Skid Row – Slave To The Grind (1991)

30 vuotta sitten Skid Row oli haastavan tilanteen edessä; pari vuotta aiemmin ilmestynyt bändin omalla nimellä kulkenut debyyttialbumi oli ollut valtaisa menestys, myyden pelkästään USA:ssa yli 5 miljoonaa kappaletta ja sisältäen useamman klassikoksi laskettavan hittibiisin (”18 & Life”, ”I Remember You”, ”Youth Gone Wild”). Bändi ei kuitenkaan pelännyt haastetta, vaan palasi rikospaikalle ja sulkeutui äänittämään jo debyytin tuottaneen Michael Wagenerin johdolla ”pelättyä” kakkosalbumiaan.

Albumi käynnistyy komeasti levyn ensimmäisellä singlejulkaisulla ”Monkey Businessilla”, joka voidaan huoleti lasketa bändin klassikkoviisujen joukkoon. Heti oli havaittavissa muutosta ensi levyn linjaan, sillä sen verran ilkeämmältä yhtye kuulosti. Jopa hieman blues-sävyjä tavoittelevan intron jälkeen Skid Row pisti tallan pohjaan ja sysäsi suuren osan debyyttilevyn pop metal -sävyistä syrjään.

’Cause I won’t be the one left behind.
Can’t be king of the world if you’re slave to the grind
Tear down the rat racial slime.
Can’t be king of the world if you’re slave to the grind.

Työn orjat sorron yöstä nouskaa! Tylympää tavaraa oli vielä luvassa heti perään kuultavan albumin nimikkobiisin muodossa, jossa kitaristikaksikko Scotti Hill/Dave ”Snake” Sabon riffittely saavuttaa jo thrash-henkisiä sävyjä, bändin ex-vokalisti Sebastian Bachin sylkiessä ilmoille sen asteisen uransa vihaisinta tulkintaa. Levylle päätynyt versio on Bachin mukaan demo. Yhtye ei omasta mielestään onnistunut studiossa tallentamaan demon hurjaa energisyyttä ja päätyi sen vuoksi käyttämään alkuperäistä tulkintaa.

Kuva: Tony Mottram/Getty Images

Hurjan avauskaksikon jälkeen ankara rokkaaminen sai jatkoa ”The Threatin” muodossa, mutta kulkee hieman huomaamatta ohi, bändin iskiessä tiskiin sen jälkeen jälleen täysosuman. ”Quicksand Jesus” oli jotain aivan muuta, kuin se totuttu power balladi. Liekö Skid Row oli haistellut jo ankarasti puhaltaneita grunge-hyökyaallon ensituulia, mutta bändi suuntasi tällä biisillä perinteisestä voimaballadista selvästi synkempiin ja eeppisempiin tunnelmiin. Biisin sanoitusten liikkuvat myös muualla kuin voimaballadit yleensä, Bachin tulkitessa basisti Rachel Bolanin lyriikoita sielunsa pohjasta asti.

Are we saved by the words of bastard saints?
Do we live in fear or faith, Tell me now who’s behind the rain.

Rauhallisen hetken jälkeen LP-levyn A-puolen päättää kaksi rokkaria, törkyinen sekä vihainen ”Psycho Love” ja naisia ei varsinaisessa #metoo-hengessä käsittelevä ”Get The Fuck Out”. ”Psycho Loven” sovituksen päätähti on hienosti laulava Bach. ”Get The Fuck Outin” toisen säkeen käynnistävä rivi ”Well, I puke, I stink, bitch, give me a drink ’cuz I’m payin’ for the room” ja itse asiassa koko säkeistö ansaitsevat pienimuotoisen klassikon maineen.

Well I puke, I stink bitch give me a drink
’Cause I’m payin’ for the room
I ain’t buying you breakfast
So keep your mouth busy and wrap your lips
All around my attitude.

Rujo Guns´N Roses -henkinen kappale on vähintään hauska kuvaus rock-bändin elämästä tukkahevin kulta-aikoina. Kyseinen kappale korvattiin levyn ns. ”clean-versiolla” ”Beggar’s Daylla”, joka ei pääse lähellekään ”Get The Fuck Outin” energiaa sekä fuck you -asennetta.

B-puoli käynnistyy jälleen ärhäkällä rokkauksella sekä komeasti rullaavilla ”Livin’ On A Chain Gangilla” ja ”Creepshowlla”, joista erityisesti jälkimmäinen on komea rokkari, ei vähiten osuvan lehmänkellon käytön vuoksi. Myös riffi kappaleessa on mainio. Maailmalle todistetaan jälleen se fakta, ettei lehmänkelloa yksinkertaisesti voi olla rokkibiisissä liikaa.

Nämä ovat tästä huolimatta vain alkulämmittelyä B-puolen osalta. Levyn kolmesta balladista hienoin on seuraavana kuultava täysosuma ”In A Darkened Room”, jonka loistava kitaramelodia yhdistettynä yhteen Sebastian Bachin uran komeimmista laulusuorituksista on yksinkertaisesti hienoa kuultavaa. Kappale kuuluu ehdottomasti Skid Rown viiden parhaan tulkinnan joukkoon. Biisin toisen säkeistön jälkipuoliskon ja sitä seuraavan kertosäkeen vokalisointi on jotain aivan toisesta maailmasta. Täydellistä.

Hyvin punk-henkinen ”Riot Act” palauttaa albumin takaisin rock-raiteille pelkällä haistakaa vittu-asenteellaan. ”Mudkicker” on tapporiffin varassa kulkeva toimiva junttaus, joka valmistelee pöydän viimeiselle biisille, eli balladi ”Wasted Timelle”, joka on erittäin onnistunut eeppinen voimaballadi ja arvokas päätös tälle mainiolle levylle.

”Slave To The Grind” on kestänyt ajan hammasta hyvin. Pidin siitä ilmestymisen aikoihin todella paljon ja erittäin laadukas albumi se on edelleen 30 vuotta myöhemmin. Kiekko ei ehkä ole aivan niin helposti lähestyttävä kuin melodisempi debyytti, mutta sen minkä bändi melodioissa hävisi, korvasi Skid Row metallisemmalla otteella sekä aggressiivisella asenteella. Mainio levy. ”Slave To The Grind” ei yltänyt edeltäjänsä myyntilukuihin, mutta albumi myi silti USA:ssa kunnioitettavat kaksi miljoonaa kappaletta, valloittaen samalla jenkkien albumilistan kärkipaikan. Selkeä ero edeltäjään oli siinä, ettei levyltä löytynyt yhtään varsinaista sinkkuhittiä.

Mick Hutson/Redferns

”Slave To The Grind” on jakanut vuosien varrella kuulijoiden mielipiteitä: osa pitää edeltäjäänsä selkeästi raskaampaa levyä massiivisena pettymyksenä debyytin jälkeen, osa taas liputtaa tätä yhtyeen mestariteoksena. Itse pidän molemmista.

9/10

Ilkka Järvenpää

PS. Lisämaininta on annettava Sebastian Bachin vuonna 2002 kuolleen isän David Bierkin klassikoksi laskettavasta kansitaiteesta.

1. Monkey Business
2. Slave To The Grind
3. The Threat
4. Quicksand Jesus
5. Psycho Love
6. Get The Fuck Out/Beggar’s Day
7. Livin’ On A Chain Gang
8. Creepshow
9. In A Darkened Room
10. Riot Act
11. Mudkicker
12. Wasted Time

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here