Mystic Festival @Gdańsk Shipyard, Poland 1-4.6.2022.

Mystic Festival järjestettiin ensimäistä kertaa Gdanskissa ja vanhalla telakka-alueella.

Alunperin festarit on järjestetty Krakovan alueella, mutta ilmeisesti hommat eivät tarinoiden mukaan sujuneet juohevasti, joten järjestäjä päätyi vaihtamaan kaupunkia. Tapahtuman sijainti lähestulkoon Gdanskin keskustassa on todella oivallisesti järkeilty, sillä kaikki hotellit ja muut palvelut olivat kaikki parin kilometrin säteellä.

Itse festarit toteutuivat nelipäiväisenä tapahtumana, jossa pääesiintyjinä olivat Opeth, uudelleen aktivoitunut Mercyful Fate sekä legendaarinen Judas Priest. Ensimmäinen päivä oli käytännössä ottaen lämmittelypäivä, jossa entinen Celtic Frost -nokkamies Tom G. Warrior veti kaksi eri settiä kahden ryhmän toimesta. Tässä on nopea läpikatsaus Mystic Festivaaleista. Jokaisen kannattaa harkita vierailua….

KESKIVIIKKO 1.6.2022

Alue koostui kahdesta ulkolavasta eli Park Stage ja itse päälava sekä lisäksi pieni ulkolava. Telakka-alueen sisätiloihin oli rakennettu todella mahtavat klubifasiliteetit, jota näin suomalaisena vain ihmetteli ja tunsi pientä kateutta, kun kotimaassa ei ole saatu aikaiseksi tällaista konseptia.

Lämmittelypäivän täräytti käyntiin jenkkiläinen Spectral Wound. Setin alussa bändi aloitti jännästi Judas Priest -klassikko ”Painkillerin” rumpukompilla, josta sitten siirryttiin Spectral Woundin tyypilliseen vyörytykseen.

Sisälavalla aloitti jenkkiläinen death metal -kone Skeletal Remains. Keikka alkoi hieman myöhässä, ja tähän oli hyvä syy. Lentoyhtiö oli hukannut yhtyeen kamat, ja tämän vuoksi Skeletal Remains veti ainoastaan muutaman biisin poistuen sen jälkeen lavalta.

Decapitated aloitti oman tunnin pituisen settinsä Park Stagella. Nyt kun oltiin bändin kotimaassa, yleisöä oli kertynyt melkoinen määrä. Nelikko veti mojovan setin, joka sisälsi kappaleita lukuisilta levyiltä. Viimeiseltä ”Cancer Culture” -albumilta kuultiin viisi esitystä. Oli merkille laitettavaa, että Decapitated yhdistelee materiaalissaan death metalia groovemaiseen soundiin. Luonnollisesti osa yleisöstä odottaa kuoloa ja toinen puolisko modernimpaa tavaraa.

Ruotsalainen LIK viritteli soittokamojansa sisälavalla. LIK on tunnetusti hakenut vaikutteita vanhan liiton ruotsalaisesta death metalista kuten varhaimmista Entombed– sekä Dismember-julkaisuista. LIKin setin aikana tuli usein mielessään pohdittua, mistä Disemember-katalogista kukin riffi on lainattu ja kun tämä riffi puolestaan kuulostaa niin Enskalta.

Warm-up päivä oli niin kiireinen, ettei taukoa ehtinyt pitää. LIKin jälkeen oli heti suunnitettava takaisin Park Stagille, kun Carcass aloitti shownsa ”Exhume To Consumella”. Setti koostui vanhoista Carcass-klassikoista ja samoin uudemmalla materiaalilla oli tärkeä paikka settilistassa.

Mitä tähän muuta voi sanoa? Carcass on Carcass. Nelikko veti perusvarman keikan, johon ei biisien puolesta sisältynyt yllätyksiä. Jeff Walker hauskutti puolalaista yleisöä muutamilla paikallisilla fraaseilla. Sen sijaan nykyisestä kitaristista ei ole täyttä varmuutta, kuka oli, mutta joka tapauksessa mies hoiti tonttinsa hyvin.

Jälleen kiireen vilkkaan sisälavalle, kun vanhan liiton Bay Area thrash metal -viisikko eli Heathen oli aloittamassa osuutensa. Heathenissa on aina ollut Lee Altus mukana, mutta mies on viettänyt aikaansa Exoduksen kanssa, joten tilalle oli nyt värvätty kanadalainen kaveri. Nykyisessä Heathen-kokoonpanossa ei ole jäljellä muita alkuperäisiä jäseniä kuin laulaja David White.

Bändi keskittyi pääasiallisesti viimeisimmän levynsä ”Empire Of The Blind” tuotoksiin, kun taas kahden ensimmäisen albumin materiaali jäi paitsioon. Tästä huolimatta yhtye oli kovassa iskussa, tukka pöllysi hyvin ja kappaleet kulkivat. White oli liekeissä koko ajan. Vaikka Heathen on jäänyt täysin divaritasolle, mutta se ei vähennä kokoonpanon tiukkuutta livenä sekä studiossa.

Kun Bay Area thrash- annos oli saatu päätökseen, Tom G. Warrior oli aloittamassa kahden tunnin urakkaansa. Ensimmäinen tunti oli täysin pyhitetty HellHammerin materiaaliin ja toinen tunti oli puolestaan sekoitus Tryptikonia sekä Celtic Frostia. Hellhammerin osuus koostui niistä legendaarisimmista Hellhammerin klassikoista, joita useat äärimetallistit ovat vuosikymmeniä soittaneet. Tunnin aikana kuultiin ”Messiah”, ”Aggressor”, ”Reaper” ja totta kai setin päättänyt ”Triumph Of Death”.

Tämän jälkeen oli roudaustauko, jonka aikana vaihdettiin varusteet Tryptikonia varten. Setti koostui puoliksi Celtic Frost -materiaalista ja toinen puoli Tryptikonin omista kappaleista. Perinteiset ”Circle Of The Tyrants”, ”Usurper” sekä ”Procreation (Of The Wicked)” itseoikeutetusti saatiin ilmoille. ”Mesmerizedin” soittaminen oli sen sijaan miellyttävä yllätys.

Warrior puhui ja kiitteli yleisöä vuolaasti siitä, että olivat seuranneet hänen edesottamuksiaan vuosien ajan. Tryptikonin osalta keikka aloitettiin ”Goetia”-kappaleella ja lopetettiin pitkällä ”The Prolonging” -biisillä. 2,5 tunnin ajan Tom G. Warrior veivasi lavalla materiaalia useamman vuosikymmenen ajalta. Olisi korkea aika saada kolmas Tryptikon-levy valmiiksi ja julkaisuun.

TORSTAI 2.6.2022

Toiselle päivälle ei ollut kiirettä. Tästä huolimatta tarjonta oli mielenkiintoinen ja vaihteleva eri genreistä toiseen. Saavuttuani paikalle päälavalla aloitti metalcorea esittävä Bleed From Within. Perinteistä metalcorea-osastoa edustava glasgowilainen viisikko veti shownsa läpi ilman suurempia odotuksia. Kiitettävästi bändi luovi setin läpi tässä vaiheessa suhteellisen vähäiselle yleisölle.

Sen sijaan norjalainen Kverlertak oli toista maata. Yhtye on tunnettu energisistä keikoista ja suhteellisen levottomasta nokkamiehestä. Nykyinen laulaja Ivar ehti vokalisoinnin ohella sauhutella ja ottaa siemauksia pullosta, mutta tämä ei hidastanut miehen menoa lavalla. Kverlertak oli energinen ja rock rullasi vauhdikkaasti.

Gggolddd oli samalla mielenkiintoinen, ja eriskummallinen kiinnitys Mysticiin. Koko Gggolddd kietoutuu vokalistin kokemaan seksuaaliseen väkivaltaan ja yhtyeen kautta laulaja purkaa tuntojaan. Gggoldddin musiikki on eteeristä ja tunnelmallista, ja se vaatii keskittymistä. Milena Eva suorastaan murtui setin alkupuolella ja muutama kyynel vierähti poskelle. Nopeasti nainen keräsi itsensä kokoon ja hoiti todella hienosti setin loppuun. Mykistävä esitys Gggoldddilta.

Mastodon viritteli kamoja kuntoon tässä vaiheessa päälavalla. Nelikko tarjosi perusvarman setin, joka sisälsi musiikkia kattavasti bändin eri levyiltä. 90-minuuttisen setin päätti loistava ”Thunder And Lightning”. Mastodon ei pettänyt, mutta ei myös kyennyt esittämään mitään tajunnan räjäyttävää. Käytännössä voidaan sanoa, Mastodon kävi heittämässä työt pakettiin ja siirtyi seuraaville festareille.

Heilung on taas näitä erikoisia tapauksia, jotka ovat yhtä kotonaan shamaani tapahtumassa kuin metalli festarilla ja kaikessa siltä väliltä. Heilungilla on kova kannatus eri genreissä, joten ei ollut ihme, että kakkoslavan alue oli suorastaan ammuttu täyteen. Lavalla oli kaiken maailman osviittaa ja tavaraa. Ryhmä aloitti ryhmäloitsulla, josta siirryttiin erilaisiin tanssi- ja esiintymisperformansseihin. Heilung näyttää komealta ja kaikki vaiheet on treenattu, mutta välillä ryhmä kuulostaa tylsältä ja suorastaan monotoniselta.


Torstain pääesiintyjänä nähtiin Opeth. Biisien pituudet ovat sitä luokkaa, ettei edes puolentoista tunnin soittoaikaan mahdu kuin rapiat yhdeksän numeroa ja päälle Mikael Åkerfeldtin ”vitsit”. Opeth veti siis kappaleen per levy ja useimmiten Åkerfelt yhdisti mukaan jonkin yhtyeen tai artistin, jotka tavalla tai toisella liittyivät biisiin. Esimerkiksi ”Demon Of The Fall” yhteydessä viitattiin lainaan Morbid AngelinDamnation”-kappaleesta. Tiedä sitten, kuinka paljon Åkerfelt heitti läppää näistä. Joka tapauksessa Opeth oli viihdyttävä ja shown täydensivät kohdallaan olleet valot ja soundit.

PERJANTAI 3.6.2022

Kolmas päivä aloitettiin metalcore-annoksella, kun brittiläinen The Raven Age aloitti päälavalla. Bändi on saanut buustausta soittaessaan Iron Maidenin kanssa pitkin poikin maailmaa. No kitaristi George Harris on toki Maidenin tunnetun basistin jälkikasvu. Kylmä fakta oli havaittavissa, Maidenin promo ei ole täysin kantanut hedelmää. Kenttä oli tyhjä ja vastaanotto vaisu. Totta kai soittoaika oli myös inhottava. Ammattilaisten asenteella setti vedettiin läpi siitä huolimatta, että vastaanottamassa oli niin pieni yleisö.


Puolan stoner/doom-ryhmittymä Dopelord asteli seuraavaksi Park Stagelle. Valitettavasti yhtyeen setti meni metsään ja pahasti. Äänestoistojärjestelmä petti täydellisesti ja kierrätti soundia niin pahasti, että olisi kuin yleinen hälytyssireeni alkanut soida. Puolan kaverit olivat lavalla ihmeissään ja niin oli myös miksaaja. Kaverit saivat raavittua keikan loppuun, mutta tekniset ongelmat pilasivat homman.

Proscription oli ainoa suomalainen yhtye Mystic Festivaaleilla. Tämä oli erinomainen juttu. Proscriptionin barbaarinen sekä primitiivinen death/black metallin sekoitus oli tanakkaa tykitystä alusta loppuun. Nelikko ei himmaillut, vaan paahtoi tappavalla tahdilla. Mitään turhia välispiikkejä ei ollut, lukuun ottamatta muutamaa mehutaukoa, mutta muuten keikka eteni turhia konstailematta.

Death metallilla jatkettiin, kun pitkän linjan brittiläinen kuoloviisikko Benediction asteli päälavalle. Yhtye on kokenut uuden renessanssiajan, kun vokalisti Dave Ingram teki paluun. Viimeisin levy ”Scriptures” on todella k-o-v-a. Luonnollisesti uuden albumin materiaali oli vahvasti edustettuna setissä. Setti muilta osin koostui pitkäsoitoilla ”Grind Bastard” sekä ”Killing Music”. Yllätys oli se, että ”The Grand Leveller” oli tyystin sivuutettu.

Benediction oli voimissaan ja suorastaan liekeissä lavalla. Totta kai Ingram oli kovassa vedossa. Mies tykkäsi rupatella yleisön kanssa ja nautti lavalla olosta. Nyt se Benediction Suomeen!

Tribulationin viimeisin levy ”Where The Gloom Becomes Sound” tuli pahaan rakoon pandemian aikana ulos, joten albumi on jäänyt unohduksiin. Tribulation on ollut ennen livenä laadukas, mutta bändin tärkein lenkki, kitaristi Jonathan Hultenin lähtö oli paha takaisku. Tämä välittyi lavameiningistä. Jännät kieppumiset ja liikkeet ovat jääneet pois, sen sijaan perinteistä pönötystä oli tarjolla. Hultenin luoma magia yhtyeen live esiintymisiin oli nyt vain muisto. Harmi, sillä Tribulation soundien osalta toimi hyvin. Bändi on tulossa myöhemmin keikalle Suomeen Abbathin kanssa.

Luvassa oli perinteistä brittiheviä, kun vanha sotaratsu Saxon löi ilmoille heavy metal kimaran. Setti sisälsi sekä vanhaa, että uutta. Saxon ei voi poistua lavalta esittämättä kappaleita ”Motorcycle Man”, ”Wheels Of Steel”, ”747 (Strangers In The Night)” ja liuta muita klassikoita. Mitä tulee uudempaan musiikkiin, yhtye soitti albumien ”Battering Ram” ja ”Thunderbolt” nimikappaleet. Sen sijaan yhtään uutta biisiä ei kuultu uusimmalta ”Carpe Diem” -levyltä, syynä tähän oli vuosia koronan vuoksi lykkääntyneen kiertueen 40-vuotisjuhlateema. Saxon oli jälleen takuuvarma lavalla ja yhtyeeltä tietää, mitä odottaa.

Seuraavaksi ohjelmassa oli pari puolalaista yhtyettä ennen illan pääesiintyjää. Aluksi Mgla, joka kipusi Park Stagelle. Yllätys yllätys, alue oli totaalisen täynnä. Mglan suosio, kun kyseessä on kuitenkin kotikenttäetu, oli odotettu. Nelikko olisi voinut hyvin soittaa päälavalla, silti kenttä olisi ollut tupaten täynnä. Mgla oli odotetun tyylikäs ja hyvä, ettei sen suhteen ole moitittavaa. Loistavat soundit ja visuaalisesti toimivat valot loivat oivat puitteet onnistuneelle keikalle. ”Age Of Excuse”- sekä ”Exercises In Futility” -levyjen kappaleet veivät leijonan osan settilistasta. Ja miksi ei, kun biisit ovat loistavia.

Tämän jälkeen oli vauhdilla siirryttävä sisälavan tiloille, sillä puolalainen pitkän linjan death metal -bändi Azarath aloitti. Monille suomalaisille ei nimi sano mitään, vaikka yhtye on esiintynyt 1990-luvulta saakka. Azarathin death metal oli armotonta, brutaalia ja barbaarista. Soundissa oli tietynlainen puolalaisen death metalin vivahde, jossa armoa ei anneta ja tykitys oli säälimätöntä. Ongelmaksi muodostui se, että kappaleet alkoivat kuulostaa suhteellisen samanlaisilta. Armottoman paahdon yhteydessä eivät koukut ja nyanssit päässeet kunnolla esille. Tästä huolimatta Azarath oli mannaa death metal -fanille.

Illan pääesiintyjä Judas Priest oli vuorossa seuraavana. Tässä yhteydessä on enää hyödytöntä kaipailla Glenn Tiptonia takaisin, sillä Andy Sneap on ja pysyy Judas Priestissä loppuun asti. Priest oli todella kovassa iskussa. Richie Faulknerin ja Sneapin kitarointi oli tiukkaa, kaverukset liikkuivat pitkin poikin lavaa.

Setti räväytettiin käyntiin ”One Shot At Glorylla” ja kokonaisuudeltaan konsertti oli perusvarmaa Judas Priestiä. Halfordin ääni oli silkkaa brittiläistä terästä, mitään ongelmia ei missään vaiheessa ollut. Pakolliset raidat ”Living After Midnight” ja ”Hell Bent For Leather” ovat itseoikeutetusti aina mukana, joten kieltämättä oli mukava kuulla edes yksi uudempi kappale ”Lighting Strike” viimeisimmältä ”Firepower”-levyltä. Uutena ohjelmanumerona lavalla oli myös pumpattava härkä, joka ilmestyi keikan loppupuolella.

Lopuksi norjalaista black metallia ja sitä ei vielä ollut kuultu Mysticissä, mikä oli sinänsä yllätys. Mayhem sai kunnian edustaa norski bläkkiä. Norjalaisten setti oli jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa käsitti uuden ”Daemon” ja ”Chimera” -levyjen tuotoksia. Toinen osa oli ”De Mysteriis Dom Sathanas” -klassikolta kolme kappaletta ja lopuksi kolmannessa erässä kuultiin ”Deathcrush”-materiaalia sekä päätöksenä ”Carnage”.

Attila murisi, ärisi ja pyöri ympäriinsä viitta liehuen. Telochin maskit olivat myös hienon näköiset. Harmi, etteivät Attilan maskit näkyneet kunnolla, sillä pimeyttä piisasi. Mayhem on tätä nykyään hyvin yllätyksetön livenä. Vielä 20 vuotta sitten yhtyeen keikoilla sattui ja tapahtui, mutta ne ajat ovat jääneet kauaksi taakse.

LAUANTAI 4.6.2022

Lauantaina edessä oli festareiden viimeinen päivä. Tanskalainen Baest on ollut hyvässä nosteessa viime vuodet. Juutit ovat hakeneet vaikutteita vanhan liiton ruotsalaisesta death metallista kuten Lik-yhtyeen jalanjäljistä. Sen sijaan eroavaisuutena on se, että Baest ei soundannut niin selvältä Dismember/Entombed -jäljittelijältä verrattuna tähän aikaisemmin mainittuun Lik-kokoonpanoon. Baest ei tarjoa mitään uutta ja miksi pitäisi, kun death metal toimii tanskalaisten käsissä mallikkaasti.

Ranskalainen Igorrr oli lyönyt itsensä läpi, sillä bändi heittää keikkoja erilaisilla festareilla ja totta kai omia konserttejaan. Igorrrin nokkamies Gautier Serre oli vetänyt homman överiksi ja lyönyt Abbathin tapaiset maskit naamaan. Mies osoittautui levottomaksi tapaukseksi lavalla. Naispuolinen vokalisti heilui pääkallo kädessä, kun taas muut jäsenet jäivät hieman staattiseen rooliin. Igorrrin materiaalia voisi kuvata industrial ja black metallin sekoitukseksi lisättynä trip hopia ja lisäksi liuta elementtejä, joita on ammennettu eri kulttuureista. Nämä kaikki sekoitetaan yhteen, jolloin syntyy Igorrrille tunnusomaista kakofonista musiikkia.

Naispuolinen laulaja toi operettimaisia elementtejä Igorrrin musikkilliseen sekamelskaan. Homma pysyi kasassa läpi esityksen. Itse asiassa tämän tapainen musiikki olisi sopinut parhaiten sisätiloihin.

Witchcraft aloitti Park Stagella oman settinsä. Ensimmäiset biisit vakuuttivat ja kuullostivat todella hienolta stoner/doom metallilta, joissa erityisesti aloitusriffit olivat maagiset. Siinä vaiheessa kävin läpi kaikki alan legendat, mistä vaikutteita on haettu. Hieman ennen puolta väliä homma lässähti, sillä siinä kohtaa riffit ja sovitukset eivät vaikuttaneet enää niin kosmiselta doom metalilta.

Vaihteeksi puolalaista värinää päälavalla, kun pitkän linjan kuoloryhmittymä Vader aloitti vyörytyksen. Vader oli ilmoittanut vetävänsä albumin ”De Profundis” kokonaisuudessaan. Sen bändi teki, mutta poikkeavalla tavalla. Levyä ei soitettu järjestyksessä, vaan suhteellisen epämääräisessä järjestyksessä. Kappaleita muilta levyiltä oli sekoitettu settiin ja ”De Profundis” -materiaalia soitettiin eri välissä. Jälkikäteen selvisi, että setissä oli myös puolalaisen KAT:in kappale. Ei sitä millään tunnistanut, sillä Vaderin tykistömäinen tulitus oli ankaraa tuuttausta koko 90 minuutin ajan.

Imperial Triumphant on noussut vähitellen undergroundin katakombeista esille suuremman yleisön tietoisuuteen. Yhtye on tullut tunnetuksi näyttävistä maskeista. Nykyisellään Imperial Triumphant on moniulotteista black metallia, sillä mukana erilaisia jazz ja kokeellisia juttua, jotka on viety omalla tavalla äärimmäisyyteen.

Tässä vaiheessa oli valitettavasti jätettävä Imperial Triumphant kesken ja siirryttävä päälavan tuntumaan, jossa comebackin tehnyt Mercyful Fate oli aloittamassa. Lava oli peitetty suurella Mercyful Fate -lakanalla, joka revittiin pois ja takaa paljastui yksinkertainen, mutta tyylikäs lavarakennelma. Yläpuolella roikkui väärinkäännetty risti ja rumpukorokkeen yläpuolella oli paholaisen pää. Tavallaan rakennelma muistutti King Diamondin settiä, joka oli nyt modifoitu Mercyful Fatea varten.

Keikka aloitettiin klassikolla ”The Oath”, mutta seuraavana oli ohjelmassa aivan uusi sävellys ”Jackal Of Salzburg”. Kappale kuullosti puhtaalta Mercyful Fatelta, mutta kitaristi Hank Shermann ja King Diamond joutuvat vielä työstämään tätä. Sovitus vaatii vielä viilausta, jotta se yltäisi samalla tasolle edes 1990-luvun levyjen kanssa.

Setti oli muilta osin mannaa Mercyful Fate -faneille, sillä se koostui täysin 1980-luvun ikivihreistä, mm. ”Black Funeral”, ” A Corpse Without Soul” ja ” Melissa” saatiin nostalgianälkäisille mahan täytteeksi. Keikan päätti ”Satan’s Fall”, jonka riffit ovat heavy metallin upeimmat.

Kingin ääni oli kunnossa ja eikä edes vaimon tarvinnut peesata perässä, kuten on ollut tapana laulajan omilla keikoilla. Sen sijaan Kingin vaatetus herätti ihmettelyä, sillä kaapumainen vaatetus ja kruunu näyttivät kieltämättä hupaiselta. Sen sijaan pukin sarvet viittasivat selvästi ”Don’t Break The Oath” -LP:n kanteen. Muuten Kingi näytti Kingiltä maskeineen.

Joey Vera basson varressa Mercyful Fatessa oli erikummallinen näky. Vaikka mies on rautainen ammattilainen, hän ei sopinut kokonaisuuteen. Toinen kitaristi Mike Wead on taas Kingin luottomies, joten hänen edesottamuksensa tiedetään ja tunnetaan. Mielellään olisin suonnut Michael Dennerin olleen mukana riveissä. Bändin toinen legenda Hank Shermann on taatusti treenannut otsa hiessä kappaleita, joita ei ole soittanut lähes 25 vuoteen. Pienen virheen kitaristi teki pedaalien kanssa, mutta roudari pelasti miehen pulasta.


Yhtyeelle oli varattu reippaasti soittoaikaa, lähestulkoon puolitoista tuntia, mutta aikaa jäi käyttämättä rapiat 15 minuuttia. Yleisö rytmikkäästi vaati ryhmää tulemaan takaisin, mutta konsertti oli siinä. Sinänsä harmi, sillä olisivat voineet pari biisiä treenata enemmän, kun homma näytti kulkevan lavalla mallikkaasti. Mercyful Fate on tulossa Tuskaan, joten yhtyettä ei kannata missata.

Miten päästä Mystic-festareille Puolaan?

Suomalaisesta näkövinkkelistä katsottuna Gdanskiin on todella helppo matkustaa. Finnairilla on suorat lennot Gdanskiin eivätkä nämä ole hinnalla pilattu. Lisäksi Turusta on myös suorat lennot Gdanskiin. Lentokentältä pääsee Gdanskin keskustaan todella näppärästi. On mahdollisuus käyttää julkisia kuten junaa ja bussia, mutta taksilla pääsee kaikista yksinkertaisemmin. Taksin hinta on aivan naurettava, kun verrataan suomalaiseen taksien ryöstöhintoihin ja osamattomuuteen.

Hotelli kannattaa varata sopivalta etäisyydeltä Gdanskin telakalta. Max. kaksi kilometriä on sopiva matka telakalta, jos on aikomus kulkea jalkaisin. Ja luonnollisesti lippu on syytä hankkia. Näin yksinkertaista on matkustaa Gdanskiin ja Mystic festareille. Suosittelen lämpimästi, sillä Mystic on aivan loistava ja hienosti järkätty metallitapahtuma

https://www.mysticfestival.pl/en

Teksti ja kuvat: Arto Lehtinen

Arto Lehtinen
+ artikkelit