi: Uuden levyn rummut tehtiin edelleen tällä Studio 57:llä. Ruotsissa tehtiin osa.
Arde: Meillä oli esituotantosessioita pari siellä.
Jimi: Pohjoisessa tehtiin sitten loput. Voidaan sanoa, että on tehty Helsinki–Oulu–Tukholma -akselilla.
Esittikö Frontiers toiveita ja halusi kuunnella materiaalia etukäteen?
Jimi: Meillä on vapaat kädet. Siitä voi olla kiitollinen Frontiersille. He eivät puutu meidän taiteelliseen ilmaisuumme millään tavoin.
”There Will Be Blood” -biisissä on uuden ajan elementtejä perinteisen hevin kanssa. Onko tarkoitus tuoda enemmän modernia otetta mukaan?
Arde: On se tarkoitus, kun kuitenkin kumarramme meidän esikuviamme kohtaan, mutta kuulostamme samalla modernilta bändiltä.
Jimi: Ei ole tarkoitus kuulostaa siltä, että tuo on nauhoitettu vuonna 1982. Ehdottomasti tälle uudelle levylle on tuotu mukaan enemmän syntikkamaailmaa. Se lähti sellaisesta vanhasta sarjasta kuin Airwolf, missä helikopteri lentää, ja soittavat selloa. Airwolfin tunnarista tuli visio, että tämmöistä on mukana myös.
Minkä takia levyn nimeksi päätyi ”Temple Balls”?
Jimi: Tältä tämä bändi kuulostaa ja viime aikojen tapahtumien vuoksi, mitä on tapahtunut yhtyeessä. Se on myös statement, että tämä soundi, mitä tähän mennessä on tehty, on näiden ihmisten summa, keitä tässä on ollut mukana. Se on vähän kuin leima päälle. Tämä on Temple Ballsia.
Toiko Niko Vuorelan (kitaristi, menehtyi syöpään lokakuussa 2025) sairaus ja poismeno erilaisen tunnelman levyn tekemiseen sekä biisien säveltämiseen?
Jimi: Niko ehti soittaa kaikki osuutensa ja olla mukana koko levytysprosessissa.
Arde: Oli meillä jännitys päällä, kun tiedettiin, että tilanne ei ole välttämättä hyvä. Nikolla oli niin hurja tsemppi itsellään. Hänen ulosantinsa oli maksimi.
Jimi: Panostus nousi huippuunsa, että tämä projekti saadaan valmiiksi ja maaliin.
Arde: Se osaltaan kantoi meitä muita.
Ranka oli ensimmäinen levy-yhtiönne. Sen kautta ilmestyi kaksi levyä, jonka jälkeen menitte Frontiersille. Loppuiko sopimus Rankan kanssa, vai oliko kyseessä one-off-diili?
Arde: Meillä oli albumioptio.
Jimi: Olimme Sonata Arctican kanssa Euroopan kiertueella, ja kun tultiin kiertueelta, oltiin siinä onnellisessa tilanteessa, että meillä oli kaksi levydiiliä. Kaksi mahdollista yhtiötä halusi meidän levymme. Eräs saksalainen ja sitten Frontiers, lisäksi Rankan kanssa oli optio. Kävimme keskusteluja Suomen levy-yhtiön kanssa tulevaisuudesta.
Arde: Keskusteltiin mitä aiotaan tehdä.
Jimi: Se ei ollut sellainen tilanne, että livahdimme mihinkään tai potkittiin ulos. Hyvässä yhteisymmärryksessä siirryttiin Frontiersille.
Bloodred Hourglass oli Rankalla ja on nyt siirtynyt saksalaiselle yhtiölle.
Jimi: Riku (Pääkkönen) on avoimesti sanonut, että hän on myös osittain kasvattaja. Hän ei ole peitellyt sitä julkisesti. On ollut suuri apu hänestä, eli hattua päästä Rikulle. Kovan luokan ammattilainen ja kova tekijä sekä hirvittävän kokenut.
Arde: Ilman Rikua ei olisi päästy Japaniin.
Sitten tuli Frontiers, joka on ottanut leipiinsä paljon suomalaisia bändejä. Mm. Shiraz Lane ja Smackbound, jossa nykyinen Megadeth-kitaristi Teemu Mäntysaari soittaa. Nyt Temple Balls on myös siellä. Tarjosiko Frontiers hyvän diilin?
Jimi: Frontiers tarjosi sellaisen diilin, joka meille sopii. Tarvitsimme kansainvälisen sopimuksen ja halusimme saada jalkaa ulkomaille. Se oli juuri hyvä siihen paikkaan meille. Meillä on hyvä yhteistyö.
Onko haaste soittaa perinteistä hard rockia/heavy metallia tänä päivänä?
Jimi: Minusta tuntuu, että bändit, jotka soittavat sellaista musiikkia, eivät lähde siihen sillä tulokulmalla, että pitäisi saavuttaa suurempaa suosiota.
Arde: Suosio tulee, jos on tullakseen. Kyllä sen huomaa selkeästi, että meidän markkinamme ovat ulkomailla ja on huomattavasti paljon enemmän jengiä keikoilla siellä kuin meillä Suomessa. Tuntuu, että ulkomailla jengiä kiinnostaa herkemmin, minkälaisia bändejä Suomesta tulee.
Onko Aasia Temple Ballsin isoin alue?
Jimi: Luulen, että siellä on meillä eniten faneja. Sen voi kyllä sanoa suoraan.
Arde: Oli käsittämätöntä lähtökohtaisesti, kun oltiin ensimmäisen levyn tiimoilta siellä käymässä. Toki se oli showcase, joten siellä oli porukkaa, jotka olivat käyneet ostamassa albumin.
Jimi: Siinä kävi sellainen mielenkiintoinen juttu, laitettiin showcase-tilaisuuteen japanilaisia levy-yhtiöitä paikalle, jotta ne voisivat mahdollisesti signata meidät, mutta meidät signattiin ennen kuin päästiin Japaniin.
Hanoi Rocksista aina Stratovariukseen kuten myös Children Of Bodom – kaikki löivät itsensä ensiksi läpi Japanissa.
Jimi: Se latu on meille valmiiksi aurattu. Ihmiset osasivat seurata suomalaisia bändejä. Kun vielä tuotiin tarjottimella, että sieltä on tulossa tällainen yhtye. Ward Records tarttui tilaisuuteen, ennen kuin päästiin muille edes näytille. Siitä tehtiin sitten sopimus.
Miltä vuosi 2026 tulee näyttämään teille?
Jimi: Tulemme tarvitsemaan aikaa. Täytyy sanoa, että graniitti hikoilee edelleen. Nyt julkaistaan tämä levy kunnialla maaliin. Sitten otamme aikaa ja keskustelemme, minkä verran tarvitsemme siihen, että me voimme mennä eteenpäin.
Arde: On niin iso lovi, mikä puuttuu ystäväporukasta ja bändistä.
Jimi: Ja painotan tuota ”ystäväporukasta”. Eli ystävä on pois ja myös bändin yksi moottori on sammunut. Nyt otetaan se aika, minkä tarvitsemme ja sitten mietimme, mitä teemme.
Ennen kuin lopetamme, niin kertokaa teidän viisi henkilökohtaista suosikkilevyä.
Arde: Voin aloittaa: Thin Lizzyn ”Jailbreak” ja ”Black Rose”, ja sitten sanon ”Led Zeppelin IV”. Olen hyvin vahvasti 1970-lukuun kallellaan. Sitten hieman modernimpaa: Heavens Basementin ainoaksi jäänyt levy. Muut kaverit diggailevat siitä myös. Ja viides on Guns N´ Rosesin ”Appetite For Destruction”, sillä se oli yksi kulmakivi itselleni joskus.
Jimi: Iron Maiden: “Somewhere In Time”, Skid Row: “Slave To The Grind”, Judas Priest: “British Steel”, Kiss: “Destroyer” sekä Ratt: “Invasion Of Your Privacy”.
Kiitos tästä haastatteluhetkestä.
Jimi: Kiitoksia. Oli mukava rupatella.
Haastattelu ja kuvat: Arto Lehtinen
